Siirtoväen pika-asutuslaki 1940 ja maanhankintalaki 1945

[Vetehinen]

Vetehinen se jaksaa. Kaiken käydyn keskustelun jälkeen hän se vain pitää kiinni tuosta rasismihypoteesistaan, aivan kuin ei olisi lukenut muiden keskustelijoiden kommenteista ensimmäistäkään.

Olen lukenut jokaisen kommentin, mutta eivät ne muuta Folktingetin ja Svenks Vaktin vaatimuksia ja perusteluja toisiksi.

[V Palvo]

Olen lukenut jokaisen kommentin

Miksiköhän Valvontakomissio ei näyttäisi puuttuneen Maanhankintalain säätämiseen ja sitä edeltäneisiin etupiirien neuvotteluihin?
MHLakihan
siirtoväen, rintamiesten, sotaleskien ja -orpojen asutustoiminnasta ei millään muotoa palvellut itäistä ideologiaa. Miksi Valvontakomission tavoitteena skp:n ohjaaman skdl:n kautta ei ollut kollektivisointi, eikä ´vallankumouksellisen sekasortoisen´ tilanteen luominen?
Stalin kysyi usein toistetusti pääministeri Mauno Pekkalalta: "onko Suomessa työttömyyttä"? Ei ole, oli M.Pekkalan vastaus - vaikkakin sotakorvausteollisuus ei liene tuolloin työllistänyt kuin noin 25 %:a, loput olivat maanviljelijäväestöä.
Mauno Pekkala
pyysi Stalinilta myös viljaa ja Stalin lupasi "varmuuden vuoksi" 100 000 tonnia. M.Pekkalan sihteerin mukaan suomalaisdelegaation muut jäsenet Moskovassa sanoivat:"Senkin hölmö", M.Pekkala oli välittänyt Stalinin lupauksen Suomen tiedoitusvälineille. "niillä itselläänkin on e-tarvikepula ja meillä ei ole edes mahdollisuuksia vaihtaa ( "ostaa" ) sellaista viljamäärää."

A.Hackzellin, U.Castrénin, Paasikiven II- ja III- hallituksilla ja skdl:n Mauno Pekkalan hallitusten päätösten veto-oikeus oli Valvontakomissiolla ja Grigori Savonenkov palasi Suomeen NL:n suurlähettilääksikin vuoden 1951 maaliskuuhun asti.
Valvontakomissio oli Suomessa 3 vuotta
alatoimistoineen ja Pariisin rauhan 10.2.1947 skdl:n pääministeri Mauno Pekkalan
radiopuheessa 15.9.1947 sop. tultua ratifioiduksi http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/p ... media=9792 M.Pekkala sanoo *valvonnan* jatkuvan vielä 1½ vuotta.
Sotakorvauksista, Suomen sisäpoliittisista oloista ja Maanhankintalaistakinko
SKP- SKDL:llä
luulisi olleen ideologisia syitä estää tai ainakin muuttaa 5.5.1945 säädettyä Maanhankintalakia, mutta miksiköhän Valvontakomissio ei sallinut sitä?
Ja
olisiko MHLaki ollut niitä harvoja lakeja, joista Suomessa "vaaran vuosina" saatettiin päättää parlamentaarisesti?
Ja
millainen lienee ollut Valvontakomission ja kenties suorien Moskovan ohjeidenkin sallima skp- skdl:n osuus mhl:n sisällössä ja säätämisessä?

Veikko Palvo

[jsn]

Olen lukenut jokaisen kommentin, mutta eivät ne muuta Folktingetin ja Svenks Vaktin vaatimuksia ja perusteluja toisiksi.

Tuskin täällä kukaan on pyrkinyt kiistämään näiden esitettämien vaatimusten ja perustelujen olemassaoloa. Mutta tunnetusti suuret sanat eivät suuta halkaise. Täysin eri asia on, mikä oli niiden lopullinen vaikutus koko maanhankinta-asiaan. Kuten eri kommenteista huomaat, maanhankinta oli poikkeuksellisen laaja-alainen ja moniulotteinen kysymys, eikä sitä voi mitenkään redusoida pelkäksi rasismi/kielikysymykseksi.

