Luovuttiko Puna-armeija Petroskoin 1.10.1941 taisteluitta?

[Veikko Huuska]

Jatkosodan kaksijakoisuuden näkyviä huippuja olivat Petroskoin valloitus 1.10.1941 ja vastaavasti Viipurin menetys 20.6.1944. Kummankaan kaupungin valtausta ei edeltänyt perinteinen piiritys vankkoine ryhmityksineen, pommituksineen ja murtohyökkäyksineen ja niitä vastassa olevine rautaisine puolustusjärjestelyineen ja katutaisteluineen, talo talolta edenneine haltuunottokamppailuineen. Kumpikin kaupunki oli, varsinaista valtausta edeltävistä rajuista taisteluista huolimatta, lähes ”avoimia kaupunkeja” siinä vaiheessa, kun hyökkäävä armeija marssi kaupunkiin. Tämänsuuntainen kuva on tapahtumista syntynyt.

Karjalan uudet tutkimukset

Lainaan tähän keskeisen osan sotahistoriallisesta artikkelista, jonka Petroskoissa ilmestyvä suomenkielinen Karjalan Sanomat julkaisi keskiviikkona 5.10.2011. Kaupungin valtauksen 70-vuotispäivään liittyen toimittaja Darja Trofimova kertoo, että ”historioitsijat ovat saaneet selville, ettei Petroskoita luovutettu suomalaisille vuonna 1941 ilman taistelua”.

Darja Trofimova jatkaa:
”Nykyään tutkijat tuovat koko ajan ilmi uusia seikkoja Petroskoin puolustuksesta. Sen takia tämä aihe on erittäin kiinnostava. Muutama vuosi sitten olimme varmoja, että Puna-armeija luovutti kaupungin taisteluitta sodan alussa, mutta nyt on selvää, ettei se ole totta”, Karjalan kielten, historian ja kirjallisuuden tutkimuslaitoksen johtaja Irma Mullonen selittää.

Uudet seikat sotahistoriasta ja Petroskoin puolustuksesta esitettiin konferenssissa, joka keräsi aihetta harrastavia tiedemiehiä Petroskoista ja Pietarista. He esittelivät omia tutkimustöitään nimenomaan Suuren Isänmaallisen sodan alusta Petroskoissa. Konferenssi omistettiin myös sille, että vuoden 1944 syyskuun lopussa sotatoimet Karjalan alueella päättyivät.

”Uusia tietoja ei haettu vain arkistoista. Monet harrastavat etsintätöitä, joiden tulokset yllättävät usein. Sotilaiden hautoja löydetään nykyäänkin”, historiantutkija everstiluutnantti Aleksandr Osijev kertoo.

Osijev on todistanut, että taistelut Petroskoista vuonna 1941 olivat erittäin kiivaita ja sotilaat puolustivat kaupunkia urheasti.

Tutkijat ovat varmoja, että heidän työnsä on tärkeää etupäässä ihmisille. Karjalan asukkaiden on tiedettävä seudun historiasta. Juuri tätä tarkoitusta palvelee tutkijoiden toiminta, joka saa jatkuvasti uusia muotoja. Museot ja historian harrastajat järjestävät historiallisia näytöksiä joissa jäljitellään sodan taisteluita. Sen lisäksi kuvataan dokumentteja, joihin kerätään sotilaiden muistoja. – Näin kirjoittaa siis Darja Trofimova artikkelissaan, jonka päätteeksi hän vielä siteeraa Mullosen toteamusta, jonka mukaan ”sodan vähän tunnettuja tapahtumia paljastuu muuallakin”, ja Suomessakin ilmestyy tänä vuonna kaksi kirja. ”Toinen kertoo sodasta Aunuksen kaupungista ja toisessa on muistoja, joiden julkistamisen sotasensuuri esti”.

Mitä tästä on ajateltavissa? Ainakin itse olisin toivonut, että lehdessä olisi hieman konkreettisemmin esitelty everstiluutnantti Aleksandr Osijevin tutkimuksia ja hänen löytämiään todisteita.

Mitä suomalaiset sotahistoriat kertovat Petroskoin valtaustaisteluista?

