1.§. Jos perilliset, sitte cuin cuollen omaisus on ylöskirjoitettu ja welca maxettu, sopiwat ynnä elämän jacamattomasa pesäsä, ja se toisen haittamata tapahtua taita; nijn pitä kirjallisesti ylöspandaman, millä ehdolla he sijtä yhdistynet owat, ja caxi todistajata nimens sen alle kirjoittaman. Jos perilliset sen laiminlyöwät, ja muutoin ei taida nijtä ehdoja laillisesti osottaa; nijn olcon heidän oma waarans, joco pesä yhden wireyden ja työn cautta paratan, eli toisen syyn cautta pahetan. Jos jocu perillisistä on wallanalainen; nijn ei pidä sencaldaisesta yhdistyxestä sowindoo tehtämän, ennen cuin se on holhojan saanut, ja holhoja sijhen suostu.

2.§. Jos yxi, eli usiambi, ja ei caicki tahdo perindötä jacaa; olcon sillä puoli, joca jacaa tahto.

XII. Lucu. Cuinga perindö jaettaman pitä.

1.§. Cosca perindö jaettaman pitä, nijn pitä perillisten wissin päiwän sijhen määrämän, ja sijhen paickaan cocounduman, josa jaco on tapahtuwa. Jos ei he sijtä taida sopia; nijn pangon Tuomari perillisten eteen ajan ja paican, sijhen jacoon. Jos jocu heistä on nijn caucana olewa, ettei hän wahwa tietoa saada eikä anda taida; nijn asettacon Tuomari jongun, joca sen poisolewan oikeudesta waarin otta.

2.§. Caicki perindö-jaot pitä rehellisten ja uscottawain miesten läsnäollesa tapahtuman, samalla muoto, cuin ennen omaisuden ylöskirjoittamisesta sanottu on.

3.§. Jos mies eli waimo jälken elä; nijn ottacon ensist etu-osans ulos, ja sitälikin naimisen oikeudens omaisudesa arwan jälken. Jos se on waimo, joca jälken elä; nautitcon hän myös huomenlahjans miehen osasta, sen jälken, cuin Naimisen Caaresa säätty on. Perilliset jacacot sitten perinnön keskenäns.

4.§. Jaosa pitä omaisus irtainen ja kijndiä, walmis raha ja saatawat welat, yhtä hywijn osijn pandaman, nijn ettei cucan sen cautta tule kärsimän. Sitten pitäkön cukin sen, cuin hänelle arwan cautta tygö lange. Jos perilliset sopiwat, cosca he caicki waldiaxi tulleet owat, jacaman perinnön arwan heittämätä; olcon se nijn wahwa, cuin jocainen omans olis arwalla saanut. Jos perilliset wallan alaiset owat; nijn ei pidä perindötä ilman arwata jaettaman. Jos muutoin tapahtu; luettacon mitättömäxi, jos wallan alainen laillisella ajalla sen ylitze caipa, sitte cuin hän waldiaxi tule.

5.§. Cosca kijndiä omaisus maalla on yhtä hywin osijn pandu, cuin nyt sanottu on; nijn olcon weljellä, eli cusa usiambi weli on, heillä caikilla, walda otta ensist osans ulos, ehkä kenengä jälken perindö lange, ja heittäköt sitte keskenäns arpa, mingä osan cukin saaman pitä. Nijstä muista osista heittäkön sisaret keskenäns arwan. Weljen lapsella olcon sama otto-oikeus cuin weljellä. Jacacon myös aina muut perilliset kijndiät omaisudet maalla nijn keskenäns, että se, joca suuremman osan perij, nautitze oikeudens sen suhteen, joca wähemmän saapi, ja arpa eroittacon nijden wälillä, joilla yhtäläiset osat owat.

6.§. Jos ei muuta cuin yxi pää-cartano perinnöxi lange; olcon weljellä walda otta osans sijnä, ja sisar nautitcon osans pienembisä tiloisa, sen palckion canssa, cuin pää-cartanon suhteen wasta.

