Onko nämä 1943 vielä elossa olleet juutalaiset varmuudella suomalaisten luovuttamia? Saksalaisethan on voineet saada itsekin vangiksi juutalaisia, tai esimerkiksi luovutettujen joukosta voineet identifioida juutalaisiksi sellaisia joita ei suomalaisten puolelta ole tunnistettu.
Westerlundin mukaan ryhmässä oli molempia. Saksalaiset ovat myöskin luokitelleet joitakin vankeja uudelleen luovutuksen jälkeen.
Kauppala nimeää seuraavat saksalaisille luovutetut juutalaiset politrukit: M.Mermerstein, S. Vinokurov, A Malkis, A. Ofengeim ja F.Grenberg. Lisäsi J. Metrikin ja A. Volkov ovat olleet todennäköisesti juutalaisia. Nämä henkilöt muodostavat 100 % suomalaisten saksalaisille luovuttamista juutalaisista politrukeista. Kaikista näsitä henkilöistö Kauppala on siis löytänyt tiedot ent. Neuvostoliiton arkistoista.
F. Grenbergin nimi on mainittu myös Neuvostoliiton haltuun huhtikuussa 1945 joutuneella 700 nimen listalla saksalaisille Suomesta luovutetuista vangeista. Hänen nimensä kohdalla listalla on Neuvostoliiton sotilaallisen vastavakoilun tekemiä merkintöjä, joiden merkitystä Kauppala ei tiedä. Yksi mahdollisuus on, että ao. henkilö on teloitettu neuvostoviranomaisten toimesta. Merkitykseltään epäselviä merkintöjä on listalla myös 31 muun vangin osalta.
Kauppalan neuvostoliittolaisista asiakirjoista lainaama teksti kuuluu "luovutettu saksalaiselle kommandolle tiedustelupalvelujen intressissä tai muuta sotilaspoliittista toimintaa varten Neuvostoliiton alueella." Tuskin siinä lukisi kommando, jos vastaanottaja olisi ollut Abwehr. Eiköhän ole realistista olettaa, että tässä asiassa Abwehr ja SD kykenivät yhteistyöhön.
Lisäksi Kauppala toteaa (s.152) "Sotavankisiirrot tiedusteluyhteistyönä vastaavat myös Elina Sanan hyvään kysymykseen, miksi sotavankisiirroista Suomesta Saksaan kerrottiin niin vähän tapahtumahetkillä verrattuina muihin Suomesta tehtyihin luovutuksiin. Koska tarkoitus oli välittää sotavankeja salaisiin operaatioihin, oli syytä ehdottomasti toteuttaa siirrot mahdollisimman syvässä pimennossa -ei vähiten sotavankien oman turvallisuuden vuoksi." Teksti jatkuu maininnalla siitä, että sotavankien vaihdot olivat Haagin ja Geneven sopimusten kieltämiä.
JariL kirjoitti:
Kauppalan neuvostoliittolaisista asiakirjoista lainaama teksti kuuluu "luovutettu saksalaiselle kommandolle tiedustelupalvelujen intressissä tai muuta sotilaspoliittista toimintaa varten Neuvostoliiton alueella." Tuskin siinä lukisi kommando, jos vastaanottaja olisi ollut Abwehr.
Ihan selvennyksenä, onko tuo merkintä saksalaisten vai neuvostoliittolaisten tekemä? Merkintä voi tietysti periaatteessa viitata mihin tahansa Kommandoon, vaikkapa sitten Abwehr-Kommandoon.
JariL kirjoitti:
Kauppala nimeää seuraavat saksalaisille luovutetut juutalaiset politrukit: M.Mermerstein, S. Vinokurov, A Malkis, A. Ofengeim ja F.Grenberg. Lisäsi J. Metrikin ja A. Volkov ovat olleet todennäköisesti juutalaisia. Nämä henkilöt muodostavat 100 % suomalaisten saksalaisille luovuttamista juutalaisista politrukeista. Kaikista näsitä henkilöistö Kauppala on siis löytänyt tiedot ent. Neuvostoliiton arkistoista.
