riikkakallio
Viestit: 1
Liittynyt: 31.12.10 10:51

Huhtiniemen mysteeri

Haluaisin kysyä onko arkeologiset kaivaukset lopetettu kokonaan Huhtiniemessä eli onko väitteet rintamakarkureiden teloituksista "kuopattu" lopullisesti?
Toinen kysymys on,että tekeekö joku tutkija tällä hetkellä tutkimusta Huhtiniemestä?
Väitteet Huhtiniemessä kesällä 1944 teloitetuista rintamakarkureista on mediassa "todistettu" huhupuheiksi. Huhupuheet olisivat lähteneet ensimmäisen kerran liikkeelle 70-luvulla,kun Huhtiniemessä löydettiin luita vesijohtokaivausten yhteydessä.Varsinainen huhumylly olisi lähtenyt käyntiin 1990-luvulla nimimerkki "syväkurkun" toimittaessa (väärennettyjä todisteita) rintamakarkureiden teloituksista ja salaisesta kenttäoikeudesta medialle.Väärennettyjen asiakirjojen ja tuloksettomien arkeologisten kaivausten takia media on tehnyt päätelmän,että väitteet ovat olleet pelkää huhupuhetta.
Itseäni kuitenkin vaivaa se asia,että huhujen alkamisen ajankohta on paljon aikaisemmin eli tuolloin kesällä 1944. Oma muistitietoarkistoni eli mummoni sisko asui kesällä 1944 kivenheiton päässä Huhtiniemestä ja hän on kertonut näiden rintamakarkureiden teloitushuhujen alkaneen jo silloin.Hän kuuli kesällä 1944 öisin outoja laukauksia Huhtiniemestä.Selitys niille voi tietysti olla myös öiset ampumaharjoitukset,en tiedä onko sellaisia ollut,mutta asiaa pitäisi selvittää vielä.Mummoni sisko on kuitenkin vakuuttunut laukausten olevan peräisin rintamakarkureiden teloituksista.Mielenkiintoista tässä on se,että mistä tällaiset ajatukset ovat sitten kummunneet kesällä 1944?

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Huhtiniemen mysteeri

Huhtiniemestä on täällä Agricolan foorumeilla kirjoitettu aika paljonkin esim tästä pääsee alkuun:
Tapaus Huhtiniemi osoittautui huijaukseksi
Lisää löytyy kun klikkaa "Etsi" painiketta tuossa ylhäällä ja kirjoittaa hakulaatikkoon "Huhtiniemi"

wejoja
Viestit: 130
Liittynyt: 29.11.08 17:41

Re: Huhtiniemen mysteeri

riikkakallio kirjoitti:Haluaisin kysyä onko arkeologiset kaivaukset lopetettu kokonaan Huhtiniemessä eli onko väitteet rintamakarkureiden teloituksista "kuopattu" lopullisesti?
Toinen kysymys on,että tekeekö joku tutkija tällä hetkellä tutkimusta Huhtiniemestä?
Huhtiniemessä tehtiin tutkimuksia vuosina 2006-2009 ja sieltä löytyi 11+2 vainajaa, joiden pääteltiin n.30 esinelöydön, kuten hopea- ja pronssiriipusten ym. perusteella olevan 1800- luvun lopulla haudattuja venäläisiä vainajia. Arkeologiset kaivaukset eivät siis olleet aivan tuloksettomia, kuten on varsinkin mediassa viitattu.

Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaalin mukaan tutkimuksissa ei ole havaittu mitään vuoteen 1944 viittaavaa:

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsov ... 1000007994

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsov ... unnus=9086

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Re: Huhtiniemen mysteeri

Teen tutkimusta Lappeenrannan seudun kesän 1944 tapahtumista ja Huhtiniemessä toimeenpannuiksi kerrotuista suomalaisten sotilaiden suorittamista suomalaisten sotilaiden teloituksista ja joukkohaudoista.

Huomasin sanomalehti Etelä-Saimaan sensuroineen sivustonsa arkistosta runsaasti Huhtaniemeä koskevaa ja sivuavaa aineistoa. Ilta-Sanomat menetteli samoin.

Nyt esimerkiksi Ilta-Sanomien arkistossa on haulla “Huhtiniemi” vain 32 tallennetta.

