Lahjoitusmaat Karjalassa

[Veikko Palvo]

Tosiasiahan on se, että opus paljolti tuli ja meni, Jussila on edelleenkin ansaitusti voittamaton autonomian ajan tutkimuksen valtias, ja nuori tutkija Rasilainen on tosiaan, kuten sanoit, vain "joku Aki Rasilainen".

Rasilaisen tekstiä voi lukea mm tästä:
Keskustelua: Aki Rasilainen, Vanhan Suomen yhdistämisen selittäminen (HAik 2/2010)
***

Aleksanteri I:n toimien päämääränä Porvoossa ja Vanhan Suomen liittämisellä Uuteen Suomeen on varmastikin ollut "sivustavarmistus" yhteenoton Napoleonin kanssa ollessa siinä "näköpiirissä olleessa tulevaisuudessa", ei lahjoitusmaatalonpoikien olojen kohentaminen.
Lahjoitusmaatalonpoikien olot huononivat Viipurin läänissä, 1811 jälkeen lahjoitusmaatalonpoikien maata ei omistanut oikeastaan kukaan ja keisari ukaasissaan salli myös kauppiaiden omistaa tai vuokrata maata.

Ruotsin laki oli pitkälti ollut voimassa Viipurin kuvernementissäkin, vaikkakin donataarit pyrkivät käyttämään Venäjänkin lakeja. Laatokan Karjalassa Suomen suurimman sahojen omistajan kreivitär Anna Orlovan taloudenhoitajat pyrkivät lahjoitusmaista eroon ja Orlovankin lahjoitusmaat mm. Salmissa myytiin 1825 pietarilaiselle kauppahuoneelle.
Kauppiaat pyrkivät saamaan suuremman tuoton ja veroja Salmin talonpojilla oli maksamatta ennestäänkin ja kolera laukaisi kapinan 1831. Kapinassa entinen verovouti nimismies Neiglick surmattiin. Nimismiehenäkin Neiglick oli suorittanut pakkohuutokauppoja maksamattomista veroista.
Suomen säädyt ostivat Salmin 1873 erottaen senaatille mm. kosket ja metsät, kruununpuistot ( 1939 saakka ). Isojakoa, maanjakoa lahjoitusmaatalonpojille aloitettiin toimeenpanna vasta 1890-luvulla.

Miksiköhän aut.Suomen ylhäisaateli tai kauppiaat eivät näyttäisi ainakaan Laatokan Karjalassa olleen kiinnostuneita lahjoitusmaiden ostamisesta?
Valtiopäiväthän Porvoon jälkeen kutsuttiin koolle ensimmäisen kerran 1863 ja vasta tuolloin tehtiin päätös ostaa lahjoitusmaita aut.Suomelle sitä mukaa kuin niitä donataareilta tulisi myyntiin.

Veikko Palvo

[jsn]

Aleksanteri I:n toimien päämääränä Porvoossa ja Vanhan Suomen liittämisellä Uuteen Suomeen on varmastikin ollut "sivustavarmistus" yhteenoton Napoleonin kanssa ollessa siinä "näköpiirissä olleessa tulevaisuudessa"

Tässä ulkopoliittisessa kontekstissa lienee vahvimmat motiivit Vanhan Suomen yhdistämiselle epämääräisen vapaamielisyyden osoittamisen ohella. Samalla se oli vahva signaali Ruotsille ja Bernadottelle, että Suomen autonomia tarkoitti totta, eikä sen olisi syytä pelätä Venäjää. Sota jatkui Euroopassa, kunnes Wienin neuvottelut alkoivat. Koska Aleksanteri himoitsi saada itselleen perustuslaillisen Puolan, olisi näyttänyt aika lailla oudolta, jos Suomessa tilapäisistä motiiveista tehtyjä ratkaisuja olisi ryhdytty perumaan. Toisaalta Aleksanteri osoitti pian, ettei hän juurikaan ollut kiinnostunut kehittämään Suomen autonomiaa tämän pitemmälle.