7.§. Jos usiambi saa osan pää-cartanoon, eli muhun maahan, jota ei hywin taita jacaa, eli halaista; olcon sillä oikeus, jolla suurembi osa on, laillisen arwion jälken, lunastaa ne muut sijtä ulos, taicka rahalla, eli sen wertaisella sisälle-tulolla, cumman se tahto, joca hinnan ottaman pitä.

8.§. Caicki se omaisus, cuin caupungisa peritän, joco se on kijndiä eli irtain, käykön jacoon, sen jälken cuin arpa lange. Ei pidä sijnä oleman otto-oikeutta weljellä eikä sisarella.

9.§. Jos isä eli äiti on jo ennen andanut lapsillens jotakin, cuin on jostacusta arwosta, ja sijtä ei toisin säätänyt; nijn tulcon se silloin lucuun, waan ei cuitengan se sijtä nautittu sisälle-tulo ja hyödytys, cuin Naimisen Caaresa läxiäisestä sanottu on.

10.§. Mitä wanhemmat lastens päälle culuttanet owat heidän tarpellisexi elatuxexens, werhoxens, ylöscaswattamisexens, ja hääpidoixens, sitä ei pidä luettaman; olcon cuitengin wanhembain wallasa, jos he tahtowat, sitä wastan tygö-panna jotakin muille lapsillens, jotca wähemmän nautinneet owat.

11.§. Caicki perindöjaco-kirjat pitä perillisildä, eli heidän asian-ajaildans alekirjoitettaman, nijn myös nijldä wierailda miehildä, jotca jaosa läsnä olleet owat.

XIII. Lucu. Tasamisesta / sitte cuin perindö jaettu on.

1.§. Jos jocu löytä osans huonommaxi, ja tahto tasamista; etzikön sitä Tuomarin tykönä, maalla yön ja wuoden, ja caupungisa colmen cuucauden sisällä, sitte cuin jaco tapahdui; ja nimittäkön Tuomari caxi hywä miestä, jotca osat ylitzecatzowat ja tasawat, jos jotakin sijnä puuttu, cuitengin nijn, että jocainen pää-osans pitä, ja ei wastuudest jaeta. Jos perilliset sijhen tasamiseen tytywät; nijn pitäkön cukin mitä hän saanut on, ja ei pidä heillä oleman walda muuta tasamista sen ylitze etziä. Jos ei he tydy; nijn ottacon Tuomarin päätöxen.

2.§. Jos rijta syndy sijtä omaisudesta cuin perinnöxi langennut on; nijn andacon se, joca omaisuden osallens saanut on, sen canssa-perillisillens tietä, ja puolustacot he sitä hänen canssans laillisesti. Jos ei he sitä woi; nijn pitä se, cuin wailla jää, täytettämän, ja ei wastautinen jaco tapahtuman. Jos jocu tule tyhjäxi coco osastans, eli sen parhasta puolesta, nijn ettei sitä muulla omaisudella taita tasata; nijn pitä wastuudest arpa heitettämän; Cuitengin jos jocu suurella culutuxella osans on parandanut, eli jos se on toisen miehen käteen laillisesti tullut; nijn mahta hän puolestans muulla sen palkita.

XIV. Lucu. Rijta perinnöstä.

1.§. Jos miehet rijtelewät perimisestä, cumbi sijhen lähembi on; ottacon se perinnön joca osotta itzens olewan lähimmäisen suculaisen.

2.§. Jos wieras astu perindöön, ja sano sucua olewans; eli jos hän on sen cuolleen suculainen ja tietä toisen lähemmän perillisen olewan; Jos se sitten ilme tule, ja oikia perillinen on, ilman laillista estettä, oikeudens etzimisen laimin lyönyt; nijn langetcon se perindö Cuningalle, jos ei muita perillisiä ole cuolleen jälken; ja se joca petoxella perinnön otti, palkitcon jällens caicki mitä hän ylöscandanut on, ja rangaistacon, nijncuin muusta petoxesta.