Sanan kirjassa Luovutetut (s. 340) mainitaan Malkis yhtenä von Felden kuittamana vankina, joten hänen kohdallaan näyttäisi olevan selvä tapaus. Malkis luovutettiin Einsatzkommandolle, ja siitä eteenpäin hän ilmeisesti siis päätyi tiedustelun palvelukseen.
Edit. Kun tuossa etsiskelin Alexander Malkisin tiedoilla eri luetteloista netistä, niin ainakin venäläiset martyrologiat ovat merkinneet Malkisin kadonneeksi (mikä ei tietysti ole välttämättä ristiriidassa Kauppalan kertoman kanssa), esim. täällä:
"Details on Professor Malkis were submitted by his brother’s granddaughter living in Israel. The fate of Professor Malkis, his having been handed over to the Germans, was unknown to his relatives. Similar testimonies were given by relatives of other Jewish POWs- nobody knew of tranfers to Germany, - their relatives had just not returned from the war."
Tällä venäläisellä sivulla esitetään Malkis kotiutettujen joukossa, ja hänen kohdallaan esitetään myös dokumentti kotiutetuista jossa hänet mainitaan, ГАРФ р-9526 оп. 6, д. 156. Sivusta ei saa suoraa linkkiä, en ainakaan siinä onnistunut, mutta tuolta siis voi etsiä tietoja:
Kotiin palautettujen sotavankien listalta (http://obd-memorial.ru/) näyttäisi löytyvän viisi Sanan mainitsemasta 29.10.1941 saksalaisille luovutetusta seitsemästä juutalaisesta. Tuonkin tiedon valossa Silvennoisen ja Sanan päätelmät von Felden toiminnasta näyttäisivät olevan melko yliammuttuja.
"Kommando" merkintä on tekstin mukaan venäläisestä asiakirjasta.
Historiantutkimuksessa on aina vaarallista selittää asioita yhdellä motiivilla. Sekä Sana että Silvennoinen näkevät Suomessa esiintyneen kommunismin vastaisuuden niin voimakkaana, että sen varjolla saksalaisten kanssa oltiin valmiita ylittämään kaikki moraaliset rajat. Tiettyyn pisteeseen olen samaa mieltä. Samalla tulisi kuitenkin pitää mielessä, että esimerkiksi Valpolla on jo viran puolesta velvollisuus valvoa mitä muiden maiden tiedusteluelimet Suomessa puuhaavat.
Aikanaan kun olin lukenut sekä Silvennoisen että Westerlundin kirjat pistin alla olevan tekstin paperille. Ajattelin lähettää sen johonkin sopivaan lehteen ao. tutkijoiden huviksi, mutta jäi silloin tekemättä. Kauppalan tutkimusta ei tekstin kirjoittaessani ollut julkaistu.
Lars Westerlund on julkaissut ansiokkaan tutkimuksen saksalaisten vankileireillä Suomessa olleiden sotavankien kohtalosta ja Oula Silvennoinen Valpon yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa. Molemmat kirjat lukeneena jää kuitenkin ihmetyttämään ovatko tutkijat tutustuneet lainkaan toistensa töihin ennen kuin ovat julkaisseet omansa? Kumpikin kun on tehnyt työnsä osana samaa projektia jolloin odottaisi jonkinasteista tietojen vaihtoa. Mielenkiintoinen oli myös Silvennoisen alustus tasavallan presidentin johtamalla foorumilla josta lainaus alla:
"Päämajan alainen valvontaosasto oli synkeän näytelmän toinen suomalainen pääosan esittäjä. Sen hallinnoimalle sotavankileiri 3:lle Ruokolahdella koottiin aktiivisiksi kommunisteiksi epäiltyjä sotavankeja muilta suomalaisilta sotavankileireiltä. Syksyyn 1942 mennessä valvontaosasto oli luovuttanut yhteensä 520 tällaista henkilöä Einsatzkommando Finnlandin käsiin Pohjois-Suomeen. Kaikki säilyneet lähteet viittaavat siihen, että valvontaosaston luovuttamien vankien kohtalona oli pikainen teloitus, mistä sekä valvontaosasto että sotavankihuollosta vastaava päämajan järjestelyosasto olivat tietoisia. Einsatzkommando Finnlandin toiminta painottui Sallassa sijainneelle saksalaiselle sotavankileiri Stalag 309:lle, jossa silminnäkijäkuvauksista päätellen vankien teloitukset pääasiassa tapahtuivat."