[Veikko Palvo]

Toisaalta Aleksanteri osoitti pian, ettei hän juurikaan ollut kiinnostunut kehittämään Suomen autonomiaa tämän pitemmälle.

Autonomiseen "uuteen" Suomeen 1811 yhdistetyn Vanhan Suomen lahjoitusmaatalonpoikia Karjalassa, Virojoella, Pyhtäällä ja ehkä Savonlinnankin seuduilla tuskin paljoakaan kuitenkaan kiinnostivat Aleksanteri I:n motiivit.
Verottajan lippu vain vaihtui.
Tämä aihe siirrettiin ketjusta "historiankirjoituksen poliittisuus" ja Kylmän sodan aikana jotkut historian tutkijat sanoivat Vanhan Suomen lahjoitusmaatalonpoikien olojen olleen huomattavasti paremmat kuin Ruotsin puolella, rälssitalonpojan kirj. suorittaneen 10, jopa 15 kertaisen määrän veropäivätöitä Ruotsin puolella. Ja ennen 1939-1944 sotaa vallinneen historiannäkemyksen sanottiin olleen väärän poliittisista syistä.

Laatokan Karjalassa esim. Salmi-Suojärven donataareina oli ensimmäiseksi hovipalvelija C.Arnander, jolta S.:n peri saksalaisbatti Catharina von Stackelberg, seuraavaksi Tarttolaiselle prof. Jacob Ursinukselle, jolta Salmin osti huutokaupassa Grigori Orlov. Kreivitär Anna Orlova myi S.:n 1825 pietarilaiselle kauppahuoneelle veljekset Fedul ja Sergei Gromoveille, joilta Aunuksen Vuorihallitus osti Salmin 1856.
Orlovalle jäi omistuskohteita Laatokan Karjalassa ja mm. Sortavalan seudulla.

Suomen säädyt ostivat Salmin 1873 ja maan jakamista lahjoitusmaatalonpojille aloitettiin toimeenpanna 1890-luv. alkaen, isojakoa.
Miten maanomistuskysymykset ratkaistiin muualla Karjalassa ja mm. Virojoella tai Pyhtäällä?

Keisarinna lahjoitti venäläiselle upseerille Pyhtään Myllykylän, Länsikylän ja Siltakylän ja tämä myi samana vuonna lahjoitusmaansa Ahvenkosken kartanon omistajalle, Nicolai Clayhillsille.
Kymenlaakson sahateollisuuden kasvun myötä lahjoitusmaatalonpojille tullut vauraus mahdollisti sen, että 1800-luv. loppupuolella talonpojat pystyivät ostelemaan entisiä tilojaan takaisin omistukseensa.
Pääedellytys oli Vanhan Suomen liittäminen autonomiseen Suomeen.

Eikö tuossa historiannäkemyksessä, jossa vertaillaan Vanhan Suomen ja Ruotsin verotusta, lahjoitusmaatalonpoikien ja rässitalonpoikien Ruotsin puolella, voisi nähdä poliittisuuttakin?
Ts. näytettäisiin viitattavan torpparikysymykseen?
Ja
autonomisen Suomen valtiopäiväthän kutsuttiin Porvoon 1809 jälkeen koolle ensimmäisen kerran vasta 1863, josta vuodesta alkaen voinee katsoa autonomian ajan olojen alkaneen kehittyä myönteiseen suuntaan?

Veikko Palvo

[jsn]

Vanhasta Suomesta on kirjoitettu vain vähän ja se todistetusti aika poliittishakuisesta näkökulmasta, mm. aikoinaan pelottelemiseksi sillä, millaiseksi koko Suomi olisi muuttunut.

[Veikko Palvo]

Vanhasta Suomesta on kirjoitettu vain vähän ja se todistetusti aika poliittishakuisesta näkökulmasta, mm. aikoinaan pelottelemiseksi sillä, millaiseksi koko Suomi olisi muuttunut.