XV. Lucu. Wieran maan miehen / ja poisolewan oman maan miehen perindö-oikeudesta.

1.§. Cuin se mies cuole, jolla on perillisiä ulcomaalla, sijnä maanpaicasa asuwaisia, josa Ruotzin mies ei saa perindötä; nijn heidän ei pidä Ruotzin Waldacunnasa mitän perindötä ottaman, ellei he ole sen cuolleen lapset eli rinda-perilliset, ja tahdo istutta itzens tälle maalle elämään ja oleman, ja tacausta sen edestä yön ja wuoden sisällä toimitta. Muutoin ottacon sen cuolleen täsä maasa asuwaiset perilliset saman perinnön. Jos ei hänellä ole täsä Waldacunnasa perillistä; nijn ottacon Cuningas caiken hänen omaisudens, joco se on maa eli irtain calu. Se cutzuttin muinen (Ruotzin kielin) Dana arf.

2.§. Jos ulcomainen perillinen asu sijnä maan-paicasa, josa Ruotzin mies perinnön nautitze; nijn nautitcon hän myös Ruotzisa saman oikeuden: Jos hän tahto sen perinnön ulos Waldacunnasta wiedä; nijn andacon cuudennen penningin sijtä Cuningalle, eli sille, jolla Hän oikeudens suonut on, jos ei toisin molembain Waldacundain wälillä päätetty ole. Jos ei hän tule yön ja wuoden sisällä, ja täydellisillä todistuxilla osota, että hän oikia perillinen on, nijn ottacon lähimmäinen omainen perillinen saman perinnön, jos hän colmen cuucauden sisällä, yön ja wuoden jälken, oikeuttans laillisesti walwo. Jos ei hän sitä tee, eli jos ei oma-maista perillistä ole, nijn ottacon Cuningas, eli se jolle hän oikeudens suonut on, caicki tyyni.

3.§. Nyt on sillä cuollella suculaisia Waldacunnan sisällä; jos ne perinnön jacawat, eikä lähembätä perillistä ulcomaalda tule, yön ja wuoden sisällä cuoleman jälken, eli osota laillista estettä; nijn pitäkön se perinnön, joca sen käteens saanut on, ja älkön mitän ulos andaco.

4.§. Jos oikia omainen perillinen on waldacunnan sisällä, cuitengin nijn caucana asuwa, ettei hän perinnöstä taida tietoa saada; eli jos hän on ulcomaalla ja tietän misä hän on; nijn pitä Tuomarin sen hänelle tietä andaman. Jos ei hän tule yön ja wuoden sisällä, sitte cuin hän sen tietä sai; nijn ei hänellä pidä oleman sen päälle puhumista, ellei hän laillista estettä osota.

5.§. Jos hänen omainen perillisens tietän, waan ei misä hän on; nijn pitä perindö turwalliseen taldeen pandaman, sijhen asti cuin hän tule, eli caucaisemman käsijn, täyttä tacausta wastan annettaman. Jos ei hän cahdenkymmenen wuoden sisällä tule; olcon eroitettu perinnöstä, ellei hän osota laillista estettä.

6.§. Jos ei hänen perillistäns tietä, ja häneldä ei sanaa tule, eli wahwa tietoa misä hän on, eli jos ei hän itze tule yön ja wuoden sisällä, nijn langetcon perindö Cuningalle, jos ei perillinen sitte laillista estettä osota.

7.§. Jos jocu ylönanda isänsä maan, ja asetta itzens peräti oleman ja asuman, wieran wallan alla; älkön nautitco suurembata oikeutta sijhen perindöön, cuin sitte täsä Waldacunnasa langeta taita, cuin muut ulcomaiset samasa paickacunnasa. Jos hän sijrtä itzens tähän maahan jällens; ottacon sen perinnön joca sitten lange. Jos hänellä on lapsia, ja jättä ne tälle maalle; olcon heidän oikeudens heille tähdelle pidetty. Jos hän otta ne myötäns ulcomaalle, cosca ne wallan alaiset owat, ja he sijrtäwät itzens, yön ja wuoden sisällä, sitte cuin he waldiaxi tulewat, tähän maahan jällens, nijn on heillä sama oikeus, cuin cotona olewaisilla lapsilla. Jos mies sijttä lapsia ulcomaalla, nijn seurawat he isäns tilaa.

