Agricolaverkon vintti
-1-Turun Viikko-Sanomat.N:o 33. 19:tenä Päiv. Elokuussa, V. 1820. Huomenna, 12:tenä Sunnuntaina Pyh. Kolminais. Päivästä, saarnaa Turun Tuomiokirkon Suomal. Seurakunnassa Comminister Svenson Aamu-Saarnan, Koralis Friberg Ehtoo-Saarnan, ja Spinnhus'in Kirkossa Koral. Friberg. Vanhan-aikainen kertomus itäiseltä maalta. Persian valtakuntaa hallihti muinon Kuningas Feridun, jonka kaunis Puoliso kuoli paraan nuoruutensa iällä. Tätä suri Kuningas niin haikeasti, että hänellä ei ollut yön ei päivän lepoa : hän ei maistanut ruokaa moneen vuorokauteen, eikä laskenut ketään huoneeseensa. Tämä ylönpalttinen suru rasitti ja vaivasi häntä niin kovasti, ettei muu kuin kuolema, jota hän itekkin toivoi, luultu taitavan lopettaa hänen murhettansa. - Tuli nyt Indianmaasta Kuninkaalta suuressa arvossa pietty Kulai niminen Viisas hänen tyhönsä, ja sanoi : Suuri Kuningas, älä vihastu että minä luvattasi rohkean astua tyhösi. Minä en tule enentämään murhettasi turhilla puheilla, vaan ilmottamaan, että se onni, jonka katoomista sinä suret, ei ole iäte hukkauntunut. Sinun Puolisosi on kohta poispyhkivä kyyneleesi ja pian tuottava takasin sekä sinun, että meiän ilomme. Sinä ihmittelet minun puhettani : mutta tiiä, suuri Kuningas, minä olen viisaiten kirjoissa löytänyt neuvon, kuinka rakas Puolisosi saahan virkoomaan henkiin. Ja tämä neuvo on sekä huokea tehä, että päälle-luotettava. Sinun ei tarvihte muuta, kuin kirjottaa kolmen täyellisesti onnellisen ihmisten nimet Puolisosi hauta-kivelle. Näillä nimillä on niin suuri voima, että ne voivat kuolleista herättää sulta ja alamaisiltasi kyyneleillä kaivatun Puolisosi. - Minä olen halainnut <> kuolla ( vastasi Kuningas ) ; mutta kokeakseni tätä ihmeellistä neuvoa tahon minä vielä elää. -2-Jos minun Puolisoni sen kautta takasin-annetaan, olen minä onnellisempi, kuin ne kolmet yhteensä. - Kävi nyt käsky yli Persian valtakunnan, että kaikkien täyttä onnellisuutta nauttivaisten piti tuleman Viisaan Kulain tyhö, vastaamaan totisesti hänen kysymyksiinsä, ja ilmottaman nimensä ; sillä sekä Kuningaan että koko valtakunnan yhteinen etu vaati sitä. Niin pian kuin tämä käsky Pääkaupungin isolla Torilla julistettiin, tuli juosten nuori mies Kulain tyhö, ja sanoi : Kobad on nimeni, kirjota se Kuninkaan Puolison hauta-kivelle : mutta kirjota kohta, sillä aika on tärkki. Miksi niin, kysyi Kulai. Herra, vastasi Kobad, minä rakastan Menulota, joka on kaikkien paras ja ihanin olento Luojan luotujen seassa. Mutta, jos se on luvallinen että minä laitan näin verratonta ihmistä, täytyy minun tunnustaa, ettei hän ole varsin vapaa siitä vaimoin tavasta, että hän pian muuttaa mielensä. Eilen käski hän minun pois tyköänsä, tänäpäivänä kuhtui hän minun taas luoksensa, ja tänäpän olen minä kaikkien onnellisin ja autuain ihminen. Jos minä vielä huomenna olen niin autuas on tietämätön. - Minä ymmärrän, sanoi Kulai ; sinä olet autuas niin kauan kuin se ihana ja verraton Menulo rakastaa sinua ; mutta hänen rakkautensa on yhtä huikentelevainen ja muutteen-alainen, kuin taivaan tuulet. Sinun autuutesi on tosin aivan outo. - Ennen tahtoisin minä potea tautia, jolla on määrätyt ja tiettävät väli-ajat, ja josta minä taian toivoa kerran paranevani. Nuori mies, sinun nimesi ei kelpaa Kuninkaan