Lahjoitusmaatalonpojat on usein nähty vain raskaan ja mielivaltaisen verotuksen kurjistamina ja maahan sidottuina varsinkin Kannaksella ja Laatokan Karjalassa ja useinkin yksittäistapaustenkin perusteella.
Mutta olihan Kannaksella, Laatokan Karjalassa ja Virojoella verokapinoitakin.

"Viipurin kuvernementin Turussa ja Upsalassa opiskelleet juristit Viipurissa tunsivat hyvin vanhat ruotsalaiset lait kruunun maan jaetusta omistusoikeudesta ja oikeuslaitos tulkitsi Ruotsin ajan vanhaa ja uutta rälssiä yrittäen soveltaa sitä venäläiseen käytäntöön," kirjoittaa Jyrki Paaskoski: Vanhan Suomen lahjoitusmaat Viipurin, Käkisalmen ja Kyminkartanon lääneissä. SHS 1997

Esim. Kyminkartanon läänin lahjoitusmaatalonpojat erotti maaorjista se, ettei heitä voinut käyttää takuina Venäjän 1787 perustetulle Laina-Pankille. Pankki oli perustettu valtion rahapulassa aateliston investointien ja näiden säädynmukaisen elämäntavan takaamiseksi ja panteiksi pankki vaati "talonpoikaissieluja".
Gogolin "Kuolleissa sieluissa" kollegioneuvos Tshitsikov käyttää hyväksi byrokratian hitautta poistaa kuolleet maaorjat tilastoistaan, kuolleita sieluja saattoi käyttää panttina Venäjän Laina-Pankille.

Viipurin kuvernementin lahjoitusmaatalonpojat eivät kelvanneet panteiksi ja he olivat vapaita myös muuttamaan asuinpaikkaansa.

Lahjoitusmaatalonpojat aiheuttivat donataareille ongelmia verokapinoilla mm. Salmissa autonomian ajan alussakin ja talonpojat myös kaatoivat luvatta metsää ja myivät sen halkoina Pietarissa. Salmin 1831 koleraepidemian laukaisseessa kapinassa surmattu nimismies Neiglick oli ilmeisesti jo aiemmin verovoutina yhdessä joidenkin talonpoikien kanssa harjoittanut salaa puutavarakauppaa Pietariin ja toimi nimismiehenäkin myös kauppiaana.
Donataarit vaihtoivatkin verovoutejaan usein, koska nämä keräsivät veroja omaankin taskuunsa ja donataarit katsoivat autonomian ajan alussa Ruotsin lakeihin vedoten osan metsän tuotosta kuuluvan veroina heille.

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Suurin osa Vanhan Suomen lahjoitusmaista oli annettu 1700-luvun alussa Kaarle XII:n tappion jälkeen ja Katariina II lahjoitti 1790-luvulla erityisesti Suvorovin linnoitusupseereille lahjoitusmaita Haminan ja Lappeenrannan piirikuntien alueelta, lahjakirjan sanamuotokin oli uusi: "ikuiseen ja perinnölliseen hallintoon ....kaikkine omistuksineen ja lahjoitusmaatalonpoikiakin nimitettiin nyt sieluiksi.
Ruotsinsalmen ( nyk. Kotka ) linnoituksen suunnitellut ranskalainen eversti Jean Prevost de Luminian sai 300 sielua Virolahden pitäjästä 1794 ja samana vuonna kenr. Fabian ( Faddej Faddejevitsh ) Steinhel 200 sielua Viipurin pitäjästä. Ins.keraali Jaan-Peter van Suchtelen sai 300 sielua Sippolasta 1790.

Ylhäisaateli ei ollut suurestikaan kiinnostunut Vanhan Suomen lahjoitusmaistaan, sillä oli Jyrki Paaskosken mukaan tuottoisampia lahj.maita Venäjällä. Ja näin oli mm. Salmin lahj.maiden suhteen, Orlovit 1737 - 1825 antoivat katovuosina veroja anteeksikin ja suurkaupunki Pietarin tarjotessa lahjoitusmaatalonpojille tuottoisat markkinat, maanviljelys jäi sivuelinkeinoksi ja taantui.

