Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Mannerheim havitteli Talvisodan sytyttyä Trotskin tai Kerenskin nukkehallitusta

29.11.12 12:43

Huomenna on Antinpäivä. Silloin tulee kuluneeksi 73 vuotta Talvisodan syttymisestä 30.11.1939. Suomi tekee kunniaa Talvisodan taistelijoille.

Alle liitän taannoin laatimani kirjoituksen Suomen sodanjohdon hädästä talvisodan sytyttyä "yllättäen". Stalinin puna-armeijan sotilaalliseen paineeseen ja Terijoen nukkehallitukseen haettiin kaikenlaista pönkää ulkomailta. Eräänlainen huippu oli Mannerheimin ja kumppanien hahmottelema idea muodostaa Suomen itärajan tuntumaan Kuusisen puppethallituksen vastapainoksi atitistalinistinen "kansanhallitus", jonka pääministeriksi piti pyydettämän joko Trotskia tai Kerenskiä.

Mutta sitä ennen pätkä Talvisotaa audiovisuaalisesti:

Petri Niemi lähetti ystävällisesti käyttööni linkin, jonka takaa löytyy Neuvostoliittolainen dokumentti sarja: ”Mannerheim line 1-8” eli kahdeksanosainen pläjäys Talvisodasta neuvostonäkemyksen mukaan. Ykkösosassa on pitkät alkutekstit ja puna-armeijan ”tunnelmapaloja”. Varsinainen action kynnistyy ajass 5.30 joten ei kannata pitkästyä.

http://www.youtube.com/watch?v=oe9hckV8 ... E514A66AD8

Itse en ehtinyt katsoa kaikkia, mutta aion sen tehdä. Tee sinäkin.
Kommentti I-osan kohdalla herättää mielenkiintoa:
”Soviet documentary about Finnish War
(My tribute to Stalin Birthday) Drunken finnish ass was kicked by Soviet Jackboot. Parts of Finland was conquered and turned back 2USSR to make Leningrad more safe. Who don't like, what Stalin have done, please watch here ..“ http://www.youtube.com/watch?v=QEHPkbOt504
25 tykkää, 100 ei tykkää
Nukkehallitus versio 2.o

Mannerheimin vastaveto ”Terijoen hallitukselle”:
Trotskin johtama nukkehallitus

Talvisodan syttyminen 30.11.1939 shokeerasi monet, ei vähiten Suomen armeijan kaikki puutteet liiankin hyvin tunteneen ylipäällikkö Mannerheimin. Vanha mies kantoi raskasta vastuuta harteillaan. Läsnä olleiden, ja päämajassa vierailleiden, mm. U.K. Kekkosen todistuksen mukaan marsalkka oli hermovoimiensa äärirajoilla. Väsynyt viisaskin mies voi tehdä harkitsemattomia ehdotuksia. Talvisodan alkupäivinä sotamarsalkka Mannerheim esitti vastavetoa Stalinin asettamalle O.V. Kuusisen Terijoen nukkehallitukselle. Ehdotus koski Trotskin johtamaa venäläisistä emigranteista koostuvaa ”vastahallitusta”.

Katsotaanpa vähän tarkemmin:

Pääministeri Rytin sihteerin Alf E. Tuuderin kirjoittaman keskustelupöytäkirjan mukaan valtioneuvoston 15.12.1939 klo 17 pidetyn istunnon alkajaisiksi Ryti esitti eräitä tietoja rintamilta ja sen jälkeen ”mainitsi, että oli esitetty ajatus, että Trotski kutsuttaisiin tänne muodostamaan Venäjälle vastahallituksen”. Leo Davidovits Trotski oli bolshevikki, Leninin ja Stalinin taistelutoveri maanalaisuuden ajoilta, lokakuun vallankumouksen 1917 avainhenkilöitä, Neuvosto-Venäjän entinen sota-asiain kansankomissaari, puna-armeijan luoja ja vuodesta 1929 poliittinen pakolainen, joka 1937 oli päätynyt Meksikoon. Trotskin varhaiset vastustajat kunnioittivat häntä sarkastiseen sävyyn nimikkeellä ”Suurin juutalainen kenraali sitten Joosuan”.