Valvontakomissio oli hyvin perillä asiasta. Monet evakot jopa ottivat siihen suoraan yhteyttä ja kyselivät koska päästään takaisin kotiin.

[Vetehinen]

Kuten eri kommenteista huomaat, maanhankinta oli poikkeuksellisen laaja-alainen ja moniulotteinen kysymys, eikä sitä voi mitenkään redusoida pelkäksi rasismi/kielikysymykseksi.

Maanhankintalain ruotsalaispykälät ovat rasistisia.

[jsn]

Olen ymmärtävinäni että nimimerkki Vetehinen pyrkii kohdistamaan argumenttinsa myös ruotsalaisen maanomistuksen yläluokkaiseen ja siten erityisen sortavaan luonteeseen. Koska aihe rupesi kiinnostamaan noin yleisesti enemmän, siitä löytyy jopa ilman kirjastoon menemistä paljon:

Jo aiemmin siteerattu kansanedustaja Urho Kekkonen eduskunnassa 27.6.1946:

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=1

UKK: Meidän maanomistusolojemme kehityksessä voidaan erityisesti panna merkille, että vuodesta 1910 lähtien on pienviljelmien, joiden peltopinta-ala on alle 10 ha, lukumäärä huomattavasti noussut samalla kuin niiden hallussaoleva peltopinta-ala on lisääntynyt. Suurviljelmien, yli 100 ha peltopinta-ala, lukumäärä on taas vuodesta 1920, jolloin niiden lukumäärä oli 937, laskenut vuoteen 1941, jolloin niitä oli 755. Suurviljelmien hallussa oleva peltopinta-ala, joka vuonna 1920 oli 162,000 ha, oli vuoteen 1941 laskenut 122,000 ha:iin. Tämä edustaa enää vajaata 5 % koko maan peltopinta-alasta. Enimmän oli näinä aikoina lisääntynyt keskiviljelmien peltopinta-ala, joka oli vuonna 1920 vajaata 1,000,000 ha ja vuonna 1941 noin 1,500,000 ha. Varsinainen talonpoikaisviljely on maan itsenäisyyden aikana näin ollen huomattavasti voimistunut vapaaehtoisen maan osituksen, maareformin ja asutustoiminnan vuoksi. Maaseudun yhteiskunnalliset olot ovat siten suuresti tervehtyneet, kun maatalouden alkutuotanto on suuntautunut yhä enemmän sellaisille viljelmille, niin sanotuille perheviljelmille, joissa pääasiallisen työn suorittaa itse viljelmän omistaja perheenjäsenineen.

Väestötilastoon vedoten 1910 maanomistajaväestöä 748,000, eli 39 % koko maataloudesta elävästä väestöstä. 1940 1,3 milj ja 70 %. Maanvuokraajien määrä oli vähentynyt, 1910 20 prosentista vuoden 1940 2,3 prosenttiin. Kekkosen mukaan maataloussiirtoväen maanhankintahakemuksia oli noin 50,000 eli nämä tarvitsivat 286,000 ha. Maalaisliitto ilmaisi tukensa nopealle asuttamiselle.

Samalla hän painotti toista asiaa, mikä osoittaa ettei kyse ollut yksin evakoista:

UKK: Toinen suuri asia, johon tässä yhteydessä on välttämätöntä kiinnittää huomiota, on lisämaan hankkiminen niille tiloille, joilla ei ole maanviljelysmaata tällä kertaa riittävästi. Niinkuin hallituksen vastauksessa mainittiin meidän maataloutemme on sellainen, että maatalousmaan keskisuuruus viljelmää kohti on liian vähäinen. Kun seuraa sitä työtä, mitä Ruotsissa tätä nykyä tehdään maatalousalalla, voi panna merkille, että vallan ensisijainen huomio siellä kiinnitetään maatalouden rationalisoimiseen, joka tapahtuu viljelysalojen lisäämisen muodossa.

