Lea Murto-Orava
Viestit: 394
Liittynyt: 21.11.05 14:09
Viesti: Kotisivu

Kotkaniemessä on kehittämismahdollisuuksia – museon tulevaisuus on avoin

Luumäellä sijaitsevan, presidentti P.E. Svinhufvudin Kotkaniemi -kotimuseon kehittämishankkeen esiselvitys on valmistunut. Kotkaniemeä on mahdollista kehittää monipuolisemmaksi museo- ja matkailukohteeksi. Kehittämisen ensimmäinen edellytys on kuitenkin, että kotimuseon toiminnalle löytyy uusi jatkaja ja rahoittaja. Museovirasto ei pysty taloudellisista syistä pitämään kotimuseota avoinna eikä kehittämään sen toimintaa. Tänään käydyissä neuvotteluissa on sovittu, että Luumäen kunnan kanssa tehdään sopimus Kotkaniemen avoinna pidosta kesällä 2012.

Kotkaniemen kehittämishanke käynnistyi vuonna 2011. Kehittämishankkeessa ovat olleet mukana Museovirasto, Luumäen kunta, Etelä-Karjalan maakuntamuseo, Etelä-Karjalan Liitto, Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja P.E. Svinhufvudin muistosäätiön edustajat. Hanketta on rahoittanut Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja se on saanut Euroopan Unionin EAKR-rahoitusta. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 76 000 euroa, josta EAKR:n osuus oli 53 000 ja loppu jakaantui Luumäen kunnan ja Museoviraston kesken.

Esiselvitysvaiheessa on kartoitettu rakennuksen toiminnallisia muutostarpeita, laadittu restaurointi- ja ympäristösuunnitelmat sekä selvitetty museotoimintaan ja kulttuurimatkailuun liittyviä kehitysmahdollisuuksia. Restaurointi- ja ympäristöselvityksen on laatinut työyhteenlittymä Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy ja Helander - Leiviskä arkkitehdit SAFA. Suunnitelmaa on tehty yhdessä museotoimintojen kehittäjien kanssa ja tuloksena on uudenlainen museokonsepti, jossa ammatillisesti hoidettuun museoon yhdistyvät paikallisaktiviteetit ja monipuoliset matkailupalvelut.

Esiselvitys antaa hyvän pohjan P.E. Svinhufvudin Kotkaniemi -kotimuseon kehittämiselle huolimatta siitä, että Museovirasto ei taloudellisista syistä pysty pitämään kotimuseota avoinna. Kehittämishanke jatkuu tämän kevään kuluessa Kotkaniemen tulevaisuuden, museon avoinna pidon sekä laajan restaurointihankkeen selvitystyöllä.

Esiselvitykseen sisältyvät suunnitelmat ovat Museoviraston verkkosivuilla:

Kotkaniemen kehittämishanke – esiselvitysraportti: Kotkaniemen museo- ja kulttuurimatkailuselvitys http://www.nba.fi/fi/File/1393/kotkanie ... portti.pdf

Kotkaniemi – Maisema-, rakennushistoria- ja tilaselvitys
http://www.nba.fi/fi/File/1395/kotkanie ... lvitys.pdf


Lisätietoja antavat
- Kotkaniemen museo- ja kulttuurimatkailuselvitys, intendentti Marja Pelanne, puh. 040 128 6343, marja.pelanne@nba.fimatkailuselvitys.
- Kotkaniemen rakennus- ja ympäristöselvitys, yli-intendentti Selja Flink, puh. 040 128 6161, selja.flink@nba.fi
- Museoviraston museo- ja kiinteistöasioiden kehittäminen, pääjohtaja Juhani Kostet, puh.040 128 6001, juhani.kostet@nba.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”