Ilta-Sanomissa on Huhtiniemi-otsikon alle tallennettu nyt muun muassa oma IS-juttu puolustusvoimain komentajan myöntämistä sotilasansiomitaleista Ilta-Sanomien toimituspäällikkölle ja uutistoimittajalle lehden talvisotakirjoituksista.

Mainitut Ilta-Sanomien talvisotakirjoitukset eivät koskeneet tai liittyneet mitenkään Lappeenrannan Huhtiniemeen tai siellä lukuisten aikalaistodistajien tapahtuneiksi kertomiin kesän 1944 suomalaissotilaiden teloituksiin ja joukkohautoihin.

Sensuroitua Ilta-Sanomien arkistoa voi helposti nyt tulkita niin, että Ilta-Sanomien mielestä sotilasansiomitalit myönnettiinkin Ilta-Sanomien kahdelle toimittajalle puolustusvoimien edustajien kesän 1944 Huhtiniemen virkatoimiin kohdistuneiden perusteltujen joukkomurhaepäilyjen torjunnassa saavutetuista ansioista.

Kun Venäjän presidentti Boris Jeltshin päätti vuonna 1992 julkaista Katynin metsään teloitettujen ja joukkohaudattujen tuhansien puolalaissotilaiden salaiset asiakirjat vastoin kenraalikuntansa tahtoa ja kovaa vastustusta, hän oli samoihin aikoihin BBC:n toimittajan haastateltavana.

Lontoolaistoimittajan kysyessä kainosti Jeltshiniltä KGB:n salaisten asiakirjojen julkistamisen palautteesta Venäjällä, Jeltsin vastasi tunnettuun rehvakkaaseen tyylinsä: "Kaikki meidän kenraalit hirttäisivät nyt minut munista, jos olisi vanha neuvostoaika. Ja meillähän on edelleen turhanpaljon kenraaleja - 6000!", vitsaili Jeltsin.

Venäjän kenraaleille Katynin hirmutekojen salaamisessa oli (ja on) kysymys sotilaskunniasta. Jeltsinille kysymys oli rikoksesta ja joukkomurhasta.

Jeltsin kertoo muistelmissaan inhimillisestä perhetragediastaan. Siksi hän päätti käyttää laajaa valtaansa rehellisesti ja paljasti 53 vuodeksi kätketyn Katynin salaisuuden. Edeltäjä, Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshov, päätti asiassa KGB:n vaatimuksista toisin.

Martti Pelho
suuhygieinisti
Alhaurin el Grande (Malaga)
Andalusia

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Huhtiniemen mysteeri

Martti Pelho kirjoitti: Huomasin sanomalehti Etelä-Saimaan sensuroineen sivustonsa arkistosta runsaasti Huhtaniemeä koskevaa ja sivuavaa aineistoa. Ilta-Sanomat menetteli samoin.

Nyt esimerkiksi Ilta-Sanomien arkistossa on haulla “Huhtiniemi” vain 32 tallennetta.

Ilta-Sanomissa on Huhtiniemi-otsikon alle tallennettu nyt muun muassa oma IS-juttu puolustusvoimain komentajan myöntämistä sotilasansiomitaleista Ilta-Sanomien toimituspäällikkölle ja uutistoimittajalle lehden talvisotakirjoituksista.

Mainitut Ilta-Sanomien talvisotakirjoitukset eivät koskeneet tai liittyneet mitenkään Lappeenrannan Huhtiniemeen tai siellä lukuisten aikalaistodistajien tapahtuneiksi kertomiin kesän 1944 suomalaissotilaiden teloituksiin ja joukkohautoihin.

Sensuroitua Ilta-Sanomien arkistoa voi helposti nyt tulkita niin, että Ilta-Sanomien mielestä sotilasansiomitalit myönnettiinkin Ilta-Sanomien kahdelle toimittajalle puolustusvoimien edustajien kesän 1944 Huhtiniemen virkatoimiin kohdistuneiden perusteltujen joukkomurhaepäilyjen torjunnassa saavutetuista ansioista.
Ilta-Sanomien arkistotoiminto ei näköjään kerro minkälaisesta aineistosta hakutulokset muodostuvat. En nyt oikein ymmärrä mitä mahdat tarkoittaa? Oletko sitä mieltä, että IS:n arkistoa olisi "sensuroitu" Huhtiniemen osalta. Minä ainakin sain esim nämä hakutulokset:
#
Huhtiniemi-kirjailija Jaakkonen: Sinisilmäistä, toimittajat
16.10.2007

