yucca kirjoitti:Heikki Jansson kirjoitti:Ymmärtääkseni Romanian ja Suomen erityispiirteet (geopoliittinen asema) estävät peräänkuuluttamasi vertailun joka perustuisi ilmeisesti olettamaasi samankaltaisuuteen.
Rinnastukseni koski Suomen ja Romanian tapauksia Neuvostoliiton politiikassa ja, kuten mielestäni selvästi sanoin, sitä että Neuvostoliitto oppi Suomen tapauksesta sen, että kannattaa esittää selvä uhkavaatimus. Maiden väliset erot ovat eri asia. Yhteistä oli joka tapauksessa se, että Neuvostoliitto halusi molemmilta mailta alueita ja oli sopinut asiasta Saksan kanssa Molotovin–Ribbentropin sopimuksessa.
Aivan. Huomioinet kuitenkin tällöin seuraavaa (jonka esitän silläkin uhalla, että ehkä olen käsittänyt väärin tarkoituksesi).
MR-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan teksti kuului:
1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja silloin Saksan ja SNTL:n intressipiirien rajan.
eli sen toisella alkuperäiskielellä saksaksi:
„1. Für den Fall einer territorial-politischen Umgestaltung in den zu den baltischen Staaten (Finnland, Estland, Lettland, Litauen) gehörenden Gebieten bildet die nördliche Grenze Litauens zugleich die Grenze der Interessensphären Deutschlands und der UdSSR.
Sopimuksessa ei ole väittämääsi mainintaa, että natsi-Saksa luovuttaisi jotain alueita toiselle osapuolelle - eikä päinvastoin. Silloinhan sopimus olisi rajajärjestelysopimus (mutta Neuvostoliitolla ja Saksalla ei sopimuksen solmimisajankohtana kaiketi ollut yhteistä (maa)rajaakaan. Täysin päätön on tekstistäsi ehkä kuultava näkemys, että sopijapuolet olisivat luovuttaneet toisilleen alueita (jotka eivät edes kuuluneet näille).
Lisäpöytäkirjassa osapuolet sen sijaan jakoivat Baltian maat, joihin myöskin luettiin Suomi, niin että nämä kuuluivat Neuvostoliiton intressipiiriin. Muita osia Itäeuroopasta (pääosin nykyinen Puola) oli sovittu kuuluvaksi Saksan intressipiiriin. Myös Bessarabia luettiin niihin maihin, jotka kuuluivat Neuvostoliiton intressipiiriin.
Se, mitä tarkoitettiin ”intressipiirillä” jää epäselväksi. Ilmeisesti ainakin sitä, että kumpikin velvoittautui toiseen nähden olemaan puuttumatta toisen intressipiirin alueilla mahdollisesti tapahtuvaan poliittiseen kehitykseen, mukaan lukien alueiden liittämiseen toisen osapuolen alueeseen. Kun saksalaisia sotajoukkoja oli (alkaen elokuun lopulta 1940) sitten sijoitettuna Suomeen katsoi Neuvostoliitto Berliinin neuvottelussa, että Saksa oli rikkonut sopimusta vastaan (mikä oli minusta melkoisen ilmeistä). Kysymys ”intressipiiri”¨käsitteen tulkinnasta nousi myös esiin neuvottelussa kohdassa, josta Hilgerin muistiossa sanotaaan: ”Molotov stated that a new factor had been introduced into the discussion by this position, which was not expressed in the treaty of last year”.
