Henrik Arnstadin artikkeli Historiska Tidskriftiin

[Veikko Palvo]

Muuten tekisi mieleni piruilla, että taannoisen vaalituloksen seurauksena Arnstad saattanee saada tulevaisuudessa aiheen olla huolissaan sekä ajallisesti että paikallisesti paljon lähempänä olevista ja paljon uhkaavammista natsikytköksistä.


Best,

J. J.

Pres. Bill Clinton nimitti 1995 komitean tutkimaan erityisesti juutalaisilta ryöstettyjen omaisuuksien kulkeutumista ww2-Euroopassa ja Ruotsin hallituksen oli reagoitava, kirjoittaa Hannu Rautkallio, Tapaus Raoul Wallenberg, 2009 Kust. Oy Paasilinna.
Perssonin hallitus asetti tutkimuskomitean 13.2.1997 ja loppuraportissaan komitea totesi, etteivät Ruotsin hallitus ja valtiopäivät missään vaiheessa 1943 jälkeen, jolloin Saksan tappio oli selviö, kyseenalaistaneet Ruotsille hyödyllistä ja Saksan sodankäynnille tärkeitä materiaalitoimituksia.
Suomi pyysi 1942 Ruotsia ottamaan vastaan 150 juutalaispakolaista, mutta Ruotsi kieltäytyi ottaen ensimmäiset 106 juutalaispakolaista vastaan vasta kesäkuussa 1944.
Eiköhän Arnstadilla riittäisi selvittelemistä SKF:n, SEBin, Wallenbergien natsiyhteyksistä, rautamalmitoimituksista, yli miljoonan saksalaislomalaisen kauttakuljetuksista Ruotsissa jne.?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Pres. Bill Clinton nimitti 1995 komitean tutkimaan erityisesti juutalaisilta ryöstettyjen omaisuuksien kulkeutumista ww2-Euroopassa ja Ruotsin hallituksen oli reagoitava, kirjoittaa Hannu Rautkallio, Tapaus Raoul Wallenberg, 2009 Kust. Oy Paasilinna.
Perssonin hallitus asetti tutkimuskomitean 13.2.1997 ja loppuraportissaan komitea totesi, etteivät Ruotsin hallitus ja valtiopäivät missään vaiheessa 1943 jälkeen, jolloin Saksan tappio oli selviö, kyseenalaistaneet Ruotsille hyödyllistä ja Saksan sodankäynnille tärkeitä materiaalitoimituksia.
Suomi pyysi 1942 Ruotsia ottamaan vastaan 150 juutalaispakolaista, mutta Ruotsi kieltäytyi ottaen ensimmäiset 106 juutalaispakolaista vastaan vasta kesäkuussa 1944.
Eiköhän Arnstadilla riittäisi selvittelemistä SKF:n, SEBin, Wallenbergien natsiyhteyksistä, rautamalmitoimituksista, yli miljoonan saksalaislomalaisen kauttakuljetuksista Ruotsissa jne.?

Arntadin mielestä Ruotsissa on selvitetty asia. Hän on myös sanonut, että Ruotsin olisi pitänyt lopettaa kauppa Saksan kanssa heti, kun kävi selväksi, että liittoutuneet voittavat sodan eikä Saksa pysty Ruotsia uhkaamaan. Joten tässä suhteessa hän on johdonmukainen. Samalla tietenkin lapsekas, koska miksi ihmeessä Ruotsi olisi lopettanut sille edullisen kaupan?

[jsn]

jsn kirjoitti:
Mutta toivottavaa olisi tuulettaa vanhoja käsityksiä missä tahansa. Siinä suhteessa Arnstad on oikeassa.

Tjaa, maailman jakaminen sankareihin, uhreihin ja roistoihin tuskin on kovin uutta.

En tosiaankaan tarkoittanut, että roistojen ja sankareiden pitäisi vaihtaa paikkaa, vaan nimenomaan sitä, että pitäisi päästä irti tällaisista asetelmista. Ehkä eniten Arnstadissa ärsyttää, että hän luulee koko ajan tekevänsä suuria löytöjä ja paljastuksia, vaikka hänellä sellaisia ei juuri ole esittää.