Lappeenrannan Huhtiniemestä on uutuuskirjan mukaan sukeutunut Suomen suurin historiallinen väärennös. Toimittaja Pasi Jaakkosen mielestä lähin vertai...
#
Uutiset
Huhtiniemen kaivaukset päättyivät tuloksettomina
16.10.2007

Lappeenrannan Huhtiniemestä ei ole löytynyt viitteitä jatkosotaan liittyvistä joukkohaudoista. Tutkimuksia johtanut arkeologian professori Mika Lavent...
#
Uutiset
Huhtiniemen kaivaukset päättyivät tuloksettomina
10.10.2007

Kesän 1944 teloitusväitteitä selvittäneet kaivaukset Lappeerannan Huhtiniemessä ovat päättyneet.
#
Uutiset
Ylikangas: Huhut Huhtiniemen salaisesta kenttäoikeudesta huijausta
02.10.2007

Professori Heikki Ylikangas tyrmää uudessa tutkimuksessaan tiedot Lappeenrannan salaisesta kenttäoikeudesta ja 500-600 teloitetusta sotilaskarkurista...
#
Uutiset
Huhtiniemen kaivaukset alkavat uudelleen
30.09.2007

Huhtiniemen kaivaukset Lappeenrannassa jatkuvat maanantaina. Kolme viikkoa kestävät tutkimukset keskittyvät pääasiassa Huhtiniemen leirintäalueen maast...
#
Uutiset
Kolmannes suomalaisista ei usko Huhtiniemeen
28.05.2007

Sotakesän 1944 huhutut teloitukset Lappeenrannassa jakavat suomalaiset kahteen lähes yhtä suureen leiriin, mitä tarinan todenperäisyyteen tulee.
#
Uutiset
Huhtiniemen huhu elää
26.05.2007

Huhu Lappeenrannan Huhtiniemessä kesällä 1944 toimineesta salaisesta kenttäoikeudesta on lähes jokainen suomalainen aikuisen tiedossa.
#
Uutiset
Huhtiniemen "syväkurkku" vaikenee 27 vuotta
20.04.2007

"Huhtiniemi-legendan avaintodistaja on päättänyt avata arkistonsa vasta 2034.
#
Uutiset
Huhtiniemen kaivauksia jatketaan
Julkaistu: 19.04.2007 18:28, päivitetty: 19.04.2007 18:38

Lappeenrannan Huhtiniemen mysteerio sai tänään osittain ratkaisun, kun joukkohaudasta löytyneitä vainajia tutkineet arkeologit ja oikeuslääkärit julkis...
#
Uutiset
Huhtiniemen luurangot eivät kuulu teloitetuille
17.04.2007

Tutkimukset näyttävät vahvistavan, etteivät Lappeenrannan Huhtiniemen joukkohaudoista löydetyt luurangot liity sodanaikaisiin teloituksiin. Helsingin y...
http://www.iltasanomat.fi/haku/?search- ... ory=kaikki

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Huhtiniemen toisesta totuudesta

Puolustusvoimien julkistamassa Huhtiniemen maatutkailua koskevassa lausunnossa 15.2.2006 kerrotaan maatutkailun virallisesta tarkoituksesta seuraavaa:

"1. Tutkimuksen tarkoitus"

"Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vajaan 100 vuoden takaisen mahdollisen hautapaikan sijaintia osoitetulla asialla."

Kerrottua voi tulkita helposti niin, että tarkoituksena olisi ollut etsiä mahdollisia kesän 1944 joukkohautoja.

Mutta kun lukee tekstin uudelleen, tarkkaavainen huomaa, että "alle 100 vuoden takaisen haudan etsimiselle" puolustusvoimat on itse aikaisemmilla maatutkailuillaan ja hallussaan olevalla muulla tietämyksellä asettanut tarkat rajat ja ehdot: maatutkailu voi tapahtua vain "osoitetulla alueella". Ei siis missä tahansa Huhtiniemessä saati aikalaistodistajien osoittamissa joukkohautapaikoissa.

Näin armeijan siunatulla ohjauksella Huhtiniemen vuosien 2005-09 selvittelyt, tutkimukset ja kaivaukset suunnattiin "turvallisesti" ainoastaan alueella tiedetyn vanhan ortodoksikalmiston rajojen ja kalmiston löydösten selvittelyihin.

