Henrik Arnstadin artikkeli Historiska Tidskriftiin

[Vetehinen]

Tässä vaiheessa lienee ehkä kuitenkin aiheellista palauttaa ketju varsinaiseen aiheeseensa, joka ei siis käsittääkseni ole oma, lopulta suhteellisen merkityksetön persoonani, vaan Henrik Arnstad sekä myös hänen artikkelissaan mainitut muut tutkijat.

Kuukauden kuluttua on neljäs vuosipäivä siitä kun Arnstadin kirjoituksia on alettu pohtia Agricolassa. Mies on aivan ilmeisesti merkityksellinen, mutta toisaalta taas meikäläistä historian harrastelijaa hiukan ihmetyttää se merkityksellisyys, koska käsittääkseni Arnstad on harrastelija. Hänhän taisi aloittaa historian opiskelun vastikään.

[jsn]

Arnstad on toki harrastelija, mutta hän on vaikutusvaltainen harrastelija: henkilö jonka ääni kantaa kauas. Kaikki Arnstadin julkaisut ja kommentit historiasta saavat melko ison julkisuuden osakseen, vaikkei niitä kommentoisi kukaan ammattilainen. Siinä on jo kyllin syytä keskustella, varsinkin kun hän on juuri julkaisemassa suomalaisella tiedefoorumilla ja osallistumassa tieteelliseen keskusteluun. Kyse on siis Arnstadin uusimmista julkaisuista, eikä suinkaan vuoden takaisista. Hän on ehdottomasti merkityksellinen, koska monet muodostavat käsityksensä historiasta sen perusteella, mitä hän tuo julkisuudessa esille. Arnstad voi jopa osaltaan olla antamasta virikettä uusille tutkimuksille, aivan kuten Elina Sanan teoksen osalta kävi.

Yhtä paljon voi jotakuta ihmetyttää millaisen määrän eräs harrastajanimimerkki uhraa täällä tilaa yhdelle ainoalle asialle, mikä on toki melkoisesti enemmän kuin Arnstadista käyty keskustelu.

[nylander]

Yhtä paljon voi jotakuta ihmetyttää millaisen määrän eräs harrastajanimimerkki uhraa täällä tilaa yhdelle ainoalle asialle, mikä on toki melkoisesti enemmän kuin Arnstadista käyty keskustelu.

Tässä astuu taas kuvaan se luetun ymmärtäminen: Arnstadin tämä kaikki liittyy siten, että vuosien 1940 - 1944 historiakuvasta voidaan etsiä muitakin tulkintoja kuin sitä monoliittisen eheytettyä, kaiken Suomen sotakabinetin kannalta parhain päin ymmärtävää näkemystä, jota eräs harrastelijanimimerkki on viimeksi tänään tällä foorumilla esitellyt.

Suosittelisin tälle harrastelijanimimerkille ja muille samanhenkisille vaikkapa Ville Kivimäen mainiota katsausta "Oma maa aina vaan mansikka", jos se vielä Ennen ja nyt -nettilehdestä löytyy.

[Vetehinen]

Kaikki Arnstadin julkaisut ja kommentit historiasta saavat melko ison julkisuuden osakseen, vaikkei niitä kommentoisi kukaan ammattilainen. Siinä on jo kyllin syytä keskustella, varsinkin kun hän on juuri julkaisemassa suomalaisella tiedefoorumilla ja osallistumassa tieteelliseen keskusteluun.

Arnstad julkaisee ruotsiksi. Jos haluaa osallistua julkisuuskamppailuun, niin ehdotan, että Arnstadin kriitikot kirjoittavat ruotsiksi Arnstadin käyttämille foorumeille.

Suomeksi kirjoittamalla kritiikiltä menee terä, koska ruotsalaiset eivät lue suomalaisia kirjoituksia. Ei kai edes Arnstad.

[jsn]

Arnstad julkaisee ruotsiksi. Jos haluaa osallistua julkisuuskamppailuun, niin ehdotan, että Arnstadin kriitikot kirjoittavat ruotsiksi Arnstadin käyttämille foorumeille.

Varteenotettava ehdotus. Tämä ketju onkin syytä lopettaa tähän ja siirtyä kaikki Arnstadin blogiin. Tavataan siellä.