Samoja argumentteja on esitetty paljon rankemmassa muodossa 1940-luvun lopulla SKDL:n toimesta, joka äänekkäästi vaati julkisuudessa fasistien ja sotarikollisten tuomitsemista ja kaikkinaista puhdistamista suomalaisesta yhteiskunnasta. Tämä ei rajoittunut vain lehdistö- ja eduskuntapuheisiin, vaan fasisteja jäljitti konkreettisesti punainen Valpo aina vuoteen 1948 saakka. Lisäksi vähintäänkin moraalisena tukena voitiin esittää Liittoutuneiden valvontakomissio.

Arnstadin syyttämää suomalaisten pitkää "vaikenemista" ei voi oikein ymmärtää muuten kuin tätä taustaa vasten.

Pääasiassa hän kirjoittaa muulle kuin suomalaiselle yleisölle, jolle kaikki Suomea koskevat asiat ovat tietenkin uusia. Juuri siksi on sääli, että näkemykset ovat yksipuolisia ja poliittisesti värittyneitä.

[JariL]

Aseveljeys oli ainoa keino estää Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea. Suomen päättäjät pitivät miehitystä itsestään selvänä uhkana keväällä 1941, ja monissa historiantutkimuksissa se on sittemmin vahvistettu.

Tällä lauseella Meinander tarkoittaa, että Suomen päättäjät pitivät miehitystä itsestään selvänä uhkana keväällä 1941 tehdessään päätöksen liittymisestä sotaan Saksan rinnalla. Siitä että päättäjämme ajattelivat näin historian tutkijat ovat hyvin yksimielisiä. Meinander ei väitä, eikä väitä muidenkaan tutkijoiden väittävän, että uhka oli todellinen, vain että sen koettiin olevan olemassa. Jos Arnstad edellä mainitun perusteella tulkitsee Meinaderin konservatiiviseksi historioitsijaksi, niin ruotsinkielisen alkutekstin täytyy poiketa suomenkielisestä käännöksestä tai sitten Arnstad on tehnyt saman tulkintavirheen kuin nylander teki tällä palstalla.

Historian tutkijan on ensiarvoisen tärkeää erottaa jälkiviisaus siitä tiedosta mitä päättäjillä oli heidän tehdessään päätöksiä. Päätöksiä tehdään myös väärillä tiedoilla ja vääristä syistä ja ne johtavat ei toivottuihin seurauksiin. Päätöksiä tehdään myös tunteella. Suomen historian tutkijan kannattaa aina muistaa, että Kremlissä sekä Rytille että Tannerille pantiin henkilökohtaisesti luu kurkkuun, kun talvisodan rauhasta neuvoteltiin. Rytin puheesta sodan alettua kesällä 1941 kuulee, että hän ei vain lue paperille kirjoitettuja sanoja.

[nylander]

Tällä lauseella Meinander tarkoittaa, että Suomen päättäjät pitivät miehitystä itsestään selvänä uhkana keväällä 1941 tehdessään päätöksen liittymisestä sotaan Saksan rinnalla. Siitä että päättäjämme ajattelivat näin historian tutkijat ovat hyvin yksimielisiä.

Täytyy tunnustaa tietämättömyytensä, mutta tämä tulkintalinja on minulle täysin uusi asia. Olen vuosien kuluessa lukenut yhteensä kolme kertaa läpi Jokipiin Jatkosodan synnyn, joka on ehdottomasti perusteellisin esitys ns. välirauhan ajasta. Siinä ei mainita kertaakaan tällaisesta " itsestään selvästä uhasta", mitä kevääseen 1941 tulee. Päinvastoin: Neuvostoliitto yritti päinvastoin kaikin keinoin liennyttää, esim. antoi Petsamon nikkelikonsessiokysymyksen raueta, vaihtoi lähettiläänsä ystävä'llismieliseen jne.

Olisi mielenkiintoista kuulla, keistä "hyvin yksimielisistä" historiantutkijoista oikein on kyse.

[Emma-Liisa]

Mainanderin ruotsinkielisessä teoksessa Den nödvändiga grannen on muistaakseni luku nimeltä Vinterkrigets läxa. Siinä Meinander sanoo, että Suomen johdon kaikki myöhemmät päätökset ovat seurausta talvisodan opetuksesta, että Suomi ei pysty puolustautautumaan yksin suurvaltaa vastaan (sekä traumasta, mitä jääminen yksin suurvaltaa vastaan aiheutti). Vastaava tilanne oli siksi vältettävä keinolla millä hyvänsä. Tämä on Meinanderin mielestä ollut niitä itsestäänselvyyksiä, mitä ei ole edes tarvinnut sanoa ääneen, koska kaikki sen muutenkin tajusivat.