Puolissoa herättämään. Muutamia päiviä jälkeen tuli Kulain tyhö nuori parikunta, Salfor vaimonensa. Neljä vuotta olivat he hellästi ja vakaisesti rakastaneet toinen toistansa : Tänäpän olivat he vihkimisen kautta vahvistaneet ikuisen rakkautensa ihanan liiton. Kumpikin heistä kiitti onneansa verrattomaksi. Ja viisas Kulai luulttiin jo pitävän heitä täyellisesti onnellisina. Mutta kokeaksensa jos heiän onnensa oli totinen ja varma, sanoi hän heille : " Havaitaksemme, jos te olette täysin onnelliset, tahtosin minä että te koittelisitte elää ainoastansa kaheksan päivää yhessä. Kaksi rakasta ei kaipaa muita : heillen on kyllä iloa olla toinen toisensa kanssa. " - Sangen kernaasti suostui tämä nuori parikunta siihen. Verraton oli heiän onnensa ja ilonsa ensimmäisenä päivänä : toisena olivat he jo vähän kylmäkiskoiset : Kolmantena oli heillä ikävä : neljäntenä toruivat he keskenänsä : ja viientenä juoksivat he toinen toisensa tyköä pois. Nuoren parikunnan jälkeen tuli Kulain tyhö kaksi köyhännäköistä veljestä, joista vanhin mainihti : Me olemme alaista säätyä, meillä ei ole yhtään ystävätä, me asumme pienessä kaupungissa, jossa me tuskin <> olemma naapureiltamme tutut, sanalla sanoakseni, me emmä suinkaan ole vielä onnelliset ; vaan meiän onnemme olisi täyellinen, jos Kuningas ainoastansa tekisi minun veljeni pienen kaupunkimme Päämieheksi, ja antasi minulle 2000 kulta-rahaa. -3-Kernaasti suostuivat mainitut veljekset siihen, ja lupasivat kohta tehä, mitä Kulai heiltä vaati. Mutta heiän lupauksensa jäi täyttämätä ; sillä he eivät löytäneet yhtään kaupungin Päämiestä, jolla ei ollut halua päästä korkeampaan virkaan, eikä yhtään rikasta, jonka ei mieli tehnyt suurempata rikkautta. Monta muuta samankaltaista ihmistä tuli vielä Kulain tyhö. Kukin heistä pyysi onnensa täytöksi sitä, jonka puutteessa hän vielä luuli olevansa ; mutta kaikki saivat mennä samaa tietä, kuin nykyisin mainitut veljekset. Näien onnea hakevaisten narrien perästä tuli Kulain tyhö viimen yksivakainen, sangen jalo mies, joka ei pyytänyt eikä halainnut mitään. Herra, sanoi tämä onnellinen ihminen, minä rakastan ainoastansa iloa, mutta minä rakastan sitä viisaan tavalla. Pitkään ja ylönpalttisesti nautittu ilo kyllästyttää ja pilaa ihmisen ; sentähen nautin minä iloja vuorotellen ja kutakin kohtuisasti : monta iloa heitän minä varsin nauttimatak. Tällä tavalla kestää minullen iloja aina, ja minä en kyllästy niihin koskaan. Minä olen nuori, terveh, kohtuisasti rikas : minun mieleni on aina tytyväinen ja iloinen. Minulla on ystäviä, jotka eivät koskaan ole minullen vastuksina, ja ihana puoliso, jota en minä rakasta kovin paljon, enkä kovin vähän. Eikö minulla siis ole syytä pitää ihteäni onnellisena ? - Varmaan on sinulla syy kiittää onneasi ( vastasi Kulai ) ; ja minä tunnustan että minä sinuna pelkäisin ainoastaan yhtä vihollista, nimittäin kuolemata. Tosi on kuolema surettava ( sanoi toinen ), ja tämän elon hyvyys olis aivan halpa, jos ei sen loppu murehtuttasi meitä ; vaan minä ajattelen niin vähän, kuin mahtollinen on, että minun täytyy kerran kuolla. Mutta minun luulteni ( lausui Kulai ) ei ole sen onni oikein täyellinen, jonka mieltä kuolema välistä murehtuttaa. Laita siis niin, ettet koskaan ajattele kuolemasi päälle, taikka ettäs uskot