Yksi asia on selvä. Suomen hyökkäysvaiheen 1941 taistelut olivat rajuja ja verisiä. Niissä kaatui enemmän miehiä, kuin koko Talvisodassa. Mutta miten on laita Petroskoin kaupungin valtaustaisteluiden osalta. Olivatko ne ”erittäin kiivaita” ja puolustivatko puna-armeijan sotilaat kaupunkia ”urheasti?

Jatkosodan suomalaisia auktoriteetteja ovat ”Jatkosodan historia”, jonka 3-osa (sivut 36-58, 1991) sisältää selvitykset hyökkäyksestä Petroskoin suunnalla ja itse kaupungin valtaustoimet. ”Jatkosodan Pikkujättiläinen” (2005) esiintuo viimeisimmän tutkimukseen perustuvan käsityksen sodan tapahtumista. JSH 3:n kyseisen osion ovat kirjoittaneet Vilho Niitemaa ja Timo Kallioniemi. JSPJ:n osion on kirjoittanut Antti Juutilainen.

”Jatkosodan Pikkujättiläinen” kuittaa Petroskoin valtauksen jotakuinkin lakonisesti:

”Sotatoimien kehittyessä suotuisasti ylipäällikkö antoi 11.9. käskyn yleishyökkäyksen jatkamisesta tavoitteena Petroskoi. Kolme divisioonaa käsittäneen VII Armeijakunnan hyökkäys lännestä ja VI Armeijakunnan osien hyökkäys etelästä johti Petroskoin valtaukseen lokakuun ensimmäisenä päivänä.
Puna-armeijan 7. Erillisen Armeijan joukot olivat syyskuun lopulla keskittäneet voimansa Petroskoin puolustamiseen. Suomalaisten työntyessä kaupunkiin pääosa sen puolustajista väistyi kohti Karhumäkeä”.

Tästä ei kyllä saa vaikutelmaa kovinkaan räyhäkkäistä puolustustaisteluista.

”Jatkosodan historian” 3-osa kuittaa parilla sivulla (s. 50-52) Petroskoin valtauksen. Suomalaiset joukot lähestyivät Petroskoita kolmen kärjen taktiikalla, estääkseen vihollisen yhteydet etelään ja pohjoiseen. Etelästä Äänisen rantaa kaupunkia lähestyivät VI AK:n kärkijoukot. Vastaavasti VII AK:n hyökkäys eteni Matrossan suunnalta kohden Vilga-Suojusmäki tasaa, ja keskeltä Jandrijärven linjalta Paalun osastot suoraan kohden Petroskoita.

Suurhyökkäystä hallinnoivan Karjalan Armeijan johto varautui 29.9. iltapäivällä Petroskoin taistelujen pitkittymiseen esittämällä VI AK:n ja VII AK:n komentajille suunnitelman yhteisen johtoportaan muodostamisesta taistelujoukoille. Vasemmalla kaistalla operoivan VII AK:n tarkoituksena oli ennen yhtymien yhteistoimin tapahtuvaa kaupungin valtausta katkaista neuvostoliittolaisten yhteydet Petroskoista pohjoiseen. Tämä operaatio kuitenkin jumitti ja eteni vitkaan, kaikesta päätellen juuri sen vuoksi, että Petroskoita puolustavan Petroskoin Suunnan Ryhmä asetti kaupungista pohjoisreittiä Solomannin kautta irtautuvan armeijan sivustan suojaksi lujan ja erittäin tulivoimaisen puolustuksen, joka vetäytymisen pääosin tapahduttua itsekin irtautui.

Tilanteen etenemisestä saadut tiedustelu- ja tunnustelutiedot saivat suomalaiset muuttamaan taistelusuunnitelmaansa. Niinpä illalla 30.9. Karjalan Armeijan johto määräsi, että joukot olivat oikeutetut etenemään kaupungin reunoille saakka, mutta tunkeutuminen itse kaupunkiin sai tapahtua vasta sitten, kun oli selvitetty, miten vihollinen aikoo kaupunkia puolustaa. ”Tapahtumat kehittyivät kuitenkin toisin”, toteaa JSH 3-osa.

