
Kuva: Riksarkivet, Sveaborg sett från Gustafssvärd. Foto ur Carl Bäckströms arkiv, Finland vol. VII. Sveaborgs belägring - månadens dokument i Krigsarkivet april 2008
Sveaborg-Viaporin -projektin tutkija Mikko Huhtamies kertoo projektin blogissa löytäneensä kauan ja sitkeästi kaupunkitarinoissa puhutun tunnelin Suomenlinnasta. Kaupunkitarinana mukaan Suomenlinnasta olisi johtanut salainen tunneli kaupunkiin.
Mikko Huhtamies:
Koko blogiteksti: Salainen tunneli löytynyt! Sveaborg-Viapori -projekti, Suomen Akatemian tutkimusprojekti 2010-13Johtiko Viaporiin jo 1700-luvulla merenpohjanalainen tunneli tai suunniteltiinko edes sellaista? Yhtään lähdemainintaa tällaisesta tunnelista en ole löytänyt enkä ole kuullut kollegojenkaan löytäneen.
Olen kuitenkin nyt löytänyt salaisen tunnelin. Lukiessani Thunbergin curriculum vitaeta huomasin siinä puhuttavan salaisesta kanavasta (hemlig canal). Sillä tarkoitettiin kuitenkin vähemmän kiehtovaa maanalaista siis “salaista” vesijohtoa, joka yhdisti telakka-alasta ja pumppuhuonetta. Kun telakka-allasta tyhjennettiin, vesi poistui tätä kanavaa pitkin. Viaporissa oli myös tällainen salainen vesijohtotunneli. Voi hyvin olla, että aika ajoin esiinnouseva kaupunkihuhun kaltainen tarina Viaporin salaisesta tunnelista juontaa juurensa näihin todellisin tunneleihin.
Olisiko vedenalainen tunneli sitten voitu edes teoriassa rakentaa. Teoriassa kyllä, mutta käytännössä ei. Ruotsi oli Euroopan johtavia kaivosalan maita, jossa oli tarvittava tekniikka maanalaisten tunnelien kaivamseksi. Jos tällainen tunneli jossain olisi osattu tehdä, niin sanoisin, että Englannissa tai Ruotsissa. Teknisisä ongelmia olisi kuitenkin ilmaantunut kosolti.
Tunnelin suunta olisi osattu laskea, mutta esimerkiksi ilmansaanti tunneliin olisi ollut mahdotonta. Myös räjäytysten hallinta olisi ollut ylivoimaista. Voidaan myös kysyä miksi tällainen koko linnoituksen varantava käytävä olisi rakennettu.