XVI. Lucu. Miehen eli waimon wijmeisestä tahdosta ja testamentistä.

1.§. Jos jocu mies, eli waimo, tahto tehdä testamentiä; olcon hänellä walda tehdä sen suusanalla eli kirjallisesti, ehdon canssa eli ilman, ja todistacon caxi wierasta miestä, että se testamenti silloin tehtin terwellä ja täydellä järjellä, ja wapaasta tahdosta; olcon myös hänen wallasans, anda todistajain tietä sen sisällepidon, eli ei. Jos ei todistaita ole saapuilla, ja löytän testamenti omalla kädellä kirjoitetuxi ja alakirjoitetuxi, olcon myös sillä laillinen woima.

2.§. Pijalla, joca hywään ja täyteen ymmärryxeen tullut on, olcon walda testamentiä tehdä, waicka hän holhojan huomasa on.

3.§. Jos jocu on testamentins muuttanut, eli tacaisin ottanut; nijn olcon sillä woima, cuin hänen wijmeinen tahtons oli, ehkä hän sijnä edellisesä olis itzens sitonut, sitä ei muuttaman, eli tacaperin ottaman.

XVII. Lucu. Mitä ja cuinga paljo / testamentisä mahta annettaa.

1.§. Ei kenelläkän pidä oleman walda perindö-maata maalla testamentin cautta poisanda, eli toisin sijtä säätä, cuin laki woi. Ei mahda myös cucan poisandaa perindö-maalda sitä parannusta cuin sen päälle tehty on.

2.§. Jos jocu on ottanut perinnön-jaosa irtainda calua, eli kijndiätä omaisutta caupungisa, perindö-maan siaan maalla: eli jos jocu on pois-waihettanut, <45> myynyt, eli pantixi pannut perindö-maans, eli jos se on yhden eli toisen hänen syyns cautta laillisesti tullut toisen miehen käteen; nijn pitä hänen cuolemans jälken yhtä hywä ansaittu maa, eli, jos kijndiätä omaisutta ei löydy, rahaa, eli muuta irtainda calua, eli myös kijndiätä omaisutta caupungisa, siaan pandaman; ja sillä olcon perindö-maan omaisus sen kädesä, joca sen silloin peri: mutta sitte perittäkön ne rahat, se irtainen calu, ja kijndiä omaisus Caupungisa, nijncuin irtaimesta calusta ja kijndiästä omaisudesta Caupungisa sanottu on.

3.§. Jos jocu testamentin cautta poisanda pericundaan tacaisin lunastetun maans; olcon perillisillä walda sen jällens lunasta, ennen cuin laillinen seisomus aica on culunut, sillä hinnalla, cuin se ostettu on: Maxacon myös jällen caiken sen päälle tehdyn tarpellisen parannuxen.

4.§. Caicki ansaitut maat, ja peritty eli ansaittu irtainen calu, mahta maan Lain jälken pois annettaa, eli testamenterattaa, kenelle tahtons, suculaiselle eli wieralle, lapsille eli muille perillisille: Cuitengin cusa wallan alaisia lapsia on, joilla ei ole mitän elatuxexi ja ylöscaswattamisexi, nijn pitä heille ensist, säädyn ja arwon jälken, nijn paljo jätettämän, cuin Tuomari cohtullisexi löytä, sijhen asti että he taitawat itzens elättää.

5.§. Caupungin Lain jälken ei mahda cucan, peritystä eli ansaitusta, irtaimesta eli kijndiästä omaisudesta, andaa enämbätä testamentiä, cuin joca cuudennen penningin, cusa lapsia eli rinda-perillisiä jälken elää. Jos hänellä ei lapsia ole, waan muita oma-maisia perillisiä; nijn olcon hänellä walda andaa puolen caikesta cuin hänellä on. Jos ei lapsia eli oma-maisia perillisiä ole, waan ulco-maisia ainoastans; nijn mahta hän anda caicki tyyni oman maan miehelle. Jos lapset ja oma-maiset perilliset tahtowat lunasta heillens huonetta, tonttia, cartanota eli maata; <46> seisocon se heille aldisna yön ja wuoden sisällä. Sama oikeus on ulcomaisille perillisille, jos he tähän maahan tulewat, ja täällä owat ja eläwät. Jos ne tahtowat testamentiä tehdä, jotca Papin säätyyn luetaan, sijtä omaisudesta josa heillä naimisen oikeus on Caupungin Lain jälken, nijn cuin X. Lugusa 4.§. Naimisen Caaresa sanotan; nijn olcon sama Laki cuin täsä säätty on, joco he asuwat maalla eli Caupungisa. Heidän perindö-maans canssa maalla, ja sen cuin ennen awioskäskyä siellä ansaittu on, olcon sencaldaisesa tilasa maan Lain jälken.