Kauppasuhteet Pietariin kuitenkin säilyivät, kuten koko Vanhalla Suomellakin ja autonomian aikana kulttuurivaikutteetkin Kaakkois-Suomeen tulivat paljolti Pietarista. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siteet Pietarin suuntaan loppuivat ja mm. Salmin pitäjällä sahojen toiminta päättyi 1930 pula-aikaan ja siihen, että vastoin Tarton rauhansopimusta puutavaraa ei enää voinut laivata Nevan kautta. Ja Raja-Karjalan elinkeinoelämä ei juurikaan edistynyt 1939 mennessä, siitä muodostui taloudellisesti taantuvaa aluetta.

Alempi aateli, virkamiehet ja upseerit olivat useinkin riippuvaisia donaatioistaan asuenkin osan vuotta niillä. J.R.Danielson-Kalmarin tutkimuksen johdosta mm. hollantilaisen poika, Andrej Freedericksz on jäänyt historiaan lahjoitusmaaisäntänä, joka rikkoi kaikki kruunun ja talonpoikien kanssa tekemänsä sopimukset.
Ja venäläinen porvari kapteeni Carl Kilchen Haminasta Pyterlahden kartanollaan jäi historiaan aikaansaamallaan Virolahden pitäjän kapinalla 1794.

Ukaasi 1810 salli kauppiaidenkin ostaa lahjoitusmaita ja kreivitär Orlova myi Salmin
1825 Gromoveille, kauppiaille. Liikemiehet pyrkivät maksimoimaan Salmin tuoton.
Lahjoitusmaatalonpojille muutos oli suuri ja lisäksi autonomisen Suomen kenraalikuvernööri Fedor Shtsherbatovin komitean päätös 1826 teki lahjoitusmaatalonpojista vuokraviljelijöitä.

Historiaan jääneet erimielisyydet ja verokapinat lahjoitusmailla näyttäisivät tapahtuneen alemman aatelin, kauppiaiden ja upseerien donaatioilla?

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Vanhasta Suomesta on kirjoitettu vain vähän ja se todistetusti aika poliittishakuisesta näkökulmasta, mm. aikoinaan pelottelemiseksi sillä, millaiseksi koko Suomi olisi muuttunut.

Olikohan talonpojalle muutos Ruotsin alamaisuudesta Venäjän alamaiseksi Vanhassa Suomessa kovinkaan suuri muutos. Talonpojalla oli Ruotsin itämaakunnassa kruununtilallaankin vain asumis- ja käyttöoikeus, maan omisti kruunu.
Verotilallaan talonpojalla oli omistusoikeus ja samoin tietysti veronmaksuvelvollisuus päivätöinäkin.
Oliko muutos lähinnä siinä kapinoitakin aiheuttaen, että veroja saattoi kruunun sijaan Vanhassa Suomessa korottaa donataari?

Pietarin amiraliteettikollegio inventoi 1756 Viipurin kuvernementin ( Viipurin, Käkisalmen ja Kyminkartanon provinssien ) metsät, jotka olivat aiemmin kuuluneet Ruotsin kruunulle ja pinta-alaltaan metsien kirjoitetaan olleen 80 % Vanhan Suomen alasta. Kollegio pelkäsi tervanpolton ja kaskeamisen vaarantavan metsien riittävyyden ja sama pelkohan oli myöskin Ruotsin kruunulla toisella puolella rajaa.
Pietarin kaupunki oli jo 1756 lähes yhtä suuri kuin Vanha Suomi, noin 100 000 as. ja mm. Tukholmaa suurempi.
Pietari tarvitsi aina enevässä määrin elin- ja rakennustarvikkeita ja polttopuuta tarjoten Vanhalle Suomelle uudet markkinat.

