Agricolaverkon vintti
Hannu Rautkallio:
Karkotuspäätösten sattumanvaraisuudesta
(Julkaistu Kanava-lehdessä 8/2005)
Heikki Ylikangas sanoo Helsingin kaupunginteatterissa esitettävän näytelmänsä perustuvan hänen "tutkijan tulkintaansa" (Kanava 7/05). [Katso Heikki Ylikangas: Sattumaltako juutalaispakolaiset luovutettiin? (Kanava, 7/2005, s. 428-431.)] Aiheesta hän ei ole itse tehnyt laisinkaan tutkimusta. Hän rakentaa niiden kahdeksan luovutuspäätöksen "perimmäisen taustan" SS-Reichsführer Heinrich Himmlerin (josta on tehty "valtakunnanmarsalkka"!) hierojana toimineen Felix Kerstenin kiistanalaisille muistelmille. Ylikangas mainitsee lähteenään myös Kerstenin "päiväkirjat". Ne on osoitettu kirjoitetuksi vasta sodan jälkeen.
Ylikangas vetoaa tulkinnoissaan eräisiin aihetta sivunneisiin kirjoittajiin. He ovat kuitenkin vain viitanneet Kerstenin kertomuksiin. He eivät suinkaan ole esittäneet uutta tietoa itse asiasta. Kun Ylikangas on ottanut näytelmäkirjailijana itselleen myös tutkijan roolin, hän kertoo esittelevänsä "uskottavan tuntuisen selityksen" sille, miksi luovutukset tapahtuivat. Siinäkin roolissa häntä on luonnehdittava kuitenkin vain näytelmäkirjailijana.
Kahdeksan luovutukseen johtaneista syistä, tapahtumista ja seurauksista voidaan asiakirjojen pohjalta osoittaa kiistattomia tutkimustietoon perustuvia tosiasioita. Olen tuonut esille nämä yksityiskohtaisesti dokumentoiden kirjassani Holokaustilta pelastetut (WSOY 2004). Seuraavassa ne tiivistäen:
Alun perin tarkoituksena oli luovuttaa vain yksi ainoa, Saksan juutalainen pakolainen Walter Cohen. Hänen luovutusmääräyksensä perustui Valtiollisen poliisin (Valpo) päällikön Arno Anthonin ja Gestapon päällikön Heinrich Müllerin henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon syyskuussa 1942. Ulkolaisten (ei siis erikseen juutalaispakolaisten) luovutuksista Anthoni oli sopinut suullisesti Müllerin kanssa saman vuoden huhtikuussa Berliinissä. Aloite mahdollisista luovutuksista jäi Anthonille.
Cohenin edesottamuksista, hänen vaikutusvaltaisista yhteiskuntasuhteistaan, hänen muista juutalaispakolaisista piittaamattomista asenteistaan (hän kääntyi Suomessa kristinuskoon) ja sisäasiainministeriön ja Valpon arkistoissa häneen kohdistetuista reaktioista on runsaasti yksityiskohtaista tietoa. Suunnitelma Cohenin luovuttamiseksi oli ennakkoon suunniteltu, ja sille löytyy ajoitus. Cohen jäi kuitenkin luovuttamatta. Siitä Anthonille tuli arvovaltatappio, jonka paikkaamisessa eräiden muiden luovutukset on arvioitava.
Siitä taas ei ole minkäänlaisia tietoja, edes viitteitä, että Valpo olisi ryhtynyt etsimään kesällä 1942 luovutettaviksi sopivia katsomiaan juutalaispakolaisia. Sitä osoittaa, että päätökset myös niiden viiden maastakarkotetuksi ajoittuivat huhti-lokakuun välille 1942. Hans Korn päätettiin karkottaa maasta jo 21.4.1942, neljä muuta (Huppert, Szybilski, Koplelovsky) 26.10.1942 ja Georg Kollman 29.10.1942.
Nämä viisi (sekä yhden puoliso ja kaksi lasta) juutalaispakolaista luovutettiin 19 muun ulkomaisen ei-juutalaisen kanssa 6.11.1942. Muissakin luovutuksissa jo ennen marraskuuta 1942 oli ollut joitakin juutalaispakolaisia. Heitä olivat muun muassa Williy Kernig (Vilem Jernyi) ja Georges Busch, jotka luovutettiin 14.6.1942 kymmenen muun eri kansalaisuutta olevan mukana Neidenfelds-aluksella Stettiiniin.
Luovutettujen ryhmät oli koottu hyvin satunnaisesti. Juutalaisuuden perusteella ei siis yhtenäisiä maastakarkotusluetteloita Valpossa laadittu; siinä tapauksessa Kernigin ja Buschin olisi pitänyt erottua tästä monikansallisesta (puolalaiset, tshekit, belgialaiset ja sveitsiläiset) ryhmästä.