Keskikaistalla etenevät Osasto Palkama ja Taisteluosasto Kari etenivät pätkittäin: niiden hyökkäys sai puna-armeijan puolustuksen irtautumaan, mutta viivyttävän vetäytymisen oppien mukaisesti vihollinen oli asemissa uudelleen vähän matkan päässä. Taisteluosasto Paalu pääsi 30.9. jo parin kilometrin päähän Petroskoin laidasta.

”Yöllä 30.9. kello 22.30 eversti Paalu antoi Osasto Pakamalle käskyn tunkeutua, olosuhteiden mukaan, häikäilemättömästi kaupunkiin. Puolenyön jälkeen hän muutti armeijakunnan komentajan [VII AK;n komentaja kenraali Hägglund] suostumuksella myös Taisteluosasto Karin tehtävää. Osaston oli ensimmäisen tavoitteen, Suolusmäen kaakkoispuolisen tienhaaran saavutettuaan käännyttävä Petroskoihin päin, eikä jatkettava Äänisen rantaan.

Heti edellä mainitun kehotuksen saatuaan majuri Palkama lähetti osastonsa liikkeelle. Kohta 30.9. ja 1.10. puolenyön jälkeen kärkenä hyökkäävän komppanian päällikkö ilmoitti vihollisen irrottautuvan asemistaan. Kello 4 aikaan tykistö ampui tulikeskityksen vielä viivytystä yrittävien neuvostoliittolaisten uusiin asemiin. Se mursi vastarinnan, ja 1.10. kello 4.30 Kev.Os. 8:n kärkikomppania eteni Lososinankatua itse kaupunkiin. Kello 5.10 vedettiin Suomen lippu valtauksen osoituksena erään huomattavan rakennuksen lippusalkoon.

Vastarinta itse kaupungissa oli heikkoa, sillä neuvostoliittolaiset olivat vetäytyneet sieltä ennen suomalaisten tuloa. Joitakin tuhoamiskomennuskuntia toimi vielä kaupungissa. Ne polttivat sotilas- ja hallintorakennuksia, teollisuuslaitoksia ja uusimpia kivitaloja. Sotavankien kertomuksen mukaan kaupungista oli jo heinäkuusta lähtien evakuoitu ase-, ammus-, öljy- ja polttoainevarastoja, tehtaiden koneistoja ja arvokkainta irtainta omaisuutta. Myös siviiliväestö oli evakuoitu. Kaupungin valtauksen jälkeen hävitys arvioitiin 25-30 prosentiksi. Taisteluosasto Rönnquist miehitti kello 7.30 mennessä kaupungin keskiosan Ääniseen saakka ja varmisti sen sillat. Perässä tuleva III/JR 60 puhdisti Petroskoin länsipuolella olevan maaston ja varmisti etelään, radioaseman kukkulan suuntaan, missä neuvostoliittolaiset olivat tiukasti vastustaneet [VI AK:n kärkenä etenevän] Osasto Laguksen joukkoja. Keskustan miehityksen jälkeen III/JR 60:n komentaja työnsi yhden komppanian kaupungin eteläosaan, missä se torjui noin 300-miehisen vihollisen osaston yrityksen vetäytyä kaupunkiin.”

Luoteessa, Konnotien [”konitie” eli tukeista rakennettu hevosajotie] suunnalla suunnalla Taisteluosasto Kari aloitti kahdesti yön kuluessa ammutun tykistövalmistelun jälkeen 1.10. kello 4.20 hyökkäyksen kaupunkiin. Vihollisen vastarinta oli tälläkin suunnalla heikentynyt, ja osasto sai teiden välissä olevan kukkulan haltuunsa sekä eteni kello viiden aikaan rautatielle”. Pian vihollienn irtautui myös Konnotien mutkasta Petroskoin luoteispuolella, joten Konnotie avautui suomalaisten käyttöön.

Jatkosodan historian tarjoama tiivis, mutta konkreettinen selostus Petroskoin kaupungin valtauksiin johtaneista taisteluista näyttää miten puna-armeijan joukot vetäytyivät oman ylijohtonsa ja Petroskoin Suunnan Ryhmän vetäytymissuunnitelman mukaisesti. JSH 3-tiivistää taistelun Petroskoin kaupungista seuraavasti:

”Kaikkialta Petroskoin ympäristöstä Petroskoin Ryhmän joukot pääsivät vetäytymään, päävoimin kaupungista pohjoiseen, osin laivoilla Äänisen yli ja osin erämaan halki Syvärin eteläpuolelle”.