Sahatavaran tuottajana Vanha Suomi oli jo 1700-luvulla Ruotsia suurempi ja tullitilastojen 1748 mukaan mm. Viipurin viennistä ulkomaille sahatavaran osuus oli 80%.
Suomessa metsäteollisuus alkoi vasta 1870-luvulta lähtien, joten olisikohan vielä sata vuotta sitten nelisäätyinen autonominen Suomi ollut Vanhan Suomen taloudellista kehitystä jäljessä?
Ja missä määrin pohjoismaisen yhteiskunnan "vapaa talonpoika" on vain myytti vastakohtanaan turpeeseen sidottu maaorja Vanhassa Suomessa?
Viron
http://www.genealogia.fi/genos/66/66_2.htm kaltaista maaorjuuteen alistamista "kotikureineen" ja tiukkoine muutto-oikeuden rajoittamisineen Vanhassa Suomessa ei kuitenkaan ole ollut.

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Viipurin läänin lahjoitusmaat lunastettiin Venäjän vallan aikana 1800-luvulla autonomiselle Suomelle ja 1912 asetettiin komitea tutkimaan torpparikysymystä.
Agraarikomitean senaatti oli nimittänyt jo 26.4.1906.
Ensimmäinen maailmansota ja kenraalikuvernöörin julistama poikkeustila keskeyttivät komitean työn.
Itsenäisen Suomen eduskunta antoi 22.1.1918 torpparivapautusta koskevan lakiesityksen, Lex Haatajan, joka käsitti tämän kartan mukaan tietysti myös Viipurin läänin
http://mts.fgi.fi/maanmittaus/numerot/2 ... rtanen.pdf
ennen sosialistien vallankaappausta H:gissä ja sitä seurannutta sotaa.

Esim. Väinö Linnan Pohjantähdessä kuvataan torpparihäätöjä ikään kuin suurimpana syynä sisällissotaan, mutta mm. Laukon häädöt tapahtuivat 1906 kesällä yksikamarisen eduskunnan vaalien alla. Laukossa häädettiin 41 perhettä, osa kuuteenkin kertaan ja vaalien jälkeiset 76 häätöä eivät enää saaneet paljoakaan julkisuutta osakseen. Torpparikokous oli pidetty huhtikuussa 1906 T:reen työväentalolla ja torpparilakkoja oli useilla seuduilla, torppareilla maata omistamattomina ei ollut äänioikeutta.
Naisten saamasta äänioikeudesta on nyttemmin kirjoitettu usein, mutta samalla äänioikeuden saivat samalla monet miehetkin.
Oliko torpparilakkoja Viipurin läänissäkin?

Laurilan häätö: http://www.youtube.com/watch?v=jBBc6nfzelM
Itsenäisen Suomen alkuvuosina poliittinen oikeisto vaati torpparikysymyksessä täyttä korvausta maanomistajille ja vapaaehtoisuutta - vasemmisto vaati torppareiden siirtämistä valtion vuokramiehiksi.
Lex Kallio 1922 hankki maata maattomille Viipurin läänissäkin.

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Ja missä määrin pohjoismaisen yhteiskunnan "vapaa talonpoika" on vain myytti vastakohtanaan turpeeseen sidottu maaorja Vanhassa Suomessa?

Mielenkiintoinen kysymys.

Mielestäni mielenkiintoinen kysymys on myöskin se, mitä eroja oli suomalaisen "vapaan talonpojan" ja pohjoismaisten "vapaiden talonpoikien" välillä?

Kirjassa Suomalainen kapina kuvataan myös talonpoikaiskapinoita Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Yksi piirre pohjoismaisille kapinoille on ulkomaalaisten voutien, linnanherrojen yms hallinnon vastaisuus. Se koskee siis Ruotsia (vastustivat tanskalaisia ja saksalaisia) ja Norjaa (myös tanskalaisia ja saksalaisia vastaan). Tanskassa oli pääasiassa omasta kansallisuudesta koostunut hallinto.

Ruotsissa ja Norjassa talonpojat halusivat ilmeisesti vapautta ulkomaalaisista herroista.

