Heikki Ylikangas on avannut bloginsa uudelleen

[Jussi Jalonen]

Melkoisen kummallista on mielestäni esimerkiksi se, että Mannerheimistä sodanjohtajana ei vieläkään ole tehty tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta.

Lasse Laaksonenhan on tutkinut Mannerheimia nimenomaan sodanjohtajana ja julkaissut aiheesta paljon. Tietysti voisi kai sanoa, että se varsinainen täydellinen kaikki langat yhteen kääräisevä yksi tiiliskivitutkimus marsalkasta sodanjohtajana on vielä ehkä tekemättä, mutta jos joku sen tulevaisuudessa kirjoittaa, niin se on Laaksonen.

Ehkä tässä olisi aihe, johon Ylikankaan kannattaisi tarttua? Jos ongelmana on kirjojen saama liian pieni julkisuus, niin Mannerheimista kirjoittamalla TV-aikaa ja palstatilaa luulisi heltiävan.

Voin kuvitella seuraukset. Laaksonen joutuisi tuskastuneena ja vastentahtoisesti oikomaan Ylikankaan tekemiä massiivisia asiavirheitä ja tulkintojen ylilyöntejä, ja suivaantunut emeritusprofessori vastaisi haukkumalla nuoremman dosentin armeijan tahdottomaksi marionetiksi.


Cheers,

J. J.

[Albert Ravila]

Lasse Laaksonenhan on tutkinut Mannerheimia nimenomaan sodanjohtajana ja julkaissut aiheesta paljon. Tietysti voisi kai sanoa, että se varsinainen täydellinen kaikki langat yhteen kääräisevä yksi tiiliskivitutkimus marsalkasta sodanjohtajana on vielä ehkä tekemättä, mutta jos joku sen tulevaisuudessa kirjoittaa, niin se on Laaksonen.

Juu, "Eripuraa ja arvovaltaa" on kyllä tuttu, mutta onko hän julkaissut jotain muutakin? Meinaan sellaista, joka ei pohjaudu em. teokseen? Mainittu teos on toki laadukasta työtä (kaikkine sivistyssanoineen), mutta mielestäni se painottuu ylimmän sodanjohdon henkilösuhteiden analysointiin. Sodanjohdon tutkimustahan sekin tietysti on, mutta ajan kyllä tässä takaa jotain hieman kokonaisvaltaisempaa näkemystä. Jotain outoa on mielestäni myös siinä, että vaikka meillä on tehty sotahistoriallista tutkimusta jo vuosikymmeniä, niin Laaksosen teos oli oikeastaan ensimmäinen tutkimukseksi luokiteltava teos aiheesta. Ihmettelen, miksi näin keskeistä aihetta ei ole käsitelty aikaisemmin/useammin. Luulen myös, että jos Laaksonen tästä aiheesta kirjoittaisi, niin hän olisi sen jo tehnyt. En usko, että hän tulee enää tähän aiheeseen palaamaan.

Voin kuvitella seuraukset. Laaksonen joutuisi tuskastuneena ja vastentahtoisesti oikomaan Ylikankaan tekemiä massiivisia asiavirheitä ja tulkintojen ylilyöntejä, ja suivaantunut emeritusprofessori vastaisi haukkumalla nuoremman dosentin armeijan tahdottomaksi marionetiksi.

Kyllä, noinhan siinä tietysti kävisi. Toisaalta, nyt kun tiedetään mikä on homman nimi, niin asiaan voi suhtautua oikealla tavalla. Tarkoitan, että Ylikangasta ei pidä enää ottaa vakavasti. Häneen ja hänen kirjoihinsa täytyy suhtautua huumorilla. Selvää tietysti on, että sitä, joka joutuu hänen virheitään korjaamaan, ei naurata. Se hyvä puoli Ylikankaan Marski-kirjassa myös saattaisi olla, että myös ns. lukeva yleisö ehkä tulisi huomaamaan, kuinka pahasti hänen tutkimuksensa menevät metsään.

[Jussi Jalonen]

Luulen myös, että jos Laaksonen tästä aiheesta kirjoittaisi, niin hän olisi sen jo tehnyt. En usko, että hän tulee enää tähän aiheeseen palaamaan.

En tiedä, rikkooko tästä julkisesti mainitseminen akateemista etikettiä, mutta totean nyt kuitenkin, että tapasimme ohimennen Varsovassa viime lokakuussa samassa seminaarissa, ja jäin kyllä itse siihen käsitykseen, että hän tutkii aihetta vahvasti edelleen.