Arnstadin tämä kaikki liittyy siten, että vuosien 1940 - 1944 historiakuvasta voidaan etsiä muitakin tulkintoja kuin sitä monoliittisen eheytettyä, kaiken Suomen sotakabinetin kannalta parhain päin ymmärtävää näkemystä, jota eräs harrastelijanimimerkki on viimeksi tänään tällä foorumilla esitellyt.

Monoliittisen eheytetyssä halllituksessa vallitsi tuolloin melko laaja yhteisymmärrys siitä, miten tuli toimia. Kritisoida sitä tietenkin voi, mutta se jää aina jälkiviisaukseksi, itse tapahtunutta se ei enää muuta. YYA-sopimuksen kaltainen ratkaisu, jollaisen Baltian maat tekivät, oli tietenkin yksi vaihtoehto, mutta sitä ei perustelluista syistä pidetty kovin turvallisena vaihtoehtona, varsinkaan sen jälkeen, mitä Baltian maissa tapahtui kesällä 1940. Siitä oli runsaasti ensi käden tietoa tarjolla. Mutta Arnstad ei ole tällaisesta puhunut yhtään mitään, eikä luultavasti edes kiinnostunut tästä.

[JariL]

Keskustelu Arnstadin kanssa on totaalisen hyödytöntä. Häntä ajaa kirjoittamaan jokin aivan muu syy kuin halu ymmärtää. Veikkaisin, että yksi motiivi on siinä, että toimittaja ei ole koskaan väärässä. Jos toimittaja on väärässä, niin se joka osoittaa toimittajan olevan väärässä saa maksaa siitä, että osoitti toimittajan olevan väärässä. Välillä riittää, että on eri mieltä toimittajan kanssa kuten tässä tapauksessa tapahtui, kun Torstila vastasi Arnstadille. Mutta muitakin syitä lienee ja ne voivat olla ihan päteviä.

Jos joku haluaa Arnstadin kirjoituksia kommentoida, niin se kannattaa tehdä samassa mediassa kuin mihin hän kirjoittaa. Toisaalta kannattaa muistaa, että se mikä netissä näyttää suurelta huomiolta voi todellisuudessa olla totaalisen huomaamatonta. Koko homma osoittaa minusta lähinnä sen, että niin Suomen kuin Norjankin sota-ajan historia on Ruotsissa nykysukupolville iso musta aukko. Eikä suomessakaan Norjan historiaa tunneta eli ei tässä sen parempia olla...

[Vetehinen]

Arnstad julkaisee ruotsiksi. Jos haluaa osallistua julkisuuskamppailuun, niin ehdotan, että Arnstadin kriitikot kirjoittavat ruotsiksi Arnstadin käyttämille foorumeille.

Varteenotettava ehdotus. Tämä ketju onkin syytä lopettaa tähän ja siirtyä kaikki Arnstadin blogiin. Tavataan siellä.

Muitakin vaihtoehtoja on:

Kirjoittaa ruotsiksi Agricolaan. Se lienee sallittua tyypillisen suomalaisen suvaitsevaisuuden mukaisesti. Ruotsinkielisille areenoille ei suomea hyväksytä valitettavasti Ruotsissa eikä Suomessa.

Kirjoittaa ruotsalaisille historiafoorumeille.

Suomenruotsalaisia historiafoorumeita en tiedä. Historiska Tidskriftillä mitään?

[Vetehinen]

Keskustelu Arnstadin kanssa on totaalisen hyödytöntä. Häntä ajaa kirjoittamaan jokin aivan muu syy kuin halu ymmärtää.

Eipä kai kukaan Agricolassakaan halua ymmärtää toisten mielipiteitä. Arnstad on luultavasti aivan samanlainen. Ymmärryksen kasvattaminen keskustelun tavoitteena on hyödytön.

Paljon parempi on esittää oma mielipide ja perustella se. Ja tehdä sama yhä uudelleen ja uudelleen. Vanha markkinointikikka on toisto.