Tilastollisia huomioita

Kaikki Kansallisarkiston http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php -menehtyneiden tiedostoa käyttäneet lienevät todenneet, että niin arvokas ja ansiokas kuin tuo onkin, sen puutteet ja viat ovat valitettavan näkyvät. Niinpä esimerkiksi yksiselitteistä, yhdellä haulla avautuvaa tietoa siitä, miten paljon Petroskoin valtaustaistelut Suomen armeijalta miehiä veivät, ei sieltä ole esiin noudettavissa. Tein kuitenkin muutamia hakusarjoja, joilla pyrin valaisemaan tätä seikkaa. Onhan ajateltavissa, että jos Petroskoin kaupungin puolustustaistelut syys-lokakuun vaihteessa 1941 olivat aiemmin tiedossa olleesta kokonaiskäsityksestä poiketen ” erittäin kiivaita ja sotilaat puolustivat kaupunkia urheasti” niin sen uskoisi selvästi näkyvän myöskin hyökkääjän, eli Suomen armeijan, tappioluetteloissa.

1.) Suomen tappiot Petroskoin kaupungin valtauksen alla ja välittömästi sen jälkeen. Otin kokonaistappiot päivittäin ajanjaksolta 26.9.1941 – 5.10.1941. Tämä on kuka kuinkin järjetöntä, koska valtaosa tappioista tulivat täysin muilta rintamilta kuin Petroskoin edustan taistelukentältä. Mutta katsotaan kuitenkin tulokset: 26.9.1941=166 menetettyä, 27.9.=135, 28.9.=147; 29.9.= 130; 30.9.=106; 1.10.=68; 2.10.=93; 4.10.=55 ja 5.10= 85. Nämä luvut kertovat siis enemmänkin koko Suomen hyökkäyssodan käynnin tasaantumisesta kyseisenä kuukaudenvaihteena kuin itse Petroskoin kaupungin valtaustaisteluiden luonteesta ja verisyydestä.
2.) Etsin Menehtyneiden 1939-1945 –tiedostosta uhrit, jotka löytyvät hakusanalla ”Petros*”. Asteriksipääte siksi, että mukaan tulisivat myöskin Petroskoin suunta, Petroskoin tie, Petroskoin seutu yms. mahdolliset Petroskoihin liittyvät paikat. ”Äänislinna” –nimellä ei tuossa vaiheessa tullut vielä yhtään, niin kuin ei kai voisi ajatellakaan. Tulokset tällä haulla: 29.9.1941 = 27 menehtynyttä; 30.9.=14; sekä 1.10.=3 menehtynyttä. Eli kaupungin valtaustaisteluihin välittömästi liittyvänä ajankohtana yhteensä 44 menehtynyttä.
3.) Mutta koska tiedoston kuolinpaikkatiedoissa tunnetusti on jonkin verran puutteellisuuksia ja epätarkkuuksia, suoritin vielä haun, jossa etsin 29.9.-1.10.1941 menehtyneiden sotilaiden joukko-osastotietojen perusteella Petroskoin kaupungin valtaustaisteluihin osallistuneiden joukko-osastojen menetyksiä. Tulokset tästä hausta: JR 26:n riveistä menehtyi 29.9.1941 yhteensä 13 miestä; 30.9. yhteensä 21 miestä ja 1.10. yhteensä 6 miestä = 40 miestä. Muita joukko-osastoja: JR 25: 0+1+1=2; JR 51: 14+3+1=18; JR 60: 5+3+0=8; JP 4: 9+7+2=18 Muut: 5+0+6=11. Eli yhteensä: 46+35+16= yhteensä 97 miestä. Se on paljon miehiä, melkein puolikas komppaniaa. Mutta kolmelle päivälle ja suhteellisen laajalle alueelle jakautuneena se ei kuvasta mitään erityisen kiivasta taistelua kaupungista.

Jääkäämme kasvavalla mielenkiinnolla odottamaan lähempiä tietoja Petroskoin puolustustaistelusta ilmenneistä uusista tutkimustuloksista.