Toisaalta, nyt kun tiedetään mikä on homman nimi, niin asiaan voi suhtautua oikealla tavalla. Tarkoitan, että Ylikangasta ei pidä enää ottaa vakavasti. Häneen ja hänen kirjoihinsa täytyy suhtautua huumorilla.

Ei nyt sentään niihin kaikkiin, lähinnä vain niihin talvi- ja jatkosotaa koskeviin. Sitä paitsi nekään eivät herätä ainakaan allekirjoittaneessa humoristisia mielleyhtymiä, vaan enemmänkin surullisen pettymyksen tunteita. Sic transit gloria mundi; Shelleyn Ozymandias kiteyttää myös emerituksen tuskaisen finaalin hyvin osuvalla tavalla.


Cheers,

J. J.

[jsn]

Hauskimmillaan tämä näkyy usein tänne linkittämissäni lehtikolumneissa joissa vuosi 1944 edustaa ilmeisesti tietynlaista historian loppua jonka jälkeisillä tapahtumilla ei ole merkitystä. Liekö kyse osin koulujen historianopetuksessa jossa toisen maailmansodan jälkeinen aika edelleen jää lapsipuolen asemaan?

Totta, tätä painotusta on taidettu täällä ihmetellä ennenkin, ilmeisesti sama kiinnostus sotiin näkyy muuallakin maailmassa ainakin historiasta julkaistavien kirjojen määrän kanssa.

Toinen maailmansota lienee yleismaailmallisesti tutkituin historian "ajanjakso" riippumatta siitä, oliko ko. maa mukana sodassa vai ei. Myös Ruotsissa aiheesta julkaistaan ja myydään paljon kirjoja.

Melko perisuomalaista sen sijaan on historian loppuminen vuoteen 1944. Syy tähän on ehdottomasti poliittinen. Tämän jälkeisiä aikoja ei ole nähty historiana. Mutta kuitenkin toisen maailmansodan tutkiminen on ollut elimellinen osa kunkin ajan poliittista prosessia. Silti sodan lopullinen arvio ja merkitys useimmiten jää latteuksien tasolle "säilytimme itsenäisyytemme". Toisena ääripäänä tulevat yhteiskuntatieteelliset vulgaaritulkinnat, joiden mukaan lähes kaikki suomalaisen nyky-yhteiskunnan epäkohdat johtuvat vain ja ainoastaan sodasta. Kuva ei siis todellakaan ole tasapainossa.

[Albert Ravila]

Toisaalta, nyt kun tiedetään mikä on homman nimi, niin asiaan voi suhtautua oikealla tavalla. Tarkoitan, että Ylikangasta ei pidä enää ottaa vakavasti. Häneen ja hänen kirjoihinsa täytyy suhtautua huumorilla.

Ei nyt sentään niihin kaikkiin, lähinnä vain niihin talvi- ja jatkosotaa koskeviin. Sitä paitsi nekään eivät herätä ainakaan allekirjoittaneessa humoristisia mielleyhtymiä, vaan enemmänkin surullisen pettymyksen tunteita. Sic transit gloria mundi; Shelleyn Ozymandias kiteyttää myös emerituksen tuskaisen finaalin hyvin osuvalla tavalla.

Pettynyt minäkin olin "Romahtaako rintaman" jälkeen, ja vihainenkin. Varmaan Ylikangas on kirjoittanut ihan asiallisiakin kirjoja, mutta esimerkiksi "Tie Tampereelle"-kirjasta aikoinaan käyty keskustelu näyttäytyy nyt ainakin minun silmissäni hieman toisenlaiselta. Ylikangasta kohtaan silloin esitetyssä kritiikissä on mielestäni paljon samoja elementtejä kuin nyt käydyssä keskustelussa.

Mitä tulee kesään 1944, niin mielestäni Ylikankaan kannattaisi lähestyä aihetta draaman näkökulmasta. Esimerkiksi Viipurin taistelu 20.6.1944. Kuinka jännittävän näytelmä- tai elokuvakäsikirjoituksen Ylikangas voisikaan siitä tehdä! Nyt kun Åke Lindmankin on jo edesmennyt, niin mahdollista elokuvaa ei edes ohjaaja pääsisi pilaamaan. Ylikankaan, hyvän ohjaajan ja taitavien näyttelijöiden yhteistyönä saattaisi syntyä suuri suomalainen sotaelokuva.

