Jokisipilän väitöskirjan keskeisimpiä tutkimustuloksia on se, että 1944 sopimus olisi ollut pelkkä ulkoministeri Ribbentropin oma irtiotto, kuten sopimuksella kiristämiset aiemmin, keino saada takaisin menettämäänsä valtaa. Vastaavasti Hitlerille se ei ollut tärkeä, vaan hän olisi halunnut jatkaa entiseen tapaan. Täysin varmaa ja aukotonta lähdetietoa Jokisipilällä ei ole.
Itse asiassa Ribbentrop-sopimuksen tekstissä sitoudutaan siihen, että ”Suomi ei tee erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa” - ei mitään yhteisiä sodanpäämääriä. Se, ettei tällaisia sopimuksia tarvittu tätä ennen, johtuu sodan muuttumisesta puolustukselliseksi. Vasta kun sota oli kääntynyt Saksalle tappiolliseksi, tarvittiin lisätakuita. Jos Jokisipilän esittämä pitää paikkansa, niitä ei tarvittu sodan käynnin takia, vaan aivan muista syistä. Tätä ennen Saksa saattoi luottaa Suomen ja muiden liittolaistensa mukanaoloon.
Vain toukokuussa 1939 terässopimuksessa Ducen ja Führerin välillä puhutaan vielä avoimesti ja selväsanaisesti ”liitosta” (Bündnis). Tuolloin sota ei vielä ollut alkanut, joten sopimus oli tulevan sodan varalta, esim. jos länsivallat tai Neuvostoliitto olisivat hyökänneet. Siinä on vahva puolustuksellinen luonne.
Sopimuseksti saksaksi:
http://kriegsdokumente.com/texte/1939-0 ... lpakt.html
Kolmen vallan sopimus 27.9.1940, jonka allekirjoittaneet Jyrkisen mielestä ilmeisesti olivat kaikki Saksan liittolaisia, ei käytä mitään muotoa sanasta ”liitto” missään kohtaa. Sen allekirjoittajia ei siis voi kutsua liittolaisiksi yhtään enempää kuin Suomeakaan.
Saksankielinen teksti:
http://kriegsdokumente.com/texte/1940-0 ... epakt.html
22.6.1941 julistuksessaan Hitler rinnastaa Suomen ja Romanian täysin ja yksiselitteisesti Saksan ”rinnalla” taisteleviksi, mutta ei puhu ”liitosta” kummankaan yhteydessä mitään. Esitetty Suomen rintaman erillisyys on pelkkää maantiedettä, poliittista suhdetta se ei kuvaa. Puhe pyrkii korostamaan Saksan rintaman maantieteellistä laajuutta. Julkilausuman päätehtävä on propaganda. Suomalaisethan säikähtivät tästä julistuksesta, vaikka liittolaisuutta ei ”sanota julki”.
Suomelle ei tietenkään puhuttu samoin kuten Italialle, että olisi kahdestaan ohjattu Euroopan tulevaa järjestystä. Joten puheet menivät aina liittokumppanin mukaan. Saksa ei tietenkään koskaan puhunut liittolaisistaan ”me”-muodossa. Keitä sodassa todella kutsuttiin Liittolaisiksi eli Liittoutuneiksi, jotka taistelivat Saksaa vastaan.
Samaisessa 22.6.1941 puheessa Suomeen kohdistuvat uhkailut esitetään Saksan kansalle yhtenä syynä sotaan Neuvostoliittoa vastaan, koska Saksa ei voi enää luottaa siihen. Saksa kieltäytyy hyväksymästä Molotovin vaatimuksia Suomea koskien, vaikkei sillä olekaan välittömiä intressejä Suomessa. Yhteisessä rintamassa siis mainitaan sekä Suomi ja Romania:
”Im Verein mit finnischen Kameraden stehen die Kämpfer des Sieges von Narvik am Nördlichen Eismeer. Deutsche Divisionen unter dem Befehl des Eroberers von Norwegen schützen gemeinsam mit den finnischen Freiheitshelden unter ihrem Marschall den finnischen Boden.”
Ja kohta siihen rinnastettuna:
”An den Ufern des Pruth, vereinen sich unter dem Staatschef Antonescu deutsche und rumänische Soldaten”
, vaikka Saksa oli antanut Romanialle turvatakuut, Suomelle ei. "Suomen maaperä" ei merkitse tässä mitään. Saksa itse siis tosiaan näyttää virallisissa teksteissä ja julkilausumissa korvanneen tarkoituksella liittolaisuus-sanan muilla ilmauksilla. Tämä ei ole todiste muusta kuin, että sanan liitto puuttuminen tai esiintyminen ei ole mielekäs tapa asian tarkasteluun. Muodollisesti Saksa ei siis ollut liitossa oikeastaan muiden kuin Italian kanssa.