TV2 syksyn 2004 Huhtiniemen teloituksia ja joukkohautoja käsitelleen Silminnäkijä-ohjelman provosoimana tutkimus- ja kaivauslupaa haki Lappeenrannan kaupungilta TV2 lisäksi kolme muuta tahoa. Helsingin yliopiston nimi ei ollut silloin mukana hakijajoukossa.

Armeija aloitti maatutkailututkimuksensa Huhtiniemessä oman ilmoituksensa mukaan samaan aikaan eli 2005. Hyvä kysymys on miksi silloin ja mikä oli verorahoitun sotilasviranomaisen virkatoimien dokumentoitu ajoitus ja motiivi?

Puolustusvoimien Huhtiniemessä, siis entisellä armeijan alueella, vuosina 2005-09 suorittaman maatutkailun todellisesta tarkoituksesta voi perustellusti olla montaa eri mieltä. Puolustusvoimathan oli riidatta esteellinen julkisella siviilialueella suorittamiinsa jälkikäteisiin "suojaamis"-virkatoimiinsa.

Antoiko puolustusvoimat lokakuussa 1971 Huhtiniemestä, siis armeijan omalta alueelta, löytyneen 10 päällekkäin lahdatun vainajan joukkohaudan löytymisestä virallisen lausunnon tai selvityksen? Missä ne ovat julkaistuina?

Tekikö Huhtiniemen maanomistaja, armeija, 10 vainajan joukkohaudan löytymisestä rikosilmoituksen poliisiviranomaiselle kuten laki määräsi asiassa myös armeijan toimimaan? Armeija vaikeni. Miksi?

Mihin virkatoimiin Lappeenrannan poliisi tai keskusrikospoliisi ryhtyivät Huhtiniemen vuoden 1971 ruumislöydön suhteen? Lappeenrannan poliisin arkistossa ei ole olemassa yhtään asiakirjaa vuoden 1971 joukkohaudasta ja siihen kohdistuvista poliisiviranomaisen virkatoimista. Näin toimii "sinivalkoinen" sivistysvaltio!

Samoin vaeinneet ainoana lehtenä Suomessa joukkohaudan löytymisestä 30.10.1971 kirjoittanut Etelä-Saimaa. Lehti uskalsi kirjoittaa asiasta seuraavan kerran vasta 24 vuoden kuluttua!

Yksikään helsinkiläinen lehti, STT tai Yleisradio eivät uutisoineet joukohaudan löytymistä. Mediat vaikenivat tai ne vaiennettiin. Miksi? Joukkohaudanhan löysivät neljä työmiestä keskikokoisen suomalaisen kaupungin ydinkeskustasta armeijan alueelta! Mahtava kansainvälinen uutinen - olivatpahan uutiskriteerit mitkähyvänsä!

Lappeenrannan kaupunki myönsi vuonna 2004 aluksi luvan TV2:lle suorittaa kaivaus ja tutkimus vuonna 1971 työporukan (Jukka Karsson ja kolme muuta) löytämän 10 päällekkäin lahdatun vainajan joukkohaudasta. Mutta lupa peruttiin. Miksi?

Alkoi toinen kierros ja tieteellinen "puhallus".

Puolustusvoimien ohjeistuksen perusteella Lappeerannan kaupunki pyysi nyt yksin Helsingin yliopiston "monitieteellistä tutkimusryhmää" suorittamaan salaisesti tutkimukset ja kaivaukset paikallispoliisin sulkemalla puolustusvoimien maatutkailullaan "rajaamalla tutkimusalueella".

Puolustusvoimat konsultoi asiassa. Ja Helsingin yliopiston Huhtiniemi-tutkimusryhmien johtoon saatiinkin neljä uskottua ja yhteistyökykyistä sinivalkoista professoria.

Lappeenrannan kaupungin, armeijan ja Helsingin yliopiston sinivalkeitten tutkimusryhmien voidaan perustellusti katsoa olleen oman aikaisemman asiaa koskevan toimintansa ja asianosaisstatuksensa perusteella esteellinen suorittamaan Huhtiniemessä virkatoimia aikalaistodistajien osoittamien kesällä 1944 teloitettujen suomalaissotilaiden joukkohautojen tutkinnassa, etsinnässä ja itse kaivauksissa.

