
Enontekiön Kilpisjärveltä on löydetty kivikauden loppuvaiheiden esineistöä. Kuva: Wikimedia Commons.
Pohjois-Lapissa Enontekiön Kilpisjärvellä on tehty huomattavia arkeologisia löytöjä. Esihistorialliselta Juowagielaksen asuinpaikalta on löytynyt saviastioiden kappaleita ja kiviesineitä, joiden arvioidaan ajoittuvan kivikauden loppuvaiheisiin noin 5000 vuotta sitten.
Reunakoristeltujen savikappaleiden löytyminen merkitsee sitä, että kampakeraamisen kulttuurin raja siirtyy satoja kilometrejä pohjoisemmaksi, kuin aiemmin on luultu. Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta kun jälkiä kampakeraamisesta kulttuurista on löydetty Suomessa Rovaniemen pohjoispuolelta. Kaivauksen johtaja, arkeologi Sami Viljanmaa, arvelee, että kaivauspaikalla on sijainnut kivikauden metsästäjien kesätukikohta. Muinaisen tulisijan läheltä on löydetty koristeltujen astianpalasten lisäksi esimerkiksi peuranluita.
Kaivuualue sijaitsee Kilpisjärven rannalla korkean rantatörmän päällä. Kilpisjärven Juowagielaksella kaivaa pääosin vapaaehtoisista koostuva ryhmä.
Lähde: "Merkittäviä arkeologisia löytöjä Kilpisjärvellä" Yle Lappi 28.6.2011