Markku Kuisma on jommassakummassa viimeisistä teoksistaan (Suomen poliittinen taloushistoria tai Rosvoparonien paluu) käsitellyt asiaa kauppapolitiikan kannalta. Kun Saksa valtasi Narvikin, yhteydet isoon-Britanniaan heikkenivät olennaisesti. Englanti ei myöskään ollut halukas myymään Suomelle tavaroita, joiden se pelkäsi joutuvan Saksan käsiin, mutta ei myöskään sallimaan Suomen saavan tarvitsemansa tuotteet Saksasta, vaan jopa valmistautui pommittamaan Suomen avainkohteita. Siitä huolimatta, että Suomen asenne Englannissa hyvin ymmärrettiin, asiat ratkaistiin Englannin oman edun perusteella. Siinä todellakin Arnstadille demokratiaa, hän kun kovin paheksuu, että Suomi ei valinnut demokratioiden puolelle diktatuureja vastaan (unohtaen jatkuvasti, ettei NL:kään ollut demokratia).

[Jussi Jalonen]

Täytyy tunnustaa tietämättömyytensä, mutta tämä tulkintalinja on minulle täysin uusi asia. Olen vuosien kuluessa lukenut yhteensä kolme kertaa läpi Jokipiin Jatkosodan synnyn, joka on ehdottomasti perusteellisin esitys ns. välirauhan ajasta. Siinä ei mainita kertaakaan tällaisesta " itsestään selvästä uhasta", mitä kevääseen 1941 tulee. Päinvastoin: Neuvostoliitto yritti päinvastoin kaikin keinoin liennyttää, esim. antoi Petsamon nikkelikonsessiokysymyksen raueta, vaihtoi lähettiläänsä ystävällismieliseen jne.

Ei tässä tietämättömyydestä ole kyse, vaan nähtävästi jostain muusta. Korostetaanpa vielä tuosta Jari L:n kommentista erikseen ne kohdat, jotka vastauksestasi päätellen jätit havaitsematta:

Tällä lauseella Meinander tarkoittaa, että Suomen päättäjät pitivät miehitystä itsestään selvänä uhkana keväällä 1941 tehdessään päätöksen liittymisestä sotaan Saksan rinnalla. Siitä että päättäjämme ajattelivat näin historian tutkijat ovat hyvin yksimielisiä.

Auttoiko tämä? Lisäevästykseksi voi laittaa vielä sen kohdan, minkä leikkasit tuossa vastauksessasi pois:

Meinander ei väitä, eikä väitä muidenkaan tutkijoiden väittävän, että uhka oli todellinen, vain että sen koettiin olevan olemassa.

Tietysti otaksun, että tämäkin on "kansalliskonservatiivinen" näkemys. Todellinen vaihtoehtoinen, uraauurtava sekä luutuneita käsityksiä raikkaasti tuulettava tulkinta olisi todennäköisesti sellainen, että Suomen valtiojohto oli täysin vailla minkäänlaisia pelkoja Neuvostoliiton suhteen, ja teki päätöksensä liittoutumisesta Saksan kanssa aivan muunlaiset motiivit mielessään.


Best,

J. J.

[nylander]

tuossa kohtaa on kyseessä todennäköisesti ollut huolimattomuuden aiheuttama kirjoitusvirhe, mille professoritkaan eivät ole immuuneja. Meinanderin tarkoituksena on ollut todennäköisemmin viitata syksyyn 1940 tai vuodenvaihteen nikkelikriisin aikoihin.

Kuka se onkaan monesti puhunut "maalitolppien siirtelystä"! Näin se "kirjoitusvirhe" vuorokaudessa muuttuikin - kuka se tällä kertaa olikaan... - niin, nimerkki JariL:n minusta hyvin omituisen kannan puolusteluksi. Tästä kai voidaan päätellä, ettet sinä todellisuudessa edes ole kiinnostunut mistään asiallisesta historiakeskustelusta vaan olet ilmeisesti liikkeellä ihan toisenlaisin motiivein.