Muuan suomalainen ihmiskohtalo Petroskoin valloituksen yhteydessä

Eri lähteistä on todettavissa, että Äänisen yli laivoilla, proomuilla ja lautoilla toteutunut vetäytyminen tuotti kiireen, ylilastauksen, suomalaisten tulen sekä puhjenneen myrskyn vuoksi uhreja. Aivan asiaankuulumattomana kuriositeettina todettakoon tässä, että sattuman kautta uhrien joukossa oli myös muuan entinen Suomen eduskunnan jäsen. Kimmo Rentolan teos ”Kenen joukoissa seisot” (1994) kertoo:

”Lehto, Arvo (1898-1941), keravalainen kansanedustaja, SKP:n työntekijä Ruotsissa ja Karjalassa.
Ks. Eduskunnan sivustot, Edustajamatrikkeli: kansanedustaja Arvo Lehto http://www.eduskunta.fi/thwfakta//hetekau/hex/hxent.htm :
[Antikaisen paluu Neuvostoliittoon Talvisodan jälkeen keväällä 1940 liittyi SKP:n elvytykseen, jota Moskovassa ryhdyttiin virittämään talvisodan loppuvaiheessa. Sodassa nähtiin, miten katastrofaaliset poliittiset seuraukset aiheutti SKP:n tuhoaminen Stalinin terrorissa. Kun Suomen asioihin piti vaikuttaa, ei löytynyt paljon ketään, eikä Neuvostoliiton alueella ollut hengissä riittäviä voimia tilanteen korjaamiseen. – Ajatuksena ilmeisesti oli, että rauhanteon jälkeen Suomessa taas tarvittaisiin kommunistista puoluetta.] – Kominternin kaaderiosastolla tehtiin 3.2.1940 Lehdosta spravka ja hänelle pyydettiin (Sorkin) nopeasti viisumia, ettei mies joutuisi valkosuomalaisten käsiin. – [Tilanne parani hiukan heti rauhanteon jälkeen, kun Tukholmasta pääsi Moskovaan entinen kansanedustaja Arvo Lehto, joka oli ollut kolme vuotta Ruotsissa ja Suomessa. Lehdolle järjestettiin viisumi ja lentolippu, sillä Moskovassa kaivattiin kipeästi tietoa suomalaisten kommunistien toiminnasta. Siinä suhteessa koettiin kuitenkin pettymys. Lehto oli oleskellut Haaparannassa joulukuun alusta 1938 ja ollut pidätettynä [Ruotsissa siis] lokakuusta 1939, joten hän ei tiennyt mitään ajankohtaista sen paremmin Suomen kommunistien kuin Tuomisenkaan toiminnasta. Häneltä saatiin sentään raportti, ketkä olivat kuuluneet keskuskomiteaan Helsingissä 1938. Sekin oli uutta tietoa Moskovassa. – Lehdon esitettyä laihat tietonsa Georgi Dimitrov määräsi heti huhtikuun alussa 1940 selvitettäväksi, millaisten johtavien tovereiden varaan suomalaisten puolue voitaisiin uudelleen rakentaa. Kaaderiosastolla jouduttiin kuitenkin toteamaan, että suomalaisilla oli erittäin huonot ja vajavaiset tiedot. Kaikki oli mennyt hunningolle Jukka Lehtosaaren pidätyksen jälkeen eli alkuvuodesta 1938]. Rentola on Moskovan arkistosta kaivanut esiin Arvo Lehdon paluuviisumin 19.2.1940 pidennyksineen sekä Latvialaisine leimamerkkeineen ja Velikije Lukin 15.3.1940 leimoineen. Ruotsin sosiaalihallitus oli määrännyt Lehdon poistumaan maasta 15 vuorokauden kuluessa, jolloin hän oli kirjoittanut Neuvostoliiton Tukholman lähetystöön ja pyytänyt maahanpääsyä.