6.§. Testamentiä ei pidä otettaman jacamattomasta omaisudesta, waan sen osasta, joca andanut on.

7.§. Jos jocu anda enämmän cuin Laki sano; ojettacon testamenti Lain jälken, ja olcon caikesa muusa woimasans. Ei mahda myös cucan testamentihin sisälle wetä, että joca sen päälle cannetta teke, pitä perindö oikeuttans paitzi oleman.

XVIII. Lucu. Mitä sen tule waarinotta, joca Testamentiä hywäxens nautita / eli sen päälle puhua tahto; ja perillisestä / joca sen sala.

1.§. Se cuin jongun testamentin saanut on, olcon welcapää cuuden cuucauden sisällä, sitte cuin hän andajan cuoleman ja testamentin tietä sai, sen Tuomarin edesä näyttämän: ja andacon sijnä siwusa sisällen rehellisen ulos-kirjoituxen, joca perillisille annettaman pitä. Jos ei se hänen kädesäns ole; nijn andacon oikeuden tietä, että testamenti hänelle tehty on. Jos hän tämän laiminlyö, ilman laillista estettä; olcon testamenti mitätöin. Jos hän ulco-maalla olewa on; nautitcon saman ajan ja oikeuden, cuin ennen sanottu on oma-maisesta perillisestä, joca on ulco-maalla.

2.§. Nyt taidais nijn tapahtua, että testamenti on lähimmäisen perillisen kätkösä, ja hän sala sen; nijn andacon ulos caiken sen omaisuden, cuin hän sillä muoto on pyytänyt allens wetä, ja palkitcon wahingon: wetäkön myös sackoa colmannen osan testamentin arwosta.

3.§. Jos jocu tahto testamentin päälle puhua; tehkön sen yön ja wuoden sisällä sitten cuin hän sijtä tiedon sai, nijncuin 1.§. sanottu on, ja se cuin testamentin saanut on, pitäkön yhtä hywin mitä hänelle sen cautta on annettu, cosca hän tacauxen sen edestä pane. Muutoin seisocon se tacawaaricosa, eli wierasten miesten tacana ja huomasa, Lain päätöxeen asti.

4.§. Ei mahda muu, cuin lähimmäinen perillinen, testamentin päälle puhua: Ja mihin hän suostu eli mitä hän laiminlyö, sen päälle ei mahda sitte caucaisemmat perilliset mitän puhua.

XIX. Lucu. Sijtä / joca holhojan alla seisoman pitä.

1.§. Joca ei ole täyttänyt yxicolmattakymmendä ajastaica, hänellä ei pidä oleman walda, perindötäns itze hallita. Jos hän taita jotakin itze ansaita, sen ylitze mahta hänellä walda olla, sitte cuin hän wijdentoistakymmenen wuoden wanha on.

2.§. Pijca, mistä ijästä hywäns hän olla mahta, seisocon holhojan wallan alla.

3.§. Leski wallitcon itzens ja omaisudens.

4.§. Joca pään-heikouden, tuhlamisen, eli muun syyn tähden, ei taida omaisuttans hallita; se pandacon Holhojan ale.

XX. Lucu. Orwoinholhojista / ja cuinga ne asetettaman pitä.

1.§. Isä olcon lastens oikia holhoja: Jos hän toiseen naimiseen mene; ottacon lähimmäisten äitin puoleisten langoin neuwon nijsä asioisa, cuin lasten parahaxi tulewat.

