
Kansallisarkiston verkkonäyttely Helsinki 30.XI.1939 - 13.III.1940 kuvaa talvisodan Helsinkiä. Näyttelyn näkökulmina ovat väestönsuojelu ja sodan esille tuomat vaatimukset kaupunkilaisten elämässä.
Yleinen mielikuva talvisodasta on usein rintamatapahtumiin keskittyvä. Helsingistä on tuotu esiin muun muassa siihen kohdistetut ilmapommitukset. Väestönsuojelu ja ilmatorjunta ovat keskeisellä sijalla myös tässä verkkonäyttelyssä, mutta mukaan on sisällytetty niin sensuuriviranomaisten kuin järjestysvaltaa käyttäneiden tahojen asiakirjoja.
Verkkonäyttelyn pohjana toimii Helsingin kartta vuodelta 1937. Varsinainen kaupunki oli tuolloin huomattavasti pienempi rajoittuen pohjoisessa Oulunkylään, lännessä Munkkiniemeen ja idässä Kulosaareen. Karttapohjalle asetetut merkintäpisteet merkitsevät kyseisessä kohdassa talvisodan aikana tapahtunutta asiaa tai toimijaa. Napsauttamalla merkintäpistettä saadaan esiin näkymä, josta voi edelleen edetä katsomaan asiakirjoja.

Verkkonäyttely esittelee Kansallisarkistossa säilytettäviä asiakirjoja. Pääosa näyttelyssä esillä olevista asiakirjoista koostuu Sörnäisten toimipisteessä säilytettävistä arkistoista, mutta mukana on myös Rauhankadulla sijaitsevista arkistoista kerättyä materiaalia. Näyttely tuo esille aiemmin vähäisessä käytössä olleita asiakirjalähteitä. Asiakirjojen yhteyteen on liitetty lähdetieto siitä, mihin Kansallisarkistossa säilytettävään arkistoon se sisältyy. Näin tutkija voi halutessaan tarkemmin tutustua esiteltyihin aineistoihin Kansallisarkiston toimipisteissä.
Kansallisarkiston verkkonäyttely Helsinki 30.XI.1939 - 13.III.1940