Parhaat talvisotakirjat?

[Tapio Onnela]

Olisi kiinnostavaa tietää mitkä ovat foorumin lukijoiden mielestä parhaat talvisotaa käsittelevät kirjat? Mitä suosittelette?

Minulle tulee itselleni ensimmäiseksi mieleen nämä kolme:

Wolfgang Halstin (1905-1985) Talvisodan päiväkirja. Minulla ei ole tietoa koska kirjan käsikirjoitus on tehty mutta se ilmestyi vuonna 1971.
Halsti toimi talvisodassa divisioonan esikunnan huoltopäällikkönä Summan alueella, josta kirja minusta kertoo kiinnostavasti ja autenttisen tuntuisesti.

Toinen hieno teos on Erkki Palolammen (1908-1991) klassikko Kollaa kestää, joka tekee suuren vaikutuksen ehkä juuri siksi, että se kirjoitettiin melkein heti talvisodan päättymisen jälkeen 1940. Palolampi oli reservin luutnantti, valistusupseeri ja toimittaja. Kirja kuvaa talvisodan yhden tärkeimmän rintaman Kollaan taisteluja aikaa maaliskuussa 1940.

Kolmas kiinnostava teos on täälläkin keskustelussa mainittu
Anatoli Gordijenkon Kuoleman divisioona joka kertoo Lemetin mottitaistelusta venäläisin silmin.
Pasi Tuunaisen arvostelu Agricolan arvostelujulkaisussa: Hidas kuolema saartorenkaassa ja keskustelua foorumissa otsikolla Venäläiset Lemetin motista

[Ilmo Kekkonen]

Voin yhtyä näkemyksiisi noista kolmesta.

Lisäisin itse ihan pikavilkaisulla hyllyyni seuraavat kolme.
Sampo Ahto:Talvisodan henki, Lasse Laaksonen: Todellisuus ja harhat sekä Siilasvuon Suomussalmen taistelut.

Ahto selvittelee minusta ansiokkaasti yhtä kaikkein keskeisintä tekijää Talvisodan torjunnan onnistumisessa. Lasse Laaksonen luo aina tarpeellista kriittistä kuvaa tapahtumiin "virallisen" näkemyksen takana ja Siilasvuo esittää jo klassiseksi muodostuneen onnistuneen talvitaistelun omaa osuuttaan väheksymättä.

[Veikko Palvo]

Kolmas kiinnostava teos on täälläkin keskustelussa mainittu
Anatoli Gordijenkon Kuoleman divisioona joka kertoo Lemetin mottitaistelusta venäläisin silmin.
Pasi Tuunaisen arvostelu Agricolan arvostelujulkaisussa: Hidas kuolema saartorenkaassa ja keskustelua foorumissa otsikolla Venäläiset Lemetin motista

Lauri Immonen: Kaksi tykkiä - Mantsinsaari talvisodassa, wsoy 1966

Puna-armeijan hyökkäyksen alku 30/11.1939 oli merkkinä Salmin siviilien sotapakolaisuuden alulle jonnekin länteen "venäläisten luotien viheltäessä ympärillä."
Neuvostolaiset etenivät Laatokan pohjoisrannalla 7-80 km joutuen pilkotuiksi ja saarretuiksi. Syntyi motti-käsite, jonka alkuperästä on useita versioita.
Mantsin linnake ja Lunkulansaaren pohjoisosa kestivät Talvisodan loppuun asti sivustauhkana ja partiotukikohtana, sotilaat olivat osin samoilla saarilla syntyneitä ja samoin suojeluskuntapojat. Mantsilla lienee ollut merkittävä osuus "kuoleman divisioonankin" huollon vaikeuttamisessa sen edetessä Sortavalan suuntaan ?

Veikko Palvo

[wejoja]

Puna-armeijasta muistui mieleen n. 20 vuotta sitten ilmestynyt suom. näköispainos: Puna-armeijan marssiopas Suomeen. Tutkin silloin opuksen tarkkuutta Elimäki-Pyhtää- Ruotsinpyhtää-Loviisa akselilla.

[Helena Pilke]

Mainitsit Tapio aloituksessa tuon Wolfgang Halstin talvisotakirjan, ja aprikoit sen kirjoittamisajankohtaa. Ko. teos eli Talvisodan päiväkirja (1971 Otava) on kirjoitettu varsin pian talvisodan jälkeen vaikka se joutuikin odottamaan julkaisemistaan huomattavan kauan.