2.§. Jos isä cuole; nijn olcon äitillä oikeus edesseisoa lapsians ja heidän omaisuttans, lähimmäisten isän puoleisten langoin eli holhojan neuwon canssa. Jos hän toiseen naimiseen mene; erikön pois holhojan wirasta; pitäkön cuitengin lapsistans murhen, ja olcon hänellä walda pitä ne huonesans ja leiwäsäns, jos hän nijn tahto, ja ei laillista estettä sitä wastan ole.

3.§. Jos sekä isä että äiti on cuollut; nijn olcon se lasten Holhoja, jonga he cahden miehen todistuxen canssa, eli kirjallisesti sijhen nimittänet owat, ja ottacon hän Tuomarilda todistus-kirjan sen päälle.

4.§. Jos ei he ole ketän nimittänet; nijn olcon se holhoja, joca lähin suculainen ja sijhen sowelias on; Ja andacon hän Tuomarille tietä ensimmäisnä oikeuden päiwänä, että hän sen holhojan wiran päällens ottanut on.

5.§. Jos ei se tahdo, jonga tule, holhoja olla; nijn osottacon Tuomarin edesä laillisen esteen. Jos ei hän sitä taida; nijn on Oikeudella walda sen hänelle uhca-sacon haastolla päällepanna, ja wastacon se joca sijtä itzens estele, caiken wahingon edestä.

6.§. Jos wallan alaisella ei ole suculaisia, eli jos ne ei taida olla holhojat; nijn nimittäkön Oikeus muun hywän miehen, eli usiamman, jos nijn tarpellisexi löytän.

7.§. Jos nijn tapahtua taidais, ettei oikiata holhojata cohta taita nimittä, eli hän laillisesti sitä holhojan wircaa päällens otta; nijn säätäkön Tuomari jongun hywän miehen, joca sillä wälillä lasten omaisutta wartioita mahta.

8.§. Ei mahda se holhoja olla, joca wähätietäwäinen, tuhlaja eli lasten rijta-weli on, eli se, joca ei ole täyttänyt wijsicolmattakymmendä ajastaicaa, eli nijn wanha ja saamatoin, eli nijn köyhä on, ettei hän holhojan wircaa edesseisoa taida: ei myös ulcomaan mies, eli se joca muusta opista on, eli se jolla on Cruunun eli muut sencaldaiset rahat käsisä.

XXI. Lucu. Laillisesta estehestä holhojan-wirasta.

1.§. Nämät owat lailliset syyt, joilla jocu mahta holhojan wirasta itzens estellä; Jos jocu ulcomaalla olewa on, eli nijn caucana maasa asuwa, eli nijn hartaasa wirasa, eli nijn kiwulloinen, ettei hän lapsia, eli heidän omaisuttans oikein holhoa taida: Jos mies on cuudenkymmenen ajastajan wanha: Jos miehellä itzellä on monda lasta, eli jos usiambi pesäcunda on, joita hänen edescatzoman pitä: Jos miehellä jo ennen on caxi holhojan wircaa, eli yxi sencaldainen, joca ei toista sallia taida.

XXII. Lucu. Misä orwon-holhojan wirca ja welwollisus seiso.

1.§. Cosca holhoja on laillisesti nimitetty; nijn tiedustacon wisusti sen wallanalaisen perindötä, sekä irtainda että kijndiätä. Jos se ei ole ylöskirjoitettu; andacon sen cohta tapahtua, cuin ennen sanottu on, ja pitäkön hän sen waarin lapsen omaisudesta cuin omastans, eli maxacon wahingon.

2.§. Holhojan pitä andaman sen wallanalaisen ylöscaswattaa oikiasa Ewangeliumillisesa opisa, Jumalan pelwosa, hywisä awuisa ja cunniallisesa elämäkerrasa, ja pitämän händä sencaldaisijn harjoituxijn ja ascareihin, cuin hänen säätyns, warans ja luondons waatiwat.

3.§. Ei mahda holhoja myydä wallanalaisten Lasten maata ja kijndiätä omaisutta, muutoin cuin hätätilasa ja tarpesa; ei myös nijtä waihetta muutoin cuin lasten hyödytyxexi; ja ottacon lähimmäisten langoin neuwon ja Tuomarin suostumisen, sijhen cauppaan eli waihetuxeen, cuin Maan Caaresa sanotan.