1941 olisi ollut noin 40,000 viljelmää joiden koko alle hehtaarin.
Näin kaiken kaikkiaan tarvittavan maan määrä olisi noin 500,000 ha. Vastauksena maanhankintalain kritiikkiin Kekkonen totesi:

UKK: Mutta jos otetaan vaikkapa kaikkien niiden maat, jotka on lueteltu välikysymyksen 3) kohdassa, siis herrasviljelijäin, rappiotilojen omistajain, kartanonomistajain, maakeinottelijain ja erilaisten yhtiöiden ja säätiöiden maat, merkitsee tämä, siitä suoritettujen laskelmien mukaan, että vaikka 100 hehtaaria suuremmista maista otettaisiin kaikki maat niin tarkkaan, että sinne jätettäisiin vain 25 hehtaaria kuhunkin maatilaan, merkitsee tämä sitä, että voitaisiin saada vain 250,000 hehtaaria maatalous- ja maatalouskelpoista maata käytettäväksi maanhankintalain toteuttamiseksi ja maantarpeen tyydyttämiseksi. Näin ollen on todettava, että se ohjelma, joka välikysymyksessä esiintyy, ei ole todellisen maantarpeen tyydyttämiseksi niin tehokas, kuin mitä tämä parjattu maanhankintalaki on. Sen vuoksi olisi pyrittävä siihen, että maanhankintalaki säilytetään, mutta tehokkaasti huolehditaan siitä, että se voidaan toteuttaa.

Samat luvut löytyvät virallisista tilastoista. Ruotsinkielisten osuus kaikista maanomistajista ei liene ollut yli heidän väestöosuutensa, koska Länsi- ja Itä-Uudellamaalla oli enemmän kartanoita ja siten lukumääräisesti vähemmän maanomistajia, kun taas valtaosa Suomen maatalousmaasta oli ehdottomasti suomenkielisissä käsissä, sillä se sijaitsi pääosin lääneissä, joissa ei ollut ruotsinkielistä väestöä ja vieläpä varsin pienikokoisina tiloina. Jos taas näissä lääneissä oli joitakin ruotsinkielisiä suuromistajia, kielipykälää ei sovellettu heihin, koska alueet oli määritelty suomenkielisiksi. Ja täytyy vielä muistaa, että 1940-luvulla oli jo runsaasti suomenkielisiäkin kartanonomistajia ja entistä useampi oli jonkin yrityksen eikä suvun omistuksessa.

http://www.ennenjanyt.net/?p=605

Kyse on siis hyvin samasta asiasta, josta aika ajoin keskustellaan nykyisinkin: suurituloisten veronkorotuksilla ei kyetä kohentamaan valtiontaloutta ellei samalla koroteta samalla muidenkin veroja.

Agricolan Ennen ja Nyt-julkaisuista löytyy Alex Snellmanin tuore artikkeli, jossa on lisätietoa asiasta:

Maanhankintalaki kohteli hieman poikkeavasti ruotsinkielisten rannikkoalueiden maatiloja, joiden joukossa oli useita Uudenmaan merkittäviä aateliskartanoita. Lakiin oli pääministeri Paasikiven ja presidentti, vapaaherra Mannerheimin toiveesta lisätty niin sanottu kielipykälä (92 §), jonka ensimmäinen momentti kuului: ”Siirtoväen sijoittaminen on toimitettava siten, ettei ruotsinkielisten ja kaksikielisten kuntien luonnetta kielellisessä suhteessa muuteta, kuitenkin niin, ettei maanluovutusvelvollisuuden aiheuttama taloudellinen rasitus tule ruotsinkielisille maanomistajille lievemmäksi kuin muille.”[87] Taloudellista rasitusta tasattiin saman lain 53. pykälän mukaan, jossa säädettiin vähintään puolitoistakertaisesta raivausvelvollisuudesta niille, jotka kokonaan tai osin vapautuivat luovuttamasta omia maitaan suomenkielisille kielipykälän perusteella. Uuden alueen raivauksen sai suorittaa joko itse tai maksamalla raivauskustannukset maatalousministeriölle.[88]

