Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Arto ja Linda vapautuvat vuoden 2010 alussa

Suomessa on astuttu pieni mutta merkittävä askel kohti oikeaa ”tietoyhteiskuntaa” nyt kun kansalaisten pääsyä tiedon raaka-aineiden lähteille helpotettiin merkittävästi. Kotimainen artikkelitietokanta Arto ja yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ovat vihdoinkin vapaassa hakukäytössä ainakin ensi vuoden ajan. Aikaisemmin pääsy näihin tietokantoihin on ollut vapaata vain yliopistojen kirjastoissa ja palvelusta erikseen maksaville.

Arto
http://arto.linneanet.fi/
ARTO on uusien kotimaisten artikkeleiden viitetietokanta. Aineistoa on kattavimmin 1990-luvun alusta, mutta myös vanhempaa artikkeliaineistoa koskevia viitteitä on runsaasti. ARTOon rekisteröidään artikkelit kattavasti n. 600 jatkuvasti ilmestyvästä aikakauslehdestä (ns. vastuulehdet). Tiedot tallennetaan kuukauden sisällä lehden ao. numeron ilmestymisestä. Lisäksi ARTOon tallennetaan satunnaisesti kuhunkin aihealueeseen liittyviä artikkeliviitteitä lukemattomista muista lehdistä ja kokoomateoksista. Artikkelitietueet ovat kaikilta tiedon alueilta ja tieteellisyyden asteilta.
Linda
http://linda.linneanet.fi/
LINDA on yliopistokirjastojen yhteistietokanta. Se sisältää Suomen kansallisbibliografian sekä viitetiedot yliopistokirjastojen, Eduskunnan kirjaston, Varastokirjaston ja Tilastokirjaston tietokantoihin sisältyvistä kirjoista, aikakauslehdistä ja sarjoista, kartoista, visuaalisesta aineistosta, arkistoista ja elektronisesta aineistosta.

Jyrki Ilva
Viestit: 340
Liittynyt: 30.11.05 15:04
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Arto ja Historiallinen bibliografia

Arton ja Lindan avaaminen vapaaseen kansalaiskäyttöön on ollut Kansalliskirjaston
toivelistalla vuosikaudet, ja sen toteutuminen on ollut aiemminkin aivan
hiuskarvan varassa, mutta tarvittava rahoitus saatiin kuitenkin vasta nyt.
Toistaiseksi kyse on tosin vain vuoden koejaksosta, joten kaikki aiheeseen
liittyvä palaute ja huomio on tervetullutta, jotta kansalaiskäytölle saataisiin
myös pysyvä rahoitus.

Arton osalta voi ehkä olla hyvä mainostaa sitäkin, että tietokanta sisältää
muun materiaalin ohessa myös Historiallisen bibliografian aina 1950-luvulta
lähtien. Minulla on epäilys, että aika monet historia-alan ammattilaisetkin
yhdistävät bibliografian ainoastaan aikanaan julkaistuihin painettuihin teoksiin, mutta vuoden 1991 jälkeen ilmestyneiden artikkelien tiedot on tallennettu
ainoastaan Artoon, ja suuri osa vanhemmastakin aineistosta löytyy nykyään
myös Arton kautta.

Historiallisen bibliografian näkyvyyden kannalta Arton rajattu käyttöoikeus
on ollut ongelma, mutta vapaan kansalaiskäytön myötä tilanne siis muuttuu.
Vaikka samat aineistot löytyvät myös normaaleilla Arto-hauilla, bibliografialle
on tehty omakin hakukäyttöliittymä, joka löytyy täältä (hakujen tekemiseen
vaaditaan vielä vuodenvaihteeseen asti Arton käyttöoikeus):

https://arto.linneanet.fi/histbib.htm

Historiallisen bibliografian tallennustyötä tehtiin vuosikaudet Suomen
historiallisen seuran opetusministeriöltä saaman rahoituksen turvin
Kansalliskirjastossa. Työ on kuitenkin ollut pari viime vuotta pysähdyksissä,
mutta jatkoa koskevia neuvotteluita käydään ymmärtääkseni edelleen.
Käytännössä tallennuksen pysähtyminen on valitettavasti tarkoittanut
sitä, ettei kotimaisissa historia-alan julkaisuissa parin viime vuoden aikana
ilmestyneitä artikkeleita (muutamaa poikkeustapausta lukuunottamatta)
löydy kirjastotietokannoista!

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Arto ja Linda vapautuvat vuoden 2010 alussa

Asia on nyt varmistunut, Arto ja Linda ovat siis vapaita! Kansalliskirjasto tiedotti asiasta
tänään 4.1.2010.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”