
Marjatta Hietala kehottaa kiinnostavassa Tieteessä tapahtuu -lehden artikkelissaan katsomaan historiaan, jotta megapolisten ongelmat saataisiin ratkaistua:
(Tieteessä tapahtuu 5/2012)Syyskuun viimeisenä päivänä 2011 maailman väestömäärä ylitti seitsemän miljardin ihmisen rajan, joista puolet asuu kaupungeissa. Kaikki yli 20 miljoonan asukkaan megapolikset sijaitsevat Euroopan ulkopuolella ja muuttoliike niihin jatkuu. Maailman suurissa maissa, erityisesti suurissa metropoleissa, asukkaat jakaantuvat selkeimmin köyhiin ja rikkaisiin, niin kuin olemme lukeneet esimerkiksi Darfurin ilmastokongressin yhteydessä tehdyissä analyyseissä. Asunto-olojen surkeus, puhtaan veden ja ruoan sekä sähköenergian saanti, hygieniakysymykset ja jätevesiongelmat ovat todellisia kaupunkien reuna-alueiden ongelmia. Onko meillä välineitä ja kykyä analysoida megapolisten ongelmia?
Yksi vastaus löytyy historiasta. Euroopassa yllä mainitut ongelmat koettiin 1800-luvulla, ensin teollisuuskaupungeissa ja myöhemmin myös muissa kaupungeissa urbanisoitumisen edetessä. Ratkaisu niihin löytyi julkisen vallan panostuksesta ja virkamiehistön laadukkuudesta. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa saksalaisten kaupunkien panostus infrastruktuuriin herätti laajaa kiinnostusta muiden maiden päättäjissä. Niistä oli opittavissa, miten ratkaistaan työväestön asuntokysymys, puhtaan veden saanti ja miten rakennetaan monitoimitiloja, raitiovaunulinjoja, virkamieskouluja ja terveysklinikoita. Jätteiden kierrätys oli organisoitu. Tarkkojen laskelmien kautta saatiin selville, miten paljon jätteistä saatiin lämpöenergiaa. Historia tarjoaisi tänä päivänäkin konkreettisia ratkaisuja megapolisten polttaviin ongelmiin, jos vain konsultit tai asiantuntijat vaivautuisivat katsomaan ilmiöitä pitkällä aikavälillä ja lukemaan tutkijoiden teoksia.
* Marjatta Hietala: Historiantutkimuksen uudet haasteet