Silvennoisen mukaan ne rikokset joissa Valpo oli mukana toteutettiin Stalag 309:n alaisilla leireillä. Valpon henkilöstö oli mukana toiminnassa 31.12.1941 saakka. Westerlundin kirjassa taas kerrotaan, että Stalag 309:n kirjanpidon mukaan leireillä ammuttiin, teloitukset ja muut ampumistapaukset, 34 vankia heinäkuun 1941 ja 31.12.1941 välisenä aikana. Westerlund toteaa, että näiden lisäksi vankeja on ammuttu rintamalla kirjanpidon ulkopuolella ennen kuin heitä on ehditty virallisesti kirjata sotavangeiksi. Oli miten oli, ristiriita Silvennoisen ja Westerlundin tekstien välillä on sellainen, että se vaatii jonkinlaisen selityksen.
Westerlund kertoo tutkimuksessaan, että suomalaiset luovuttivat saksalaisille 51 juutalaista sotavankia. Vankien myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa. He ovat voineet kuolla, tulla ammutuiksi tai heidät on saatettu siirtää muualle. Westerlundin mukaan saksalaisilla oli erillisiä leiriosastoja juutalaisille sotavangeille eli Stalag 309: n leireillä ei siten ilmeisesti suoritettu aivan järjestelmällistä juutalaisten tuhoamista, koska muutoinhan juutalaisia sotavankeja ei olisi enää ollut hengissä vuonna 1944? Myös poliittisille komissaareille on ollut omat leirinsä joissa on ollut vankeja hengissä vielä saksalaisten vetäytyessä Suomesta. Komissaarikäskyäkään ei näin ollen liene pantu täysimittaisesti toimeen Stalag 309:n alaisissa leireissä mikäli Westerlundin tietoihin on uskominen. Westerlund on myös identifioinut 8 suomalaisten saksalaisille luovuttamaa vankia, jotka palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon.
Westerlund kertoo tutkimuksessaan, että Kiestingissä toiminut SS-Nord divisioona ampui jo rintamalla niin poliittiset komissaarit kuin muitakin sotavankeja. Mikä oli vom Felden merkitys tässä toiminnassa? Entäpä Valpon kuulustelijoiden? Silvennoisen mukaanhan vom Felde kuului ainakin muodollisesti nimenomaan SS -divisioona Nordiin. Westerlundin teoksen lukemisen myötä herää kysymys, onko Silvennoinen tulkinnut liian suoraviivaisesti Sonderkommando -sanan merkityksen omassa tutkimuksessaan vai onko kaikki tapahtunut siinä määrin kirjanpidon ohitse, että Westerlundin tiedoilla ja Silvennoisen kuvaamilla tapahtumilla ei ole mitään yhteyttä? Mutta mikä on todennäköisyys sille, että henkilö josta vaivaudutaan tekemään kuulustelupöytäkirja ja joka tuomitaan byrokraattisesti kuolemaan, kuten Silvennoinen epäilee Valpon etsivien tehneen, katoaa Stalagin kirjanpidosta? Vai suoritettiinko teloitukset vasta kun Valpon kuulustelijat oli jo "kotiutettu"? Westerlundin mukaan maaliskuussa 1942 Stalag 309:llä teloitettiin noin 300 venäläistä vankia.
