Väitös: Omin voimin: Algoth Untolan (1868-1918) poliittis-vakaumuksellinen elämäkerta Väittelijä: Filosofian maisteri Marko Hautala
Rahvaanrakastaja, agitaattori, epäkirjailija: Algoth Untolan poliittinen elämä
Algoth Untola (vuoteen 1894 Tietäväinen, 1868-1918) muistetaan arvoituksellisena erakkokirjailijana: Maiju Lassilana, Irmari Rantamalana ja J.I. Vatasena. Omalla nimellään hän ei julkaissut ainuttakaan teosta tai artikkelia. Kirjailija Untola oli myös valveutunut kansalaisaktivisti ja huomattava agitaattori, jonka elämänvaiheissa 1900-luvun murrosaika heijastuu kaikessa traagisuudessaan. Väitöskirja on ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys Untolan elämästä ja erityisesti hänen poliittisesta toiminnastaan, jota ei aikaisemmin ole tutkittu juuri lainkaan.
Marraskuun 1905 suurlakko veti Keski-Pohjanmaalla, Kaustisen Vintturin kansakoululla opettajana työskennelleen Untolan mukaan politiikkaan. Vuoden 1906 aikana hän tuli tunnetuksi Kokkola-lehdessä julkaistuilla 'Liisan Antin kirjeillään' ja 'Maalaisen mietteillään'. Perustuslaillisia nuorsuomalaisia sekä ruotsinkielistä ja -mielistä virkamiehistöä arvostelevat pakinat herättivät huomiota Helsinkiä myöten, ja Untola värvättiin suomalaisen puolueen matkapuhujaksi ja vaaliorganisaation järjestäjäksi Vaasan läänin pohjoiseen vaalipiiriin. Suomalaisuudella ja kansanvaltaisuudella vuoden 1907 vaaleihin ratsastanut puolue sai tästä uskollisen ja taitavan vaalikiihottajan. Agitaattorina ansaitut kannukset johtivat Untolan Satakunta-lehden päätoimittajaksi Poriin vuoden 1907 lopulla. Vuotta myöhemmin häntä ei enää kiinnostanut lehtimiehen ura, ei suomenmielisyys eikä politiikka: suurlakon hurmos sammui taantumuksen voittoon.
Saatuaan valmiiksi suurta kohua aiheuttaneen esikoisteoksensa Harhaman (1909) Untola heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi. Seuraavien kahdeksan vuoden aikana häneltä julkaistiin 24 kertomusta ja huvinäytelmää. Kukin kirjailijanimi kirjoitti omalla tyylillään omalle yleisölleen. Rantamalan ja Vatasen kertomuksissa Untola käsitteli yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kysymyksiä dostojevskilaisessa psykologisen realismin hengessä. Humoristineroksi kohotettu Lassila sai tunnustusta fantastis-naturalistisena kansankuvaajana ja tilannekomiikan mestarina, joka kuvasi henkilöhahmojensa toimintaa luonnollisessa ympäristössään ja antoi näiden puhua omalla kielellään. Antiesteettinen ja kirjallisuuden sääntöjä rikkova tyyli herätti kriitikoissa niin ihastusta kuin vihastustakin. Sivistyneistöpiirejä karttanut Untola kirjoitti rahvaalle, 'omalle väelleen'.
Vaikka sananvapauttaan ja tekstiensä koskemattomuutta tarkoin vaalinut Untola suhtautuikin vakavasti kirjailijantyöhönsä, hän ei pitänyt itseään oikeana kirjailijana, vaan roska- ja leipä'kirjailijana'. Vaatimattomuuteen sisältyi aimo annos itsekorostusta ja proletaarista ylpeyttä. Olen luonnehtinut Untolaa epäkirjailijaksi, koska hän kielsi kirjailijuutensa ja koska hän oli muutakin kuin vain kirjailija.
Untola palasi poliittisen taistelun areenoille keväällä 1916, jolloin hän lähetti suomalaisen puolueen johtoa arvostelevia kirjoituksia ensin Kokkola-lehteen, sitten – puoluejohdon estettyä hänen kirjoittelunsa – heinäkuun vaalien alla Työmieheen. Jälkimmäisessä julkaistut kolme 'Porvarikirjettä' olivat katkeroituneen Untolan jäähyväiset suomettarelaisuudelle. Hän varoitti porvaripuolueiden petollisuudesta ja kansalaissodan vaarasta, ilmaisi tukensa työväenluokalle ja kehotti äänestämään Sdp:n ehdokkaita. Untolalle kansan valta oli kaikki kaikessa, puolue vain välikappale päämäärän saavuttamiseksi. Kirjoitukset huomioitiin kaikkialla Suomessa; ne siivittivät Sdp:n historiansa suurimpaan vaalivoittoon.
Syksyllä 1917, kun sosialistienemmistöinen eduskunta oli hajotettu ja maassa valmistauduttiin lokakuun vaaleihin, sosiaalidemokraattien aidosti kansanvaltaista ohjelmaa ja itsenäisyyspyrkimyksiä kannattanut Untola ryhtyi avustamaan Työmiestä vaalikirjoituksillaan. Kuitenkin vasta Sdp:n tappio vaaleissa ja marraskuun 1917 tapahtumat saivat hänet sitoutumaan tiukemmin työväenluokan rintamaan. Irmari Rantamala esiintyi Työmiehen keskeisenä 'kynäsankarina' syyskuusta 1917 huhtikuuhun 1918.
Vallankumoukselliselle työväenliikkeelle osoittamastaan solidaarisuudesta huolimatta Untolasta ei tullut varsinaista sosiaalidemokraattia, sosialistia tai edes vallankumouksellista. Hän toivoi rauhaa mutta hyväksyi vallankumouksen historiallisena välttämättömyytenä. Yhteiskunnallisen tilanteen kärjistymisestä sisällissodaksi Untola syytti Svinhufvudin senaatin ja porvaripuolueiden luokkaitsekästä politiikkaa. Valkoiset pitivät Rantamalan artikkeleita mielipuolen sepustuksina, räikeinä ja vertatihkuvina kiihotuskirjoituksina, mutta niiden päätarkoituksena oli punaisen terrorin ehkäiseminen. Untola pidätettiin Helsingin valtauksen yhteydessä, ja hän kuoli epäselvissä olosuhteissa 21. toukokuuta 1918.
Väittelijä: Filosofian maisteri Marko Hautala
Tiedekunta ja laitos: Humanistinen tiedekunta, historiatieteet
Oppiaine: Suomen ja Skandinavian historia
Väitöstilaisuus: 16.10.2010 klo 12.00
Väitöstilaisuuden paikka: Linnanmaa, Kuusamonsali (YB210)
Vastaväittäjä: Dosentti Tauno Saarela, Helsingin yliopisto
Kustos: Professori Jouko Vahtola
***
Maiju Lassila 28.11.1868 - 21.5.1918 (Tohmajärven kunta)