Alunperin Otava aikoi teosta vuoden 1941 joulumarkkinoille, mutta lykkäsi sen sitten seuraavan vuoden puolelle. Käsikirjoitus jätettiin päämajan tiedotusosastolle vuoden 1942 alussa. Se oli silloin nimeltään "Puolustimme Suomea". (Syksyllä 1939, vähän ennen talvisodan puhkeamista oli ilmestynyt "Suomen puolustaminen", Halstin terävä arvio Suomen mahdollisuuksista tulevassa sodassa. Siitä jouduttiin kustantajalla repimään ulkoministeri Erkon vaatimuksesta jonkin verran sivuja, minkä saattaa havaita myös vuonna 2007 ilmestyneestä näköispainoksesta).

"Puolustimme Suomea" -teoksen käsikirjoitus viipyi päämajan sensuurissa poikkeuksellisen pitkään. Kun käsittely tavallisesti kesti vain muutaman viikon (keskimäärin ehkä 3-4, joskus oli nopeampaakin) niin Halstin käsikirjoitusta luettiin peräti kahden kuukauden ajan.

Kun sensuurin lausunto sitten tuli, se oli jyrkästi kieltävä. " - - - [teos] on rakenteeltaan sellainen, että se sodan aikana lukijakunnan käsiin jouduttuaan enemmän hajoittaa kuin rakentaa - - -" sanoi päämaja, ja huomautti myös joistakin asiavirheistä ja esitetyistä arvosteluista. Kun päämajan sensuurin lausunnoista ei voinut valittaa mihinkään, ei kustantajan auttanut muu kuin arkistoida käsikirjoitus lähes kolmeksi vuosikymmeneksi.

Haluaisin lisätä lukulistallenne vielä yhden "arkistojen aarteen". Sitä ei ehkä voi ottaa parhaiden talvisotakirjojen listalle, mutta lukukokemuksena se on kiintoisa ja tuo sotaan yhden näkökulman lisää. Ilmari Kiannon talvisota - siviilimiehen sotapäiväkirja (Ajatus/Gummerus 2009) näet osoittautui sekin välirauhan aikana tulenaraksi teokseksi: sen torjuivat silloin sekä Karisto että Otava. Kuten muistettaneen, Kianto pidätettiin tammikuussa 1940 sotapetoksen yrityksestä epäiltynä; hän oli jättänyt Turjanlinnaan viholliselle viestin jossa pyysi säästämään köyhän korpikirjailijan kodin.

[Veikko Palvo]

Toinen hieno teos on Erkki Palolammen (1908-1991) klassikko Kollaa kestää, joka tekee suuren vaikutuksen ehkä juuri siksi, että se kirjoitettiin melkein heti talvisodan päättymisen jälkeen 1940. Palolampi oli reservin luutnantti, valistusupseeri ja toimittaja. Kirja kuvaa talvisodan yhden tärkeimmän rintaman Kollaan taisteluja aikaa maaliskuussa 1940.

Erkki Airas kirjoitti professorina 1983 omien ja aseveljiensä muistelmien, sekä Sota-arkiston puutteellisiksi sanomiensa sotapäiväkirjojen pohjalta Pitkärannan miehet, jossa kirjoitetaan Petäjän- ja Maksimansaaristakin Laatokan Karjalan mottitaisteluissa.

Lauri Immonen, opettaja Koirinojalta ja Lemetin suunnalla taistellut kirjoitti Kaksi Tykkiä 1966 (Mantsin-ja Lunkulansaarten taisteluista) ja Unohdettujen Rintaman 1967,jolloin Talvisodan veteraanit olivat vielä työiässäkin.
Petäjänsaaressa L.Immonen kävi 1942 sanoen jokaisella askeleella kranaatinsirpaleiden rouskuneen kävellessä.

L.Immonen kertoo myöskin rajaseudun, Salmin, Impilahden, Sortavalan jne.
14 - 18-vuoden ikäisistä 300:sta pojasta, jotka koottiin koulutukseen Läskelään, koulutus kesti 2 pv.
Kriittisessä tilanteessa 15.2.1940 tuli käsky koota 50:n pojan osasto, kaikki 300 ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi.
Vänr. Lakio selitti 50:lle pojalleen, että on parempi koukata kauempaa lahden yli, mutta 12 poikaa syöksyi suoraan peltoaukean yli kaatuen vihollisen kk-tulessa.
Lakio opetti myöhemmin metsätiedettä mm. yliopistossa Perussa ja sanoi tämän tapauksen olleen lyhyin ja tehokkain oppitunti, mitä hän oli koskaan pitänyt:
"Näitte nyt, että johtajan käskyjä on toteltava."