Silvennoinen selittää niin Anthonin kuin Aaltosenkin halukkuuden saksalaisten auttamiseen vihalla kommunismia kohtaan sekä saksalaismyönteisyydellä. Jos oli näin, miksi Aaltonen Silvennoisen mukaan varoitti keväällä 1939 muitten Pohjoismaiden turvallisuuspoliiseja liiasta sinisilmäisyydestä Gestapon suuntaan ja asetti ehdoksi Valpon yhteistyölle ettei sen antamia tietoja saanut luovuttaa Saksaan? Samoin voisi kysyä, mikä olisi minkä tahansa maan turvallisuuspoliisin reaktio mikäli se saisi tietää vieraan maan turvallisuuselinten suunnittelevan operaatioita sen omalla kotikentällä? Riippumatta siitä, mitä vom Felde on kertonut Anthonille ja Aaltoselle kesäkuussa 1941 niin se on ainakin ollut selvää, että RSHA oli tunkeutumassa Suomeen SS-Nord divisioonan siivellä. Pyyntö Valpon henkilökunnan lainaamisesta on varmasti ollut Valpon johdolle sellainen tilaisuus valvoa saksalaisten toimintaa Suomessa, että sitä ei ole voitu ohittaa. Samaan motiiviin voisi viitata Arno Anthonin innokkuus tarjota tulkkeja saksalaisten käyttöön Leningradin alueelle 1942/43. Silvennoinen ei minusta juuri ole miettinyt turvallisuuspoliisin sisäänrakennettua vainoharhaisuutta tai sen tehtävänkuvasta seuraavia velvoitteita selittäessään Anthonin ja Aaltosen toimintaa vaan on tyytynyt selittäjänä kommunistivihaan. Silvennoisen olisi ehkä kannattanut miettiä Valpon etsivien roolia myös sitä taustaa vasten, että suomalaisilla yhteysupseereilla oli selkeä tiedustelurooli saksalaisten toiminnan, aseistuksen jne. suhteen Suomessa.
Silvennoinen esittää kirjassaan, että Valpon johto on ollut tietoinen siitä, että saksalaiset surmasivat Valpon heille luovuttamia vankeja. Tätä tai Valpon kuulustelijoiden osallisuutta ainakin joihinkin murhiin ei tarvitse epäillä. Päämajan valvontaosastokaan ei ole ollut tehtäviensä tasalla mikäli se ei ole tiennyt saksalaisten suorittamista vankien ampumisista. Mutta kertoiko vom Felde esimerkiksi komissaarikäskystä tai kuulustelijoiden tuomiovallasta Anthonille ja Aaltoselle kesäkuussa 1941 niinkuin Silvennoinen antaa ymmärtää? Kerrottiinko käskyistä niille Valpon etsiville, jotka vom Felde sai käyttöönsä, ennen toiminnan alkamista? Silvennoinen tulkitsee, että tieto oli saatu sillä perusteella, että yksi Valpon etsivä kirjoitti päämajaan asiaa selostetun pääosastolla. Etsivän raporttiin on joku merkinnyt kysymysmerkin, jonka Silvennoinen tulkitsee merkitsevä sitä, että joku lukija ei ole ollut läsnä asiaa pääosastolla esiteltäessä tai että lukija on ollut asiassa ulkopuolinen. Selitys voi kuitenkin olla myös se, että asiaa ei ole selostettu pääosastolla vaan että asiasta raportoinut etsivä luuli niin tapahtuneen.