Esteellisyys on selvä ja riidaton. Esteellisenä suoritettu virkatoimien valmistelu ja itse virkatoimi on Suomen tasavallassa virallisen syytteenalainen virkarikos.

Martti Pelho
suuhygienisti
Alhaurin el Grande
Andalusia

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Re: Huhtiniemen mysteeri

Kuten viisaina ja asiaan perehtyneinä tiedämme, Suomen tasavallassa on kansainvälisillä kansalaisoikeussopimuksilla ja kansallisilla laiella säädetty eri julkisten viranomaisten tehtävistä ja toimivallasta.

Huhtiniemessä vuosina 2005-09 toimeenpantujen puolustusvoimien maatutkailun ja Helsingin yliopiston monitieteellisten tutkimusryhmien aikalaistodistajien kuulemisten laiminlyönnit ja ns. kalmistokaivelun asianmukaisuus on nyt arvioitavana keskusrikospoliisilla.

Lappeenrannan paikallispoliisi on Huhtiniemi-asiassa esteellinen omien aikaisempien toilailujensa seurauksena. Selvittelyt koskevat myös vuoden 1971 kymmenen suomalaissotilaan joukkohaudan löytöä ja sen salaamista koskevia paikallispoliisin virkatointen lainmukaisuutta "potkikaa luut takaisin kuoppaan ja peittäkää" -viranomaisperiaatetta. Joukkohaudastahan löytyi mm. viime sotien aikaisten armeijan kalsareiden messinkinappeja.

Riippumatta siitä, tutkitaanko Huhtiniemen osalta huhuja tai etsitäänkö teloitettujen karkureden joukkohautoja, selvittelyt liittyvät suoraan armeijan virkavastuuseen ja sen edustajien virkatoimiin alueella kesästä 1944 alkaen.

Armeija ei voi itse tutkia oman toimintansa asianmukaisuutta saati maatutkailla löytyisikö omalla maatutkailulla Huhtiniemestä vanha venäläisten sotilaiden kalmisto tilanteen pelastajaksi kuten nyt on syksyn 2004 Silminnäkijä-ohjelman provosoimana armeija on aktiivisesti toiminut ja maatutkaillut. Armeija on ollut ja on esteellinen asiassa.

Kesän 1944 rintamakarkureita kuulustellessaan Lappeenrannan seudun vainoharhaiset suojeluskuntalaiset luokittelivat noin 10000 karkurista pari tuhatta punikeiksi, maanpettureiksi, kommunisteiksi ja mielenvikaisiksi. Lisäksi satoja karkureita lahdattiin Lappeenrannan seudun pikkusaariin kesä-elokuussa 1944 kun havaitut karkurit yrittivät "pakoon".

2000 punikiksi luokiteltua lähettiin Huhtiniemeen saamaan hoitoa ja parannusta synteihinsä. Suojeluskuntalaiset luokittelivat heidät lausunnoissaan rikollisiksi ja rotiksi. Heille ainoa vaihtoehto oli suojeluskuntalaisten mukaan kuolemanrangaistus.

Mitä kaikkea tapahtui tai toteutui Huhtiniemessä kesällä 1944, on edelleen epäselvää ja tutkinnanalaista.

Asia on luonnollisesti arka ja inhottava. Mutta se tullaan nyt selvittämään.

Herrojen kiireet ovat tunnettuja. Poliisi ei ole vielä ehtinyt kuulla todistajina neljää lappeenrantalaista työmiestä, jotka löysivät viemäritöittensä yhteydessä Huhtiniemestä suomalaisten sotilaiden joukkohaudan ja siitä 10 päällekkäin lahdattua vainajaa. Kuulemisaikaahan poliisiviranomaisella on ollut asiassa vaivaiset 39 vuotta ja 6 kuukautta!

Martti Pelho
suuhygienisti
Alhaurin el Grande
Andalusia

Martti Kujansuu
Viestit: 89
Liittynyt: 26.04.08 21:24

Re: Huhtiniemen toisesta totuudesta

Martti Pelho kirjoitti: Antoiko puolustusvoimat lokakuussa 1971 Huhtiniemestä, siis armeijan omalta alueelta, löytyneen 10 päällekkäin lahdatun vainajan joukkohaudan löytymisestä virallisen lausunnon tai selvityksen? Missä ne ovat julkaistuina?
Lappeenrannan sotilaspiirin arkistot löytyvät Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä.

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”