Myöhemmin ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa 22.1.1940 klo 17 pitkän työlistan lopulla ulkoministeri Tanner ”siirtyi puhumaan ryssien keskuudessa suoritettavasta propagandasta. Ilmoitti, että hänen luonaan oli juossut paljon väkeä, etupäässä emigrantteja, sekä monarkisteja että bolshevikkeja, m.m. Kerenskin poika [balettikirjailija Gleb K, s. 1907], kaikki tarjonneet palveluksiaan. Jotakuta voisi mahdollisesti käyttää, mutta hän epäili suuresti heidän laajaa ohjelmaansa, joka käsitti m.m. Venäjällä vallitsevan systeemin kaatamisen”. Ryti kommentoi että olisi hyvä, jos neuvostojärjestelmä luhistuisi, mutta se ei ole meidän asiamme. Venäläisten Stalinin-vastustajien ehdotuksien pohjalta oli kolme päivää aikaisemmin 19.1. Rytin, Tannerin, päämajan edustajan kenraali Waldenin, vapaaehtoisasioiden johtajan kenraali Oscar Enckellin, majuri M. Gripenbergin ja kapteeni J.W. Snellmanin neuvottelussa muotoiltu kanta: ”Venäläisiä ei oteta vapaaehtoisiksi, mutta propagandaan heitä voitaisiin käyttää”. Venäjältä jo 1928 loikanneen, Stalinin entisen sihteerin Bazhanovin esityksen mukaisesti puna-armeijan sotavangeista koottiin salaa helmikuussa 1940 pieni ”Venäjän vapautusarmeija”, jonka yksi osasto ehti matkustaa rintaman lähelle tiedotustehtäviin vähää ennen kuin rauha maaliskuussa solmittiin. Hankkeen tiimoilta Suomessa vieraili talven aikana myös Venäjän entisen pääministerin poika, Arkadi Stolypin, joka oli lännessä toimivan oikeistohenkisen Kansan työn liiton, NTS:n, johtajia. Tavan mukaan neuvostovakoilu sai hankkeesta tiedon jo ennen kuin se ehti käynnistyä.

Osastopäällikkö Aaro Pakaslahti täydentää Talvisodan poliittista näytelmää:
”Sodan alkupäivinä Tanner kertoi minulle eräästä sotamarsalkan puhelinsoitosta, jonka hän oli saanut Päämajasta. Mannerheimin asia oli seuraava. Häntä, ylipäällikköä, pidetään ehkä ”hulluna”, kun hän tahtoo esittää harkittavaksi ajatuksen, eikö olisi syytä perustaa jonnekin itärajan lähelle ”venäläinen hallitus”. Se ei merkitsisi paljonkaan vastavetona Kuusisen hallitukselle, mutta ei olisi täysin mahdotonta, että tällainen neuvostohallintoa vihaavista emigrantti- ja ehkä muistakin aineksista (sotavangit?) muodostettu elin voisi vaikuttaa jotakin Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin. Marski oli lisäksi sanonut Tannerille, että tällaistakin keinoa oli harkittava, koska sotilaallinen tilanteemme oli äärimmäisen vaikea. – Tanner ei suinkaan pitänyt marsalkkaa ”hulluna”, mutta näki hänen ajatuksessaan enemmänkin ilmauksen tilanteemme vaikeudesta kuin käyttökelpoisen ehdotuksen.”
Pakaslahti kertoo vielä:
”Vähän myöhemmin eräs yliopiston professori kävi luonani ja tietämättä mitään sotamarsalkan ajatuksesta selitti, että olisi asetuttava yhteistyöhön Kerenskin kanssa. Kerenski oli ainoa venäläinen, jolla varmaan vielä omassa maassaankin oli kantava ja kokoava nimi vapauden puolustajana. Lupasin kertoa professorin terveiset Tannerille. Hänen vastauksensa oli ilman muuta kielteinen. Sota on oma puolustussotamme, johon ei ole sekoitettava venäläisiä intressejä”.
Leonid ja Marina Vlasovin mukaan Mannerheim oli hylännyt välittömästi ajatuksen, että Kerenskistä olisi tullut venäläisen pakolaishallituksen päämies (L&M Vlasov: Gustaf Mannerheim ja valkoiset emigrantit, 2007). Trotskia hän sen sijaan oli valmis esittämään.