Jos lukee esimerkiksi Christopher Browningin teoksen "Aivan tavallisia miehiä", joka kuvaa saksalaisen Einsatzkommandoa avustaneen poliisipataljoonan toimintaa Puolassa ja Venäjällä, niin huomaa, että edes pataljoonan komentajalle ei kerrottu kuin vasta ensimmäistä aktiota edeltävänä iltana mistä oli kysymys. Saksalaisilla ei tämän perusteella ollut tapana levitellä tietoa joukkomurhistaan tai niiden suunnittelusta edes omiensa keskuudessa. Himmlerin lukuisat puheet alaisilleen, joissa hän korostaa murhien salaamisen tärkeyttä kertovat samaa. Millä valtuuksilla vom Felde olisi voinut kertoa saksalaisten aikeista etukäteen Valpon johdolle? Pidettiinkö Anthonia, Aaltosta ja Valpon etsiviä todella niin luotettavina yhteistyökumppaneina? Vai pantiinko heidät tapahtuneen eteen samalla tavalla kuin monet saksalaiset poliisiyksiköihin kuuluneet miehet? Saksalaisten kannalta olisi ollut edullista edetä asiassa samalla tavalla asteittain kuin saksalaisten poliisien kanssa, koska se olisi mahdollistanut nopean vetäytymisen siinä tapauksessa, että suomalaiset olisivat reagoineet voimakkaasti vankien ampumiseen. Tätäkin olisi voinut edes miettiä.
Kaiken kaikkiaan Westerlundin kirja heittää jonkinlaisen varjon Silvennoisen kirjan radikaaleimpien olettamusten päälle. Jos Sonderkommando Finnland oli samanlainen murhakone kuin eräät muut itärintamalla toimineet Sonderkommandot, miksi sekä poliittisia sotavankeja että juutalaisia sotavankeja oli Stalag 309:n leireillä loppuun asti? Jos Sonderkommando ei surmannutkaan kaikkia saksalaisten käsiinsä saamia käskyjen mukaan tuhottavien ryhmään kuuluvia vankeja, oliko Valpolla tai Päämajan valvontaosastolla syytä olettaa, että vankien kohtalo saksalaisten käsissä olisi huonompi kuin suomalaisten käsissä? Osallistuivatko Valpo ja Päämajan valvontaosasto tietoisesti ja aktiivisesti saksalaisten tuhoamispolitiikkaan? Tieto siitä, että vanki voi kuolla luovutuksen seurauksena eroaa asteen verran siitä, että hän kuolee varmasti..
Silvennoisen teokseen sisältyy selkeä viesti siitä, että Suomi ei käynyt erillissotaa, koska sekä Valpo että päämajan valvontaosasto osallistuivat saksalaisten Neuvostoliittoa vastaan käymään ideologiseen sotaan. Jos tekijöiden motiivit eivät kuitenkaan perustuneet ensisijassa natsien kommunisminvastaisten ajatusten omaksumiseen, niin Silvennoisen teos jää kaikista ansioistaan huolimatta keskeisiltä osiltaan roikkumaan ilmaan. Antti Kujalan Vankisurmat -tutkimus kuvastaa hyvin sitä, että venäläisen vangin henki oli Suomessa sota-aikana halpa ja että vankien surmaajia löytyi kaikista yhteiskuntaluokista ja poliittisista suuntauksista. Valpo ja päämajan valvontaosasto olivat osa samaa yhteiskuntaa ja viime kädessä ne eivät olisi voineet toimia siten kuin toimivat ellei niiden omaksumaa ajatusmallia olisi sovellettu ja hyväksytty yleisemminkin. Valitettavasti tämä kuitenkin tarkoittaa, että vaikka Suomi katsoi käyvänsä erillissotaa se ei poikennut edukseen muista sotaakäyvistä maista ainakaan suhtautumisessaan vangiksi otettuun viholliseen. Paradoksaalisesti Suomessa on myös herätty pohtimaan toisen maailmansodan sankaritarun varjopuolia samaan aikaan kun joissakin sodan läntisissä voittajavaltioissa on alettu miettiä omien tekojen oikeutusta esimerkiksi voitetun Saksan siviiliväestön kohtelussa sodan jo päätyttyä.
JariL kirjoitti:"Kommando" merkintä on tekstin mukaan venäläisestä asiakirjasta.
Se voi sitten olla peräisin esimerkiksi kohdehenkilön kertomuksesta kuulusteluissa, tms. Tietyllä varauksella siihen voi siten suhtautua.