Ymmärsin kyllä ensilukemaltakin, että tämän JariL:n mukaan Suomen päättäjät pitivät miehitystä itsestään selvänä uhkana keväällä 1941 ja että samaisen nimimerkin mukaan siitä että päättäjämme ajattelivat näinovat historian tutkijatkin hyvin, suorastaan liikuttavan yksimielisiä. (Jäin tosin kaipaamaan niitä nimiä;ainakaan toistaiseksi en saanut ainuttakaan.)

Kysynkin uudestaan: Miksei esim. aihealueen paras asiantuntija professori Jokipii havainnut tällaista päättäjien keväällä 1941 kokemaa miehitysuhkaa? Jokipiin tutkimushan pyrki valtaisalla materiaalilla valaisemaan koko aihealueen kirjoa, sotakabinetin ajattelun kartoittamisesta aina "eduskuntapiirien mielialoihin"

No, ymmärrän kyllä että joillekin on tärkeää keksiä jokin selitys ihan selittämisen itsensä vuoksi, jotta Meinanderin sotahistoriaan spesialisoituneen tutkijan tekemäksi uskomaton virhe saataisiin nivellettyä oikeaoppiseen tulkintaan - sehän syö uskottavutta hänen muultakin tekstiltään.

[Jussi Jalonen]

Kuka se onkaan monesti puhunut "maalitolppien siirtelystä"! Näin se "kirjoitusvirhe" vuorokaudessa muuttuikin - kuka se tällä kertaa olikaan... - niin, nimerkki JariL:n minusta hyvin omituisen kannan puolusteluksi.

"Maalintolppien siirtely" on fraasi, millä on hyvin täsmällinen merkitys. Huomannet, että olen pyrkinyt käyttämään sitä vastaavasti.

Mitä tulee ylläolevassa sitaatissa mietiskelemääsi asiaan, niin kyse nyt ei varsinaisesti ollut puolustelusta. Kiinnitin vain huomiotasi kohtiin, jotka oletin vastauksesi sisällön perusteella sinun jättäneen havaitsematta. Itselleni asialla ei loppujen lopuksi kovinkaan suurta merkitystä ole. Meinander on saattanut töpätä, ja hänen tarkoituksenaan on kenties ollut viitata, kuten sanoin, syksyyn 1940 tai nikkelikriisin aikaan, jolloin miehitystä tai sen uhkaa voinee näin jälkikäteen pitää reaalisena mahdollisuutena. Tai sitten hän on, kuten Jari L. mainitsee, kuvaillut ensisijaisesti vain valtiojohdon mielialoja sekä näkemyksiä, mitkä vaikuttivat tietysti myös keväällä 1941. Voin ilahduttaa sinua myös jokerivaihtoehdolla ja heittää arvauksena, että kenties hänen yliopistotaustansa on saanut hänet käyttämään "kevät"-määritettä lukukausimerkityksessä, kattaen kaiken tammikuusta toukokuuhun. Saat valita.

Tästä kai voidaan päätellä, ettet sinä todellisuudessa edes ole kiinnostunut mistään asiallisesta historiakeskustelusta vaan olet ilmeisesti liikkeellä ihan toisenlaisin motiivein.

Oheisen sitaattisi sisällölle on sillekin olemassa oma kategoriansa.

Sitä en sitten tiedä, mikä kenenkin mielestä on asiallista historiakeskustelua. Toisille sitä on ilmeisestikin kuukaudesta toiseen jatkuva irrallisten sitaattien poimiminen Meinanderin teoksesta ja niiden ajoittain totaalisen politisoitunut ruotiminen. Välillä ongelmana on lause "sen paremmin Ryti kuin Suomen kansan länsimielinen enemmistökään ei olisi 1946 voittanut mitään sillä, että hän olisi ollut vilpitön" sekä sen yhteyteen liitetty kommentti "äärivasemmiston pyrkimyksistä" (27.6.2010), mitkä todistavat Meinanderin "yläluokkaisuudesta". Välillä kitkaa aiheuttaa taas virke "Suomi olisi varmasti nytkin joutunut sotimaan yksin puolustussotansa Neuvostoliittoa vastaan, joka edelleen pyrki Saksan kanssa solmimansa sopimuksen nojalla valloittamaan tai muuten alistamaan Suomen" (16.8.2010). Tällä kertaa on harmina sitten tämä käsillä oleva kohta, jota tosin muistaakseni sivuttiin jo viime joulukuussa.

