Henrik Meinander: Suomi 1944

[Jussi Jalonen]

Monet tuntuvat pitävän vallitsevan muodin mukaisesti professori Heikki Ylikangasta jonkinlaisena paarialuokan raapustelijana, jolle pitää "vääntää rautalangasta".

"Paarialuokan raapustelija"-ilmaisua en ole käyttänyt - onhan kyseessä arvostettu emeritusprofessori, joka presidenttiforumilla istuu itseoikeutetusti tasavaltamme valistuneen päämiehen oikealla puolella. Mutta mikäli kuvailemasi asenne on tosiaan mielestäsi "vallitseva muoti", niin voit pohtia sitä mahdollisuutta, että sellaiselle käsitykselle voi olla erityiset syynsä.

Omasta mielestäni kertoo paljon enemmän, että Ylikangas on monille se henkilö, jolta on automaattisesti saatavilla kovasti kaivattu "toisenlainen näkemys" - ja totta kai se on saatavissa häneltä, eikä keneltäkään muulta. Toisinaan se on ihan OK, sillä Ylikangas on tietysti aikoinaan tuottanut hyvääkin tutkimusta.

Valitettavasti Ylikankaalla on kaksi ominaisuutta, jotka ovat korostuneet hänen ikääntyessään. Hän uskoo vakaasti, että hän on kulloisessakin tutkimuksessaan saanut selville lopullisen totuuden, eikä lisättävää ole; sekä tietysti, että hän, ja vain hän, on taatusti aina oikeassa.

Muilta osin suosittelen huomioimaan viestissäni esittelemäni asia-argumentit Ylikankaalta ottamaasi sitaattiin. Tietystikään en ole emeritusprofessori Ylikankaan kaltainen auktoriteetti - itse asiassa asemani huomioiden mielipiteilleni ei Ylikankaan mielestä pitäisi suoda yhtään mitään arvoa, koska historiantutkimus kuuluu jättää vain hänenlaisilleen kunnioitettaville filosofikuninkaille.

(N. B., tietystikin myönnän omalta osin maakuntaidentiteettiin pohjaavat ennakkoluuloni. Sukujuureni ovat Hämeessä ja Satakunnassa, joten olen tottunut suhtautumaan pohjalaisiin jo lähtökohtaisesti negatiivisesti.)


Cheers,

J. J.

[Derkku]

No sehän vasta miehiä syö, jos hyökätään suoraan. Oletko kuullut sellaisesta käsitteestä kuin motti, joista saksalaiset saivat itärintamalla miljoonittain vankeja? Kun saksalaiset eivät saapuneet kohtauspaikalle jossa suomalaiset jo odottivat, Leningradille jäi se kuuluisa elämäntie, jota ilman se ei olisi selviytynyt.

Siinä vaiheessa kun Mannerheim antoi käskynsä Karjalan armeijan hyökkäyksestä Hitler siirsi jo painopisteen kohti Moskovaa. Leningradia ei oltu saavutettu ajoissa ja siitä oli tullut jo toissijainen kohde. Saksalaiset saartoivat Leningradin eteläpuolelta ihan omatoimisesti, Suomen hyökkäys Itä-Karjalassa ei oikeastaan mitenkään merkittävästi vaikuttanut kaupungin saartoon. Saksalaisten hyökkäys olisi toki jatkuessaan motittanut Leningradin täysin mutta siihen ei enää Karjalan armeijan hyökkäyksen alkaessa juuri panostettu. Saksan tavoitteena oli sulkea Leningrad Pähkinälinnan kautta.

Sen sijaan Saksan kannalta suomalaisjoukkojen parempi käyttösuunta olisi ollut kohti Kantalahtea. Itä-Karjalan hyökkäys oli pikemminkin yksityisyritys omine tavoitteineen jotka olivat todennäköisesti muut kuin sotilaalliset.

[Emma-Liisa]

Sen sijaan Saksan kannalta suomalaisjoukkojen parempi käyttösuunta olisi ollut kohti Kantalahtea.

Mutta eikös se olisi ollut Suomen kannalta - siis Suomen pitkän tähtäimen etujen kannalta - vielä vaarallisempaa?