Kun lukee mm Elimäen kapinan henkilönimiä, niin talonpojat ovat kaikki nimiltään suomalaisia ja "herrat" ulkomaalaisia. Tätä ei liene historiankirjoituksissa noteerattu Suomessa. Ruotsissa ja Norjassa on.

[Veikko Palvo]

Mielestäni mielenkiintoinen kysymys on myöskin se, mitä eroja oli suomalaisen "vapaan talonpojan" ja pohjoismaisten "vapaiden talonpoikien" välillä?

Tai ylipäätäätään erot europpalaisten talonpoikien välillä. Tässä Karjalan kuvia, Sortavala https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=5 kirjoitetaan Sortavalan, Impilahden ja Suistamon pitäjien olleen 1730 - 1764 Aleksander Nevskin luostarin lahjoitusmaana ja luostarin käskynhaltijana olleen Ivan Klimpujeffin.
Kuulutuksensa, Culutus: Sordavala d. 9 aprilli 1749 käskynhaltija on allekirjoittanut:
Joh. Klimpueff
Johannes = Ioan = Ivan, onko Klimpujeff ollut savolainen tai karjalainen?
Kyseessä lienee ollut tätä http://www.nba.fi/fi/kansatieteelliset_sauva käytellyt "Sortavalan hovissa" asustellut käskynhaltija.
Ja Sortavalan asioita tutkimaan on asetettu komissioonikin, keskustelut on käyty dorian sivun mukaan suomeksi ja pöytäkirja on laadittu ruotsiksi 1700-luvulla.
Ja
Kymenkartanon lohenkalastamot lahjoitettiin 18.12.1797 Valamon luostarille, joka riiteli lohenkalastamoista mm. ruotsinkielisen Clayhillsin kanssa yli 30 vuotta luostarin voittaessa tuomioistuimissa. Mutta ehkäpä ainaisiin riitoihin kyllästyneenä Valamon luostari vuokrasi Kymen kalapaikat ja maa-alueet Suomen valtiolle
5155 hopearuplan vuosivuokralla 1847.
Kielikysymys tuskin on tässäkään asiaan vaikuttanut?
lisäys:
Munkkisaareen rakennettiin 1901 purettu ortodoksiluostari, mutta kala-apajista on riidelty jo aiemminkin. Bo Joninpoika Grip lahjoitti 1380 Kymenkartanon Vadstenan luostarille. ( vanhin asiakirja, jossa sana Kymi )
Kymenkartano kalastamoineen oli perustettu Viipurin linnan tarpeisiin ja Vadstenan luostari joutui tyytymään vuokratuloihin, joita Viipurin linna ei Bo Joninpojan kuoleman jälkeen maksanut.
Vadstena riiteli 1400-luvun Kymenkartanosta, kunnes Kustaa Vaasa lakkautti Vadstenan luostarin ja otti Kymenkartanon kruunulle.

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Kielikysymys tuskin on tässäkään asiaan vaikuttanut?

Veikko Palvo

Voisiko tosiaan olla niin, että suomalainen talonpoika ja "herrat" olisivat olleet immuuneja kielikysymykselle, vaikka muissa maissa, joissa oli vierasmaalaiset "herrat", kielikysymys on historian tutkijoiden mielestä oleellinen?

Mikä on mielestäsi aiheuttanut Suomen poikkeuksen? Historian tutkijoiden erilainen tulkinta vai onko kyse todellisuudesta?

En osaa itse vastata noihin kysymyksiin.

[Veikko Palvo]

Mikä on mielestäsi aiheuttanut Suomen poikkeuksen? Historian tutkijoiden erilainen tulkinta vai onko kyse todellisuudesta?

Eipä Suomen ( Ruotsin ) sääty-yhteiskunta liene 1700- ja 1800-luvuilla ollut mitenkään poikkeuksellinen Euroopassa.
Ja noissa Vanhan Suomen luostareidenkin lahjoitusmaiden riita-asioissa talonpojilla oli oikeus vedota Ruotsin lakeihin, tosin verovoutien rajoittamana.

