Suurin osa saksalaissotilaista oli sijoitettu Pohjois-Suomeen. Kuva:Josef Schmelzer.
Kansallisarkisto julkisti tiistaina uuden tutkimuksen, joka nostaa aiemmin vaietun ulkomaisten sotilaiden lapsia käsitelleen aiheen julkisuuteen. Ulkomaalaisten sotilaiden lapset Suomessa 1940-1948, tutkimuksen lähteenä on arkistomateriaalin lisäksi käytetty kysely- ja haastatteluaineistoa, joka on kerätty saksalaisten tai venäläisten sotilaiden lapsilta. Projektin johtajana toimi dosentti Lars Westerlund. Hänen lisäkseen teokseen ovat kirjoittaneet artikkeleitaan niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin tutkijat. Kaksiosainen teos pohjustaa aiheen tutkimusta, sillä tutkittavaa riittää edelleen.
Kansallisarkiston johtajan Jussi Nuortevan mukaan ulkomaalaisten sotilaiden lapsia on kansainvälisesti tutkittu hyvin paljon. Tilanne on kuitenkin Suomessa toisenlainen. Vaikka sotaan liittyvää tutkimusta on tehty paljon, niin ulkomaalaisten sotilaiden lapset ovat olleet arka ja tutkimaton alue. Nyt aikaa tapahtumista on kulunut riittävästi ja ilmapiiri aihetta kohtaan on muuttunut. Kansallisarkiston johtama tutkimusprojekti toteutettiin yhteistyössä järjestöjen sekä eri tutkijoiden kanssa. Materiaalia tutkimusta varten on hankittu myös ulkomaisista arkistoista.
Suomessa saksalaissotilaiden lapsia syntyi n. 700. Arvion pitäisi olla kohtalaisen tarkka sillä suomalainen väestökirjanpito on hyvin täsmällistä. Suurin osa lapsista syntyi Pohjois-Suomessa, Oulun ja Lapin lääneissä. Toisaalta saksalaissotilaiden lapsia syntyi myös Uudellamaalla ja Vaasan läänissä. Norjassa vastaava luku on huikeat 11 000. Erot johtuvat pitkälti saksalaissotilaiden määrästä kummassakin maassa. Norjassa sotilaita oli noin 40 000, kun taas Suomessa ainoastaan noin 4000. Myös sotilaiden palveluspaikka ja palvelusaika olivat erilaiset Suomessa kuin Norjassa. Norjassa saksalaissotilaat viipyivät useita kuukausia pidempään ja heidän palveluspaikkansa ei ollut rintamalla vaan selustassa.
Naiset, jotka seurustelivat saksalaisten kanssa, olivat useimmiten nuoria ja kouluttamattomia. Heidän taustansa oli usein vaatimaton eivätkä he välttämättä olleet työelämässä. Tässä mielessä seurustelu merkitsi naisille myös sosiaalista nousua, sillä heidän saksalaiset kumppaninsa olivat usein joko upseereita tai aliupseereita, jotka olivat saavuttaneet vakiintuneen aseman työelämässä. Heillä saattoi olla rinnakkainen suhde tai perhe jo valmiina Saksassa. Sotilaat pystyivät tarjoamaan naisille huvittelua, autoajeluita sekä taloudellisia hyödykkeitä, esimerkiksi työpaikan tai kulutustuotteita. Seurustelu avasi naisille kanavan saksalaisen kulttuuriin ja kieleen.
Saksalaisten sotilaiden läsnäolo koettiin pohjoisessa aluksi myönteisenä asiana. He työllistivät ihmisiä huoltotöihin, tutustuttivat uusiin kulutustuotteisiin ja toivat uutta osaamista seudulle. Tietyllä tavalla saksalaisten tulo merkitsi modernisointia lähialueilla. Myös saksalaissotilaiden kanssa seurusteluun suhtauduttiin myönteisesti, koska siviiliväestö hyötyi selvästi heidän läsnäolostaan. Toki asenteet vaihtelivat paikkakunnista riippuen.
Useat suomalais-saksalaiset pariskunnat olisivat halunneet avioitua, mutta saksalaisten säädösten vuoksi sitä ei ollut helppo järjestää. Saksalaissotilaat joutuivat anomaan erillistä lupaa avioituakseen ulkomaalaisen naisen kanssa ja hakemukset käsitteli itse Adolf Hitler. Tutkimuksen mukaan hakemuksia olisi tehty noin tuhat, mutta vain 5% niistä olisi hyväksytty. Tilastoista löytyy kaiken kaikkiaan vain 30 suomalais-saksalaista avioliittoa tuolta ajalta. Lars Westerlundin arvion mukaan pariskuntia saattaa kuitenkin olla enemmänkin. Hakemuksen tarkoituksena oli todistaa naisen germaaninen alkuperä ja siihen tuli liittää valokuvia morsiamesta. Hyvät verkostot ja korkea arvoiset suhteet saattoivat edistää luvan myöntämistä.
Avioitumisen hankaluuden vuoksi monet parit kihlautuivat ja julkaisivat siitä ilmoituksen paikallisessa sanomalehdessä. Westerlundin mielestä parit hakivat näin yhteisön hyväksyntää ja suhteen oikeutusta, koska virallinen avioituminen ei ollut mahdollista.