Pakaslahti mainitsee vielä:
”Sotamarsalkka ei tietääkseni millään tavoin pitänyt kiinni ajatuksesta, jonka harkitsemista hän oli esittänyt ulkoministerille [Tanner]. Päinvastoin hänen kantansa kiteytyi toiseen suuntaan, siihen, että kaikin keinoin on näytettävä maailmalle asiamme koskevan vain Suomen alueen puolustamista, johon ei ole yhdistettävä Venäjän kysymystä. Marsalkan hyväksymissä lähetystöille toimitetuissa vapaaehtoiskysymystä koskevissa ohjeissa sanottiin, että venäläispakolaisia ei oteta vapaaehtoisiksi eikä venäläisten emigranttipiirien kansa asetuta yhteistyöhön”.
Tuomo Polvinen kertoo J.K. Paasikiven elämäkerrassa (3. osa; v. 1939-1944):
”Pari päivää myöhemmin [15.12.1939] Ryti mainitsi valtioneuvostossa ehdotuksesta kutsua Kuusisen vastapainoksi Suomeen Lev Trotski muodostamaan Venäjän ”vastahallitus”. [Opetusministeri Uuno] Hannulan mukaan ajatus oli ilmassa, ja hän oli kuullut siitä jo aikaisemmin. Neuvostohallintoa vihaavista emigranteista koostuva elin saattoi hyvinkin vaikuttaa jotakin Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin. Paasikivestä ajatus oli kuitenkin ”hyvin epäilyttävä”, eikä se johtanut tuloksiin. Hallitus kokonaisuudessaan suhtautui varsin varovaisesti emigranttiryhmiin”.
Edellä esitetyt kuvaukset perustuvat reaaliaikaisiin pöytäkirjoihin, muistiinpanoihin ja päiväkirjoihin. Mitä asiasta kertoo ulkoministeri Väinö Tanner sodan jälkeen kirjoittamissaan muistelmissa (Olin ulkoministerinä talvisodan aikana, 1950):
”Ulkomaisella kommunismia vastustavalla taholla olisi mielellään nähty, että Suomi olisi antanut valjastaa itsensä neuvostojärjestelmän vastaisen propagandan palvelukseen, jonka ulkomaalaiset olisivat rahoittaneet. Tähän ryhmään kuului mm. se mielikuvituksellinen ehdotus, että olisimme kutsuneet Trotskin Suomeen ja varanneet hänelle pienen kaistaleen esimerkiksi Repolasta venäläisen väliaikaisen hallituksen sijaintipaikaksi. Tämän hallituksen etunenässä olisivat olleet Trotski ja Kerenski. Suunnitelma tarkoitti kaiketi olla jonkinlaisena vastavetona Kuusisen Terijoen hallitukselle. Tämänlaisten ajatusten takana olivat useimmiten maastaan paenneet valkoiset venäläiset, jotka odottivat Suomen sodan olevan neuvostokomennon lopun alkua”.
Puuttumatta muihin tämän hätäpäissä tehdyn ehdotuksen piirteisiin, tulee todeta sellainenkin käytännöllinen seikka, kuin kyseisten Amerikkaan emigroituneiden poliitikkojen omat näkemykset. Niitä ei tietenkään ehditty arvioida saati tunnustella. Lainkaan yllättävä ei ollut se, että vainotun Trotskin ”bolshevikkiveri oli sakeampaa” kuin antistalinistinen vakaumus. Trotski taatusti muisti taistelun Pietarista ja kamppailut ”valkoisia kenraaleja” vastaan monilla rintamilla, ja sellaiseksi hän luki myös Mannerheimin. Robert Service kirjoittaa tuoreessa Trotski-elämäkerrassa (Trotsky a biography, Lontoo 2009) Pietarin rintaman tilanteesta tasan 20 vuotta aikaisemmin, lokakuussa 1919:
”Trotskin saamat raportit kertoivat, että kenraali Mannerheimin komentamat suomalaiset harkitsivat liittymistä valkoisten kenraalien vastavallankumouksellisen sotaan. Mannerheim hinkui päästä torjumaan vain viitisenkymmentä kilometriä Pietarin pohjoispuolella levittäytyvän kommunistisen rajan tulevaisuudelle muodostamaa uhkaa. Vastauksena Trotski julisti, että jos suomalaiset liittoutuvat Judenitsin joukkoihin, punaiset tulisivat lyömään heidät takaisin, aina Helsinkiin asti. Suomalaisten uhka väistyi” [käännös VH].
Mannerheim ilmeisesti arveli maanpaon muuttaneen miehen ja miehen aatokset. Suomalaisten korviin ei vielä joulukuun alussa 1939 ollut tullut, että kohta Talvisodan puhjettua Trotski, vastoin monien kannattajiensa näkemystä, tuki Neuvostoliittoa, jonka hän katsoi olevan “porvarillista Suomea” historiallisesti edistyneempi maa.

