Agricolaverkon vintti
-1-Turun Viikko-Sanomat.N:o 2. 11:tenä Päiv. Tammikuussa, V. 1823. Huomenna, Ensimmäisenä Sunnuntaina Loppiaisesta, saarnaa Turun Tuomiokirkon Suomal. Seurakunnassa Kirkkoh. Fridén Aamu-Saarnan, Kor. Mennander Ehtoo-Saarnan, Spinnhus'in Kirkossa Kor. Friberg, ja Linnan Kirkossa Linnan Saarnaaja Lundberg. Itäisellä maalla eli muinaan yksi avio-mies ja vaimo ; heidän vähäisen vaan hupaan majansa olivat he rakentaneet erinäiseen paikkaan, ulos kylä-kunnasta, yhden viertevän mäen rinteeseen, päivää vastaan. Koska ei heillä täsä ollut avaroita tilustuksia, niin ei he myöskään suuria tavaroita koonneet. Mutta tämän ohesa olivat he kuitenkin rikkaammat kuin moni, joka, ehkä onnelta noudatettu, ei tunne tytyväisyyttä ja iloa sydämesänsä. Tämä avio-pari kätki nimittäin onnen omasa povesansa, rakkaus lievitti heidän maalliset murheensa, ja kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tytär, ilahuttivat heidän aikansa, ja olivat heidän hauskutuksensa täsä yksinäisesä asumapaikasa. - Kerran tapahtui että isä, jättäin äidin lapsinensa, matkusti kotoo muutamaksi päivää. Koska se aika lähestyi, jona he, lupauksen johdosta, jälleen piti saaman odottaa häntä, nousi äiti jo varhain aamulla auringon kansa, ja riensi iloisella mielellä askareitansa toimittamaan, saadaksensa ne, koska lapset vielä vuoteilla lepäilivät, tehdyksi, ja kaikki puhtaaksi ja hyvin siotetuksi miehensä kotiatuloon. Ahkeralla vireydellä oli hän nämät työt jo likimain päättänyt, koska hänen vanhin poikansa sisärensä kansa, jotka tämän sivusa olivat ylösnousneet, tulivat hakemaan äitiänsä, ja pyysivät häntä <> hointamaan nuorinpaa kätkyesä makaavaa veljeänsä, joka vaikialla äänellä vaiteloitti ja anoi apua. -2-Nyt jakeli hän myös vanhemmille lapsillensa heidän suurus palansa, jonka kansa he riensivät pihalle ( eli kartanolle ), lasten tavalla ja töillä aikaansa viettämään ; mutta äiti asetti ittensä toistamiseen kehdon oheeseen, ja koska hän, nojatesansa sen ylitte, hyräili lapselta tuttuja uni-veisuja, rupesi hän myös itse, rasitettu ahkerasta ja varhain aljetusta askeroittemisestansa, unesta torkkumaan, ja oli juuri nukkumallansa kehdon päällä, koska siinä samas yksi haikia hädän-huuto p ihalta kohtais hänen korviansa, josta koko hänen ruumiinsa vavahti. Hän juoksi nopiasti ulos ovesta, ja huomasi jo kaukaa hämmästyksellä, kuinka hänen vanhin poikansa talutti sisärtänsä häntä kohden, huutain : katsos, äiti kulta ! kuinka veri juoksee sisareni käsivarresta, yksi paha mato puri siihen. - Mato purrut ! voi minua vaivasta ! mitä varten päästin minä teitä pihalle ruohostoon ? mitä teen minä, ja kuka auttaa minua raukkaa ? - Tämän äidin surkuteltavan tilan ja kovan hädän huomasi yksi silloin ohitse kulkeva mies, pysähti hiukan, ja sanoi : Vaimo raukka ! minä näen että sinun hätäs on suuri, mutta en minä taida sinua auttaa, sillä myös minun asiani kiiruhtaa, enkä minä saa viivytellä ? Isäni makaa kuoleman kielisä, palan matkaa tästä, ja vielä sitten teidän minä ainoastans yhden neuon antaa sinulle : hae pian kusas kohtaisit yhden penikan eli koiran, joka nuolis ja imis kärmeen myrkyn haavasta, mutta kiiruusti pitää se tapahtuman, sillä muutoin on kaikki apu myöhänen. Näillä sanoilla jätti hän sen hätääntyneen äidin, joka sen kautta tuli vielä enämmin avuttomaksi ; niin kuin vähäjärkinen ja mielipuoli juoksi hän sinne ja tänne, siksi että hänen sydämensä kova tuska ja ahdistus runteli, ja kokonansa särki hänen ruumiinsa viimeiset voimat, ja hän lakastuneella muodolla hermotoinna lankesi tainoksiin maahan ; mutta pian tointu ja virkois hän jälleen ; hänen kasvonsa kävivät vereväksi, ja ilo loisti hänen silmistänsä, kuin olis hän avun löytänyt ; nopiast i nousi hän ylös ; ja saneli itteksensä : kusa tapaan minä koiran, joka nuolis myrkyn haavasta ? vaan tosin tuota ei tee koira, - mutta yksi äiti tekee sen, ja äkistä temmais hän nyt lapsensa helmohinsa, ikänä kuin olis hän pohjattoman kuopan partaalta sen pojes siepannut, ja epäilemätä painoi hän huulensa sen myrkyllä täytetyn haavan päälle, ja imi niin ahkerasti, kuin olis hän itsensä sen kautta kuolemasta pelastaa, ja ijäisen elon ajaan itsellensä saattaa taitanut. Tämän ohesa huomasi poika isänsä kaukana tulevan kotiapäin, juoksi häntä