Norjalainen Roald Amundsen (1872-1928) saavutti kuolemattoman maineen, kun hän purjehti miehistöineen ensimmäisenä läpi Luoteisväylän vuonna 1906 ja johti vuosina 1910-1912 retkikuntaa, joka kävi ensimmäisenä etelänavalla. Toukokuussa 1926 Amundsen oli puolestaan jäsenenä ensimmäisenä pohjoisnavan yli ilmalaivalla lentäneessä retkikunnassa. Hän katosi kesäkuussa 1928 oltuaan jäsenenä pelastuslentokoneessa, jonka epäillään syöksyneen mereen moottorivian seurauksena.

Roald Amundsen muutamia vuosia ennen katoamistaan.
Vuosien saatossa Amundsenin kohtaloa ei ole onnistuttu varmuudella selvittämään, mutta nykyisellä retkikunnalla on apunaan uusinta teknologiaa arvoituksen ratkaisemiseen. Norjan laivasto on antanut operaation tueksi kaksi alusta - KNM Tyrin ja KV Harstadin - minkä lisäksi tutkimusryhmällä on käytössään kaksi vedenalaista robottia. Automaattisesti toimiva ja kaikuluotaimella varustettu Hugin 1000 kykenee piirtämään tarkkoja karttoja merenpohjasta, mutta robotin toiminta-aika rajoittuu 12 tuntiin kerrallaan. Kauko-ohjattava ja teräväpiirtokameralla varustettu Scorpion 21 puolestaan saa virtansa KNM Tyristä, joten se voi toimia pinnan alla yhtäjaksoisesti.
Tutkimusryhmä aloittaa etsinnät Karhusaaren eteläpuolelta, jossa lentokoneen on laskettu olleen, kun siihen saatiin viimeisen kerran radioyhteys.
Lähteet
BBC:n uutinen aiheesta:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8214237.stm
Roald Amundsen Britannica Onlinen Encyclopediassa:
http://search.eb.com/eb/article-9007288
Roald Amundsen Wikipediassa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Roald_Amundsen
Kartta tutkimusalueelta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:B ... ea_map.png
Kuva on Wikimedia Commonsista.