Agricolaverkko

Agricolaverkon vintti


Turun Viikko-Sanomat 1820-01
AGRICOLA


[Viikkosanomat 1820 ja 1823]

-1-

Turun Viikko-Sanomat.


N:o 1.
8:tena Päiv. Tammikuussa, V. 1820.
Huomenna, 1:senä Sunnuntaina Loppiaisesta, saarnaa Turun Tuomiokirkon Suomalaisessa Seurakunnassa Kollektor Fridén Aamu-Saarnan, ja Koralis Jernwall Ehtoo-Saarnan.
Rehelliset Suomalaiset !
Kahta on kauan toivottuna, ja kolmatta usein kaivattu.
Ensimmäinen on, että Suomen Nuori Väki oppisi kirjaa tarkasti ja selväst lukemaan : toinen, että suomalaiset kirjat tulisivat kielen murteista ja muista virheistä puhistetuiksi : Kolmas, että Suomen kansa tottusi ottamaan kirjoista niitä tarpeellisia tietoja, joita se vielä on vajeella.
Nämä kolmet asiata ovat myös jo hyvällä alulla.
Sillä Pappien ahkeran työn ja neuvon kautta, ovat Suomalaiset siks jo kirjan-oppiin harjaantuneet, että siinä taitaavat monellen muullen kansallen vertoja vetää.
Ja Armollisimman Keisarimme korkean huolenpion kautta, on myös tarpeellisimpien kirjoin parantaminen jo käsiks otettu : josta näissä Aviisissä toiste tulee laviampi tieto annettavaksi.
Nyt tahomme ainoastaan mainita, että Virsikirjan parantaminen on suinkin nähty tarpeelliseksi ; ja tätä vasten on jo moniaita uusia virsia tehty, joista yksi Uuen Vuoen virsi, laulettava kuin N:o 75 Suomalaisessa Salmikirjassa, on, Maanmiesten tutkittaa, tähän ensimmäiseen Aviisi-lehteen pantu.
Että myöskin valmistaa Suomalaisillen täyellisiä etuja kirjan-opista ei ole Esivalta laimin löynyt.
Erinomattain on Keisarillinen Huoneen Hallitus-Seura sekä Almanakoissa, että muissa kirjoissa jo antanut kansallen monta terveellistä neuvoa.
Ja nykyisesti on Korkea Esivaltamme Armollisesti suonut, <> että näien Viikko-Sanomien kautta kaikellaisia tietoja niin Jumalisista, kuin maailmallisista asioista Suomalaisillen annetaan.

-2-

Meillä on siis syy ilota, että nämä kolmet tarves-asiata : selvä kirjan taito, kelvolliset kirjat, ja suurempi etu kirjan opista kohta joutuuvat Suomenkin maassa täyteen toimeen.
Suokoon Jumala, jolta kaikki hyvät lahjat tuleevat, että kauan saisimme viettää rauhaista elämätä, kauan nähä näien terveellisten asioin enemmin ja enemmin tointuvan Sen Armollisen Haltiamme alla, jonka isälliseen huomaan kaikkien luotuin Isä on yhistänyt Suomen sukukunnat !
- Suokoon että tänäkin Uutena Vuonna Rakastettu Keisarimme ja Suuri-Ruhtinaamme, ynnä uskollisten Virkamiestensä kanssa, terveyellä ja ilolla saisivat täyttää suuret ja kalliit toimituksensa, ja valvoa Isänmaan ja Suomen Lasten yhteistä parasta.
Varjelkoon Kaikkivaltias tänä vuonna meitä sotien hirmuisuutta, kulkevien tautiin surkeutta ja nälän kauheutta näkemästä! niin ei lakkaa Herran hyvyyttä ylistämästä lastensa kiittävät huulet, niin tahomme, tätäkin Uutta Vuotta alkaissamme, uuella nöyryyellä lähestyä Häntä, uuella hartaisuuella Hänen aina uutta armoansa veisata.
Uus on Herran armo aina Lapsillensa, Luouilleen : Luojan laupiuuen laina Uus on vielä omilleen : Uuet Uhrit antakaat Hällen Taivahat ja Maat !
2.
Kokoontukaa kirkkohonsa Kaikki kansat kaukaiset !
Liittykääte liittohonsa Kaikki Luojan luotuiset !
Kaikkivallan kunniaa Vanhat, nuoret veisatkaa !
3.
Niinkuin koski nielaseepi Lehet syksyn lauhtuneet, Niin myös ajan virta viepi Myötään maalla eläneet : <> Koskemata kymen tään Istuu Luoja yksinään.