Tietysti koko debatti alkoi jo vuosi sitten. Otaksun, että Meinanderin teoksen lukeminen on ylittänyt ärsykekynnyksen monessa kohtaa ja jättänyt syvät jäljet?

Kysynkin uudestaan: Miksei esim. aihealueen paras asiantuntija professori Jokipii havainnut tällaista päättäjien keväällä 1941 kokemaa miehitysuhkaa? Jokipiin tutkimushan pyrki valtaisalla materiaalilla valaisemaan koko aihealueen kirjoa, sotakabinetin ajattelun kartoittamisesta aina "eduskuntapiirien mielialoihin"

Mjaa, kyllähän edesmennyt Jokipii on viitannut teoksissaan Neuvostoliiton mahdollisen hyökkäyksen valtiojohdon edustajissa herättämiin pelkoihin varsin kattavasti. Samaten hän on maininnut muistini mukaan myös niistä peloista, joita Saksan kanssa liittoutuminen herätti. Toisaalta presidentti Rytiä hän on pariinkin otteeseen luonnehtinut "kylmäveriseksi", joten hänet voi kaiketi tässä laskea pois joukosta.

... jotta Meinanderin sotahistoriaan spesialisoituneen tutkijan tekemäksi uskomaton virhe saataisiin nivellettyä oikeaoppiseen tulkintaan - sehän syö uskottavutta hänen muultakin tekstiltään.

Miten niin? Eihän tuo sivulause ole tärkeä juuri kellekään muulle kuin sinulle. Tietysti noiden muiden virkkeiden ohella, joihin huomiosi on taannoin kiinnittynyt.

A propos, voiko muuten Meinanderin laskea "sotahistoriaan spesialisoituneeksi tutkijaksi"? Käsittääkseni hän on kirjoittanut urheilustakin enemmän.


Best,

J. J.

[nylander]

kuukaudesta toiseen jatkuva irrallisten sitaattien poimiminen Meinanderin teoksesta ja niiden ajoittain totaalisen politisoitunut ruotiminen

Kyllä kai sitä olisi uskottava, kun historiantutkija kerran sanoo, mutta en vieläkään jaksa ihan kaikkea ymmärtää: Mistä sinä ja se Agricola-verkon sisar-/veljespiirisi tiedätte, että esimerkiksi se jo kieltämättä olemuksellisesti surkea Arnstad on a priori kaikessa väärässä siinä missä joku Meinander naputtaa suvereenisti tikkataulun keskelle? Mistä olet saanut lähes tantralaisen valaistuneisuuden siitä, että emerituksemme on totaalisesti "maalannut itsensä nurkkaan" siinä missä nuoret tutkijat isällisesti siipiensä suojaan ottava everstiluutnantti edustaa tosi tietoa? Mistä tulee kirkas näkemys siitä, että esimerkiksi Jenni Kirves ja Sirpa Kähkönen erehtyvät niin kovin helposti eikä heidän teksteillään suoraan sanottuna olisi asiaa vakavissa tutkimuksissa? Mistä kaikki tämä unissakävelijän varmuus?

Kun syytät "totaalisen politisoituneesta ruotimisesta", onko koskaan mielessäsi edes käynyt häivähdys mahdolllisesta omasta ns. positiostasi? Itselläni on tutkimuksen poliittisuudesta kuva, jonka seuraavassa esittelen puhuen suulla suuremmalla koska en itse osaa sitä paremmin ilmaista - teksti on Helsingin yliopiston taidehistorian professorin Ville Lukkarisen kynästä lähtöisin:

Totuuden ja objektiivisuuden pohdinnoissa tullaan historiantutkimuksen kriitikoiden ehkä radikaaleimpaa huomioon. Voidaan nimittäin väittää, että "totuuden kriteerinä ei ole muu kui se, että jollakulla on valta sanoa jotain totuudeksi, väittää jotain kuvaa historiasta todenmukaiseksi. - - Otetun näkökulman, valitun aineiston ja ehdotetun tulkinnan takana on väistämättä olemassa jokin (julkilausuttu tai lausumaton) motiivi. Tämä merkitsee, että historia on nykyhetkestä lähtevää ja poliittista; tutkijan omasta ideologiseta asemasta on oltava tietoinen.