Lisäys: Ainakin NL keskitti joukkoja juuri tuolle suunnalle ja pysäytti suomalais-saksalaisen yhteisyrityksen.

[Emma-Liisa]

Sinänsä voisi pohtia päämajan upseereita. Miten paljon he seurasivat itärintaman tapahtumia? Miten paljon he saattoivat vaikuttaa Mannerheimin päätöksiin nimenomaan kesällä 1941? Hänen johtamismenetelmänsähän on tunnetaan, palavereita ei pidetty, joten ei myöskään yhdessä pohdittu vaihtoehtoja (tai kai yksityisesti pohdittiin).

Muuten, miksi Mannerheim antoi miekantuppikäskynsä jo heinäkuun alussa, vaikka hyökkäys Itä-Karjalaan alkoi vasta elokuussa ja hyökkäys kohti Petroskoita ja Syväriä syyskuun alussa? Saksan tilanne kuitenkin muuttui siinä välillä.

[Emma-Liisa]

Ruotsin hallitus ohjeisti lehdistöä siitä mikä on sallittua ja Ruotsissa oli sodan aikana voimassa sensuuri, joka kielsi ulkovaltoja loukkaavien kirjoitusten julkaisemisen. Lain voimalla tuomittiin Natsi-Saksaa loukkaavista kirjoituksista vankilatuomioita.

Time-lehti 26.2.1940:
Three days before last Christmas, Sweden's new conservative Cabinet set up a committee for the pur pose of "devising appropriate measures to prevent misuse of press freedom." Minister of Justice Karl Gustaf Westman (already feared in Sweden because of his Nazi leanings) dug up an obsolete press law providing for criminal action against editors who publish "offensive writings" about a foreign State.
http://www.time.com/time/magazine/artic ... 56,00.html

Mikään ihmeen konservatiivinen hallitus? Ruotsissahan oli kokoomushallitus ("samlings-") pääministerinä demari. Jos Timen tiedot ovat tätä luokkaa...

Eikös ainakin Göteborgs Handelsposten arvostellut sodankin aikana voimakkaasti Natsi-Saksaa. Arnstad jopa kehuu, että Ruotsin politiikan vaihtoehdoista käytiin julkista debattia ja ihmettelee, ettei Suomessa tehty samoin. Mikä lopullisesti osoittaa, ettei hän lainkaan kykene ymmärtämään Suomen asemaa sotaa käyvänä maana.

[Vetehinen]

Ruotsin hallitus ohjeisti lehdistöä siitä mikä on sallittua ja Ruotsissa oli sodan aikana voimassa sensuuri, joka kielsi ulkovaltoja loukkaavien kirjoitusten julkaisemisen. Lain voimalla tuomittiin Natsi-Saksaa loukkaavista kirjoituksista vankilatuomioita.

Time-lehti 26.2.1940:
Three days before last Christmas, Sweden's new conservative Cabinet set up a committee for the pur pose of "devising appropriate measures to prevent misuse of press freedom." Minister of Justice Karl Gustaf Westman (already feared in Sweden because of his Nazi leanings) dug up an obsolete press law providing for criminal action against editors who publish "offensive writings" about a foreign State.
http://www.time.com/time/magazine/artic ... 56,00.html

Mikään ihmeen konservatiivinen hallitus? Ruotsissahan oli kokoomushallitus ("samlings-") pääministerinä demari. Jos Timen tiedot ovat tätä luokkaa...

Eikös ainakin Göteborgs Handelsposten arvostellut sodankin aikana voimakkaasti Natsi-Saksaa. Arnstad jopa kehuu, että Ruotsin politiikan vaihtoehdoista käytiin julkista debattia ja ihmettelee, ettei Suomessa tehty samoin. Mikä lopullisesti osoittaa, ettei hän lainkaan kykene ymmärtämään Suomen asemaa sotaa käyvänä maana.

Westman oli Ruotsin "maaseudun puolueen" ministeri.

Time-lehden sivulla 2 on tarinaa Torgny Segerstedtistä, joka oli Handels-Och Sjöfartstidning päätoimittaja.