Seurauksena kielipykälästä olivat niin sanotut ruotsalaisraivaukset, joissa suomenkielisille alueille – pääasiassa Pohjois-Karjalan ja Kuopion maaviljelysseurojen piiriin – syntyi yhteensä 4700 hehtaaria uutta peltoa.[89] Esimerkiksi Malmgårdin kartanon arvioidusta 523 hehtaarista maanviljelysmaata määrättiin aluksi luovutettavaksi runsaat 364 hehtaaria eli 70 prosenttia. Jos luovutusvelvollisuus suhteutettiin varsinaiseen ”käyttökelpoiseksi arvioituun” maanviljelysmaahan (440 ha), nousi luovutettava osuus peräti 83 prosenttiin, mikä olisi jättänyt suurtilan omaan käyttöön vain runsaat 75 hehtaaria tätä käyttökelpoiseksi arvioitua maanviljelysmaata. Malmgård olisi siis kenties lakannut olemasta suurtila. Määrättyä luovutusosuutta saatiin kuitenkin katettua monin keinoin. Merkittävän päärakennuksen ja sen kokoelmin ylläpitoa varten saatiin vähennettyä luovutusvelvollisuutta 40 hehtaaria. Loput, hieman yli 324 hehtaaria, katettiin useilla tavoilla. Jo pika-asutuslain luovutuksia varten hankitusta alueista, kuten Jaalan Vuorilahdesta, joka 1939 oli 117. Uudenmaan suurtiloista, myytiin alueita, joita luettiin korvaaviksi maiksi. Kartano osallistui ruotsalaisraivauksiin Vieremällä Kuopion läänissä, jonne sen toimesta raivattiin reilu 82 hehtaaria viljelysmaata. Reilun sadan hehtaarin verran raivauksia kartano korvasi rahalla ja obligaatioilla. Maansaantiin oikeutetuille, kuten kartanon eräille entisille maanvuokraajille ja rintamamiehille, myytiin kartanon maita vapaaehtoisin kaupoin. Tehtiin myös joitakin kauppoja ja vuokrasopimuksia, jotka pian luovutusvelvollisuuden määräämisen jälkeen peruttiin. Vain 7 hehtaaria määrättiin näiden toimenpiteiden jälkeen pakkolunastettavaksi, mutta ennen kuin päätös pantiin täytäntöön, oli tämäkin määrä jo korvattu, ja mainittu ala jäi siten kartanon hallintaan. Kaiken kaikkiaan kartano menetti järjestelyissä pinta-alastaan peltoa ja niittyä 74 hehtaaria sekä 42 hehtaaria metsämaata. Viljelty ala pieneni lopulta vain 13 prosenttia. Peltopinta-ala oli vuonna 1950 yhteensä 491 hehtaaria eli tila säilyi yhtenä Uudenmaan suurimmista.[90] Maanhankintalain aikaan Suur-Sarvilahden omistajana oli vapaaherra Ernst von Born, jolla Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajana oli kielipykälän säätämisessä merkittävä rooli. Kartanon alueelle saatiinkin ruotsinkielisiä asukkaita Kurkijoen pitäjästä ja rintamamiehistä. Pinta-alamenetykset olivat lopulta 340 hehtaaria, jonka jälkeen kokonaispinta-ala oli noin 1700 hehtaaria, josta runsaat 300 peltoa. Kartanon menetykset olisivat olleet suuremmat, ellei sekin olisi turvautunut ruotsalaisraivauksiin ja korvikemaan luovuttamiseen toiselta paikkakunnalta. Maanhankintavirkamiehen vaatimuksia myös kohtuullistettiin oikeudessa. Von Born totesi kuivasti: ”Inspektören, kommunisten, förlorade och Gården vann.”[91]