Voi olla, että edellisessä sitaatissa on ylikorostus jo mailleen menevän postmodernismin relatiivisuutta, mutta silti katsoisin, että esimerkiksi juuri taidehistoriassa on pari viime vuosikymmmentä oltu metodologisesti huomattavasti pitemmällä kuin monomaanista yhtä totuutta läpi runnovassa vuosien 1940 - 1944 tutkimuksessa, mitä tulee keskeiseen päätöksentekoon.

P.S. Olen pannut merkille aidon kiinnostuksesi psykologiseen evaluaatioon, mutta silti suosittelisin sillä alalla aloittamista kaiken viisauden ensi askeleesta - itsearvioinnista.

[Jussi Jalonen]

Kyllä kai sitä olisi uskottava, kun historiantutkija kerran sanoo, mutta en vieläkään jaksa ihan kaikkea ymmärtää: Mistä sinä ja se Agricola-verkon sisar-/veljespiirisi tiedätte, että esimerkiksi se jo kieltämättä olemuksellisesti surkea Arnstad on a priori kaikessa väärässä?

Kuten voit havaita arkistoja taaksepäin selattaessa, olen kirjoittanut aiheesta - silloin kun sitä käsiteltiin - seuraavalla tavalla: "Itävallan suhteen Arnstad taitaa olla oikeassa. Eikä tuossa Suomenkaan kohdalta oikeastaan niin montaa virhettä ole". Halunnet kenties muotoilla ylläolevan kommenttisi uudelleen? Sitä en oikein tiedä, mitä tarkoitat tuolla "sisar- ja veljespiirillä", enkä taida osata sanoa siihen aiheeseen ikävä kyllä yhtään mitään.

Mistä olet saanut lähes tantralaisen valaistuneisuuden siitä, että emerituksemme on totaalisesti "maalannut itsensä nurkkaan" siinä missä nuoret tutkijat isällisesti siipiensä suojaan ottava everstiluutnantti edustaa tosi tietoa? Mistä tulee kirkas näkemys siitä, että esimerkiksi Jenni Kirves ja Sirpa Kähkönen erehtyvät niin kovin helposti eikä heidän teksteillään suoraan sanottuna olisi asiaa vakavissa tutkimuksissa? Mistä kaikki tämä unissakävelijän varmuus?

Pitänee näemmä taas hieman oikaista. Kähkösen kirjoittamaa artikkelia "Ihminen sodassa"-teokseen en tosiaankaan pitänyt kovin kaksisena, enkä oikein ymmärrä, miksi se jo lähtökohtaisesti niinkin korkealle profiloidussa kokoelmassa oli yleensä edes mukana. Olen asiasta maininnut tässä viestissä. Jenni Kirveen kirjoittamien tekstien arvoa en kuitenkaan ole missään vaiheessa kyseenalaistanut, päinvastoin olen todennut hänen rehellisesti ja kunnioitettavasti tehneen asennoitumisensa ja tuntemuksensa hyvin avoimesti selväksi. Samaten olen todennut hänen kirjoituksensa hyvinkin huolellisen ja perustellun kritiikin ansaitseviksi.

Kirveen tekstien asemaa vakavana tutkimuksena en siis ole kiistänyt, kuten annat tuossa nähtävästi vahingossa ymmärtää. Kirjoitan täällä omalla nimelläni, ja totta kai vastaan sanomisistani; olisin silti kiitollinen, mikäli tiliini ei laitettaisi senluonteisia lausuntoja, joita en ole tullut antaneeksi. Mutta tässä on varmaankin kyse lähinnä huonomuistisuudesta.

Mitä taas tulee kysymiisi seikkoihin, niin tietysti varaan itselleni oikeuden olla vaikkapa Jenni Kirveen tulkintojen kanssa eri mieltä, ja tavallisesti pyrin myös parhaani mukaan perustelemaan mielipiteeni. Sama pätee tietysti myös niihin näkemyksiin, mitkä olen ilmaissut professori Ylikankaan viimeisimmistä kahdesta teoksesta. Kysymyksessä ei ole valaistuneisuus tai varmuus; sen, olenko näissä näkemyksissäni oikeassa, määrittävät korkeammat voimat.

Kun syytät "totaalisen politisoituneesta ruotimisesta", onko koskaan mielessäsi edes käynyt häivähdys mahdolllisesta omasta ns. positiostasi?