Timen mukaan Segerstedt verhosi sarkastiset sanansa niin, ettei edes oikeusministeri Westman päässyt niihin kiinni. Saksan natsit painostivat Ruotsia sulkemaan Segerstedtin suun ja painostuskeinona oli Saksan ja Ruotsin kauppasopimus. Edelleen Timen mukaan gööteborilaiset laivanvarustajat vaativat Ruotsin hallitusta syyttämään Segerstedtiä. Timen juttu on päivätty helmikuussa 1940, joten siitä ei ilmene miten Segerstedtille kävi, mutta mistään netistä ei löytynyt tietoa rangaistuksesta.
http://www.time.com/time/magazine/artic ... -2,00.html

Ilmeisesti Arnstadilla on mielessä Segerstedt, kun hän kirjoittaa politiikan vaihtoehdoista käydystä keskustelusta Ruotsissa sodan aikana. Tässä on esimerkki keskustelusta - tai oikeammin kuninkaan ja pääministerin puhuttelusta:

The Swedish government and certain "responsible" newspapers were of the opinion that Segerstedt was far too uncompromising in his criticism of Nazism, and that this views constituted a threat to Swedish interests. King Gustaf V summoned Segerstedt to the Royal Palace in Stockholm for a serious talk. The King, together with the future prime minister, felt that Segerstedt was using the freedom of the press irresponsibly. Handelstidningen became the subject of an extensive advertising boycott. During the first years of the war when the Nazis were in victorious ascent, the Swedish coalition government gave way to threats from Berlin and seized any editions of Handelstidningen that contained articles especially critical of Nazism.
http://www.wan-press.org/3may/2000/profiles/Sweden.html

Segerstedt on täytynyt olla hyvin rohkea ja vakaumuksellinen vapaan sanan kannattaja. Hän aloitti natsien moittimisen jo 1933. Hän kuoli 1945.

Arnstadille on varmaan kätevää nostaa esiin yksi oppositiossa ollut poikkeusyksilö, ja yleistää tämä poikkeus. Suomettunut Suomi voisi samalla tavalla nostaa esiin Tuure Junnilan osoittaakseen, ettei oltu suomettuneita.

[nylander]

Ylikankaalle ei ole tullut mieleen ilmeisintä vastausta: kaikissa noissa tapauksissa NL:lla oli "este".

Aikanaan opetettiin (mm. E.H. Carrin kirjassa What is History?), että selityksen on sovittava rationaaliseen tulkintaan. Tällainen loputtomien "esteiden" olettelu ei missään tapauksessa täytä tällaisen rationaalisen tulkinnan ehtoja. Se on selittelyä selittelyn itsensä vuoksi vuoksi, omaksi koetun asian edistämistarkoituksessa. Pitäisikö Ylikankaan tasoiselta tutkijaltakin vaatia tämänkaltaista mieleenjuolahtelua?

[Emma-Liisa]

Arnstadille on varmaan kätevää nostaa esiin yksi oppositiossa ollut poikkeusyksilö, ja yleistää tämä poikkeus.

Kyse ei ole Segerstedtistä, vaan siitä saksalaisten kauttakulkuoikeus aiheutti Ruotsissa hallituskriisin ja laajan devatin. Suomessahan asiasta sovittiin salaa (ja jopa perustuslain vastaisesti, koska presidentti jolle ulkopolitiikan vastuu kuului ei ottanut päätökseen osaa eikä hänelle siitä edes kerrottu, hallituksesta puhumattakaan).

[Emma-Liisa]

Se on selittelyä selittelyn itsensä vuoksi vuoksi, omaksi koetun asian edistämistarkoituksessa. Pitäisikö Ylikankaan tasoiselta tutkijaltakin vaatia tämänkaltaista mieleenjuolahtelua?

No sitähän Ylikangas juuri ko. asiassa tekee, kun sekottaa eri ajat toisiinsa.

Tutkijan "tasoon" vetoaminen ei yksin riitä, sillä jokainen voi tehdä erehdyksiä. Varsinkin jos liikkuu kaukana omalta varsinaiselta alaltaan. Tietotason ero näkyi selvästi, kun Jokipii ampui alas Ylikankaan "Göringin lupaus"-argumentin. Ylikangas katseli asiaa vain Suomen kannalta, Jokipii näki Saksan koko ongelmakentän keväällä 1940.