Ex-kansanedustaja Arvo Lehdon kohtalon muotoutuminen selvisi sattumien summana: Alikersantti Väinö Tuomaala raportoi Äänislinnasta Valtiolliselle poliisille (Valpo) kaksi viikkoa kaupungin valtauksen jälkeen. Alikersantti ilmoitti löytäneensä erään talon rikkakasasta vallatussa Petroskoissa nipun papereita. Paperit olivat Lehdon mainittu viisumianomus, liitteenään kopiot Ruotsin sosiaalihallituksen karkoitusasiain pöytäkirjasta 17.1.1940 ja Arvo Lehdon kirjeestä suurlähettiläs Aleksandra Kollontaylle. – Lehto sai Petroskoin valtauksen yhteydessä surmansa, mutta asia ei tullut Valpon tietoon. O.V. Kuusinen tiedotti tapahtuneesta IKKI:n kaaderiosastolle 19.12.1941. – Lehto oli Äänisen yli pyrkineellä lautalla, joka syttyi pommituksessa palamaan. Lehto hyppäsi järveen ja hukkui. Asiasta on maininnut Aura Kiiskinen Inkeri Lehtiselle toukokuussa 1956. [Rentola: emt].

[Eki]

Yksityiskokoelmista löytyy paljon pian valtauksen jälkeen otettuja valokuvia Petroskoista. Useissa kuvissa näkyy savuavia raunioita, joissakin vielä palaviakin taloja. Myös näkyy kaupungissa harhailevaa siviiliväestöä. Mutta kuvista puuttuvat lähes täysin kaatuneet, niin suomalaiset kuin neuvostosotilaatkin. Myöskään tuhottuja panssarivaunuja tai muuta neuvostoliittolaisilta jäänyttä sotakalustoa kuvissa ei juurikaan näy. Kuitenkin mm tuhotut panssarivaunut olivat muuten suosittu kuvauskohde.

Valokuvien sanoma on mielestäni ihan selvä: kaupunkitaisteluita Petroskoissa käytiin kovin vähän. Tämä asia tietysti tulee paremmin selväksi sotapäiväkirjoista. Kaupunkiin ensimmäiseksi ehtineestä Kevyt Osasto 8:sta on historiikkikin. Sillä on sattuva nimi "Kärkenä Äänislinnaan." Historiikin mukaan KvOs 8 ei 1.10. menettänyt yhtään sotilasta kaatuneina. Neuvostosotilaita ammuttiin joitakin, mm Pyöreällä Aukiolla, jossa oli Leninin patsas.

[Tapio Onnela]

Äänislinnan taisteluista löytyy kuvia muun muassa täältä Heninen.net sivustolta. Kuvatekstinä tässä lukee sivulla: "1. lokakuuta 1941. Laguksen panssarit kaupungin kaduilla"
Kuva: Heninen.net

En kyllä löytänyt tarkempaa lähdettä kuville. Voivat hyvin olla suomalaisten propagandatarkoituksiin kuvattua materiaalia.

* Lisää kuvia Äänislinnasta. Heninen.netin sivuilta.

Katso myös tämä artikkeli Agricolan foorumilla:
* Lenin ja Summan tykki Äänislinnassa

[Eki]

En kyllä löytänyt tarkempaa lähdettä kuville. Voivat hyvin olla suomalaisten propagandatarkoituksiin kuvattua materiaalia.

* Lisää kuvia Äänislinnasta. Heninen.netin sivuilta.

Joo, "Heninen" eli Andrey Hänninen ei valitettavasti läheskään aina merkitse nettisivuilleen laittamiinsa valokuviin lähteitä. Hän on kyllä uutterasti kerännyt kuvia joka puolelta, muilta nettisivuilta ja kirjoista. Petroskoissa aikoinaan asuneena hän tuntee kaupungin hyvin.

Tuo esimerkkikuva voisi periaatteessa olla ihan aito. Laguksen osasto ajoi kaupunkiin 1.10.aamulla etelästä. Kaupungin silloinen eteläosa oli puutalovaltaista ja paloi aika pahoin.

[JariL]

Ehkä käsitettä "puolusti kaupunkia" ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Maantieteellisesti Petroskoi on huono paikka puolustajan kannalta ja sieltä vetäytyminen oli paljon järkevämpää kuin sinne jääminen ja taisteleminen. Suomalaisille kyllä aiheutui tappioita matkalla kaupunkiin ja sitten kun sieltä jatkettiin kohti Karhumäkeä. Mutta ehkäpä tuo fokus jostakin selviää? Jos puhutaan itse kaupungin valtauksesta niin se kävi varsin nopeasti kuten edellä on jo käynyt ilmi.