Onko omassa mielessäsi koskaan käynyt, että tiedostan jo lähtökohtaisesti oman näkemykseni periaatteellisen subjektiivisuuden siinä missä muidenkin? Sen nyt kai kuitenkaan ei tarvitse olla mikään este sen julkituomiselle. Toisaalta aste-eroja on olemassa, ja eräät saattavat olla politisoituneempia kuin toiset, asioista riippuen.

Mutta lyhyesti: totta kai. Toisin kuin eräät, pyrin kysyttäessä myöntämään suhtautumiseni perusteet avoimesti, sekä tunnustamaan omat mahdolliset ennakkoluuloni, sikäli kun niistä tietoinen olen. Ajoittain saamani palautteen perusteella saatan olla tässä suhteessa ainakin muutamien mielestä kenties liiankin suorapuheinen, mutta toiset taas tuntuvat pitävän siitä.

Sielullista itsearviota teen päivittäin, mutta kiitoksia vain suosituksesta. Tässä vaiheessa lienee ehkä kuitenkin aiheellista palauttaa ketju varsinaiseen aiheeseensa, joka ei siis käsittääkseni ole oma, lopulta suhteellisen merkityksetön persoonani, vaan Henrik Arnstad sekä myös hänen artikkelissaan mainitut muut tutkijat.



Best,

J. J.

[Emma-Liisa]

Helsingin yliopiston taidehistorian professorin Ville Lukkarisen kynästä lähtöisin:

-Otetun näkökulman, valitun aineiston ja ehdotetun tulkinnan takana on väistämättä olemassa jokin (julkilausuttu tai lausumaton) motiivi. Tämä merkitsee, että historia on nykyhetkestä lähtevää ja poliittista; tutkijan omasta ideologiseta asemasta on oltava tietoinen.

Mutta entäpä sitten, jos tutkijaa (esim. Marko Tikkaa) arvostellaan molemmilta puolin, koska hänen tuloksensa eivät sovi kummankaan ennakkokäsityksiin? Tarkoitan tässä nyt maallikkoarvostelijoita, jotka ovat juuttuneet juoksuhautoihinsa. Onko tutkimuksella sittenkin mahdollisuus pystyä johonkin enempään?

Mitä Arnstadiin tulee, niin mikä "tutkimustulos" on oikeastaan "Mannerheim oli Pohjoismaiden uudemman historian suurin sotarikollinen". Tähän "arvoonhan" hän pääsee jo sillä, että muut Pohjoismaat eivät sotia käyneet (paitsi Norja lyhyen aikaan 1940). Tikka sen sijaan todella tutkii, miten terrori 1918 syntyi ja levisi. Ja tuleepa hän sanoneeksi sen epämiellyttävän totuuden, ettei sisällissotaa voi käydä - eikä ainakaan voittaa - ilman terroria, joka ei ole mikään sisällissodasta erillinen asia vaan kuuluu siihen rottamatta (mikä ei tietenkään tarkoita moraalista hyväksymistä).

Ja edelleen: mikä "tutkimustulos" on sekään, että Suomi olisi 1941 voinut pysyä puolueettomana, koska Ruotsikin pystyi. Tätähän ei kukaan voi tietää, mutta totta kai tutkija voi asiasta lausua mielipiteensä. Ja tähän mielipiteeseen vaikuttaa, otetaanko tarkasteltavaksi vain muutamat viikot ennen hyökkäystä, vai koko periodi 1940-1.

[JariL]

Arnstadilla ei ole kuin yksi ongelma. Hänen työhypoteesinsa on, että natsismi on kaiken pahan alku ja juuri. Jos joku tekee tekoja, jotka muistuttavat natsien tekemisiä jollakin tavalla, tekijän täytyy olla natsi. Jotta Suomen jatkosodan historian voisi selittää, Suomen johdon täytyi olla natseja tai ainakin puolinatseja. Ja kuten Arnstad jossakin kirjoitti, niin natsismi saikin ehkä alkunsa Suomen sisällissodassa eikä Saksassa. Tämä natsileimasimen käyttö on ainoa asia mikä minua Arnstadin kirjoituksissa häiritsee.

Se että miehityksen uhkaa keväällä 1941 pidettiin itsestään selvänä ei tarkoita, että välitön miehityksen uhka oli olemassa juuri siinä ja silloin. Se tarkoittaa, että Neuvostoliitto oli niin monta kertaa aiemmin uhannut Suomea miehityksellä erinäisiä tavoitteitaan ajaessaan (Petsamo, kauttakulkuliikenne jne.), että uhka oli koko ajan olemassa. Mutta jos ei halua käsittää niin ei halua käsittää. Minusta olisi kuitenkin mukava nähdä mikä on lauseen alkuperäinen ruotsinkielinen muoto. Suomenkielinen teksti on joka tapauksessa jossakin määrin kömpleö.

