Vetehinen kirjoitti:Suomalaisten johtamana valkoisten armeija ei olisi pitänyt punaisia niinä toisina, vaan omaan kansaan kuuluvina, joten sodan loppunäytös olisi ollut inhimillisempi. Suomalaiset valkoiset pyrkivät pelastamaan punaisia teloituksilta.
Tämä on se kohta, missä nimimerkki "Vetehinen" uskoakseni menee metsään, eikä edes tässä ketjussa esiintyvä palstan vakituinen 1918-päivystäjä näemmä viitsi tätä tulkintaa kyseenalaistaa.
Valkoinen terrori ja teloitukset juonsivat paljolti sokeasta kostonhimosta ja vihasta, minkä taustalla oli osaksi propagandan luoma käsitys punaisesta hirmuvallasta, osaksi taas mille tahansa poliittisesti värittyneelle sisäiselle konfliktille tavanomaiset olosuhteet mielivaltaisine ja järjestäytyneine väkivallan kierteineen. Siinä vaiheessa, kun sisäinen vihollinen jo mielletään laitonta kumousta yrittäneeksi maanpetturiksi, murhamieheksi ja ihmissaastaksi, on herttaisen yhdentekevää onko hän "omaan kansaan kuuluva". Vaikka hän olisikin, todennäköisesti se vain pahentaa asioita, ja hänet murhataan joka tapauksessa.
Onkin aika erikoista väittää, että suomenkielinen (taas huomautus Vetehiselle oikean termin käytöstä) propagandalla, kostonhimolla ja rintamalla asteittain patoutuneilla purkautumistaan odottaneilla raivon tunteilla kyllästetty valkoinen sotilas olisi keväällä 1918 ajatellut punaista vankia käsitellessään, miten tämä maanpetoksellinen venäläisten kanssa juonitellut murhamies ja rosvo on kuitenkin, kaikesta huolimatta,
"omaan kansaan kuuluva", jota tulisi kohdella sen vuoksi "inhimillisemmin"... ja pidättäytynyt vain tämän vuoksi viime hetkellä laukauksen ampumisesta.
Vetehisen hypoteesi näyttäisi riippuvan siitä, kykeneekö hän osoittamaan selkeän kvantitatiivisesti tämän hallituksen joukkojen riveissä sotineiden ruotsinkielisten sotilaiden ja upseerien mahdollisesti tunteman rasismin määrällisen vaikutuksen valkoisessa terrorissa. En ollenkaan epäile, etteikö moisia tunteita olisi hyvinkin risteillyt ruotsinkielisten upseerien ja sotilaiden mielessä; lähinnä tulee mieleen Bertel Gripenberg ja vastaavat tapaukset. Kuitenkin, väite siitä, että tämä olisi ollut peräti suorastaan ratkaiseva tekijä terrorin laajuudessa ja laajenemisessa - mihin tuo kommentti siitä, että sodan loppuselvittely olisi ollut "inhimillisempi" selvästi viittaa - vaatii jo melkoista uskonloikkaa.
Toisin sanoen, tuolla väitteellään Vetehinen pyrkii varsin selvästi kohottamaan kielijaon ei ainoastaan yhdeksi osatekijäksi, vaan peräti
primääriksi tekijäksi vuoden 1918 tapahtumissa. Tarpeetonta sanoakaan, että tämä synkkaa varsin hyvin yksiin hänen tälle palstalle jo pitkään levittämänsä perinteisen propagandan kanssa.
Seuraavaksi epäilemättä kuulemme, että sodan jälkeisessä valkoisessa hämärässä satunnaisena jatkunut suojeluskuntain terrori ja vieläpä myöhemmät Lapuanliikkeen toimet olivat jollain tavoin kytköksissä ruotsinkielisyyteen.
Toisaalta, koska Vetehinen on muotoillut väitteensä kontrafaktuaalisesti - "suomenkielisten johtaessa valkoista armeijaa sodan loppunäytös
olisi ollut inhimillisempi" - voisi hänelle oikeastaan vain siteerata
tätä kommenttia, ja jättää asian sikseen.
Best,
J. J.