ettet kuole millonkaan. Kuin siihen olet tottunut, tahon minä kirjottaa nimesi Kuninkaan Puolison hauta-kivelle. Nyt ei ole siitä vielä mitään apua. Meni nyt tämä onnellinen mies kotiinsa ja pyysi erottaa mielestänsä kaikki kuolevaisuutensa ajatukset ; mutta jonka enemmän hän pyysi niitä unhottaa, sen useimmin muistuivat ne hänen mieleensä. - Viimen, kuin ei Kulai löytänyt yhtään puuttumatonta onnea nauttivaa ihmistä, meni hän tyhö Kuninkaan, joka sillä välillä oli vähittäin tottunut suruansa kärsimään, ja kertoi että hän turhaan oli ehtinyt oikein onnellista ihmistä. -4-Saatathan sinä kirjottaa Puolisoni hauta-kivelle niien kahen viisasten nimet, jotka asuuvat Indiassa, ja ensiksi oman nimesi. Kutka muut voivat täyellistä onnea nauttia kuin viisaat, jotka aina taitaavat opettaa muita onnellisesti elämään ? Ah! armollinen Herra, vastasi Kulai : viisaat ovat myös ihmisiä. Usein pettyy visaskin ja erehtyy onnea hakeissansa. Kolmet kymmentä vuotta olen minä viisautta ja onnea ehtinyt, mutta se on vissi ja varma, ettei kumpikaan ole minun hallussani. " Eikö siis yksikään ihminen ole täysin onnellinen ? " Ei, armollinen Herra ! Nyt koska sinun murheesi on lievinnyt, tunnustan minä, ettei kukaan ole eikä saata olla täysin onnellinen tässä elossa, kussa kaikki pian muuttuu, ja jonka riemu raukeaa kuin kevään katoova kukka. Tämä surullinen totuus oli aina ylistettävän Puoliso vainajasi muistossa. Hän kunnioitti Luojansa tahtoa, otti nöyrästi vastaan murheellisetkin hetket, vietti tämän vaivaloisen elämän päivät hyvillä töillä, ja näin ansaihti hän sen ihanamman onnen, jota hän nyt nauttii. - Suuri Kuningas, seuraa hänen esimerkkiänsä ! Herkeä jo suremasta parempaan eloon mennyttä Puolisotasi. Ota, kuin hän, tytyvällä mielellä vastaan kaikki mitä Luoja on osaksesi säätänyt. Muista että, pienimmästä eläväisestä alkain ylimmäiseen Kuninkaaseen asti, ei kukaan ole vaivoista vapaa. Monta totista ja suurta iloa on Luoja sinulle maailmassa vielä valmistanut. Hän on pannut sinun tuhansien Hallihtiaksi, joista moni on onneton. Holhoo heitä kuin Isä lapsiansa, ole heiän turvansa murheien alla, pois-pyhi Leskien ja orpolasten kyyneleet, niin pitää sinun mielesi vielä ilahtuman, sillä auttaa onnetonta on suloisin ja puhtain ilo maailmassa. Ihminen ei ole luotu tänne täyellisen onnen nautintoon, vaan sitä ansaihtemaan. Ja se Hellä Isä, joka näkee alaisemmankin luonto-kappalensa vaivat, ja joka on pannut syvämmeemme täyellisemmän onnen toivon, on totisesti tämän toivon Lapsillensa täyttävä, murheellisen matkamme päässä, siellä Tuonelan takana, kussa kerran saamme nauttia, mitä täällä olemme kyyneleillä kylväneet. Näin puhui Kulai. Kuningas otti varteen hänen ystävällisen neuvonsa. Monta uutta surua kohtasi hän vielä ajottain, mutta hän vietti ne viisaan tavalla, ja niien alla unhotti hän vähittäin entiset huolensa. Hänen omat murheensa opetti häntä kernaasti auttamaan muita murehtivia, joien hoitajaksi Luotujen Isä oli hänen säätänyt. Hän ymmärsi, että hän, suruista vapaana eläissänsä, olis unhottanut kalliit velvollisuutensa, ja hän kiitti sentähen Kaikkivaltiasta, jonka Viisaus on tehnyt ihmisille suruista suitet, päitet päivistä pahoista. Präntätyt ja tavallisella ajalla ulosannettavat Turussa Frenckelliltä Poikinensa. <> |