Tuomo Yrttiaho
Viestit: 201
Liittynyt: 18.04.11 09:40

Keskustelu Leninin viimeisestä leposijasta viriää jälleen Venäjällä


Leninin punatiilinen mausoleumi sijaitsee keskeisellä paikalla Moskovan Punaisella torilla. Näkymä vuodleta 1931.

Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinsky ehdottaa Leninin hautaamista ja tämän mausoleumin muuttamista museoksi. Vastaavat mielipiteet ovat olleet viime aikoina aavistuksen nousussa Venäjällä.

Radiossa haastateltu Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinsky liittyi Leninin hautaamista kannattavien joukkoon. Hänen mukaansa hautaaminen tulisi tehdä arvokkaasti ja kunnioittaen, kuten valtiomiesten tapauksessa aina. Nykyistä ratkaisua Medinsky pitää ”absurdina”.

Moskovan Punaisella torilla sijaitseva mausoleumi on avoinna yleisölle. Kulttuuriministerin visioissa se muutettaisiin museoksi, joka suosittuna turistikohteena tuottaisi oikein hinnoiteltuna runsaasti lipputuloja.

Keskustelu Leninin ruumiin kohtalosta nostaa päätään tasaisin väliajoin Venäjällä. Huhtikuussa tehdyn kyselyn mukaan nyt noin 56 prosenttia kyselyyn vastanneista olisi hautaamisen kannalla 28 prosentin vastustaessa ajatusta. Kuusi vuotta sitten hautaamista puolusti 46 prosenttia vastanneista.

Leninin ruumis sijoitettiin mausoleumiin pian tämän kuoleman jälkeen vuonna 1924. Nykyinen kivinen mausoleumirakennus on peräisin vuodelta 1930.

The Moscow Timesin uutinen aiheesta
Culture Minister: Lenin Should Be Buried (9.6.2012)

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”