[Jussi Jalonen]

Aikanaan opetettiin (mm. E.H. Carrin kirjassa What is History?), että selityksen on sovittava rationaaliseen tulkintaan.

Niin pitäisikin.

Tällainen loputtomien "esteiden" olettelu ei missään tapauksessa täytä tällaisen rationaalisen tulkinnan ehtoja.

Kysyn toistamiseen: täyttävätkö huonot ja katteettomat analogiat samat ehdot?

Se on selittelyä selittelyn itsensä vuoksi vuoksi, omaksi koetun asian edistämistarkoituksessa. Pitäisikö Ylikankaan tasoiselta tutkijaltakin vaatia tämänkaltaista mieleenjuolahtelua?

Ironista on juuri se, ettei Ylikankaalta tarvitse - täysin hänen tasostaan riippumatta - tosiaankaan erikseen vaatia minkäänlaista mieleenjuolahtelua. Hän tekee tulkintojaan joka tapauksessa liian usein juuri tuollaiselta pohjalta. Siihen en ota kantaa, onko taustalla mahdollisesti halu edistää hänen omaksi kokemaansa asiaa, koska en tiedä, mikä sellainen asia voisi olla (tai no, ehkä oma ego).

Viimeviikkoisessa seminaarissa muuten jopa puolalainen tutkija, Magdalena Hułas, asettui eriävälle kannalle Ylikankaan eksklusiivisen, yhteen selitykseen pohjaavan talvisotatulkinnan kanssa, ja yhtyi itse tutkimansa länsivaltain arkistoaineiston valossa mieluummin Nevakiven näkemyksiin.

Sivumennen, sain sen käsityksen, että myös puolalaisella tutkijakentällä on jonkinlainen oma talvisotaan liittyvä kiistansa historiantulkinnasta. Kysymys on pakolaishallituksen päämiehen, kenraali Władysław Sikorskin halukkuudesta osallistua hyvin aktiivisesti liittoutuneiden Suomen-avustusretkikuntaan. Oliko Sikorskin omien suunnitelmien taustalla ensisijaisesti:

1) halu osoittaa Puolan lojaalisuus liittoumalle ja korostaa Puolan valmiutta aktiivisiin sotatoimiin yhdessä länsivaltain kanssa vielä maan valloituksen jälkeenkin, Puolalle aikanaan tehtävien poliittisten vastapalvelusten toivossa? Kutsun tätä puolalaiseksi Nevakivi-selitykseksi.

2) halu toimia aktiivisesti sen hyväksi, että länsivallat ryhtyisivät vihollisuuksiin myös Neuvostoliittoa vastaan? Kuten arvata saattaa, tämä on puolalainen Ylikangas-selitys.



Cheers,

J. J.

[Vetehinen]

Arnstadille on varmaan kätevää nostaa esiin yksi oppositiossa ollut poikkeusyksilö, ja yleistää tämä poikkeus.

Kyse ei ole Segerstedtistä, vaan siitä saksalaisten kauttakulkuoikeus aiheutti Ruotsissa hallituskriisin ja laajan devatin.

Tarkoitat ilmeisesti ns keskikesän kriisisiä vuonna 1941.

Recent research by Carl-Gustaf Scott argues that there was no "crisis", stating that "the crisis was created in historical hindsight in order to protect the political legacy of the Social Democratic Party and its leader Per Albin Hansson."

[nylander]

Kysyn toistamiseen: täyttävätkö huonot ja katteettomat analogiat samat ehdot

.
Puheena olleessa sitaatissa Ylikangas ymmärtääkseni noudatti ns. Occamin partaveitsen maksiimia: "Mitä vähimmillä oletuksilla..." Eikö se ole yhä käypä päättelysääntö, moninkertaisesti luotettavamman tuntuinen kuin Suomen tapauksen selittäminen väliin tulleilla moninkertaisilla "esteillä" ellei peräti "ihmeillä", kuten on tapahtunut akateemikkotasoa myöten. - Voi olla, etteivät kaikki Ylikankaan analogiat osu kohdalleen, mutta niiden yleistäminen huonoiksi ja katteettomiksi on täysin subjektiivinen mielipide.

