Väitöskirja Suomen ja Kiinan suhteista 1949-1989

[Jyrki Ilva]

Seuraava Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöskirja on nyt luettavissa
E-thesis-palvelussa:

Sari Arho Havrén: ”Meillä ei ole ikuisia ystäviä eikä ikuisia vihollisia. Ikuisia ovat
meidän omat etumme.” Suomen suhteet Kiinan kansantasavaltaan 1949–1989
(humanistinen tiedekunta, historian laitos, yleinen historia )
URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-5836-3

Väitöstilaisuus järjestetään 21.11.2009 kello 10 osoitteessa Porthania, PIII,
Yliopistokatu 3. Vastaväittäjänä on professori Timo Soikkanen, Turun yliopisto,
ja kustoksena professori Hannes Saarinen.

Väitöskirjan tiivistelmä:

Tutkimus tarkastelee Suomen suhteita Kiinan kansantasavaltaan vuosina 1949–1989. Tutkimuksen kautta tarkastellaan samalla pienen maan kytkeytymistä kansainväliseen politiikkaan ja sitä, miten kansainvälinen politiikka vaikutti Suomen Kiina-suhteisiin ja Kiina-politiikan muotoutumiseen.

Tutkimus voidaan jakaa kolmeen varsinaiseen tarkastelujaksoon: Suomen ja Kiinan varhaiset suhteet vuosina 1949–1960 ennen kuin Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko tuli julkiseksi, suhteiden passiivinen kausi 1960- ja 1970-luvuilla ja Kiinan avautumisen vaikutus Suomen Kiina-politiikkaan 1978–1989. Tutkimusjakso päättyy diplomaattisesti mielenkiintoisiin Taivaallisen rauhan aukion tapahtumiin ja reaktioihin Suomessa.

Suomi sai erinomaisen lähtökohdan kehittää suhteitaan Kiinan kansantasavaltaan tunnustamalla Kiinan ja solmimalla diplomaattisuhteet ensimmäisten länsimaiden joukossa. Suomi oli lisäksi ensimmäinen länsimaa, joka solmi Kiinan kanssa kauppasopimuksen. Nämä olivat kaksi tärkeää tekijää, joiden vuoksi Suomella oli 1950-luvulla Kiinassa jopa jonkinlainen erikoisasema. Tätä vielä lisäsi Suomen systemaattinen tuki Kiinan YK-jäsenyydelle.

Tämän 1950-luvulla syntyneen hyvän maineen varjolla Suomen piti Kiina-politiikassaan selvitä aina 1980-luvulle saakka. Kaksi vuosikymmentä, 1960- ja 1970-luvut, edustivat passiivisen politiikan kautta, jolloin Suomen ulkosuhteiden keskiössä olleet suhteet Neuvostoliittoon määräsivät suhteiden tason myös Kiinaan. Vaikutti kuitenkin siltä, että tasavallan presidentti Kekkonen olisi suurlähettiläs Joel Toivolan kannustamana jopa suunnitellut aktiivisempaa Kiina-politiikkaa, mutta kulttuurivallankumous katkaisi nämä suunnitelmat lähes kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Silmiinpistävää oli, että Neuvostoliiton vuoksi pitäydyttiin passiivisissa Kiina-suhteissa vaikka Neuvostoliitosta ei tällaista viestiä Kiinan suhteen annettukaan, päinvastoin diplomaattisia kanavia pitkin saatiin tietää, että tiiviimpiin suhteisiin jopa kannustettiin.

Vasta presidentti Mauno Koiviston aikana tehtiin ensimmäinen korkean tason ministerivierailu Kiinaan, kun ulkoministeri Paavo Väyrynen vieraili Kiinassa 1984. Matka nosti suomalais-kiinalaiset suhteet täysin uudelle tasolle. Väyrynen joutui kuitenkin poistamaan kiinalaisten ennakkoluuloja. Seuraavana vuonna eduskunnan puhemies Erkki Pystysen vierailun aikana kävi selväksi, että Suomen passiivinen Kiina-politiikka oli aiheuttanut Kiinassa väärinkäsityksiä. Väyrysen jälkeen vierailutahti kiihtyi: 1986 Kiinaan matkusti pääministeri Kalevi Sorsa ja 1988 presidentti Koivisto.

Koivisto harjoitti systemaattisesti Kiina-myönteistä politiikkaa. Tämä tuli esiin hänen kirjeenvaihdossaan Li Pengin kanssa, mutta myös Suomen suhtautumisessa Taivaallisen rauhan aukion tapahtumiin ja niitä seuranneisiin Suomen valtion käytännön valintoihin.