Service valaisee trotskilaisten mielialoja Amerikassa Talvisodan sytyttyä:

”Kremlin kyvykkyyttä väheksyessään Trotski samanaikaisesti puolusti periaatteellisesti Neuvostoarmeijan sotilaallista kampanjaa Suomea vastaan.

Hän väitti että Suomen ”sovjetisointi” muodostuisi sille verrattomaksi eduksi. New Yorkissa toimiva Sosialististen Työläisten Puolue (The Socialist Workers Party, SWP) oli maailman suurin Trotskia tukeva järjestö. Puolueen vähemmistö vastusti tätä näkemystä, jota se kutsui ”stalinistiseksi imperialismiksi”, ja torjuivat Trotskin toivomuksen, että Puna-Armeijan paine laukaisisi uuden sisällissodan Suomessa. Jopa SWP:n enemmistö, joka muuten vahvasti tuki Trotskia, kyseli hänen saamansa informaation ja siitä tekemänsä analyysin perään.

Trotski ei antanut tuumaakaan periksi. Kirjeessään Joe Hansenille (5.1.1940) hän totesi, että jopa menshevikit ovat tunnustaneet, että Neuvosto-Venäjän ja Puolan sota vuonna 1920 johti Puolan sisällissotaan. Hän väitti kivenkovaan, että sama tulisi toistumaan Suomessa nyt. Trotski jatkoi toivoen Puna-Armeijan voittavan ja Suomen kommunistien nousevan kapinaan ennen kuin rauha Moskovan ja Helsingin välillä tultaisiin solmimaan” [käännös VH].

Voiko mikään ehdotus mennä enää tämän pahemmin pieleen?

Aivan ilman jälkinäytöstä Mannerheimin emigrantti-episodi ei jäänyt.

Stalinin kätyri surmasi Leo Trotskin tämän kotona Meksikossa 20.8.1940, runsaat viisi kuukautta Talvisodan päättymisen jälkeen. Epäilemättä Stalinin korviin meni, että Suomi, siis sen sotamarsalkka, oli ehdottanut epäsäätyistä poliittista bastardihallitusta, ja Trotskin nostamista sen keulahahmoksi, ja vielä Repolan alueelle, suoraan Neuvostoisänmaan luoteisrajalle. Jos tämä ei kiihdyttänyt paranoidista vaivaa potenutta diktaattoria, ei sitten mikään.

Oliko puna-armeijan perustaja Leo Davidovitsh Trotski Talvisodan viimeinen uhri? Ja täysin tietämättään.

PS.
Siinä missä Trotski myötäili rivaalinsa Stalinin hyökkäyspolitiikkaa, Kerenski sen sijaan otti Molotov-Ribbentrop –sopimuksen jälkeen julkisesti kantaa kahden diktaattorin imperialismille, ja kehoitti läntisiä valtoja taisteluun kumpaistakin diktaattoria vastaan; http://www.abc.net.au/lateline/content/2003/hc40.htm

Any research done on Kerensky however, yields the following accounts which are indicative of the omissions relating to Kerensky's time in Brisbane and Australia during 1946:
"He later moved to France where he led the propaganda campaign against the communist regime in Russia. This included editing the Russian newspaper, Dni, that published in Paris and Berlin. In 1939 Kerensky urged the western democracies to intervene against both communism in the Soviet Union and fascism in Germany. On the outbreak of the Second World War Kerensky moved to the United States. He worked at the Hoover Institution in California and wrote his autobiography, The Kerensky Memoirs: Russia and History's Turning Point (1967). Alexander Kerensky died of cancer in New York on 11th June, 1970."

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”