4.§. Ne irtaimet calut, joita wallanalainen ei itze tarwitze, pitä hänen hyödytyxexens myytämän, ja hänen walmin rahansa pitä holhojan nijn caswattaman ja cartuttaman, cuin parhaxi ja waarattomaxi löytän. Waan ei mahda holhoja itzellens osta mitän sen wallanalaisen omaisudesta, irtaimesta eli kijndiästä.

XXIII. Lucu. Cuinga holhojan pitä tilin ja lugun tekemän / ja holhojan-wirasta ercaineman.

1.§. Holhojan pitä rehellisen lugun laskeman sijtä, cuin hänen käsisäns on, nijn että hän, joca wuoden lopulla, lähimmäisten langoin edesä taita tilin tehdä, jos nijn waaditan. Jos ei he sitä ano; olcon cuitengin welcapää, andaman heille joca colmas wuosi päätetyn lugun-lascun, nijden todistusten canssa, cuin sijhen tulewat, että he sen läpitze catzoa mahtawat. Jos ei langoja ole, eli jos he ei tahdo sitä päällensotta; asettacon Tuomari jongun heidän siahans. Jos sitä lugun-lascua wastan löyty jotakin muistutettawata; nijn pitä Tuomarin perän-catzoman, että sille wallanalaiselle oikeus tapahtu. Jos wallanalainen on sijhen ikään tullut, että hän itze taita hawaita, ettei holhoja hywin hänen omaisuttans edesseiso; seisocon myös hänen wapasa ehdosans, sen Tuomarin tykönä edesanda, ja oikeuttans etziä, waicka ei hän perindötäns hallita saa, ennen cuin hän lailliseen ikään tullut on, cuin ennen on sanottu.

2.§. Jos holhoja niscuttele, eli ei tahdo tiliä tehdä; nijn pitä Oikeuden märä-päiwän uhcasacon haastolla hänen eteens paneman.

3.§. Jos jocu tahto holhojan-wirasta eritä; nijn tehkön tilin ja lugun, cuin sanottu on, ja andacon ulos caicki, mitä hänen hallusans on, sille, jonga Tuomari hänen siaans on asettanut, ja ottacon sen päälle todistus-kirjan, että hän holhoja-wircans on hywin edesseisonut, ja olcon sitte edeswastauxesta wapa.

4.§. Cosca mies on täyttänyt yxicolmattakymmendä wuotta; eli pijca tullut naiduxi; eli mielipuoli saanut ymmärryxens jällens; eli se cotia tullut, joca ulcomaalla ollut on; nijn andacon holhoja omaisuden cohta nijlle ulos, ja tehkön sen hallituxesta tilin. Jos ei he laillisesti puhu sen lascun päälle, yön ja wuoden sisälle, sitten cuin he sen sait; olcon holhoja caikesta edeswastauxesta ja lawiammasta lugunteosta wapa.

5.§. Jos usiambi holhoja on cuin yxi, ja he tahtowat jaca hallituxen keskenäns; ottacon sijhen Tuomarin suostumisen, ja tehkön sitte cukin edestäns tilin ja lugun. Jos he lasten omaisuden yhteisesti owat hallinet; nijn wastatcon yhtäläisesti hallituxen edestä, ja palkitcon caiken wahingon, jos se wallanalainen jotakin sen cautta on tullut kärsimän: ei cuitengan mahda yxi olla welcapää seisoman toisen ricoxen ja catzomattomuden edestä, jota ei hän taitanut estää, eli maxaman sitä osaa wahingosta, cuin toisen tykönä taita puuttua. Joca holhoja-wiran hywin ja uscollisesti on edesseisonut; nautitcon sen palcan ja maxon, cuin Oikeus cohtullisexi coettele, ellei hän muutoin tydy.

6.§. Jos jocu waiwa holhojatans turhalla oikeuden-käymisellä, sitte cuin hän waldiaxi on tullut, eli osotta händä wastan ylöncatzen, eli teke hänelle wääryttä, sanalla eli työllä; sen päälle olcon caxikertainen sacko, ja palkitcon wahingon.