Jaakko Mäki-Petäjä
Viestit: 47
Liittynyt: 02.07.12 08:49

Vadstenan luostarimuseoa uhkaa sulkeminen

Kuva
Vadstenan luostarikirkko. Wikimedia Commons

Taloudellinen kannattamattomuus uhkaa johtaa ruotsalaisessa Vadstenan kunnassa sijaitsevan luostarimuseon sulkemiseen. Museosta on koitunut vuosittain 300 000 kruunun tappiot museotoimintaa hallinnoivalle säätiölle. Toiminnan jatkuminen vaatisi miljoonan kruunun vuosittaisen lisätulon saamisen museolle.

Museon rahoitus on ollut lähinnä muiden ruotsalaisten säätiöiden ja seurojen varassa. Ruotsin valtio tai Vadstenan kunta eivät ole toimintaa rahallisesti tukeneet. Ilman lisärahoitusta museo pystyy toimivaan vielä kolmen vuoden ajan, mutta vain jos se vähentää henkilöstönsä minimiin ja jättää näyttelynsä uudistamatta.

Kulttuurihistoriallisesti luostarimuseo on huomattavan arvokas. Museo sijaitsee keskiaikaisessa luostarirakennuksessa, johon myös perustettiin 1300-luvulla ensimmäinen birgittalaissääntökunnan luostari. Lisäksi 1200-luvulla paikalla oli myös kuninkaallinen palatsi.

Aiheesta kertoi Östgöta Correspondenten: Klostermuseet går in i kylan (13.8.2012)

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”