[Jussi Jalonen]

Puheena olleessa sitaatissa Ylikangas ymmärtääkseni noudatti ns. Occamin partaveitsen maksiimia: "Mitä vähimmillä oletuksilla..."

Ei oikeastaan noudattanut. Esimerkiksi analogia "miksi Stalin olisi tavoitellut Suomen valloitusta syksyllä 1940, kun hän ei tehnyt sitä vuonna 1944 tai 1948?" rikkoo tuota sääntöä aika perustavanlaatuisella tavalla.

Ylikangas olettaa tuossa vertauksessaan, että sekä yksilön mielihalut että olosuhteet ovat aina monoliittisen muuttumattomia: koska Stalin ei tehnyt jotain vuonna 1948, hän ei varmastikaan halunnut tehdä niin myöskään vuonna 1940. Ylikankaan päättely edellyttää, että olosuhteet olivat samat kummassakin tapauksessa, ja ettei Stalin voinut koskaan muuttaa mieltään missään asiassa.

Tuon jälkimmäisen näkemyksen ymmärrän toki vallan hyvin, koska eihän Ylikangaskaan ikinä muuta mieltään missään asiassa. Hän on projisoinut oman psykologisen olemuksensa Staliniin. Tyypillinen historiantutkijan itsereflektio.

Valitettavasti asia ei ole näin. Minäkin ostin eilen Kylänpään leipomon kinuskidonitsin ja halusin syödä sen illalla, mutta en vain ehtinyt. Tänään ei tee enää yhtään mieli. Mahdollista on, että lopulta joku muu syö sen, tai että viimeinen käyttöpäivä menee ohi, enkä syö sitä koskaan. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että eilen mieleni tosiaan teki Kylänpään leipomon kinuskidonitsia, ja olin aikeissa syödä sen illalla.

- Voi olla, etteivät kaikki Ylikankaan analogiat osu kohdalleen, mutta niiden yleistäminen huonoiksi ja katteettomiksi on täysin subjektiivinen mielipide.

Mainitsin jo muutamia esimerkkejä. Vuonna 1938 Stalin lakkautti Puolan kommunistipuolueen ja teloitutti koko sen johdon. Vuonna 1941 hän perusti sen uudelleen. Vuonna 1939 hän kävi sotaan Suomea vastaan, ja vuonna 1948 hän allekirjoitti YYA-sopimuksen.

Ylikankaan väite, jonka mukaan olisi muka virheellistä ajatella Stalinin halunneen jotain vuonna 1940, koska hän toimi vuosina 1944 ja 1948 aivan toisella tavalla, ei ota huomioon sitä kaikkein yksinkertaisinta ja varsin hyvin todistettavaa seikkaa, että tilanteiden vaihtuessa Stalin saattoi muuttaa mieltään. Itse asiassa hän saattoi toisinaan muuttaa mieltään ihan muuten vain; dementiasta kärsivät epäterveelliset elämäntavat omaavat totalitaariset diktaattorit nyt tapaavat olla arvaamattomia.

Lisäksi, kuten sanoin, vihjaus siitä, että Molotovin ja Hitlerin välisen, koko Euroopan tulevaisuutta käsitelleen huippukokouksen pöytäkirja olisikin laadittu "suomalaisille suunnatuksi propagandaksi" on kyllä jo aivan far out-tulkinta. Ylikangas sivuuttaa selkeän asiakirjalähteen pelkällä kepeällä ranneliikkeellä.

Eli kyllä se subjektiivinen mielipide on tässä tapauksessa Ylikankaan esittämä. Sanoisin suorastaan, että oikein radikaali-subjektiivinen.


Cheers,

J. J.

[Emma-Liisa]

Jussi Jalosen puheenvuoroon oli niin perusteellinen, ettei siihen ole paljon lisättävää. Paitsi ehkä se, että mistä ihmeestä tämä "yhden ainoan tulkinnan" vaatimus kumpuaa?

