RIntalaa syytettiin myös siitä, ettei hän "ollut kokenut sotaa". Todellisuudessa hän oli sekä sotaorpo että evakko. Sota oli koskettabnut häntä paljon pahemmin kuin mona sotaveteraaneja.
Juhani Salokannel luonnehtii Rintalan lapsuutta ja nuoruutta jyrkillä vastakohdilla teoksessaan Linnasta Saarikoskeen(1993): ”lapsuus Karjalassa, poikaikä Oulussa, Sota-ajan suuri ristiriita herooisen maanpuolustuksen ja kotirintaman banaliteettien välillä. Oppikoulun jähmettynyt us-konnollisuus – kotipiirin elävö kristillisyys. Oma esteettinen herkkyys - ympäristön runoton arki. Ylipäätään yhtäältä lyseon lehtorit, toisaalla laitakaupungin poikasakki – välissä evakkopojan muukalaisuus kumpaankin nähden.”
Salokannel kertoo edelleen: ”Kesällä 1944 13-vuotias Rintala kuului sotilaspoikiin ja toimi teollisuuskoululla lähetin tehtävissä. Saksalaiset ostivat Oulun kauppoja tyhjiksi samanlaisella vimmalla kuin Pariisissa. Juhannusaamuna he tulivat viiden aikaan hakemaan leipää naapurin leipomosta, ja se kerta jäi viimeiseksi.”
”Elo-syyskuun vaihteessa ratapihan laitaan ilmestyi idän suunnasta saksalai-sen divisioonan pesula. Se oli palaamassa Uhtualta ja lastattu junaan Kajaamis-sa. Kaikki tulijat olivat nuoria naisia.” He puhuivat kieltä, jota Paavo tovereineen ei ymmärtänyt – selvää ei saatu edes siitä mikä kieli oli kyseessä. Eleistä Paavo päätteli, että saksalaiset pitivät rintamabordellia.
Paavo ja muut pojat olivat seuranneet sota-ajan seksiä, jota harjoitettiin pusi-koissa. Mutta juna tuotti oivalluksen: ”Todellisuus oli aina ristiriitaisempi, mo-nisyisempi kuin ihmisten vakiintuneet käsitykset siitä”.