Sotasyylliset

[Veikko Palvo]

Vrt. vaikkapa Latvian kesto-ongelma siitä, miten selittää Latvian legioonan vuosipäivän juhla länsimaisille, joille Waffen-SS on vain joukko natsirikollisia: http://en.wikipedia.org/wiki/Latvian_Legion_Day

Näinhän se länsimaalaisittain varmaankin on, mutta olisikohan tuo legioonalaispäivä Liettuassa nykypäivän halu osoittaa: "emme me antautuneet taistelematta?"

Tannenberg- / Narvajoki-linjalla kesällä 1944 taisteli Wikipedian mukaan 23 läntisten vapaaehtoisten Waffen-SS-pataljoonaa. Sodan jälkeen kotimaissaan 43000 belgialaista on tuomittu 4-5 v.:ksi, 47000 hollantilaista 4-8 v, 6000 norjalaista 7-8 v,
Tanskassa rivimiehet 2 v ja upseerit 5 vuodeksi. Ruotsin SS-vapaaehtoiset vapautettiin syytteistä.

Veikko Palvo

[JariL]

"Verestä ja tuhkasta nousee kansa mutta ei koskaan häpeän liejusta". Jotakin tämän tapaista Kyösti Kallio kirjoitti päiväkirjaansa vähän ennen talvisotaa. Baltian maiden kohdalla historiallinen jatkumo katkesi kun valtiot hävisivät taistelutta kartalta ja ne joutuivat "häpeän liejuun". Nyt kun jatkumoa yritetään luoda uudelleen niin tuo "lieju" SS:n muodossa tahraa kuvan tavalla jota on vaikea puhdistaa. Jostakin on kansallistunteen on tietysti ponnistettava mutta kyllähän tilanne on vaikea kun SS:n tunnukset tulevat kuvaan mukaan.

[Veikko Palvo]

"Verestä ja tuhkasta nousee kansa mutta ei koskaan häpeän liejusta". Jotakin tämän tapaista Kyösti Kallio kirjoitti päiväkirjaansa vähän ennen talvisotaa.

Stalinin Hitlerin sopimuksen jälkeen syksyllä 1939 pankinjohtaja Risto Ryti totesi näiden vain pelaavan pienillä valtioilla. NL:n hyökkäyksen alettua marraskuussa 1939 Suomessa vaihdettiin heti hallitus, presidentti Kyösti Kallio piti Rytiä parhaimpana pääministeriksi ja Kallio meni Suomen pankkiin pyytämään Rytiä pääministeriksi.
Ryti kieltäytyi sanoen ettei ollut osallistunut politiikkaan 16 vuoteen. Illalla Kallio meni Rytin kotiin ja sanoi:
"Se, joka ei isänmaan vaaran hetkellä suorita velvollisuuttaan sillä paikalla, johon hänet katsotaan sopivaksi, on rintamakarkuri."
Ryti ei ollut rintamakarkuri kesällä 1944:kään, eikä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

Talvisodan aikainen ministeri Paasikivi vapautti armahduspäätöksellään 19.5.1949 Talvisodan aikaisen pääministeri Rytin ja kirjoitti päiväkirjaansa:
...tämä on ylevin teko, jossa olen ollut mukana viimeisten viiden vuoden aikana, ja se osittain sovittaa sen häpeällisen teon, jonka, välirauhansopimuksen 13 artiklan
vuoksi olimme pakotetut - oikeastaan: k a t s o i m m e o l e v a m m e
p a k o t e t u t tekemään 1945. ( kurs. Paasikiven )

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

SNSeuran kulttuurivaltuuskunta lähti Moskovaan 17.9.1945 ja ainoa sen jäsen joka ei edustanut skp-skdl:ää, eikä kulttuuria, oli oikeusministeri Urho Kekkonen.
( sotasyyllisoikeudenkäynti alkoi 15.10.1945 ) Kremlissä Stalin kysyi opetusministeri Helolta: "Onko Suomessa työttömyyttä?" Ei vastasi Johan Helo viitaten sotakorvauksiin ja puhui samalla tietystä epävarmuudesta uusien tehtaiden rakentamiseen, koska niiden myöhempään tarpeellisuuteen ei aina jaksettu uskoa.
(Ilmari Harki, Sotakorvausten aika, Gummerus 1971)
Stalin vastasi Suomen voivan myydä sotakorvausten tultua suoritetuksi samoja tuotteita NL:oon vieläpä 2-3 kertaa suuremmassa määrin lisäten: "Helpottaisiko Suomen asemaa, jos sotakorvausten suoritusaikaa jatkettaisiin kahdella vuodella?"
Se olisi lahja Suomen kansalle, vastasi Hertta Kuusinen. Suuri lahja, vahvisti Helo tiedustellen samalla, saiko asian julkistaa. Stalin antoi luvan.

"Orjantyöstä on päästävä eroon", ärähti pääministeri Paasikivi kuultuaan asiasta.
Voikohan tuossa orjantyössä katsoa raataneen 3,8 miljoonaa sotasyyllistä puoluekantaan katsomatta?
Sotakorvausten arvona oleellista oli suoritusaika, jota Stalin jatkoi kahdella vuodella. Gerasimov ja I lk:n komissaari Borisov ilmoittivat suomalaisille teollisuusmiehille
Molotovin "käyvän arvon" olevan arvo ennen Talvisotaa.
U.Castrenin hallituksen vaihduttua Paasikivi I:een Zhdanov ilmoitti NL:n olevan valmis soveltamaan 1938 hintatasoa siten, että pääomatavaroiden (175 sotak.milj.) hintoja voitaisiin korottaa 15 %:a ja kulutustavaroiden (125 milj.sotak.milj.$:a) hintoja 10 % em. tasosta.
Tämäkin lopullinen summa oli nimellisarvo, mutta mitä Zhdanov lienee tarkoittanut pääoma- ja kulutustavarasotakorvauksilla?

