Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta
Laitos: Historiatieteen laitos
Oppiaine: Suomen historia
Tekijä: FURUHOLM,TAPIO
Tutkielman nimi: Varovaisin askelin vallankumouksen virtaan Porin sahatyöväen ammattiosaston alkuvaiheet 1905 - 1918
Sivumäärä: 126 s.
URL:http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01288.pdf
Tiivistelmä ja asiasanat:
Pori oli merkittävä sahateollisuuden vientisatama jo ennen höyrysahoja. Kauppahuoneet rikastuivat viemällä vesisahojen tuotteita ja laivanvarustuksella. Edellä sanottu sopii erinomaisesti myös tämän tutkielman kannalta olennaiseen Rosenlewin sukuun. Satamat ja pitkälle Suomen sisäosiin ulottuva Kokemäenjoen vesistö tekivät Porin seudusta houkuttelevan sahojen sijoituspaikan sen jälkeen, kun höyryvoima sallittiin sahateollisuudessa. Rosenlewin kaksi suursahaa, muut Porin keskustan tuntumaan perustetut sahat sekä korkeita tuotantolukuja tehneet Pihlavan ja Reposaaren sahat tekivät Porista teollisuuskaupungin, jonka perusta oli höyrysahoissa.
Rosenlewin sahat tarvitsivat työväkeä, satoja miehiä ja naisia kumpikin erityisesti sesonkiaikoina. Tässä tutkielmassa on tarkoitus selvittää Rosenlewin sahojen työläisten järjestäytymistä. Joen vastakkaisilla rannoilla olleet sahat ehtivät toimia vuosikymmeniä, ennen kuin järjestäytyminen alkoi. Miksi järjestäytyminen alkoi vasta vuoden 1905 suurlakon jälkeen? Miksi lukuisilla muilla aloilla järjestäydyttiin aikaisemmin? Rosenlew oli suomalainen ja korostetusti porilainen työnantaja. Yhtiön patriarkaalinen ote työläisistä oli voimakas ja sesonkiluontoisessa työssä patriarkaalisuuden vaikutus näyttää vain korostuneen. Tutkielmassa on käsitelty runsaasti työntekijöiden ja työnantajan suhdetta ennen ammattiosaston perustamista.
Porin saha- ja lautatarhatyöväen ammattiosasto on yksi monista suomalaisista järjestöistä, jota on kuvattu vuoden 1905 suurlakon lapseksi. Sitä osasto ehdottomasti oli, mutta kyse oli paljon monimutkaisemmasta prosessista kuin poliittisen murroksen tuomasta hetkellisestä herätyksestä. Sääty-yhteiskunnan sisällä vaikuttaneet monenlaiset virtaukset, fennomania, sivistysharrastukset ja auktoriteettien aseman horjuminen vaikuttivat järjestäytymiseen. Sillä tavalla ammattiosasto oli tyypillinen suurlakon tuote, että alkuinnostus kääntyi nopeasti pettymyksiksi ja jäsenkadoksi. Alku hetkistä asti osasto oli ollut hyvin varovainen vaatimuksissaan. Työnantaja piti työpaikoilla lujan otteen, osasto vakuuttelikin keskittyvänsä valtiollisiin kysymyksiin. Vain suora sidos sos.dem. puolueeseen ja huvien järjestäminen pitivät ammattiosaston hengissä alkuvaiheen jälkeen. Hyvän sahatavaran vientisuhdanteen huippuvuonna, kesällä 1913 ammattiosaston toimintatapa radikalisoitui jyrkästi. Seurauksena oli viiden viikon työtaistelu sekä lakko että sulku sunnuntaityöstä. Sunnuntai-iltana alkanut työvuoro oli pitkään ollut työntekijöiden kritiikin kohteena. Sitä oli pidetty merkkinä työnantajan harrastamasta alistamisesta ja sanelupolitiikasta. Vuoden 1913 yhteenotosta on perusteltua puhua kärjekkäänä poliittisena työtaisteluna, vaikka ainakin osittain kyse oli myös palkkataistelusta. Ensi kerran Rosenlewin sahojen työväki sai kokemuksen, että myös työnantaja voi joutua perääntymään.
Vuoden 1913 työtaistelu vahvisti Rosenlewin sahatyöläisten uskoa omiin voimiin ja antoi itsetuntoa. Kolme vuotta Sahatyöväenliiton toiminnasta eronneena ollut osasto palasi ammattiliiton jäseneksi ja ryhtyi itsenäisesti laatimaan paikallista työehtosopimusta. Osastosta riippumattomat tekijät, erityisesti I maailmansota horjutti ja hidasti osaston mahdollisuuksia voimistaa toimintaansa. Vuoden 1913 jälkeiset tapahtumat pitivät ammattiosaston toimintakunnossa. Se olikin heti valmis edunvalvontaan, kun keisarivallan kaatui Venäjällä ja olot vapautuivat Suomessa kevättalvella 1917. Ammattiosaston keskittyi vuonna 1917 ilmeisesti juuri niihin asioihin, joiden ajamista jäsenistö oli odottanut jo perustamisvuonna 1905. Paino oli työajoissa ja palkoissa, joiden nousulla haettiin vastausta vaikeutuvaan elintarviketilanteeseen. Vuoden 1917 poliittisiin kiistakysymyksiin sahatyöväen ammattiosasto otti kantaa vaisusti ja satunnaisesti. Vallankumouksella ja aseelliseen yhteenottoon valmistautumisella ei ammattiosastossa ollut kannatusta, vaikka osa jäsenistöstä osallistuikin järjestyskaartin toimintaan. Sisällissodan alkamisen jälkeen sahatyöläisten paikka oli selvä, vallankumouksen virta vei mukanaan, toiset punakaartiin, toiset punaisen hallinnon tehtäviin.
Vuoden 1918 tapahtumissa vähintään 58 ammattiosaston jäsentä menetti henkensä. Lopputulos oli täydellinen katastrofi varovaiseksi leimautuneelle ammattiosastolle. Kovat koettelemukset eivät estäneet osastoa aloittamasta uudelleen jo kesällä 1919. Ensimmäisessä rajussa työtaistelussa syyskuussa 1920 sahatyöläiset törmäsi Rosenlewin kovakouraiseen vastareaktioon. Siitä toipuminen kesti 25 vuotta, vuoden 1917 tyyliseen tilanteeseen palattiin vasta jatkosodan jälkeisissä uusissa poliittisissa oloissa.