Tuntuu siltä, että historiantutkimuksessa yleisesti, ja täälläkin, on unohdettu tieteentekemisen perusteet. Tiukka metodi on viskattu nurkkaan ja tilalle on nostettu kaunokirjallinen "mitenpitäisioikeenollaettäolisikivaa" -kaunokirjallinen poliittinen korrektius. Asioita ei enää sanota niin kuin ne ovat, vaan niin kuin niiden tulee olla. Historiantutkimuksessa olisi syytä palata rankelaisille juurille ja tutkia, "wie es eigentlich gewesen", riippumatta siitä, onko tulos "kiva" vai ei.
Tieteenteon peruslähtökohta on tietysti tieto. Tieto on perusteltu arvaus totuudesta (Popper). Totuus on asioiden todellinen tila (Wittgenstein): Nämä kaksi eivät ole sidoksissa toisiinsa. Se, minkä tiedämme, ei välttämättä ole totta. Tietoa se on yhtä kaikki. Tiedon anateema on usko. Tieto ja usko ovat samanlaisia siinä, että kummastakaan ei oikeastaan voi väitellä. Erona on se, että tiedon perustelut ovat asetettavissa kyseenalaisiksi, niistä voi väitellä, uskoa taas ei tarvitse, tai edes voi, perustella, uskosta ei voi rationaalisesti väitellä, sillä uskolla ei ole rationaalisia perusteita. Se on nimen omaan uskoa.
Jotta tutkimus olisi tiedettä, so. jotta se tuottaisi uutta tietoa, sen tulee täyttää määrätyt ehdot. Nämä ehdot ovat 1) rajattu tutkimuskysymys, 2) rajattu aineisto ja 3) tieteellinen metodi. Kun tutkimus täyttää nämä reunaehdot, kuka tahansa tutkija saa samaan kysymykseen samasta aineistosta samaa metodia käyttäen saman vastauksen. Tämä "arvaus totuudesta" voidaan sitten asettaa kyseenalaiseksi tutkimalla arvauksen perusteluja. Mikäli mainittu tutkijaneutraalius ei toteudu, on joko aineisto puutteellinen, kysymys epätarkka tai kyseessä ei ole tieteellinen metodi.
Edellä mainitut ehdot täyttävä historiantutkimus on eksaktia tiedettä. Muunlainen historiantutkimus taas on huuhaata. historiantutkimuksen kysymyksiin eivät kuulu kysymykset oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta tms., ne ovat filosofiaa. Historiantutkijan oikeus, ja jopa velvollisuus, on esittää tarvittaessa moraalinen arviointi, mutta historiantutkimusta se ei ole.
Olen pitkään ihmetellyt, mistä nykyinen "luopumus" johtuu. Vaikuttaa siltä, että tiukka tieteellinen ja eksakti historiantutkimus tuottaa "vääriä" tuloksia. Moraali historiantutkimuksessa tuleekin esille siinä, kun joudutaan valitsemaan vaikkapa "tulos" Suomen roolista toisessa Maailmansodassa - Saksan liittolainen vai Saksan etujen vastaisesti omaa sotaansa käyvä, länsiliittouman hyväksi toiminut Suomi. Valitettavasti, vaikka vastaus on olemassa, rehellisyyttä ei voi pakottaa. Sen sijaan poliittisesti tarkoituksenmukaista tutkimusta voi ja tulee arvostella sen ansioiden mukaisesti.