-3-

4.
Aika kaikki kaateleepi, Tunturitkin tasottaa, Aika meret muutteleepi, Ite-Luonnon laimistaa : Mut ei muuta millonkaan Armoo Luojan Laupiaan.
5.
Täys hän oli rakkauutta Ennen aikoin alkua, Täys on Luoja laupiuutta Vielä vuosiin puuttuissa : Harvoin Herra kurittaa, Aina armons' uuistaa.
6.
Olkoon kiitos korkein Hällen Vuosiin vanhain e-estä !
Olkoon Oppi, suotu meillen, Meillä aina mielessä !
Olkoon uunna vuonna uus Meille Luojan laupiuus !
Löytö :
Joku aika sitten löyttiin Suomessa, parin kymmenen Peninkulman paikoilla Turusta, kahelta kaivon kaivajalta yksi lyiynen tousa, jossa oli likimäärin 30 hopea rahaa : muutama näistä on nelikulmanen, yhtä tuumaa joka taholta : muut ovat ymmyriäiset ja Ruotin Pankkoo-kopeikan kokoiset.
Ne ovat kaikki puhtahinta hopeata.
Useimmissa niistä löytyy tämä latinainen kirjotus : Aelfrid Rex ( Suomeksi : Älfrid Kuningas ).
Kohta tuhatta vuotta sitten hallihti Englantia kuuluisa kuningas Älfrid eli Alfrid nimeltä.
Nämät rahat uskotaan sen kuninkaan aikana Englannissa myntätyiksi, ja sitten joltakulta sieltä tulleelta <> vanhuuen aikaan tänne saatetuiksi.

-4-

Että ne ovat hyvin vanhoja näkyy ilman sitä niien vanhanaikaisesta tehennösta.
- Enemmän tietoa ei ole vielä saatu näistä merkillisistä rahoista, jotka kuuluuvat olevan ensin myötyinä jollenkullen kultasepällen.
- Se on aivan paha, että talonpojat, tälläisiä rahoja taikka muita samankaltaisia vanhuuen jäännöksiä löyttyään, myövät ne kultasepillen, jotka ostaavat ne hopean hinnasta, ja useimmittain sulattaavat ne, niin ettei niistä kukaan saa mitäkään tietoa.
Ne pitäsi, Esivallan käskyn jälkeen, ilmotettaman ja tarjottaman Korkeellen Ruunullen, joka niistä maksaa enemmän kuin hopean hinnan.
Kokkolan kaupungista on Viimes-Joulukuun 29:tenä Päivänä Herra Kauppamies Juhana Kyntzell se nuorempi kirjottanut mainitun kaupungin hinnoista näin :
- " Meiän paikalla maksetaan tähän aikaan Ruotin Velka-kontuorin Setelissä 13 Riksiä eli Riikintaaleria Ruis-tynnöristä ; 10 Riksiä Ohra-tynnöristä ; 12 Riksiä tynnöristä Harmaita Herneitä eli Ristoja ; 5 Riksiä Voi-leiviskästä ; 6 R. Tali-leiviskästä : 4 Loutua leiviskästä Kuivaa Lihaa :
( Epäilemätä korotetaan sekä voin että talin hinta talven päälle, ja joka, kontrahin tehtyä, myö voita ja talia, saa vielä korkeemman hinnan ).
- Kauppamiesten tavaroista maksaa 1 Tynnöri Hienoja ( Liiverpoolin ) Suoloja 7 Riksiä, 1 Tynnöri Parempia ( Santt' Ybeen ) Suoloja 8 Riksiä, 1 Leiviskä Rautaa 2 Riksiä ja 16 killinkiä, 1 kannu Hyvää Kirkon-Viinaa, jota täällä kirkkojen tarpeeks paljon myyvän, maksaa Puolenkolmatta Riksiä.
Jokalaia Räämäkalua löytyy myös Kokkolan Kauppiailla.
Kansan pyynnön ja selvemmän ymmärryksen tautta ovat hinnat määrätyt mainitussa Ruotin Velka-kontuorin Setelissä, jossa rahassa meiän paikolla enimmät kaupat tehään. "
Muien kaupunkien hinnat tietää annetaan toiste.
Tarinainen :
Yhellen Lukkarillen tapahtu, kirkon kukkarolla Jumalan Palveluksen alla kollektia kootessaan, että tiuku putosi kukkaron varresta.
Joku toinen olis tästä paljonkin ällämöistynyt ; mut tämä muita viisaamp Lukkari kulki, kauan arvelemata, eespäin, ja tiuvun asemesta, kukkarota puistellessansa, huutaa tinnitti : pingin pingin, pingin pingin, pingin pingin.
Ensi-Lauantaina, kello 11 eellä puolipäivän ulos-annetaan Frenckellin Kirja-Puoissa seuraavainen Numero näistä Viikko-Sanomista, jotka pränttää Turussa Frenckell Poikinensa. <>

--



Agricolaverkon vintti