[jsn]

Veikkaisin, että yksi motiivi on siinä, että toimittaja ei ole koskaan väärässä. Jos toimittaja on väärässä, niin se joka osoittaa toimittajan olevan väärässä saa maksaa siitä, että osoitti toimittajan olevan väärässä. Välillä riittää, että on eri mieltä toimittajan kanssa

Vastaavia yrityksiä on esiintynyt niin meillä kuin muuallakin tällä vuosikymmenellä. Trendinä on osoittaa eri historian henkilöiden olleen kompromettoituneita kansallissosialistiseen hallintoon. Päämääränä on tietysti maine ja kunnia, teosten levikki. Mutta mukana on annos jonkinlaista antifasistisista poliittista yksisilmäisyyttä. Se, että siitä 2000-luvun alussa kehiteltiin vaikutusvaltaisten tahojen toimesta jonkinlaista yleiseurooppalaisuuden ideologiaa ja arvopohjaa, on osoittautunut käytännössä hankalaksi, koska tästä ei saada millään kaikkia yhdistävää yhteistä historiallista kokemusta.

[Emma-Liisa]

Keskustelu Arnstadin kanssa on totaalisen hyödytöntä.

Tämän voi todeta lukemalla edelliseen kirjaan liittyvän blogin kommentit:
http://www.christiangunther.se/blogg/

Toinen esimerkki oli, että kun Arnstad keskusteli Henrik Meinanderin kanssa radiossa, hän sen jälkeen väitti Meinanderin relatisivisoivan holokaustia: http://www.newsmill.se/node/12615

Ei ole mikään ihme, että suomalaiset ovat jättäneet keskustelun sikseen.

Lisäys: käytänpä tässä tilaisuutta hyväkseni kysymällä, mitä mieltä Jussi Jalonen on Norman Daviesista, joka on tietääkseni kirjoittanut Puolan historiasta.

[Emma-Liisa]

Mistä tulee kirkas näkemys siitä, että esimerkiksi Jenni Kirves ja Sirpa Kähkönen erehtyvät niin kovin helposti eikä heidän teksteillään suoraan sanottuna olisi asiaa vakavissa tutkimuksissa?

Minähän olen suoranainen Kähkös-fani.

Jenni Kirvestä ja Sari Närettä en ole arvostellut niinkään tutkimuksista (itse asiassa Haavoitettu lapsuus on oikein kiinnostava, vaikka pidänkin eniten Ville Kivimäen artikkelista), vaan ennen kaikkea Hesarin mielipidekirjoituksesta, joka ei todellakaan ollut mikään tutkimus. Samaten Jenni Kirveen kirjoitus Yliopisto-lehdessä ei ollut tutkimus, ja nyt kun olen lukenut koö lehdestä vastaavia lyhyitä kirjoituksia, tajuan, että tyylilajiin kuuluu liioittelu ja yksipuolisuus.

Mitä tulee Kirveen ja Näreen teokseen Ruma sota, niin siinä on jossain kohdassa hyväksytty väitteitä aika kummallisista läheistä. Toki kirja on tarpeellinen (päinvastaisia kirjojahan riittään) ja kritiikillä käyettynä käyttökelpoinen. Minä vain pidän Ihminen sodassa -teoksesta enemmän.

[Veikko Palvo]

Arntadin mielestä Ruotsissa on selvitetty asia. Hän on myös sanonut, että Ruotsin olisi pitänyt lopettaa kauppa Saksan kanssa heti, kun kävi selväksi, että liittoutuneet voittavat sodan eikä Saksa pysty Ruotsia uhkaamaan. Joten tässä suhteessa hän on johdonmukainen. Samalla tietenkin lapsekas, koska miksi ihmeessä Ruotsi olisi lopettanut sille edullisen kaupan?

Siinä vaiheessa jossa oli käynyt selväksi, ettei Saksa sotaa voita, Saksa oli yhä uhka Ruotsille.
Wallenbergien toiminta kuvannee varsin hyvin koko Ruotsin tasapainoilua länsiliittoutuneitten ja Saksan vaatimusten välillä. Himmler ja Hitlerin murhayrityksen jälkeen vasta 1945 alussa teloitettu Carl Goerdeler elättelivät toiveita erillisrauhasta länsiliittoutuneitten kanssa Hannu Rautkallion, Tapaus Raoul Wallenberg, 2009, mukaan.
Jacob Wallenbergin muistion 23.4.1946 OSS:n ( CIA:n edeltäjä ) Allen W. Dullesille mukaan Goerdeler halusi jonkinlaista "Euroopan taloudellista liittoa" NL:a vastaan ja kirjoitti "Saksan olevan valmis jatkamaan taistelua Suomen ja Puolan itärajan puolesta."
Jacobin muistio on tietystikin eräänlainen puolustuspuhe, mutta Marcus Wallenberg tapasi Lontoossa 6.1943 Churchillin henk.kohtaisen sihteerin Desmond Mortonin.
Marcus oli myöskin välikätenä 1943 lopussa järjestämässä Aleksandra Kollontain ja J.K.Paasikiven salaista öistä tapaamista Wallenbergien merenrantahotellissa
Saltsjöbadenissa helmikuussa 1944.