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Mikä on mielestäsi aiheuttanut Suomen poikkeuksen? Historian tutkijoiden erilainen tulkinta vai onko kyse todellisuudesta?

Eipä Suomen ( Ruotsin ) sääty-yhteiskunta liene 1700- ja 1800-luvuilla ollut mitenkään poikkeuksellinen Euroopassa.

Ehkä noin tai sitten ei. Otin kopin kysymyksestäsi "pohjoismaisen vapaan talonpojan" myytistä. Jos näet ettei pohjoismaisen talonpojan asema ollut Euroopan laajuisesti poikkeuksellinen, niin kyse "vapaasta pohjoismaisesta talonpojasta" lienee myytti ainakin jollain tasolla.

Kysymys alkoi askarruttaa lukiessani Suomalainen kapina teosta. Siinä kuvataan moneen otteeseen norjalaisten ja ruotsalaisten talonpoikien kapinoita noin 1400-luvulla. Usein talonpojat vaativat ulkomaalaisten voutien yms korvaamista ruotsalaisilla ja norjalaisilla.

Ruotsin ja Norjan talonpojat eivät olleet vaatimustensa kanssa yksin, vaan myös aateliston keskuudessa vaadittiin ulkomaalaisten nimittämisen sijaan kotimaisia miehiä. Tästä johtuen ilmeisesti sekä Ruotsissa ja Norjassa on päätelty kansallisuusajattelun olleen yksi ajava voima jo 1400-1500 luvuilla.

Olisivatko suomalaiset talonpojat olleet täysin immuuneja? Kartanoitten omistajat ja virkamiehet olivat lähes kauttaaltaan ulkomaalaisia, joita vastaan Ruotsissa ja Norjassa kapinoitiin.

[Veikko Palvo]

Voisiko tosiaan olla niin, että suomalainen talonpoika ja "herrat" olisivat olleet immuuneja kielikysymykselle, vaikka muissa maissa, joissa oli vierasmaalaiset "herrat", kielikysymys on historian tutkijoiden mielestä oleellinen?

Ruotsin arkkipiispa Olaus Svebiliuksen katekismus vuodelta 1689 ei ollut mikään helppotajuinen kirja, mutta sitä oli suomalaisten pakko ainakin ulkoa opetella.
Suomeksi Svebiliuksen katekismuksen käänsi piispa Daniel Juslenius 1745.
Kinkereilläkin opetettiin pakolla sisälukutaitoa ja ehkä tunnetuin esimerkki talonpoikien vastustuksesta suomenkielistä opetusta kohtaan on Jukolan veljesten pako.

Venäläistämisaikana pappismunkki Kypriano sai evankelisluterilaisen kenraalikuvernööri Franz Seynin vierailemaan 1910 mm. Salmissa, Laatokan Karjala oli valittu ensimmäisten venäläistämiskoulujen perustamisalueeksi.
Luterilaisen Seynin käynnin kunniaksi rakennettiin Salmiin ortodoksikappelikin, jolle Seynin vaimon mukaan annettiin nimeksi Sofian kappeli.
Venäläistämiskouluissakin käytiin venäläisten opettajien opetuksia kuulemassa, sillä niitä tuettiin monin tavoin ja oppilaat saivat ilmaisen aterian, koulupuvut jne.
Sortavalan seminaarin vastatoiminta oli samaan aikaan vaikeuksissa juuri taloudellisista syistä.

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Voisiko tosiaan olla niin, että suomalainen talonpoika ja "herrat" olisivat olleet immuuneja kielikysymykselle, vaikka muissa maissa, joissa oli vierasmaalaiset "herrat", kielikysymys on historian tutkijoiden mielestä oleellinen?

Ruotsin arkkipiispa Olaus Svebiliuksen katekismus vuodelta 1689 ei ollut mikään helppotajuinen kirja, mutta sitä oli suomalaisten pakko ainakin ulkoa opetella.

Veikko onkin aivan eri sivulla.