Ylikangas pitää kertomusta Himmlerin salkun sisällön valokuvaamisesta kiistattomana tosiasiana. Tarinan mukaan salkusta olisi kuvattu luettelo Suomen juutalaisista. Siihen ei ole muuta "todistetta" kuin Kustaa Vilkunan kertomus Uudessa Kuvalehdessä 12.11.1954. Ei ole kerrottu, ketkä kuvasivat. Vapon miehet seurasivat joka askelella Himmleriä, kun tämä vieraili Suomessa kesä-heinäkuun taitteessa 1942. Se vahvistuu Valpon etsivien tarkkailuilmoituksesta. Suomen juutalaisten seurakuntien jäsenluettelot olivat julkisia asiakirjoja. Myös Suomessa toimineet saksalaiset olisivat saaneet ne tietoonsa julkisista rekistereistä. Tarinalla salaperäisestä Suomen juutalaisten "luettelosta" ei siten ole järkevää perustetta.
Väite, että "Suomesta lähetettiin listat luovutettavista Saksaan" on pelkkä legenda. Se pohjautuu SS-Oberführer Friedrich Panzingerin Neuvostoliiton sotavankeudessa 7.2.1947 antamaan mielikuvitukselliseen todistajanlausuntoon. Hän väitti, että "- - kaikki ne [Suomen] juutalaiset, jotka oli merkitty Gestapolle annettuun luetteloon, Suomen valtiollinen poliisi luovutti saksalaisille poliisivalvontaelimille- -."!
Valpo ei tehnyt juutalaispakolaisista yhtenäisiä luetteloita, mikä on käynyt jo edellä olevasta selväksi. Sodanajan Valpon hajanaisten paperien pohjalta on jälkikäteen voitu paikallistaa ainakin 342 Suomessa turvapaikan saanutta juutalaispakolaista. Tällainen luettelo olisi aikanaan voitu Valpossa helposti laatia. Siihen ei arvatenkaan ollut minkäänlaista syytä.
Ainoa sisäasiainministeriön arkistosta löydetty luettelo juutalaispakolaisista käsitti 150 nimeä. Heidät ministeriö ja Helsingin juutalainen seurakunta yhdessä ehdottivat siirrettäväksi Ruotsiin. Epäselvää on, mihin tuo luku perustui, koska juutalaispakolaisia oli Suomessa paljon enemmän. Sitä paitsi tuossa luettelossa oli neljä ei-juutalaista pakolaista; muun muassa sudeettisaksalainen (tshekki) kemisti Emil Wilhelm Klauss, joka oli tehnyt ammattitaitoaan vastaavaa työtä Suomessa. Hän ei varmaankaan esiintynyt "karkotettavien" listalla.
Suunnitelma eräiden juutalaispakolaisten Ruotsiin siirtämiseksi kariutui Ruotsin hallituksen vastustukseen. Juutalaispakolaisten Ruotsiin siirtoa koskeneista vaikeuksista huolimatta vain yksi ainoa juutalaisperhe sai sinne maahantuloluvan. Alun perin karkotettavaksi määrätty Walter Cohen perheineen siirtyi suhteidensa avulla Ruotsiin noin vuotta muita juutalaispakolaisia ennen. Käänne tapahtui vasta kesäkuussa 1944, kun Ruotsin hallitus antoi maahantuloluvan 106 juutalaispakolaiselle Suomesta.
Helsingin juutalainen seurakunta piti kirjaa juutalaispakolaisista ja antoi heistä määräajoin tietoja Valpolle. Nimenomaan näistä alkuperäisistä "juutalaisluetteloista" on jälkiä Valpon arkistossa, mutta luettelot olikin laadittu juutalaisessa seurakunnassa. Vuosina 1941-44 Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Valpon yhteistyö toimi saumattomasti , kun juutalaispakolaisia siirrettiin pääkaupungista saksalaisten silmistä maalaispitäjiin.
Valpon nimissä kulkeneet juutalaispakolaisten listat taas syntyivät vasta sodan jälkeen. Kommunistijohtoinen Valpo laati itse näitä juutalaispakolaisten "listoja" Anthonin oikeudenkäyntiä varten. Tällaisia asiakirjojen "jäljenteitä" Valpo toimitti sitten Turun hovioikeuden syyttäjälle. Huolellisen lähdekriittisen arvioinnin tuloksena niissä on voitu osoittaa myös väärennöksiä.
Ylikankaan kehittelemä näytelmän dramaturgia ohjaa ihmisiä harhaan, eikä pohjaudu historiallisesti vahvistettaviin lähteisiin. Kuitenkin hän professorin arvovallallaan ja poikkeuksellisella itsevarmuudella ilmoittaa "tutkijan tulkintansa" oikeuttavan "uskottavan tuntuiseen selitykseen" kahdeksan juutalaispakolaisen luovutukselle.
Hannu Rautkallio
Artikkeli ilmestyi aiemmin Kanava 8/2005 -lehdessä. Digitoitu Agricola -Suomen historiaverkkoa varten alkuperäisestä tekstistä 13.3.2006.
Kommentoi artikkelia Agricolan keskustelufoorumilla