Emma-Liisa kirjoitti: Kysymys Suomen itsenäistymisestä Ruotsin yhteydestä sivuutettiin kovin helposti. Fennomanian synty myönnettiin, mutta esitettiin että tuloksena olisi ollut kaksikielinen valtio. Mutta siellä missä sellaisia on, ne ovat kai syntyneet jo ennestään tasa-arvoisten kieliryhmien kesken? Yleensä kai nationalismi johti vaatimukseen omasta valtiosta. Toisaalta ensimmäinen maailmansota soi siihen mahdollisuuden hajottamalla imperiumit, ja Ruotsihan säilyi sen ulkopuolella, joten samanlaista tilaisuutta kuin 1917-8 ei olisi tullut. Olisiko Ruotsi sitten vapaaehtoisesi antanut Suomelle itsenäisyyden kuten antoi Norjalle?
Minua jotenkin ihmetyttää, että Suomen ja Ruotsin valtioyhteyden mahdollista purkamista pohdittaessa se vertailukohta haetaan aina Ruotsista ja Norjasta vuonna 1905, eikä esimerkiksi Tanskasta ja Slesvig-Holsteinista vuonna 1848. No, siellä oli tietysti myös perimysongelmia, mutta konflikti oli kuitenkin luonteeltaan selkeästi etnissävytteinen.
Vaikuttaisi kohtalaisen selvältä, että Suomen ja Ruotsin valtioyhteyden jatkuessa valtaosa Suomessa asuvasta ruotsinkielisestä väestöstä samaistuisi edelleen vanhaan emämaahan. Melko varmasti myös ehdoton enemmistö suomenkielisestä väestöstä olisi valtioyhteyden jatkumisen kannalla -- ounastelen, että pelko Venäjää kohtaan olisi sen verran vahvaa. Itsestään selvää on se, että tällä aikajanalla aivan kaikenlainen suomalainen nationalismi olisi ylivoimaisesti suomenkielistä, mikä tarkoittaa aivan toisenlaista fennomaniaa kuin se minkä me tunnemme omasta historiastamme. Ruotsinkieliset olisivat ruotsalaisia ja heidän pääasiallinen kulttuurinen viitekehyksensä olisi Ruotsi.
Mahdollinen separatismi taas olisi aivan sataprosenttisesti suomenkielistä. Mutta veikkaanpa, että kukaan vakavasti otettava taho ei edes uskaltaisi harkita Suomen itsenäistymistä. Esille nousisi väkisinkin kysymys siitä, mihin valtioraja vedettäisiin etnisin perustein -- ja se olisi kertaluokkaa hankalampi tehtävä kuin Tanskan ja Slesvig-Holsteinin välinen rajankäynti. Todennäköisemmin haettaisiin jonkinlaista alueellista erityisasemaa.
Mahdollista on, että Suomi saisi tämänlaisen myönnytyksen, ja kaiketikin kieliasiat huomioitaisiin jollain tavoin. Eurooppa oli jo täynnä varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu jos asioita ei järjestetä. Sitä paitsi, jos Iso-Britannia oli valmis säätämään lain katolilaisten vapauttamisesta, niin on vaikea kuvitella miksei Ruotsin hallinto voisi hyväksyä sovittelevaa ratkaisua kielikysymyksen politisoituessa. Etenkin, kun hallinnossa olisi myös suomalaisia, ja monisatavuotinen valtioyhteys olisi luonut pohjaa kompromisseille. Sitä paitsi, kuten yllä on mainittu, vanha yhteinen pelko Venäjää kohtaan melko varmasti edesauttaisi sovitteluratkaisua. Norjalla ja Ruotsilla tätä samaa yhteistä motivaatiota ei ollut.
Mikäli nyt oletamme, että Ruotsi olisi selvinnyt Napoleonin sodista jonkinlaisena kokonaisuutena -- ja sodat muuten olisivat päättyneet osapuilleen samalla tavalla kuin historiallisesti -- niin varsinaisia ongelmia olisi valtakunnalle aiheuttanut Pommeri. Saksalainen kansallistunto olisi ajan mittaan voinut hyvinkin ajaa Ruotsin kärhämään Preussin kanssa. Kun pitää mielessä, että samaan aikaan Tanska olisi nahistellut Slesvig-Holsteinissa, niin tämä olisi varmaankin lisännyt skandinavismin viehätystä molemmissa maissa. Poikkeuksena tietysti Suomi, jota Saksan tapahtumat eivät olisi koskettaneet samalla tavalla. Voi silti olettaa, että pulmat mannermaalla olisivat hyvinkin voineet lisätä Ruotsin halukkuutta varmistaa Suomen uskollisuus.
Mikäli nyt haluaa spekuloida pidemmälle, niin voi tietysti otaksua että aikanaan Pommerin menetettyään Ruotsi olisi tehnyt sovinnon Saksan kanssa, samalla tavalla kuin Itävalta lopulta teki myös sovinnon Saksan kanssa 1800-luvun lopulla. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Ruotsi olisi voinut taistella keskusvaltain rivissä tarkoituksenaan palauttaa Suomen vanha itäraja. Sota itsessään olisi saattanut kulkea samoin kuin Saksassa -- aluksi voitto idässä, mutta lopulta ympärysvaltain saarron aiheuttama kotimainen kriisi ja vallankumous. Tässä kuviossa olisi Suomi hyvinkin voinut muotoutua punaiseksi linnakkeeksi Baijerin ja Unkarin tavoin.
Tästä tietysti pääsemme siihen johtopäätökseen, että jos Suomi olisi jäänyt Ruotsin osaksi, olisimme muuttuneet neuvostotasavallaksi.