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

NL:n ratifioi 9.1947 Pariisin helmikuun rauhansopimuksen ja valvontakomissio poistui Suomesta syyskuun lopulla. Heinäkuussa -47 pres. Paasikivi informoi eduskuntaa, ettei Suomi voikaan ottaa vastaan Marshall-apua.

Pres Paasikivi armahti 21.10.1947 Rangellin hallituksen opetusministerinä olleen Maalaisliiton A.Kukkosen ja Linkomiehen hallituksen II valt.varainministerinä olleen Maalaisliiton Tyko Reinikan ja kansanhuoltoministerinä ja ulkoministerinä olleen Ramsayn 24.12.1947.
YYA-sopimus solmittiin huhtikuussa 1948 ja pres. Paasikivi armahti T.M.Kivimäen
elokuussa 1948 ja Linkomiehen ja Tannerin marraskuussa 1948. Ryti oli lokakuusta -48 alkaen sairaalassa ja armahdettiin toukokuussa 1949.

Ensimmäiset armahdukset valvontakomission lähdettyä -47 ja yya-sopimuksen -48 jälkeen muutkin - sattumaako? Ja rangaistuksia oli jopa pidennetty juuri ennen tuomioiden julistamista 2.-46.

Mutta Paasikiven mainitsemassa "orjantyössä" raatavia 3,8 miljoonaa suomalaista ei armahdettu, sotakorvaukset jatkuivat olympiavuoteen 1952 saakka.
Ja idänkauppa, tavaranvaihto käynnistyi limittäin korvaustoimitusten kanssa 13.6.1950 alkaen.(ensimmäinen 5-vuotissopimus)
Pääministeri Urho Kekkonen sanoo kiertelevän huhuja siitä, että https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=1 viisivuotissopimuksesta olisi tullut "uusi sotakorvaussuoritus", joka nielee tavattomasti valtion varoja. UKK sanoo t a k u u l a i n perusteella maksettujen 586 miljoonan mk:n korvausten johtuvan inflaatiosta.
Sotakorvaukset loivat mm. telakkateollisuutta ja myöhemmin myös telakkatukia. Palkkojen ja kustannustason nousun maksoivat veronmaksajat työllisyyden ylläpitämiseksi.

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Suomen kuvalehdessä (12/2010) haastatellaan Risto Rytiä ja Pekka Karhuvaaraa, joiden mielestä sotasyylisten tuomioita ei tarvitse purkaa eikä kunniaa palauttaa koska sitä ei menetettykään.

Ryti selvityksestä: "Se on tiedeyhteisössä hyväksytty lähtökohta jo kauan. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti ei ollut juridiikkaa, se oli politikkaa, jota käytiin voittajavaltioiden ehdoilla".

Karhuvaara tosin sanoo leikillän: "Voisin ehkä muuttaa näkemystäni, jos Venäjä pyytäisi sotasyyllisyysoikeudenkäuyntiä anteeksi". "Sitä en kuitenkaan odota tapahtuvan, enkä tietenkään lähde sitä ajamaan."

Ryti oikaisee selityksessä olevan heiton, että tuomittujen omaiset olisivat saaneet hyvityksen. "Väinö Tannerin jälkeläistä lukuun ottamatta kukaan tuomittujen omaisista tai jälkeläisistä ei ole koskaan mieltänyt, että heillä olisi oikeutta mihinkään hyvityksiin. Sellaisia emme ole pyytäneet, emme edes halunneet."

Ryti torjuu Halosen lausuman periaatteelliselta näkökulmalta: "Länsimainen traditio perutuu tiettyihin vapauksiin, kuten tieten- ja taiteentekemisen vapauksiin. Poliittisten vallankäytäjien ei kuulu puuttua sen paremmin tieteeseen kuin taiteeseenkaan." Asia kuuluu historiantutkijoille.

Molempia kauhistuttaa, että tuomioiden purku edellyttäisi eduskunanlle annettavaa halliuksen esitystä.
Kauhuvaara: "Eduskunnassa alkaisi poliittisten irttopisteiden keruu. iso kilpalaulanta siitä, kuka voimakkaimmin osaisi paheksua sitä, kuinka suurio vääryys tapahtui."
Ryti: "Nykypäivän politiikassa käsitellään asioita estottomasti muista kuin valtakunnan parhaaseen tähtäävistä tarkoituksista. Puhtaasti henkilökohtaisen edun näkökulmasta".
Ryti muistuttaa että rehabilitointi kuuluu NL:n perinteeseen. "Sen soveltaminen juuri näihin henkilöihin olisi paradoksaalista."
Karhuvaara: "Ei sellainen prosessi olisi tuomittujen miesten arvon mukaista".

Karhuvaara uskoo, että Edwin Linkomies hyväksyi sisimmässään, ettei tuomioille ollut vaihtoehtoa - siis muuta vaihtoehtoa kuin että syytetyt olisi viety Moskovaan tuomittaviksi, jolloin myös Suomen asema olisi vaarantunut.
Ryti taas muistuttaa isoisänsä loppupuheenvuorosta: "isänmaan palvelemisessa ei paikka ole ratkaiseva, vaan tahto. Se voi yhtä hyvin käydä vankilassa kuin presidentinlinnassa."
Presidentti ei uskonut oikeudenkäynnin aikana hetkeäkään, että voisi välttyä tuomiolta, ja hyväksyi sen väistämättömänä tosiasiana, koska oli sinut kohtalonsa kanssa.