[Tapio Onnela]

Tähän keskusteluun toisi varmaankin jotakin uutta tämä Suomen Historiallisen Seuran esitelmäsarja Helsingissä 22.2.2010 - 17.5.2010

Historiantutkimus ja sen yhteiskunnallinen merkitys toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa - tekijät kertovat
- esitelmäsarja Tieteiden talossa (Kirkkokatu 6, Helsinki) alkaa

22.2. klo 18 Akateemikko Päiviö Tommila

Seuraavat tilaisuudet 29.3., 26.4. ja 17.5.

29.3. klo 18 Professori Viljo Rasila - Professori Hannu Soikkanen, kommentti professori Pertti Haapala

26.4. klo 18 Professori Max Engman – Professori Matti Klinge, kommentti professori Henrik Meinander

17.5. klo 18 Professori Antero Heikkinen - Professori Heikki Ylikangas, kommentti professori Pauli Kettunen

Vapaa pääsy. Tule kuuntelemaan tekijöiden analyysia, aikaa on varattu myös keskusteluun. Tervetuloa!
http://agricola.utu.fi/nyt/tapahtuu/ind ... oitus=4378

[Tapio Onnela]

Kiinnostava teoria, joka jäi vaivaamaan sen verran, että etsiskelin Internet Archiven Wayback Machinesta Ylikankaan blogien varhaisempia versioita. Jostain kummallisesta syystä ne olivat kadonneet sieltä kokonaan.

Niinpä, eli kyseessä siis ei ole ilmeisesti ainoastaan teoria. Esimerkiksi Tapio Nurmisen omassa blogissaan mainitsema Ylikankaan kirjoitus 15.2.2009 on kadonnut jonnekin eetteriin.

Tunnettuahan on, että pyynnöstä voi saada aineistonsa poistettua Internet Arhivesta.

Bingo. Induktiivisesti päätellen, pyyntö on siis esitetty.

Tämä jäi vieläkin sen verran vaivaamaan mieltäni, että tulinpa miettineeksi miten mahtaisi Kansallisarkiston verkkoarkisto toimia, jos arkistolle esitettäisiin pyyntö poistaa sieltä materiaalia, suostuttaisiinko tuollaiseen pyyntöön? Osaisikohan Jyrki Ilva kertoa tästä jotain lisää? Tämähän on tulevaisuuden historiantutkimuksen kannalta aika olennainen asia.

[Jyrki Ilva]

Tämä jäi vieläkin sen verran vaivaamaan mieltäni, että
tulinpa miettineeksi miten mahtaisi Kansallisarkiston verkkoarkisto toimia, jos
arkistolle esitettäisiin pyyntö poistaa sieltä materiaalia, suostuttaisiinko tuollaiseen
pyyntöön? Osaisikohan Jyrki Ilva kertoa tästä jotain lisää? Tämähän on tulevaisuuden
historiantutkimuksen kannalta aika olennainen asia.

Kansalliskirjaston ylläpitämästä verkkoarkistosta ei pääsääntöisesti
poisteta materiaalia. Poikkeuksia ovat lähinnä seuraavat tapaukset:

a) verkosta haravoitua materiaalia voidaan peittää näkyvistä, jos lainvoimainen
oikeuden päätös niin edellyttää (syynä voi olla esim. kunnianloukkaus tai
tekijänoikeusrikkomus)
b) verkosta haravoitu lapsi- tai väkivaltaporno poistetaan

Lisäksi jos verkossa on vahingossa julkistettu salassapidettävää tietoa,
se saatetaan peittää näkyvistä.

Toisin kuin Internet Archivessa, poistoon ei siis riitä pelkkä sivuston
ylläpitäjän pyyntö.

[Tapio Onnela]

a) verkosta haravoitua materiaalia voidaan peittää näkyvistä, jos lainvoimainen oikeuden päätös niin edellyttää (syynä voi olla esim. kunnianloukkaus tai
tekijänoikeusrikkomus)
b) verkosta haravoitu lapsi- tai väkivaltaporno poistetaan

Huojentavaa kuulla, että aineistot ovat saatavilla eikä niitä pääse noin vain muokkaamaan mieleisekseen. Tosin siis esim. väkivaltapornoon liityvän tutkimuksen teko ei tulevaisuudessa tule onnistumaan kansalliskirjaston aineistoilla.