Radion talvisota-sarjassa haastateltiin asiantuntijoina Matti Klinge ja Henrik Meinander. Molemmat olivat omalla tavallaan vakuuttavia. Asioita voi katsoa monesta perspektiivistä. Klinge lähtee paasikiviläisestä näkemyksestä eli "legitiimeistä turvallisuusintresseistä" ja laajemmin Venäjän perinteisistä intresseistä Itämerellä Pietari Suuresta alkaen. Meinander taas muistuttaa, että M-R-sopimus toteutui muiden kuin Suomen osalta.

Tämän ja edellisten kirjojen perusteella Meinander väittää joko suoraan tai epäsuorasti:
1) Suomen itsenäisyys syntyi ennen kaikkea siksi, että haluttiin irti vallankumouksellisesta Venäjästä. Antikommunismi on ollut siitä lähtien suomalaisen "isänmaallisuuden" toinen puoli (näin oli myös Paasikiven ja Kekkosen aikana, vaikkei asiaa ääneen lausuttu). Koska Suomen itsenäisyys oli reaktio NL:oon, se kävi perinteisessä mielessä tarpettomaksi, kun NL luhistui, ja niinpä liityttiin EU:hun.
2) toisen maailmansotaa ei käyty demokratian puolustamiseksi eikä juutalaisten vuoksi, vaan se kaikki valtiot ajoivat omaa etuaan. Sodan painopiste oli itärintamalla, jossa käytiin kahden diktaatuurin kamppailua. Välissä sijaitsevat Itä-Euroopan pienet kansat kävivät "eloonjäämiskamppailua" ihan siinä kuin juutalaisetkin (ml. Suomi, joka oli elintarvikkeiden suhteen riippuvainen Saksasta jopa 2/3 osalta).
3) Saksaa ei pidä joka asiassa demonisoida, vaan esim. Narvan rintamalla taistelevien motiiveja voi ymmärtää. Hitlerkin saattoi joskus toimia rationaalisti ja Suomen ja pohjoismaiden suhteen hän pääasiassa teki niin.
4) Suomen kohtaloihin vaikutti laajempi kuvio, mutta omaakin panosta tarvittiin. On otettava huomion, mitä pääyttäjät tiesivät ja miten he asiat näkivät - ja ennen kaikkea ettei kukaan tiennyt tulevaisuutta. Lopputulosta on verrattava muihin Itä-Euroopan maihin eikä Ruotsiin, jonka maantieteellinen asema oli erilainen, jota ei M-R-sopimuksessa mainita ja jolla oli Saksalle myytävää.

[Emma-Liisa]

Näiden esimerkkien valossa alussa siteerattu väite näyttää siis kovin kiistanalaiselta. Siksi olisikin mielestäni erittäin tärkeää, että puolueeton tutkimus vielä kerran kävisi läpi tiheällä kammalla välirauhan ajan poliittis-sotilaallisen kehityksen nimenomaan Suomen ja Neuvostoliiton keskinäissuhteen näkökulmasta.

Harvaa asiaa on kansainvälisestikin tutkittu yhtä paljon. Mutta eihän lisä pahaa tee.

Uskallan kuitenkin ennustaa, että vaikka Kremlin arkistotkin avautuisivat, niidenkin "tiheällä kammalla" tutkimisesta seuraisi vain tulkintoja, toiset vakuuttavampia, toiset vähemmän vakuuttavia (ja eri ihmiset olisivat edelleen eri mieltä, kumpi on kumpi).

Kas kun 100-prosenttisesti ei voi todistaa muuta kuin itsestäänselvyyksiä, kuten "NL hyökäsi Suomeen 30.11.1939". Heti kun kysytään, miksi NL hyökkäsi ja millä aikein, päästään korkeintaan 99-prosenttiseen varmuuteen. 90 prosenttiakin on hyvä saavutus.

Kun sitten siirrytään kysymyksiin, olisiko talvi- ja jatkosota voitu estää Suomen erilaisella politiikalla ja mitä siitä olisi seurannut, ollaan täysin spekulaation alueella - ihan riippumatta siitä, mikä oma kanta on.