[jsn]

Valtava määrä jatkosotaa koskevasta tutkimuksesta on erittäin yksimielinen siitä, että Neuvostoliiton pelko ja talvisodan kokemus siitä hyökkääjänä=koettu uhka olivat ylivoimaisesti tärkeimmät syyt, miksi Saksaan haluttiin nojautua. Taloudellinen motiivi tuli tämän lisäksi. NL:n painostus mm. nikkeliasiassa loppui vasta Saksan vaatimuksesta. Tämä pantiin Suomessa kyllä merkille. Neuvostoliitolla oli joukkoja Suomen pääkaupungin läheisyydessä. Tämä oli ilmeinen sotilaallinen uhka ja sellaiseksi tarkoitettu. Lisäksi tulivat monet muut välikohtaukset, kuten mm. suomalaisen matkustajakoneen ampuminen alas jne, jotka koettiin sotilaalliseksi pelotteluksi, jonka tavoitteena oli puolen valinta, ei puolueettomuuden varmistaminen.

Ruotsiin vertailussa ei ole kerta kaikkiaan mitään mieltä. Suomella ei ollut tarjota vastaavia taloudellisia etuja Saksalle kuin Ruotsilla, jolla ei edes ollut rajaa Neuvostoliittoon. Aluepalautukset tai -valloitukset olivat extraa, joka oli mahdollista saada. Vielä kesällä 1941 oli epäselvää, mitä Suomi saisi ja mitä ei. Se kuului vasta rauhanteon ajankohtaan.

Valinta oli tehtävä joko Saksan tai NL:n välillä. Suomi ei suunnitellut Barbarossaa, eikä tehnyt siitä aloitetta, mutta osallistui sen valmisteluihin pieneltä osin. NL:n rajanaapurina saksalaisten ja neuvostoliittolaisten välissä ei ollut mahdollisuutta puolueettomuuteen. Tuloksena olisi väistämättä ollut puolueettomuuden loukkaus jomman kumman osapuolen taholta.

Muistettiin myös I maailmansodan taloudelliset vaikutukset, joiden tulosta oli, että 1917-18 tapahtumat lähtivät liikkeelle Venäjällä ja Suomessa liikkeelle. Saksassa koettu trauma kohdistui 1918 kotirintaman pettämiseen ja taloudelliseen saartoon. Tälläkin oli vaikutusta II maailmansodan ratkaisuihin. Mm. monen eurooppalaisen valtion ulko- ja turvallisuuspoliittisten ratkaisujen kohdalla viel 2000-luvullakin ovat vaikuttaneet 1930-luvun kokemukset yksin jäämisestä. Suomen johto ei ollut 1941 puhtaan pöydän ääressä, eikä tilannetta näin myöskään koettu, vaan arvioitiin tapahtumia jo tapahtuneesta, mutta ei tietenkään tulevaisuudesta käsin.

[Vetehinen]

Meinander on saattanut töpätä, ja hänen tarkoituksenaan on kenties ollut viitata, kuten sanoin, syksyyn 1940 tai nikkelikriisin aikaan, jolloin miehitystä tai sen uhkaa voinee näin jälkikäteen pitää reaalisena mahdollisuutena. Tai sitten hän on, kuten Jari L. mainitsee, kuvaillut ensisijaisesti vain valtiojohdon mielialoja sekä näkemyksiä, mitkä vaikuttivat tietysti myös keväällä 1941. Voin ilahduttaa sinua myös jokerivaihtoehdolla ja heittää arvauksena, että kenties hänen yliopistotaustansa on saanut hänet käyttämään "kevät"-määritettä lukukausimerkityksessä, kattaen kaiken tammikuusta toukokuuhun.

Kirjoitat Jussi tuossa edellä erilaisista mahdollisuuksista tulkita Henrik Meinanderin tekstiä.

Heitän vielä yhden mahdollisuuden keksimiesi lisäksi. Ehkä Henrik Meinanderilla on vaikeuksia muotoilla ajatuksiaan täsmällisesti vieraalla kielellä.