Otin nyt itsekin asian puheeksi, kun olen luentovelvoitteista tällä viikolla selvinnyt. Olettaisin, että toimittaja Boris Salomon on viitannut Sakari Lappi-Seppälän tunnettuihin ja aivan riittävän todistusvoimaisiin muistelmiin. Kun kerran Uusi Suomi teki tästä peräti uutisen, niin kirjoitin aiheesta
sitten sinne.
Antero Holmilahan on käsittääkseni kritisoinut professori Jokipiitä siitä, miten tämä käytti aikoinaan Lappi-Seppälän muistelmia hieman valikoivasti painottaen.
Täällä on myös keskusteltu suomalaisten SS-miesten suhtautumisesta venäläiseen ja ukrainalaiseen siviiliväestöön. Jos sopii, niin voisin tähän yhteyteen ehkä poimia joitakuita sitaatteja SS-mies Tauno Polónin päiväkirjasta, jotka siis sisältyvät myös tuohon julkaisemaani Sotahistoriallisen Aikakauskirjan artikkeliin:
"Olin tänään teatterissa. Se oli aika huvittava tapaus sinänsä. Oli usein vaikea pidättää naurua, kun ryssät esittivät ohjelmaansa. Yleisö piti koko ajan kauheata melua ja sipuli haisi vietävän pahalta."
"Tänään olin jälleen ryssän ruokalassa syömässä hirssipuuroa ja kaalisoppaa, jota en kuitenkaan saanut millään pelillä alas. Kesken ruokailua siellä lakaistiin lattiaa niin että pöly lensi. Lusikoita ei ollut kuin muutama kappale. Minulle tempaistiin lusikka naapuripöydästä ja marusja pyyhkäisi sitä jonkun verran esiliinaansa ja toi sen minulle. Katsoin parhaaksi syödä omalla lusikallani."
"Naisia kertyi illan kuluessa yhä lisää ja lisää, niin että lopuksi niitä oli suunnilleen 10 kappaletta, joita me sitten kahdestaan hiki hatussa veivasimme. He olisivat kyllä tanssineet mieluummin ripaskaa ja pikkuryssää, mutta osasivat sentään eurooppalaisia tansseja. Ilta meni aina kahteentoista saakka ja meitä rupesi jo väsyttämään Lylyn kanssa. No, ei muuta kuin ajoimme naiset yksinkertaisesti pellolle ja kävimme petille. Täälläpäin tällainen menettely käy mainiosti päinsä, muttei ehkä niinkään hyvin muualla maailmassa".
Yleistoteamuksena olen artikkelissa todennut, että ainakin Tauno Polónin tapauksessa sotakokemukseen sisältyi selvä valloittajan ylemmyydentuntoinen asennoituminen slaavilaiseen siviiliväestöön. Natsien verinen rotuviha tosin näyttäisi jääneen kohtalaisen vieraaksi. Huomioitava on toki sekin, että Ukrainan ja Etelä-Venäjän suurten asutuskeskusten kautta matkustaneet suomalaiset SS-miehet joutuivat kotimaan rintamalla taistelleisiin maanmiehiin verrattuna paljon lähemmin tekemisiin Neuvostoliiton asukkaiden kanssa. Tämä suora kosketus saattoi myös olla omiaan avartamaan miesten käsityksiä vihollismaan asukkaista ja lieventämään mahdollisia aiempia ennakkoluuloja. Useimmiten suhtautumista sävytti jonkinlainen ensi kertaa ulkomailla olevan nuoren miehen uteliaisuus, johon yhdistyi myös tuo huvittuneen halveksuva asenne.
Dokumentista en oikein tiedä, mitä siitä pitäisi sanoa. Ehkä se oli hieman liian Mannerheim-keskeinen, ja Nevanlinnan osuus tuntui jotenkin päälleliimatulta. Kuten tuolla olen sanonut, olen myös hieman pettynyt että tuottajat päättivät kääntyä Boris Salomonin puoleen, eivätkä esimerkiksi Antero Holmilan.
Alunperin ilmeisesti amerikkalaisen dokumenttisarjan suomeksi käännetty käsikirjoitus ja ääniraita käytti ensimmäistä persoonaa. Suomeen viitattiin sanalla "kotimaamme", ja myös "me"-pronomini oli käytössä. Tämä tuntui minusta jotenkin kömpelöltä, koska dokumentti oli kuitenkin ulkomaalainen. Olisi ollut paljon kiinnostavampaa nähdä jakso selkeänä ulkomaisena kuvauksena Suomen vaiheista.
Best,
J. J.