Useimmat suhteet suomalaisnaisten ja saksalaissotilaiden välillä katkesivat vuonna 1944 saksalaisten poistuessa Suomesta. Tilanteen muuttuminen teki naisten ja heidän avioliiton ulkopuolella syntyneiden lastensa elämästä vaikeaa. Heitä saatettiin syrjiä tai kovistella suhteen vuoksi. Naiset menettivät kerralla sosiaalisen turvansa sekä työpaikkansa. Paikallisyhteisön suhtautuminen vaihteli suuresti eri alueilla ja eteläisessä Suomessa tilanne oli paljon helpompi. Sen sijaan pohjoisessa saksalaisten sotilaiden poistuminen ei sujunut kovin ystävällisissä merkeissä ja katkeruus tästä näkyi asenteissa.
Sodan jälkeen monet äidit luopuivat lapsestaan joko väliaikaisesti tai lopullisesti. Näin he pystyivät vapautumaan sosiaalisesta taakastaan ja jatkamaan työntekoa jollakin toisella paikkakunnalla. Lapsia sijoitettiin lastenkoteihin, sijais- ja adoptioperheisiin. Myös äidin sukulaiset tai vanhemmat saattoivat huolehtia lasten kasvatuksesta. Westerlundin mukaan parhaiten sopeutuivat ne lapset, jotka adoptoitiin keskiluokkaisiin vieraisiin perheisiin. Sukulaisten luona tai äitinsä kanssa uusioperheessä asuvat lapset sen sijaan joutuivat kokemaan väheksyntää ja syrjintää muiden perheen muiden lasten kustannuksella. Äidit olivat usein voimattomia tällaisessa tilanteessa ja joutuivat sietämään tilanteen. Suuri osa saksalaissotilaiden lapsista on kärsinyt huonosta itsetunnosta ja joutunut syrjinnän kohteeksi. Heidän kannaltaan tämän kaltaisen tutkimuksen tekeminen on ollut ensiarvoista.
Kansallisarkiston järjestämässä lehdistötilaisuudessa oli läsnä myös muutamia saksalaisten sotilaiden lapsia. Heidän yhdistyksensä puheenjohtaja Pertti Hartikainen kertoi projektin käynnistymisestä sekä toisten pohjoismaiden tilanteesta. Hänen mukaansa esimerkiksi Norjassa saksalaissotilaiden lasten asemaa on tutkittu eduskunnan asettaman työryhmän toimesta ja siellä selvitykset on viety loppuun jo vuonna 2007. Saksalaisten sotilaiden lapset ry:n tavoitteena on saattaa aihe julkiseen keskusteluun myös Suomessa. Toisten saman taustan omaavien tapaaminen ja kokemuksien vaihtaminen on osoittautunut monelle tärkeäksi seikaksi. Ulkomaalaisten sotilaiden lapsia on ympäri maailmaa ja jokaisella heillä on tapansa kokea ja käsitellä asiaa. Vertaiskokemukset kuitenkin auttavat menneisyyden kokemusten käsittelyssä ja itsetunnon eheytymisessä. Viime vuosina aiheesta on ilmestynyt jonkin verran kirjallisuutta sekä ohjaaja Virpi Suutarin tekemä dokumentti ”Auf Wiedersehen Finland”, joka käsittelee saksalaissotilaiden perässä lähteneitä suomalaisnaisia.
Saksalaissotilaiden lisäksi suomalaisnaisten kanssa on seurustellut muitakin ulkomaalaisia sotilaita. Toinen isompi ryhmä ulkomaalaisten sotilaiden lapsia Suomessa ovat neuvostosotavankien lapset. Westerlundin tulkinnan mukaan suomalaisnaisten seurustelu neuvostovankien kanssa ei kuitenkaan ollut kovin yleinen ilmiö ja tällaisten parien lapsiakin hän arvelee olevan vain parisensataa. Suhteet olivat salaisia eivätkä julki tultuaan voineet jatkua, sillä vangit siirrettiin muualle. Neuvostovankien kanssa seurustelleet naiset olivat maatalon tyttäriä, emäntiä, sotaleskiä, irtolaisnaisia ja joskus jopa lottia. Ryhmä oli siis paljon heterogeenisempi kuin saksalaissotilaiden tapauksessa. Myös näiden naisten ja heidän aviolitton ulkopuolisten lastensa asema oli hyvin vaikea sodan jälkeen. Usein vaikenemista pidettiin parhaimpana keinona selviytyä tilanteesta.
Teos on ladattavissa PDF-tiedostoina arkistolaitoksen verkkosivuilta:
* Saksalaisten sotilaiden lapset. Ulkomaalaisten sotilaiden lapset Suomessa 1940-1948. Osa I. The Children of German Soldiers. Children of Foreign Soldiers in Finland 1940-1948. Volume I. Toim. / Ed. by Lars Westerlund, Helsinki: Kansallisarkisto 2011. 346 s. (PDF tiedosto)
* Saksalaisten ja neuvostosotilaiden lapset Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Itävallassa, Puolassa ja Itä-Karjalassa. Ulkomaalaisten sotilaiden lapset Suomessa 1940-1948. Osa II. The Children of Foreign Soldiers in Finland, Norway, Denmark, Austria, Poland, and Occupied Soviet Karelia. Children of Foreign Soldiers in Finland 1940-1948. Volume II. Toim. / Ed. by Lars Westerlund, Helsinki: Kansallisarkisto 2011. 321 s. (PDF tiedosto)
Lisätiedot:
* Virpi Suutarin haastattelu Auf Wiedersehen Finland-dokumenttielokuvasta
* Saksalaisten sotilaiden lapset ry:n kotisivu