1600-luvulla muodostui näkemys, että maahan liittyi kaksi omistusoikeutta. Ensimmäinen oli oikeus viljellä maata ja toinen oikeus maan tuottoon. Talonpoika saattoi omistaa maata vain oikeudella viljellä sitä.

Oikeus maan tuottoon kuului kruunulle ja tarkoitti veroja. Vero oli korvaus kuninkaan omistaman maan viljelystä.

Sodissa velkaantunut Ruotsin kuningas myi tai lahjoitti (velkojensa maksuksi) maita aatelisille. Muodostui rälssejä, joille siirtyi oikeus maan tuottoon eli rälssinomistaja verotti ja piti keräämänsä veron kokonaisista kylistä ja pitäjistä.

Vapain talonpoika oli sellainen, jolla oli perintötila eli oikeus jättää tila perinnöksi.

Perintötilan menetti, kun kolmeen vuoteen ei ollut suoriutunut veroista joko kruunulle (kun kyse oli kruununtilasta) tai rälssille eli aatelille, jolla oli läänitys.

Kimmo Katajala kuvailee varsin yksityiskohtaisesti mm Elimäen tapahtumia 1600-luvun alusta lähes sen loppuun saakka. Wreden suku hankki sinä aikana maita haltuunsa.

Koska perintötila menetti perintöoikeuden, jos se ei selviytynyt veroista kolmeen vuoteen, oli yksi keino maan hankkimiseksi tuhota talonpojan talous. Verojen maksu ei ole mahdollista ja tila siirtyy kartanonomistajalle ja tilasta tulee rälssitila, johon talonpojalla ei ole mitään oikeutta. Rälssitilaa viljelevältä talonpojalta voi kartanonomistaja vaatia mitä tahansa korvausta haluaa. Ellei talonpoika suostu, voi hän muuttaa pois. Yksi keino oli linnaleiri. Joukko sotilaita majoitettiin perintötilalle, jolloin sotilaat söivät tilan tyhjäksi. Toinen keino oli maan vaihto. Talonpoika ei tiennyt, että maan vaihdon yhteydessä saatuun uuteen maahan ei sisältynyt perintöoikeutta.

"Isäntien tavoitteena oli saattaa heidät köyhät miehet ja orjat veronmaksukyvyttömiksi ja siten vallata heidän sukuoikeutensa."

Elimäeltä kulki muutaman kymmen vuoden aikana jatkuvasti miehiä Tukholmaan valittamaan laittomiksi kokemaansa kohtaloa. Valituksia vaimensi se, että turhaksi todetusta valituksesta sai sakkoja ja kovimmillaan menetti päänsä.

Talonpoikien valitus oikeusrevisiolle 1674:
"Täällä Suomessa kuullaan suurta surua, ruikutusta, huokausta ja itkua monin paikoin siitä, että vaikka me, Jumala paratkoon, suurilla veroillamme lunastamme vuotuisesti omat erintötilat itsellemme, niin kuitenkin monet sydämettömät ihmiset ostavat pois talomme ja tilamme (tarkoittaa rälssiksi ostoa)... ja kun he ovat meidät ostaneet tai muulla tavalla ... kruunulta hankkineet, .. he näännyttävät ja autioittavat meidät kestityksillä ja suurilla päivittäisillä päivätöillä ja monilla päähänpistoilla, niin että he, kuten ulkomaalaiset viholliset, pakottavat meidät vastoin tahtoamme... luopumaan sukuoikeudestamme ja hylkäämään isäin perinnön varsinkin silloin, kun heillä on halu rakentaa säteri meidän tiloillemme, ennen kuin he ovat meiltä laillisesti lunastaneet meidän sukuoikeutemme"

Rälssin omistajia olivat mm Creutz, von Ungern, Wrangel, Duwall, Boije, Wrede, Forbus, Willingman, von Tiesenhausen, Golawitz, Berndes, Wildeman,Drummond, von Wulfen, von Essen, Muhl, von der Tränken,Lode, Horn, Fleming Johnston...

Kaikki ulkomaalaisia nimiä.