Ranskan luhistuttua (aselepo kesäkuun 22 päivänä -40) alkoivat Neuvostoliiton toimet sille sovitun puskurivyöhykkeen ottamiseksi sen haltuun natsi-Saksaa vastaan. - Ranskan luhistuminen - vaikka se oli vedenjakaja koko muun Euroopan turvallisuuspolitiikassa - jää usein huomaamatta turvallisuuspolitiikkaa koskevissa historiallisissa mielipiteissä - käsittämätöntä!! - Tätä haltuunottamista on ainakin neuvostoliittolainen Vladimirov arvostellut (ja sen myötä arvostellut Stalinia) Neuvostoliitolle kielteisenä (ks. Viktor Vladimirov teoksessa ”Kohti talvisotaa”). Suomelta oli Neuvostoliitto jo tässä vaiheessa saanut haltuunsa sen vyöhykkeen, jonka se katsoi välttämättömäksi Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi. Prof. Keijo Korhonen toteaa teoksessa ”Turvallisuuden pettäessä” että Suomi ei sijainnut – päinvastoin kuin Romania ja Baltian maat - Moskovan ja Berliinin eli taistelevien joukkojen tiellä, eikä Suomi siksi välttämättä jäänyt sodan jalkoihin. Tämä aiheutti myös pääasiassa sen eron, minkä vuoksi maat eivät ole lainkaan vertailukelpoisia nyt p. suhteessa. Prof.Korhosen tutkimus käsittelee tosin pääasiassa Itämeren piiriin kuuluvien maiden turvallisuusjärjestelyjä, joissa tuo huomio on vain murto-osa, mutta tärkein yksittäinen seikka.
Epäilen sitä, että Neuvostoliitto olisi talvisodasta oppinut jotain siitä, että ultimaatumin jättäminen saattaa olla kannattavaa. Asian voi toki ajatella niinkin. Minusta oli pikemminkin niin, että ajat olivat muuttuneet - raaistuneet - siihen mennessä, jolloin Bessarabian tapahtumat tapahtuivat. Sinänsä epäilen tuota prof. Heikki Ylikankaan alun perin esittämää teoriaa ”puuttuvan ultimaatumin dilemmasta”, mutta voihan sekin hyvin pitää paikkansa. Mieluummin arvelisin vähintäänkin yhtä tärkeää olleen henkilökohtaisen omanarvontunnon (eli loukatuksi tulemisen) olleen kysymyksessä. Stalin halusi ”näpäyttää” Suomea - eli lähinnä tuossa vaiheessa kaiketi ulkoministeri Eljas Erkkoa - sen kompromissihaluttomuudesta (voi myös sanoa "peräänantamattomuudesta" eli, toisin katsoen, "itsepäisyydestä") neuvotteluissa. Olihan Erkko antanut määräyksen joka käytännössä keskeytti Moskovan neuvottelut 12.11.39 (kun Suomen olisi pitänyt ehdottomasti joko hyväksyä naapurin esitys tai joka tapauksessa ainakin tehdä jokin osapuolia lähentävä vastaehdotus). Tilanteen jättäminen ennalleen Kuokkalan mutkan sojottaessa kohti tuon aikaista Leningradia ei voida pitää minään ansiona ainakaan. Mutta Erkko eli ”bluffiteoriansa” luoissa.
Mikään jossittelu ei muuta tilannetta 12.11.39. Jos joku haluaa jossitella siitä, mitä sen jälkeen olisi tapahtunut, tehköön sen. Sen päiväisen tilanteen arvioinnissa (ja sitä seuraavien kahden viikon ajan) oli hallituksemme joka tapauksessa pahasti arvostelukyvytön. Suomi ei ollut Romania eikä ajankohta ollut hetikohta Ranskan luhistumisen jälkeen. Mikään ei olisi tietenkään estänyt Neuvostoliittoa toteuttamasta joitain suunnitelmia Suomen suhteen ennen Hitlerin kuuluisaa "sateenvarjon laskemista" Suomen ylle (Molotovin käynnin yhteydessä marraskuussa 1940, mutta kun Neuvostoliitossa ei – syystä tai toisesta – niin haluttu. Olihan Suomen idänpuolustus suorastaan romahtanut Moskovan rauhan seurauksena, rauhan, jossa Suomi joutui luovuttamaan monin verroin enemmän kuin mihin Neuvostoliitto olisi tyytynyt neuvotteluratkaisussa.
Semmottii...