OSS:n Iver C. Olsen rekrytoi Raoul Wallenbergin 1944 toukokuussa diplomaatiksi Ruotsin suurlähetystöön Unkariin. OSS:n Tukholman tston päällikkönä oli Wilho Tikander.
Raoul Wallenberg kirjoitteli myös tuhansia passeja juutalaisille, mutta joissakin "lähdetiedoissa" Raoulin yksinomaan humanitaarisen toiminnan kirjoitetaan pelastaneen jopa 100 000. Kenties Raoulin siirtymisen taustalla diplomaatiksi Budapestiin oli myöskin ajattelua sodanjälkeisestä ajasta.
---------------lisäys 3.10.-10
Saksan miehitettyä Unkarin 20.3.1944 Ruotsin lähetystö muuttui ilmeisesti konsulaatiksi, jonka johtajana oli Carl Ivar Danielsson ja Per J. Anger oli hänen sihteerinsä.
Per Anger oli 1939 - 1942 diplomaattina Berliinissä ja sen jälkeen Budapestissä ja Angerin kirjoitetaan aloittaneen passien kirjoittamisen juutalaisille Unkarissa.
Pääministeri Göran Persson perusti 2002 Per Anger-palkinnon, 27 000 $:a.
Raoul Wallenberg julistettiin USAn kunniakansalaiseksi 1981 ja hänen nimeään kantava säätiö ( IRWF ) perustettiin.
---------------
OSS:n operaatio Safehaven 5.1944 sai ilmeisesti alkunsa Harry Morgenthaun halusta tuhota ja estää Saksan pääomien siirtoa puolueettomiin maihin ja Ruotsikin lienee ollut USAn listalla.
Kaupankäynti Saksan kanssa lienee ollut Ruotsille edullistakin, mutta voinee kysyä, miten Ruotsi olisi tuon kaupan voinut lopettaakaan ilman Saksan vastatoimenpiteitä?

Veikko Palvo

[Jussi Jalonen]

Lisäys: käytänpä tässä tilaisuutta hyväkseni kysymällä, mitä mieltä Jussi Jalonen on Norman Daviesista, joka on tietääkseni kirjoittanut Puolan historiasta.

Kuten todennäköisesti useimmille Puolan historiaan jollain tavoin erikoistuneille, Davies oli myös minulle ensi kosketukseni aiheeseen. Ollessani perustutkinto-opiskelija oli Tampereen yliopistokirjaston God's Playground-teos, lähinnä se kakkososa, minulla lainassa useamman vuoden putkeen. Pyöräillessäni töitten perässä se oli laukussa mukana, minkä lisäksi se oli minulla matkassa jopa armeijassa ensimmäiset kolme kuukautta.

Mielestäni hän on oikein hyvä historiantutkija ja suorastaan äärimmäisen hyvä historiankirjoittaja. Totta kai hän on hyvin selvästi jossain määrin rakastunut tutkimuskohteeseensa - siis kirjaimellisesti - mutta nimenomaan siihen nähden hän on mielestäni kyennyt kirjoittamaan parhaimmillaan yllättävän tasapainoisesti ja kriittisesti. Kirjoittaessaan selkeän puolueellisestikin hän onnistuu olemaan hyvin haastava.

Puolaa käsittelevään suurteokseen sisältyvä vertailu keisarivallan alaisen Suomen ja Puolan välillä ei tosin mielestäni osunut aivan kohdalleen. Arvostelin hiukan myöhäsyntyisesti hänen näitä nimenomaisia tulkintojaan Slovo-julkaisulle kirjoittamassani artikkelissa.

Sattumaa eli ei, Davies kirjoittaa samaan lehteen kuin minäkin. "Kansalliskonservatiivisen" suuntauksen ohella meitä molempia voisi siis varsin perustellusti epäillä liberaalikatolisista sympatioista. Tunnustan positioni tältä osin avoimesti.