Viitatessaan Bulgariaan (joka oli saanut turvatakuut Neuvostoliitolta), Hitler kuvaa Saksan kysyvän asiaa ”liittolaisiltaan”. Se, kehen tämä viittaa, ei täysin selviä asiayhteydestä:
”Bulgarien sei ein souveräner Staat und ich wüßte nicht, daß ähnlich wie Rumänien Deutschland, Bulgarien überhaupt Sowjetrußland um eine Garantie gebeten hätte. Außerdem müßte ich mich darüber mit meinen Verbündeten besprechen.”
Selvästikään sana ei viittaa Romaniaan, joka edellisessä lauseessa mainitaan.
Saksankielinen teksti verkossa:
http://kriegsdokumente.com/texte/1941-0 ... erung.html
Ainoa Euroopan maa, jonka voisi sanoa käyneen erillissotaa Saksan rinnalla, on Neuvostoliitto vuonna 1939, jolloin se hyökkäsi Puolaan. Tätäkin yleensä silti kutsutaan liittolaissuhteeksi. Japania yleensä silti kutsutaan Saksan liittolaiseksi, vaikka sillä oli selkeästi omat sodanpäämääränsä, eikä edes saksalaisia joukkoja maaperällään. Siihen kenties erillissodan määritelmä sopisi vieläkin paremmin.
Se, ettei Seppo Jyrkinen pysty tarjoamaan mitään uutta perustelua erillissotateesin tueksi liittolaisuutta, hän päättääkin äkkiä kiistää, ettei itse koko jatkosotaa ollut edes olemassa:
Seppo Jyrkinen kirjoitti:Suomalaisten omasta asenteesta kertoo se, että koordinoitu sota yhdessä Saksan kanssa kesti 3,5% kokonaisajasta (kesä 1941), 93% oli kortinpeluuta ja toiset 3,5% Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa ilman koordinoitua yhteistyötä Saksan kanssa. Ja tuo viimeinen jakso olisi suomalaisten puolesta saanut jäädä kokonaan käymättä.
Kortinpeluu ei ollut koordinoitua toimintaa varsinkaan, kun toinen osapuoli halusi Suomen jatkavan sodankäyntiä.
Sen ”3,5 %:n sodan" aikana kuitenkin tulivat Suomelle kuitenkin suurimmat ja raskaimmat tappiot siihen asti, mm. talvisotaan verrattuna. En ymmärrä mistä ihmeestä saat tällaisen prosenttiluvun. Pääosa Suomen kaatuneista ja haavoittuneista ennen kesäkuuta 1944 tuli kesällä ja syksyllä 1941.
Alkuperäinen tarkoitushan oli, ettei sota kestä paria kuukautta enempää. Suomi vetäytyi aktiivisesta hyökkäämisestä pakon syksyllä 1941, koska sen voimavarat eivät riittäneet enempään. Leningradin valtaus olisi vaatinut runsaasti suomalaisia uhreja ja sellaista aseistusta, jota maalla ei ollut. Tämä perustelu tehosi saksalaisiin, eikä enempiä vaadittu vähään aikaan, semminkin kun oli jo havaittu ettei Saksan pohjoinen armeijaryhmä pysty sekään enempään. Suomi ei, kuten Jokisipilä Sodan totuudet-teoksen artikkelissaan toteaa, edes kyennyt tämän laajempaan itsenäiseen sodankäyntiin. Suomi oli mobilisoinut n. 16 % koko väestöstään sitä silmälläpitäen, että miehiä saadaan vapautettua sadonkorjuuseen kun sota on ohi. Suomi oli todellakin sitoutunut sotaan, mutta ammennettu lähes tyhjiin. Toki Suomella oli syytä matalaan profiiliin, kun Saksan sotakone hidastui 1941, mutta niin oli muillakin Barbarossaan liittyneillä mailla.
Lähes koko työvoima oli mobilisoitu ja kansantalous lähes romahtamassa. Vaikkei miestappioita asemasodassa enää juuri tullut, niin sotiminen tuli raskaaksi ulkomaankaupasta täysin riippuvaiselle maalle. Se, kuka soti enemmän ja kuka vähemmän ei ole mikään argumentti siinä, oliko kyse liitosta vai ei. Tämä vie keskustelun kertakaikkisesti hakoteille. Pelkään pahoin, että se on tarkoituskin.