JariL kirjoitti:
Historiantutkimuksessa on aina vaarallista selittää asioita yhdellä motiivilla. Sekä Sana että Silvennoinen näkevät Suomessa esiintyneen kommunismin vastaisuuden niin voimakkaana, että sen varjolla saksalaisten kanssa oltiin valmiita ylittämään kaikki moraaliset rajat. Tiettyyn pisteeseen olen samaa mieltä. Samalla tulisi kuitenkin pitää mielessä, että esimerkiksi Valpolla on jo viran puolesta velvollisuus valvoa mitä muiden maiden tiedusteluelimet Suomessa puuhaavat.
Totta. Toinen seikka mihin ainakin itse kiinnittäisin huomiota on varovaisuus tulkinnoissa. Minulle tulee usein vaikutelma erityisesti näistä nuoremman polven tutkijoista, Holmila, Silvennoinen etc, että heillä on välistä hieman liiankin kiire vetää raflaavia johtopäätöksiä suhteellisen kevyen aineiston perusteella. Julkisuutta saavat johtopäätökset tietysti tekevät tutkijaakin tunnetuksi, ja lisäävät kirjan myyntiä, mutta pidemmän päälle se saattaa olla myös karhunpalvelus sekä tutkijalle itselleen että tutkimukselle.
JariL:ltä kerrassaan ansiokas kirjoitus, erityisesti tämä kohta:
JariL kirjoitti: Silvennoinen selittää niin Anthonin kuin Aaltosenkin halukkuuden saksalaisten auttamiseen vihalla kommunismia kohtaan sekä saksalaismyönteisyydellä. Jos oli näin, miksi Aaltonen Silvennoisen mukaan varoitti keväällä 1939 muitten Pohjoismaiden turvallisuuspoliiseja liiasta sinisilmäisyydestä Gestapon suuntaan ja asetti ehdoksi Valpon yhteistyölle ettei sen antamia tietoja saanut luovuttaa Saksaan? Samoin voisi kysyä, mikä olisi minkä tahansa maan turvallisuuspoliisin reaktio mikäli se saisi tietää vieraan maan turvallisuuselinten suunnittelevan operaatioita sen omalla kotikentällä? Riippumatta siitä, mitä vom Felde on kertonut Anthonille ja Aaltoselle kesäkuussa 1941 niin se on ainakin ollut selvää, että RSHA oli tunkeutumassa Suomeen SS-Nord divisioonan siivellä. Pyyntö Valpon henkilökunnan lainaamisesta on varmasti ollut Valpon johdolle sellainen tilaisuus valvoa saksalaisten toimintaa Suomessa, että sitä ei ole voitu ohittaa. Samaan motiiviin voisi viitata Arno Anthonin innokkuus tarjota tulkkeja saksalaisten käyttöön Leningradin alueelle 1942/43. Silvennoinen ei minusta juuri ole miettinyt turvallisuuspoliisin sisäänrakennettua vainoharhaisuutta tai sen tehtävänkuvasta seuraavia velvoitteita selittäessään Anthonin ja Aaltosen toimintaa vaan on tyytynyt selittäjänä kommunistivihaan. Silvennoisen olisi ehkä kannattanut miettiä Valpon etsivien roolia myös sitä taustaa vasten, että suomalaisilla yhteysupseereilla oli selkeä tiedustelurooli saksalaisten toiminnan, aseistuksen jne. suhteen Suomessa.
skrjabin kirjoitti: Toinen seikka mihin ainakin itse kiinnittäisin huomiota on varovaisuus tulkinnoissa. Minulle tulee usein vaikutelma erityisesti näistä nuoremman polven tutkijoista, Holmila, Silvennoinen etc, että heillä on välistä hieman liiankin kiire vetää raflaavia johtopäätöksiä suhteellisen kevyen aineiston perusteella. Julkisuutta saavat johtopäätökset tietysti tekevät tutkijaakin tunnetuksi, ja lisäävät kirjan myyntiä, mutta pidemmän päälle se saattaa olla myös karhunpalvelus sekä tutkijalle itselleen että tutkimukselle.