vastaan, ja kertoi mitä tapahtunut oli. Tätä kuultua hämmästyi <> isä niin sangen kovasti, että hän oli kaatumallansa, ja horjuen nojasi hän itseensä sitä varten likimmäistä puuta vastaan. -3-Nyt valkeni taas isän kasvot ilosta, hän riemastui, ja kiittäin Jumalata sanoi hän pojaallensa : tämä mato ei ole myrkyllinen, eikä turmele ketään. Vuotavilla silmillä riensi hän myös kohta vaimoansa kohden, jonka hän tyttärinensä sulki sylihinsä, ja saneli : rakas vaimo ! kovin olet sinä minua peljättänyt, mutta nytt syystä riemuitsee minun sieluni, sillä se kärmes ei ole ollut myrkyllinen ; vielä olet sinä minun omani, ja en mahda minä ikänänsä unohtaa sinun äidillistä rakkauuttas ; kauvan aikaa pitää se lapsiltas muistettaman, ja tuo haavoitettu käsi, jonka päällä sinun huules ovat levänneet ; pitää kerran ruusuilla ja kukkaisil la kaunistaman harmaapääs, ja koska sinun päiväs joutuvat ehtoolle, viimein siunauksilla sulkeman silmäs. Tämän jälkeen johtui äidin mieleen myös hänen nuorin seimeen käritty lapsensa, jonka hän hädäsänsä kehtoon oli jättänyt ; kilvasa kiiruhti sentähden tämä perhekunta tupaan, josa se pikku punaposkinen naurusuin heitä vastaan otti. Näihiin Sanomiin lähetetty lyhyt tieto kovasta raju-ilmasta Längelmäen Pitäjäsä. Edesmenneen vuoden tapauksista oli se niin merkillinen kuin tavatoin, joka Längelmäen Emä Pitäjäsä sekä ihmeellä että hämmästyksellä havaittiin, koska sinä 7:nä päivänä viimeiskuluneesa Syyskuusa, kello 5:den aikaan jälkeen puolenpäivää, hiljaisen Itäsen käymisen jälkeen, ja pienen sateen alla ; länsi puolelda Etelästä, äkkiä nousi yksi niin väkevä tuulen-myrsky, että se muutamisa kylisä, melkein keskellä Pitäjää, joihin sama tuulispää sovei, aina maata myöden kukisti ja ilmasa poisv ei vähempiä huoneita ynnä niisä olevan kalun kansa : isompia huoneita tämä myrsky myös niin voimallisesti liikutti, että suuri pirtti keskupaikalta huonetta kämmen-levyiselle raolle nostettiin *). -3a-Hän on myös itse jo edeltäkäsin arvannut, että samat tapaukset usiammilta katsotaisiin, niin kuin selvää totuutta vastaan häneltä suotta vähän jatketuksi, ja sitä varten erinäisesä kirjoituksesa todistanut, että hän juuri sen syyn vuoksi on lausumata jättänyt monta asianhaaraa, joisa ilman voima myös merkillisesti itsensä osotti. - Suomen maasa olemme me tottuneet harvoin näkemään luonnon merkillisempiä vaikutuksia, ja sentähden luemme ja katsemme me ihmeiksi pienimmätkin tapaukset, joitten syitä ihmisen lyhyt ajatus ja järki ei voi käsittää ; jota vastaan muisa, erinomattain lämpymisä maan paikkakunnisa, usiasti tavataan niin angarat ja kihkiät tuulispäät, että ne kallioita ja kovaa soraa myöden kuorivat mäet ja kukkulat, joitten peitteen ja puut ne juurinensa myötänsä vievät, kukistavat ne vahvimmat rakennuks et, ja yksin aluksetkin vedestä nostavat ja ilmasa pudistelevat. ] -3-Mitä mettää, iso- eli vähä puista, oli sillä reitillä, jota tuulispää vaelsi, niin se kaattiin, kuin hakattu huhta, osittain juurinensa ylösrevittynä osittain myös poikkimurrettuna : itse ne vahvimmatkin hirret piti täsä myötämän. Järven veden sekä ylös priiskoitti että painoi sama ilma niin väkevästi edellänsä, <> että se ihmeteltävästi nousi niiden kyläin rannoilla, joisa se maallakin kovimman teki. -4-Samana päivänä, vähä ennen tätä, sovistui kaksi henkee, mies ja vaimo ihminen yhdesä, vähällä paatilla vesillä kulkemaan ja tämän mainio myrskyn alla soutelemaan, joka niin onnettomasti heitä kohtais, että paatti ensin nousi pystyyn ja siittä kumoon meni. Mies, joka paatin peräsä oli, joutui sen alle, ja sieldä päällen päästyä piteli arvon paatista täysin voimin kiini, siksi kuin apu maalta tuli, mutta vaimon, joka soutamasa oli, irti otti tuulen voima ja viskais ylöspäin, häntä ilmasa siittä arvattavasti kuljettain, että siinä kuin hänen ruuminsa, runsaasti puolen virstan pääsä sildä paikalda, josta hän temmattiin, löytyi matalasa vedesä saaren rannalla ; niin nähtiin myös tämän kuolleen vaatteet olleen läville revittynä, hänen oh auksensa verissä ja ruumiinsa sinelmisä ; joka uskottavasti siittä tuli, että hän ylitse niiden puitten, jotka sillä välillä ja saman saaren niemekkeissä kaatuivat, lennätettiin. Präntätyt ja tavallisella ajalla ulosannettavat Turussa Frenckelliltä Poikinensa. |