
Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen perustama
verkkojulkaisu J@rgonia on keväällä 2009 muuttunut vertaisarvioiduksi
julkaisuksi, joka toimii normaalien referee-käytänteiden mukaisesti.
J@rgonia-verkkojulkaisun uudet verkkosivut ovat löydettävissä osoitteesta
http://research.jyu.fi/jargonia/ Julkaistut artikkelit ovat saaneet myös
uudet, pysyvät url-osoitteet.
J@rgonia-verkkojulkaisu myös siirtyi kesän 2009 aikana Historian ja
etnologian laitoksen tutkijat ry:n (perustettu 2009) julkaisemaksi.
J@rgonia on vuonna 2003 perustettu etnologian, historian ja niiden
lähitieteiden aloilla toimiva vertaisarvioitu elektroninen julkaisu. Se
ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. J@rgonia on
tarkoitettu kulttuuria, historiaa ja perinnettä tutkivien
jatko-opiskelijoiden sekä muiden alan tutkijoiden julkaisukanavaksi.
Artikkeleita julkaistaan sekä suomeksi että englanniksi. Julkaisun
toimituskunta koostuu Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian
laitoksen tohtorikoulutettavista.
J@rgonia etsii artikkeleita julkaistavaksi. Vuonna 2010 julkaistavien
artikkelien aihe on vapaa. Jos olet kiinnostunut kirjoittamaan artikkelin
J@rgoniaan, lähetä lyhyt, noin 400 sanan mittainen
artikkeliehdotuksesi päätoimittajalle tai tarjoa valmista
artikkelikäsikirjoitusta. Ehdotusten perusteella toimituskunta päättää
artikkelin julkaisemisesta.
Lisätietoja:
Päätoimittaja Arja Turunen (arja.h.turunen(at)jyu.fi)
Tiedottaja Emmi Lahti (emmi.ma.lahti(at)jyu.fi)
Lisätietoja julkaisijasta:
Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry:
http://research.jyu.fi/helan_tutkijat/