Noh, eiköhän ole ihan normaalia, että tutkija esittää radikaaleja tulkintoja ja sitten seuraa keskustelu, jossa tulkintaa arvioidaan. Suurelta yleisöltä vain tämä jälkimmäinen osuus jää huomiotta.
Emma-Liisa kirjoitti:eiköhän ole ihan normaalia, että tutkija esittää radikaaleja tulkintoja ja sitten seuraa keskustelu, jossa tulkintaa arvioidaan.
Jos radikaalit tulkinnat ovat itsetarkoitus, niin silloin ollaan kyllä mielestäni väärällä tiellä. Tottakai tutkijan tavoitteena tulee olla löytää aiheesta jotakin uutta sanottavaa, mutta tarvitseeko sen välttämättä aina olla radikaalia ja mullistavaa. Se voi vain tuoda uusia sävyjä vakiintuneisiin käsityksiin.
Valpon sodanaikaisesta roolista ja varsinkin Arno Anthonista on viime vuosina kirjoitettu paljon. Lienee selvää, että organisaatio oli kommunisminvastainen, koska sen päätehtävä oli alusta lähtien kommunistisen toiminnan vastustaminen Suomessa. Ja tämä siksi, että kommunismi nähtiin valtion vaarallisimmaksi viholliseksi. JariL on oikeassa siinä, että salaliittoa enemmän kyse saattoi olla turvallisuuspoliisin tehtävien hoidosta. Mutta Suomen viranomaisilla on lähempänäkin historiassa varsin usein esiintynyt halua olla luokan mallioppilas. Niin varmasti tässäkin tapauksessa.
Eräiden muiden viranomaislähteiden perusteella olen taipuvainen uskomaan, että Suomen viranomaiset haluttiin pitää Pohjois-Suomessa mahdollisimman läheisissä siteissä saksalaisiin juuri sen vuoksi, että pysyttiin kärryillä tilanteesta. Tuskin maaherra Hilliläkään täysin omin päin toimi kuten toimi. Vankien luovutuksetkin voi nähdä kaupankäyntinä tai vaihtona, josta vastineeksi on saatu saksalaisilta tiedustelutietoja tai muuta apua?
[quote="jsn"j Vankien luovutuksetkin voi nähdä kaupankäyntinä tai vaihtona, josta vastineeksi on saatu saksalaisilta tiedustelutietoja tai muuta apua?[/quote]
Ensisijaiseksi vastineeksi saatiin suomensukuisia vankeja, eli kyse oli vankien vaihdosta.
JariL kirjoitti:
Silvennoisen mukaan ne rikokset joissa Valpo oli mukana toteutettiin Stalag 309:n alaisilla leireillä. Valpon henkilöstö oli mukana toiminnassa 31.12.1941 saakka. Westerlundin kirjassa taas kerrotaan, että Stalag 309:n kirjanpidon mukaan leireillä ammuttiin, teloitukset ja muut ampumistapaukset, 34 vankia heinäkuun 1941 ja 31.12.1941 välisenä aikana. Westerlund toteaa, että näiden lisäksi vankeja on ammuttu rintamalla kirjanpidon ulkopuolella ennen kuin heitä on ehditty virallisesti kirjata sotavangeiksi. Oli miten oli, ristiriita Silvennoisen ja Westerlundin tekstien välillä on sellainen, että se vaatii jonkinlaisen selityksen.
Selitys voisi tietysti periaatteessa olla siinä, etteivät luovutetut vangit koskaan, tai ainakaan välittömästi päätyneet 309:n kirjanpitoon. Heidät siis joko luetteloitiin erikseen, tai poistuivat muutoin listoilta samointein. Kun esimerkiksi von Felde sai 29.10.1941 suomalaisilta 52 vankia, näkyy 309:n listoilla samaan aikaan vain laskua vankimäärissä, plus muutama yksittäinen kuolemantapaus.
Reinhard Otto on eritellyt leirien statistiikkaa tässä julkaisussa (s. 64 alkaen):
