Seuraava Jyväskylän yliopistossa Historian ja etnologian laitoksella hyväksytty pro gradu-tutkielma on luettavissa Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen (H-rakennus) laitoskirjastossa:
Kuronen, Miia, Onnea tavoitellen, vaaraa välttäen. Kansanomainen uskonnonharjoitus sekä noituus- ja taikuuskäsitykset puhdasoppisuuden ajan Kuopion pitäjässä. Historian ja etnologian laitos/ Suomen historia. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä 2009.
Pro gradun tiivistelmä:
Tutkielma käsittelee kansanomaista uskonnonharjoitusta sekä taikuuteen ja noituuteen liittyneitä käsityksiä Kuopion pitäjässä vuosina 1670-1710. Työssä tarkastellaan sitä, millaista rahvaan uskonnonharjoitus oli Ruotsin valtakunnan itäisessä periferiassa, ja millaisiin käsityksiin ja maailmankuvaan se perustui. Tutkielmassa käsitellään myös rahvaan ja papiston sekä maallisen esivallan välistä
vuorovaikutusta ja selvitetään, miten rahvaan käsityksetoikeanlaisesta uskonnosta erosivat esivaltojen käsityksistä. Työn pääasiallisina lähteinä on käytetty Kuopionrovastin- ja piispantarkastusten pöytäkirjoja sekä kihlakunnanoikeuden renovoituja tuomiokirjoja.
1600-luvun Ruotsin valtakunnassa valtio ja kirkko pyrkivät kasvattamaan ja kontrolloimaan alamaisia luterilaisenpuhdasoppisuuden hengessä. Tiukkaa valvontaa pidettiin tärkeänä, koska kollektiivisen ajattelun mukaan yhdenkin alamaisen tekemä synti saattoi vetää Jumalan vihan valtakunnan päälle ja johtaa sotaan, katoon tai kulkutauteihin. Mooseksen lain ottaminen viralliseksi oikeusohjeeksi kiristi rikoksista langetettuja rangaistuksia. Paikallistasolla papisto opetti rahvaalle katekismusta ja ylläpiti kirkkokuria häpeärangaistusten sekä maallisen tuomioistuimen avulla. Papisto tuomitsi kaikenlaisen taikuuden, koska se rikkoi Jumalan käskyjä vastaan.
Harvaan asutussa ja laajassa Kuopion pitäjässä kontrolli alkoi kiristyä vasta 1600-luvun loppuvuosikymmeninä, eikä täydellistä valvontaa saavutettu tutkimusjakson aikana. Kuopion seurakuntalaiset eivät vielä 1670-luvulla tunteneet juuri mitään kristinopin kappaleita, mutta opetus alkoi tuottaa tulosta 1700-luvun alkuvuosina. Kirkon kieltämät perinteiset uskonnolliset tavat säilyivät kuitenkin pitkälle 1700-luvulle saakka. Kuopiossa rahvaalla oli tapana tuoda tärkeinä juhlapyhinä uhrilahjoja kirkon alttarille. Kuopion kirkko oli tunnettu uhrikirkko, johon tultiinjuhlapäivinä uhraamaan muistakin seurakunnista. Pitäjän väki vietti myös esikristillisiä ja katolisenpyhimyskalenterin mukaisia juhlia, joista jälkimmäisiinkin liittyi runsaasti etnisen uskonnon perinteitä. Lisäksikuopiolaisilla oli yhä käytössä vanhakantaisia uhripaikkoja. Ihmiset harjoittivat myös kotitaikuutta tai kääntyivättarvittaessa syntyloitsuperinteen tuntevan parantajan puoleen. Taikuutta harjoittamalla ja uhraamalla pyrittiinsamanlaisiin päämääriin: terveyteen ja elinkeinoihin liittyvän onnen säilyttämiseen sekä vahingollisilta voimiltasuojauturniseen. Vaaraksi koettiin noituus sekä normirikkomuksesta seuraava rangaistus yliluonnollisten olentojentaholta. Erilaiset uskonnolliset perinteet ja maagiset käytännöt muodostivat talonpoikien maailmankuvassayhtenäisen kokonaisuuden. Kuopiossa noituussyytöksiä esiintyi mm. Pohjois-Savossa yleisten suurperheidenkeskuudessa perheen sisäisten konfliktien seurauksena. Savon noituus- ja taikuustapausten vähäiseen lukumääräänvaikutti työnteon luonne kaskitaloudessa sekä yhteisöllisen kontrollin heikkous.
Keskustelua oikeanlaisesta uskonnonharjoituksesta käytiin käräjillä sekä rovastintarkastustilaisuuksissa. Papisto määritteli oikean uskon, mutta rahvaalla oli myös mahdollisuus sanoa mielipiteensä. Myös passiivista vastarintaa esiintyi esivaltojen pyrkiessä tukanduttamaan uskonnollisia perinteitä. Talonpojat eivät halunneet luopua yerinteisen uskonnon tavoista ja rituaaleista, koska niiden uskottiin turvaavan kotitalouden tulevan menestyksen.