Best,

J. J.

[Emma-Liisa]

Kiitos taas Jussi Jalonen.

Kysyin Daviesista siksi, että Meinander arvostaa häntä, Arnstad ei. Arnstadin arvostelu oli kuitenkin vain henkilöön ja mielipiteisiin kohdistuva lyttäys, ei perusteltu mielipide siitä, miksi Davies on väärässä. Tai oikeammin, miksi muunlainen tulkinta toisesta maailmansodasta kuin holokaustikeskeinen on automaattisesti väärä.

Luulenpa, että Arnstadin sokea pilkku käy ilmi ihmettelystä, miten "demokratia" voi "taistella Hitlerin puolesta" (en nyt ala jankkaamaan, että pikemmin Hitler pantiin taistelemaan Suomen puolesta). Eiväthän suuret demokratiat Englanti ja USA:kaan ole olleet mitään pulmusia.

Arnstad sijoittaa pahan natseihin, jotkut muut sijoittavat sen kommunisteihin - joka tapauksessa pois "meistä".

Suomalaiset ovat historiansa ansiosta mahdollisuus nähdä, että paha ei ole jossain muualla, vaan sitä on jokaisessa ihmisessä ja tietysissä tilanteissa se pääsee valloilleen.

[jsn]

Ei ole mikään ihme, että suomalaiset ovat jättäneet keskustelun sikseen.

Emma-Liisan esittämien linkkien perusteella Arnstadin mielestä kelvollisen tutkimuksen tunnusmerkit täyttyvät vasta sitten, kun sana holocaust mainitaan teoksessa riittävän usein. Viittaan tällä aiempaan puheenvuoroon aiheen uudesta ideologisoitumisesta viimeistään 2000-luvulle tultaessa. Uudet sukupolvet muodostavat uuden tulkintansa historiasta valitettavan ohuella tasolla. Mikähän on 2040-luvun tulkinta? Tulevatko Hitler ja Himmler saamaan vielä patsaita, vaiko kenties heidät unohdetaan? Vrt. Napoleon, joka ensin tuomittiin ja sitten kanonisoitiin. Asetelma voi vielä muuttua.

On selvää, että sodan kokeneet sukupolvet, jotka tutkivat historiaa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä Suomessa ja muissa sotaan osallistuneissa maissa, painottivat asioita, jotka kuuluivat tuolloiseen kollektiiviseen muistiin, ellei suoranaiseen omaan kokemukseen. Maassa, jossa sotaan oli suoranaista kosketusta vain muutamalla huippupäättäjällä, suhde jää paljon etäisemmäksi ja vähemmän konkreettiseksi.

Holocaustista oli omakohtaista kokemusta melko harvalla suomalaisella. Asiasta ei oltu sodan aikana kiinnostuneita. Juutalaisten kuljetuksia ei juuri kukaan nähnyt, ei myöskään avointa antisemitististä massapropagandaa, kenties joitain saksalaisia elokuvia ja saksalaisten järjestämiä tilaisuuksia lukuunottamatta. Juutalaisia ei Suomessa laitettu pesemään katuja tms. Suomessa voitiin samaan aikaan katsella myös amerikkalaisia elokuvia, joissa ei ollut tällaisia painotuksia.

Mutta tarkoitus ei ole kiistää etteikö Suomella olisi vastuunsa, jos kohta melko pieni. Sen paisuttelu tuntuu arveluttavalta ja herättää kysymyksiä päämääristä. Arnstadin näkökulmasta lähes koko Eurooppa pitäisi tuomita, ellei syyllisyyden asteessa ole mitään eroja. Miten mm. suomalaisen rivisotilaan olisi pitänyt suhtautua saksalaiseen asejärjestelmään, josta oli suurta apua kriittisessä tilanteessa, mutta jonka valmistuksessa oli käytetty arveluttavia menetelmiä, mm. ellei suoranaisesti ihmisperäisiä osia, kuten mm. hiuksia. Olisiko pitänyt kieltäytyä?

Helppo olisi niinikään syyttää Suomen valtiota natsistiseksi lentokoneissa ja panssareissa esiintyneiden hakaristitunnusten tähden. Ihme ettei tätä ole tehty.