Olikohan näitä poikia Maksiman- ja Petäjänsaarilla?
Sotapäiväkirjat tämänkin poikaosaston osalta lienevät puutteellisia ja venäläinen
nykytieto, mm. prof. Juri Kilin´in ei liene tuonut paljoakaan uutta tietoa?

Punailmavoimien 522 taistelulennolla pudotettiin saaritaisteluissa 90,4 t pommeja tykistökeskitysten lisäksi ja laskuvarjoprikaati menetti tuloksettomissa hyökkäysyrityksissään Petäjänsaareen 15. ja 23.2.1940 vahvuudestaan 80 %:a.
Mantsi- ja lunkulansaaren pohjoisosa kestivät Talvisodan loppuun asti, missähän määrin sotapäiväkirjoja noilla saarilla lienee kirjoitettu?
Ja onko niissä mainittu noille saarille jäänyttä sotatoimiin osallistunutta paikallista
"siviiliväestöä."?

Veikko Palvo

[vilsep-3]

Ulkolaisen näkökohdan suomalaisten sankarilliseen taisteluun antaa esim. Indro Montanellin "Sankareiden sota" ja Gordon F. Sanderin "Taistelu Suomesta 1939-1940.

Venäläisen kriittisen näkökohdan sotilasjohdon kyvyttömyyteen sodan alkuvaiheessa antaa Timo Vihavaisen ja Andrei Saharovin "Tuntematon talvisota".

Mielenkiintoinen on Heikki Tiilikaisen ja Ilmari Pusan kirja "Talvisodan jäinen loppunäytös". Se kuvaa miten venäläiset yrittivät hyökätä jään yli Suursaaresta kohti Kotkaa ja Virolahtea maaliskuussa 1940 yrittäen saartaa suomalaiset.

Erinomaisen havainnollinen on Ari Raunion ja Juri Kilinin "Tlvisodan taisteluja", joka sisältää runsaasti kartta-aineistoa.

[Veikko Palvo]

Mielenkiintoinen on Heikki Tiilikaisen ja Ilmari Pusan kirja "Talvisodan jäinen loppunäytös". Se kuvaa miten venäläiset yrittivät hyökätä jään yli Suursaaresta kohti Kotkaa ja Virolahtea maaliskuussa 1940 yrittäen saartaa suomalaiset.

Talvisodan jäinen loppunäytös s.243.: Maaliskuun 4.-9.1940 hyökkäykset Suursaaresta torjuttiin rannikkotykistön tulella, "suojattomia puna-armeijalaisia ammuttiin röykkiöihin jäälle ja hyökkäykset muistuttivat suoritustavaltaan Kannaksella harjoitettua tykinruokataktiikkaa."

Mannerheim kirjoittaa muistelmissaan hyökkääjiä Suursaaresta olleen Rykmentin verran.
Lavansaaresta hyökänneet onnistuivat pureutumaan pariin rannikkosaareen ja luotoihin kykenemättä etenemään pidemmälle.
Puolustajat oli koottu 15- ja 64-vuoden ikäisistäkin.

Pellingin lohkosta kirjoittaa loviisalainen Esko Sipiläinen 2010:
Ruotsinpyhtään saaristo sodassa. Print Mill Oy

"Lehtisen ( nyk. ydinvoimalan seudulla ) linnoitustyöt kahdelle 152/45Canet-tykille tehtiin syksyllä 1939, Bästön betonirakenteinen tähystystorni on vieläkin paikoillaan."
Ja yksi tykkikin.
Rakennettiin myöskin miina- ja torpedovarasto ja satama.

E.Sipiläinen kirjoittaa tammikuun alussa "saadun" Ruotsista lahjana Mauser-kivääreitä ( epätarkkoja ylijäämäaseita? ) ja sanoo, että kyllä ne jouduttiin ostamaan ja Pellingin lohkolle jaettiin 1500 kivääriä ja paremmat 3-linjan kiväärit oli lähetettävä asevarikolle itään.
Samoin lienee tapahtunut Virolahden - Kotkan lohkolla?

Olisikohan Loviisan pommitusten yhteydessä, kun neuvostolaivueenkomentaja
Nikolai Vydachenkon lentokone oli saanut osuman it-tulessa ja joutui tekemään pakkolaskun jäälle Loviisasta etelään.

Saman laivueen ltn G.L.Lobachin I-153 "tsaikka" laskeutui jäälle ja laivueenkomentajan on täytynyt sitoa itsensä yksipaikkaisen hävittäjän siivelle
esim. laskuvarjon hihnoilla, kenenkään käsivoimat eivät olisi riittäneet.
Ltn G.L.Lobachin , hävittäjälentäjänainen , pelasti näin laivueenkomentajansa.

Veikko Palvo