Museovirasto julkaisi vuonna 1996 painetun kokoelmaluettelon ”Libri rari et cari”. Se esittelee Museoviraston vanhan kirjallisuuden kokoelman, johon kuuluu noin 4000 ennen vuotta 1850 painettua kirjaa. Vanhimmat kirjoista ovat kolme 1480-1490 -luvuilla painettua inkunaabelia, joiden joukossa on myös vanhin Suomea varten painettu kirja Missale Aboense. Nyt Libri rari et cari -kirjan tekstit on julkaistu verkossa pdf-tiedostona osoitteessa http://www.nba.fi/tiedostot/cf3108c8.pdf.
Museoviraston vanhan kirjallisuuden kokoelmassa on erityisen runsaasti 1600-1700-lukujen historiankirjoitusta, paikalliskuvauksia, matkakertomuksia sekä talous- ja henkilökirjallisuutta. Myös vanhinta fennica-kirjallisuutta, almanakkoja ja akateemisia painatteita on monipuolisesti. Kokoelmaluetteloon on bibliografisten tietojen lisäksi tallennettu kirjojen kokoelmahistoria, niiden entiset omistajat sekä merkinnät siitä, kuinka ne päätyivät Suomen kansallismuseon kirjastoon.
Myös painettua kirjaa, jossa tekstiosuutta täydentää monipuolinen kuvitus, on edelleen saatavissa. Nyt se on myynnissä alennettuun hintaan 20 e.
Johanna Lilja
LIBRI RARI ET CARI
Museoviraston vanhan kirjallisuuden kokoelmaluettelo
Katalog över Museiverkets samling av gammal litteratur
Catalogue of the Collection of Antiquarian Literature of the National Board of Antiquities
Museovirasto, Helsinki 1996, ISBN 951-616-001-8 (sid.), ISBN 978-951-616-136-8 (pdf.), http://www.nba.fi/tiedostot/cf3108c8.pdf
Painettua ”Libri rari et cari” -kirjaa myydään Suomen kansallismuseon museokaupassa (Mannerheimintie 34) sekä Hämeen linnassa ja Olavinlinnassa. Sitä voi tilata myös postiennakolla osoitteella: Museovirasto, Julkaisutilaukset, PL 913, 00101 Helsinki tai sähköpostiosoitteella: kirjatilaus@nba.fi . Tiedustelut: puh. (09) 4050 9585 tai (09) 4050 9543
Museoviraston kirjasto muuttaa Sturenkadulle ensi keväänä
Museoviraston kirjasto saa uudet ajanmukaiset tilat Museoviraston uusista toimitiloista Sturenkatu 2 a:ssa. Muutto alkaa vuoden vaihteessa 2010/2011. Muuttovalmistelut ovat jo alkaneet eikä vanhojen kirjojen kokoelmaa voi nyt käyttää. Kirjaston asiakaspalvelu avautuu uusissa tiloissa toukokuussa 2011, josta alkaen myös vanhan kirjallisuuden kokoelma on jälleen asiakkaiden käytettävissä kirjaston uusissa tutkijatiloissa.
Lisätietoa kirjaston muutosta on verkkosivulla: http://www.nba.fi/fi/kirjasto