Korkein hallinto-oikeus 12.5.2010 taltionumero 1116): kirjoitti:
Suojelupoliisi oli vuonna 1990 saanut kansainvälisessä tiedustelutietojen vaihdossa haltuunsa asiakirjan (niin sanottu Tiitisen lista). Ei ollut poissuljettua, ettei asiakirjalla voisi olla edelleenkin merkitystä suojelupoliisin toiminnalle. Suojelupoliisi oli asiakirjojen ja suullisessa käsittelyssä esitetyn perusteella osoittanut, että saadun luottamuksellisen tiedon julkistaminen voi vaikuttaa kielteisesti suojelupoliisin yhteistyötahojen halukkuuteen jatkossa luovuttaa suojelupoliisille tiedustelutietoja. Tällaisten tietojen saamatta jääminen saattaisi heikentää suojelupoliisin edellytyksiä hoitaa valtion turvallisuuden ylläpitämiseen liittyviä tehtäviään ja siten vaarantaa valtion turvallisuutta. Näillä perusteilla ei ollut julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 9 kohdan salassapito-olettaman sisältävässä vahinkoedellytyslausekkeessa tarkoitetulla tavalla ilmeistä, että tiedon antaminen puheena olevasta asiakirjasta ei vaaranna valtion turvallisuutta.
Suomen perustuslaki 12 § 2 momentti
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta... 24 § 1 momentti 9 kohta sekä ...
( Vahvennukset HJ. Kursivoiduista konditionaaleista ilmenee, että KHO on ratkaisessaan asian ottanut huomioon käännetyn todistustaakan, joka seuraa lakiiin sisältyvästä salassapito-olettamasta, kuten päätöksessäkin on todettu (ei ollut ilmeistä, että tiedon antaminen ei vaaranna valtion turvallisuutta ===> siksi siis salainen!).
Näin lausui siis Korkein hallinto-oikeus päätöksessään, jolla se pysytti suojeupoliisin päätöksen olla julkistamatta ns. Tiitisen listan.
En näe, että Suomen perustuslaki, johon KHO nimenomaan päätöksessään viittaa, olisi mitenkään ”poliittinen” kuten täällä on väitetty (mikäli poliittisella tarkoitetaan päivänpolitiikkaa). Nähdääkseni KHO on tehnyt päätöksensä juridisesti moitteettomasti suuren yleisön kannalta vaikeassa asiassa. Selvää on, että erilaiset hosujat jotka vain hakevat helppoja ratkaisuja jo joiden mielestä on mukava kritisoida, murisevat, koska ”taas salaillaan”. Jäin kysymään, pitäisikö suojelupoliisin kaikki saamat tiedot julistaa kirkossa sunnuntaisin. Ellei, mitkä tiedot saisi julistaa vain arkisin? Onko jotain asiakirjaa, jota ei tarvitsisi julistaa lainkaan kirkossa? KHO linjasi asiakirjojen julkisuutta koskevan eduskunnan säätämän lain 24.1.9-kohdassa säädettyä salassapito-olettamaa, jonka mukaan todistustaakka on käännetty: salassapito on sääntö, josta voidaan poiketa vain, jos turvallisuus on osoitettu.
Täällä esitetty väite, jonka mukaan
”
Listaan liittyy poliittinen vastuu. Poliitikko kantaa vastuun, tai pitäisi kantaa, myös siitä, että on toiminut vieraan vallan vakoojana”
on latteus, joka ei varmaan anna aihetta ainoaankaan kommenttiin täällä.
Ilmoittamalla, että poliitikko on rikosoikeudellisessa vastuussa syyllistyessään vakoiluun (mikä on rikoslakien mukaan fakta kaiketi kaikkialla maailmassa eikä suinkaan vain politikkojen osalta) ei varmaan vakuuteta ketään siitä, että KHO:n yksittäistapauksessa tekemä laintulkintaa koskeva päätös olisi ollut virheellinen tai "poliittinen". Näkemys, jonka mukaan KHO olisi muka ”suojellut” rikollisia politikko-vakoojia ei liioin vakuuta ainakaan siten perustellen, että tämä muka pitäisi paikkansa koskapa "vakoilu vieraan vallan hyväksi" on laissa kiellettyä.
Kirjoitus toi kaiken lisäksi mieleeni poliitikon, joka julistaa suureen ääneen ”
minä otan täyden vastuun. Otan täyden vastuun kantaakseni!" - sen jälkeen politikko hymyileekin tyytyväisenä itseensä: "hyvin sanottu”.
Itse asiassa tuo kuviteltu politikko ei sano yhtään mitään. Hän vain julistaa tyhjänpäiväistä latteutta. Jos tulee aika jolloin kysytään: ”kenen syy” tämä politikko jaksaa selitellä kaikenlaista tietämättömyydestään, muistamattomuudestaan, vilpittömästä mielestään jne. "Otan täyden vastuun" on yleensä mitäänsanomaton fraasi. Samoin yksilöimätön fraasi "poliitikko kantaa vastuun".
On syytä ehkä muistuttaa myös siitä, että eduskunta säätäessään asiakirjain julkisuudesta joutui tekemään rajanvetoja toisaalta avoimen demokratian julkisuusintressin välillä, toisaalta valtion turvallisuusintressien välillä, jotka edellyttävät julkisuuden rajaamista. Eduskunta päätti asiakirjain julkisuuslain säätämisen yhteydessä, että sen kaltaiset asiakirjat, kuten (monta vuotta myöhemmin ajankohtaiseksi tullut) Tiitisen lista, kuuluisivat niihin, jotka eivät ole julkisia. Joku saattaa olla eri mieltä eduskunnan tekemän rajanvedon onnistuneisuudesta, mutta näin eduskunta joka tapauksessa ratkaisi asian, oltiinpa lopputuloksesta mitä mieltä tahansa. Jo tätä aiemmin oli eduskunta säätänyt, että lopullista päätösvaltaa yksittäistapauksissa käyttää näissä asioissa KHO, joka siis pysytti päätöksen.
Tätä kaikkia asianomaiset noudattakoot, kuten KHO:n (ja KKO:n) päätösten lopussa tavataan sanoa.
Semmottii...
