Tuomo Yrttiaho
Viestit: 201
Liittynyt: 18.04.11 09:40

Mittava hopea-aarre paljastui Etelä-Ruotsissa


Taitelija Claus Möinichen näkemys Helsingborgin valloituksesta Skånen sodassa vuonna 1678.

Helsingborgin liepeillä sijaitsevan Todarpin kylän arkeologisissa kaivauksissa paljastui kaksi erillistä rahakätköä. Arkeologien mukaan kumpikin on peräisin 1670-luvulta, ajalta jolloin Ruotsi ja Tanska kävivät taisteluja Skånen hallinnasta.

Kätköistä toinen piti sisällään eri vuosikymmeniltä peräisin olevia tanskalaisia, ruotsalaisia ja hollantilaisia kolikoita, joista useimmat ovat arvoltaan melko suuria.
Tutkijoiden arvion mukaan rikkaat talonpojat kaivoivat rahat maahan Skånen sodan vuosina (1675-1679), suojatakseen omaisuuttaan muun muassa sotilailta.

Toinen piilo sisälsi puolestaan enimmäkseen ruotsalaisia rahoja Kaarle XI:n ajalta, minkä vuoksi tutkijat uskovat kätkön olevan sotilaiden jäljiltä. Lisäksi lähistöltä löytyi muun muassa musketinkuulia.

Vastaavia löytöjä on paljastunut Skånen alueelta myös aiemmin. Nyt löydetty hopea-aarre on kuitenkin toistaiseksi huomattavin, sillä se käsittää yli tuhat hopea-kolikkoa. Arkeologit odottavatkin kaivausten paljastavan vielä lisää uusia kätköjä.


Aiheesta lisää
SVT (30.11.2012)

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”