[Veikko Huuska]

Suomi taisteli 1939-1945 -mitalisarjassa on lyöty Petroskoin valtauksen kunniaksi mitali. http://www.matinmarkka.com/Petroskoin-V ... 1101941/fi.
Mitalin tuottajat ovat katsoneet, että Petroskoin valtaus käsitti sotatoimet aikavälillä 17.9.-1.10.1941, koskapa mitalin reunaan on tuollainen ajanjakso kirjattu.

Kuten edellä ilmeni, Petroskoin suunnan hyökkäyskäsky annettiin itseasiassa vajaata vikkoa aikaisemmin eli jo 11.9. Sivustoilta ei varmuudella ilmennyt, onko mitalia vielä saatavana (toinen näyttö ilmoitti että "tuotetta on varastossa", toisella sivulla kerrottiin että "ei varastossa

Lienee tietenkin makuasia, milloin minkin erillisen operaation katsotaan alkaneen, ja joskus myös milloin sen voidaan katsoa päättyneen. Itse kaupungin haltuunoton kuvauksista muistan mainintoja yksittäisistä sala-ampujista ja viivyttäjistä, jotka ammuskelivat rakennusten kätköistä.

Lähtijät jättivät kaupunkiin valvontayksikköjen toimijoita, sekä miehiä että naisia, suorittamaan vakoilua suomalaisten sotavoimista, liikkeistä ja muista aktiviteeteista.

[Veikko Huuska]

Kulttuurihistoriallisena juttuna tallennettakoon tähän yhteyteen eräs anekdootti, jonka Lasse Kangas taannoin taritsi (KSML 1.10.2011):

Eli kun Petroskoista tehtiin valloituksen huminoissa Äänislinna, niin mikä sitten olisi ollut Pietarin uusi nimi? - Nevanlinna.
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/s ... 941/707352.

[Martti Kujansuu]

Kummankaan kaupungin valtausta ei edeltänyt perinteinen piiritys vankkoine ryhmityksineen, pommituksineen ja murtohyökkäyksineen ja niitä vastassa olevine rautaisine puolustusjärjestelyineen ja katutaisteluineen, talo talolta edenneine haltuunottokamppailuineen.

Ilmavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Jarl Lundqvist, antoi 18. heinäkuuta 1941 käskyn jossa hän kielsi siviilikohteiden pommituksen [1]. Toisaalta hän oli jo aikaisemmin antanut ainakin kaksi käskyä, missä hän hyväksyi sotilaallisten kohteiden pommittamisen kaupunkialueella [2][3]. Ilmavoimat tyytyivät kuitenkin pommittamaan vain ratayhteyksiä Petroskoin pohjoispuolella muutama päivä ennen hyökkäystä itse kaupunkiin [4][5]. Pommikoneet olivat pommittaneet joitakin varastoalueita kaupungin laidalla heinä- ja elokuussa.

[1] http://digi.narc.fi/digi/fullpic.ka?kuid=4439060
[2] http://digi.narc.fi/digi/fullpic.ka?kuid=4438790
[3] http://digi.narc.fi/digi/fullpic.ka?kuid=4439031
[4] http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4445542
[5] http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4445544

[Eki]

Jännä hässäkkä tuo mitalin piirros. Siinähän on rintamatilanne suunnilleen valtausta edeltävänä päivänä. Itse Petroskoin kohdalle on piirretty kaksi kirkkoa. Ne peittävät koko alueen niin, ettei esitetä, mikä joukko on ennättämässä ensin kaupunkiin.

Mitalin suunnittelijalla on ehkä ollut mallina joku vanha valokuva 1900-luvun alusta. Ihan tuollaisia kirkkoja Petroskoissa ei 1940-luvulle tultaessa enää ollut. Kovin slaavilainen kuva syntyy.

Syvärin suulle on merkitty "128. D" Tarkoitetaan varmaan saksalaista 163. Divisioonaa.

[Veikko Huuska]

Talvisodassa Puna-armeijan 128.D osallistui Kollaan suunnan taisteluihin. Jatkosodan ajalta en onnistunut löytämään tuonnimisen yhtymän tietoja.
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opi ... _taistelut.