Pro gradu: Lehdistösensuurin kriisi 1943-1944

[Tapio Onnela]

Pro gradu -tutkielma

Sananvartijat - Lehdistösensuurin kriisi 1943-1944
KUIKKA,JOONAS
Humanistinen tiedekunta / Historiatieteen ja filosofian laitos / Historia
Hyväksytty 19.03.2009
Kieli: fin
Laajuus: 76 s. + liitteitä
Kokoteksti: http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=19674

Tiivistelmä:
Tutkimus käsittelee Suomen lehdistön sensuuria jatkosodan loppuvuosina 1943–1944. Sensuurin toiminnan tarkastelu alkaa Stalingradin tappionhetkistä helmikuussa 1943, jolloin valtionjohdon luottamus Saksan aseisiin mureni. Aikarajaus päättyy välirauhaan syyskuussa 1944. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat valtion tiedotuslaitoksen (VTL) sensuuriohjeet Kansallisarkistossa ja päämajan sensuuritoimiston kirjeet VTL:lle Sota-arkistossa.


Kaikki Suomessa julkaistut ja Suomeen tilatut lehdet olivat sensuurin valvovan silmän alaisina. Lehdistösensuurista vastasivat hallituksen alainen valtion VTL:n tarkastusjaosto ja päämajan tiedotusosaston sensuuritoimisto. Kotirintaman lehtien sensuuriin vaikutti kaksi ideologialtaan hyvin erilaista organisaatiota, jotka pyrkivät yhteistyöhön. Aina yhteistyö ei onnistunut kovin sulavasti. VTL:n sensuurijohto muutti linjaansa sallivammaksi, kun Saksan ja samalla Suomen tappio alkoi häämöttää. Lehtiin ilmestyi ensin länsiliittoutuneiden uutisia, ja myöhemmin jopa Neuvostoliiton tiedotteita. Tästä ei pidetty päämajassa. Yksi syy oli saksalaisten painostus tiukemman sensuurin puolesta. Toinen syy oli pelko sotilaskurin ja -moraalin löysentymisestä ja tappiomielialan lietsomisesta.


Päämaja ja VTL kävivät oman kädenvääntönsä tavasta hoitaa sensuuria. VTL:n johto vei kotirintamalla voiton, mutta hintana oli päämajan piikittely ja jatkuva epäluulo. Tilanne kärjistyi keväällä 1944 VTL:n sensuurista vastanneen Kustaa Vilkunan erottamiseen VTL:n johdosta. Eroa vaati ylipäällikkö Mannerheim, joten sensuuri koettiin sotilasjohdossa erittäin tärkeäksi kysymykseksi. Päämaja olisi halunnut lehtiin enemmän propagandaa saksalaisen esikuvan mukaan, mutta Vilkuna vastusti tätä. Vilkuna purki 1943 alkaneella johtajakaudellaan lähes koko VTL:n kotimaanpropagandasta vastanneen tuotantotoimiston.


VTL:n johdolla oli omat syynsä lieventää sensuuria. Talvisodan lopussa sensuuripäällikkö Kustaa Vilkuna sai kritiikkiä siitä, että lehdistö oli pitänyt yllä liian optimistista kuvaa sotatilanteesta. Koska vaikutti siltä, että Neuvostoliitto oli hätää kärsimässä, välirauhanehdot 1940 olivat shokki kansalle. Syksyllä 1942 Vilkuna päätyi siihen tulokseen, että Saksa häviää sodan, ja alkoi valmistella kansalaisia hitaasti totuuteen. Toinen merkittävä tekijä oli se, että kansalaiset saivat jatkuvasti kuunnella Lontoon radion propagandaa. Tehokkain keino sen merkityksen vähentämiseksi ja huhujen torjumiseksi oli antaa lehtien kirjoittaa itse samoista aiheista.


Sensuuri joutui kuitenkin sodan loppupuolella olemaan monissa asioissa tiukka. Se esti järkähtämättä tärkeimpien ulkovaltojen, kuten Saksan ja sen liittolaisten, Ruotsin, Englannin sekä Yhdysvaltojen arvostelun. Myös Neuvostoliiton sotilaskunnian loukkaaminen oli kiellettyä sodan alusta saakka. Syynä tähän oli se, että hallitus ei halunnut provosoida ketään ennen rauhantekoa. Saksalta saatiin edelleen aseita ja sotilastukea. Englantia ei haluttu aktiiviseksi viholliseksi, ja Yhdysvalloilta toivottiin tukea rauhanneuvotteluissa. Sodan loppua kohden lehdet muuttuivat kuitenkin tottelemattomammiksi, ja tiukan linjan pitäminen oli vaikeaa. Syynä tähän oli täysin riittämätön sensuurihenkilökunta. Muissa aihepiireissä VTL halusi pitää sensuurin mahdollisimman kevyenä ja huomaamattomana. Sen vuoksi sensuurin merkitys ei kokonaisuutena ollut kovin suuri. Lehtiä rankaistiin erittäin harvoin silloinkin, kun toimittajat eivät totelleet.

Asiasanat:
Suomi, jatkosota, sensuuri, propaganda, 1940-luku, päämaja, valtion tiedotuslaitos