Sain kuulla tänään opettajaltani että ennen opeteltiin koulussa, että vuonna 1907, Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat suunnittelivat Irakin jakaamista siten, että he voisivat etsiä tietyiltä alueilta Irakissa öljyä. Kysyin häneltä että tietääkö hän mitään kirjaa josta voisi löytyä tietoa asiasta. Hän ei sanoi että ei tiedä yhtään, että vaan hänen aikanaan tuota opetettiin koulussa.
Haluaisin kysyä että tietääkö tai onko joku täällä kuullut kyseisestä asiasta, yritin googlata asiaa mutta en löytänyt mtn tietoja kyseisestä aiheesta. Olisin erittäin kiitollinen jos joku joka asiasta tietäisi voi mainita jonkin lähteen tai kirjan mistä ovat asiasta kuulleet.
[quote="Filzof"]Sain kuulla tänään opettajaltani että ennen opeteltiin koulussa, että vuonna 1907, Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat suunnittelivat Irakin jakaamista siten, että he voisivat etsiä tietyiltä alueilta Irakissa öljyä.
quote]
------------------------------------------------------------------------------------------
Nykyinen Irak näyttää ensimmäiseen maailmansotaan asti olleen Ottomaanien imperiumin aluetta ja Ottomaanien perivihollinen Venäjän imperiumi on laajentanut aluettaan Persian suuntaan Kaukasukselle, mm. Georgia Venäjälle 1795.
Persian ja Venäjän kesken näyttää tehty monia sopimuksia alueluovutuksista Venäjälle, pohjois-Persiassa on ollut 1920-1921 Persian neuvostotasavaltakin.
Moskovassa on allekirjoitettu 26/2 1921 NL-Persia ( Iran 1935 alk. )ystävyyssopimuskin, johon shaahi on 1931 saanut NL:lta vaatimiaan selvityksiä.
Selvityksissä
viitataan Venäjän - Persian yleissopimukseen vuodelta 1881.
Maailmansotien välisen ajan nyk. Irak on ollut Iso-Britannian mandaattialue.
Ja
1907 Venäjä ja Iso-Britannia ovat sopineet Persian etupiirijaosta.
-------
Iranissa USAn vaikutus näyttäisi alkaneen ww2-aikana LendLease-tehtaista ja -avusta NL:lle. Siirtomaavaltana USA ei ole Iranissa ollut myyden Kylmän sodan kirjoittamattoman lain mukaisesti Iranille aseita Neuvostoliiton myydessä aseita Irakin Saddamille.
Iranin "Suuret saatanat" näyttäisivät historiallisesti olevan Venäjän ja Iso-Britannian imperiumit ?
--------------- lisäys:
Iranin pohjoisosaan, Azerbaidzanin maakunnan länsiosaan on perustettu 1945 NL:n miehitysaikana Mahabadin kurditasavalta, itäosaan Azerbaidzan ja Stalinin
21/6 1945 Kremlissä allekirjoittaman NL:n puolustusvaliokunnan GOKO-käskyn nro 9168SS mukaan on aloitettu öljynetsintä pohjois-Iranissa.
Puna- armeija on vetäytynyt pohjois-Iranista toukokuussa 1946 ja Mahabadin kurditasavalta ja Iranin Azerbaidzan on yhdistetty uudelleen Iraniin.