Kaikkia Uudenmaan suurtiloja ei kyetty puolustamaan yhtä sinnikkäästi. Kenkätehtailija Aaltosen Ylikartanon alueelle asettui peräti 142 Kirvusta ja Koivistosta kotoisin olevaa tilallista, minkä jälkeen 2400 hehtaarista oli jäljellä 248 hehtaaria, josta 70 peltoa.[92] ”Ylikartanosta jouduttiin luovuttamaan suurin osa ja tila supistui murto-osaksi entisestään, koska sen omistaja luokiteltiin sivutoimiseksi maatalouden harrastajaksi.”[93] Suurtila katosi toisen maailmansodan aiheuttaman maareformin seurauksena. Ylikartanokin olisi ilmeisesti voinut periaatteessa suorittaa maanluovutusten sijasta vastikeraivauksia. Niiden ehdot olivat kuitenkin siinä määrin hankalat, että niitä pantiin toimeen ruotsalaisraivauksia vähemmän, vain 3000 peltohehtaaria.[94]

Yleisesti ottaen maanhankintalaki johti suurtilojen määrän romahdukseen. Kuten oheisesta taulukosta käy ilmi,[95] romahdus koski sekä suurtilojen määrää että niiden hallitsemaa peltopinta-alaa. Suurtilavaltaisuus, jota tässä mitataan Eino Jutikkalaa seuraten suurtilojen peltojen osuudella kaikista pelloista,[96] romahti 5,3 prosentista melkein neljä prosenttiyksikköä eli maanhankintalain seurauksena vain 1,5 prosenttia pelloista kuului suurtiloille.

[Vetehinen]

Olen ymmärtävinäni että nimimerkki Vetehinen pyrkii kohdistamaan argumenttinsa myös ruotsalaisen maanomistuksen yläluokkaiseen ja siten erityisen sortavaan luonteeseen.

Ruotsalaispykälät koskivat suomenruotsalaisen heimomaan suuria tiloja.

Von Born totesi kuivasti: ”Inspektören, kommunisten, förlorade och Gården vann.”[91]

Rkp:n puheenjohtaja luonnollisesti voitti, mutta häviäjiä olivat myös maata luovuttamaan joutuneet suomalaiset tilat ja kartanot. Niiden luovuttaman maan määrä kasvoi, koska suomenruotsalainen heimomaa ei osallistunut.

Ylikartanokin olisi ilmeisesti voinut periaatteessa suorittaa maanluovutusten sijasta vastikeraivauksia. Niiden ehdot olivat kuitenkin siinä määrin hankalat, että niitä pantiin toimeen ruotsalaisraivauksia vähemmän, vain 3000 peltohehtaaria.[94]

[/quote]

Tuohon sisältyy vihjaus, että suomalaisten oli vaikeampi saada vastikeraivauksia kuin suomenruotsalaisten. Mistä se voisi johtua?

[jsn]

Ruotsalaispykälät koskivat suomenruotsalaisen heimomaan suuria tiloja.

Ei, vaan lain (396/1945) kielipykälä kuului seuraavasti:

”Siirtoväen sijoittaminen on toimitettava siten, ettei ruotsinkielisten ja kaksikielisten kuntien luonnetta kielellisessä suhteessa muuteta, kuitenkin niin, ettei maanluovutusvelvollisuuden aiheuttama taloudellinen rasitus tule ruotsinkielisille maanomistajille lievemmäksi kuin muille.

Maanomistuksen koosta ei siinä puhuttu mitään. Sen sijaan siinä sanottiin että ruotsinkielisissä kunnissa maata tuli luovuttaa ruotsinkielisille maan saajille.

Ensisijaisesti maata tuli ottaa valtion, kunnan ja seurakunnan muista sekä viljelemättömistä "rappiotiloista" ja tiloista, joiden omistajat harjoittivat pääelinkeinonaan muuta kuin viljelystä. Lisäksi luovutettavaa maata tuli ottaa "ensisijaisesti ja suhteellisesti enemmän heikossa viljelyksessä olevista tiloista sekä suurista tiloista" (2 §)

Jos siis suurtila oli tehokkaassa omassa viljelyssä eikä esimerkiksi pientiloiksi vuokrattuna, niin se sai varmemmin pitää maataan. Koska suurtiloja oli kuitenkin vain 5 prosenttia viljelysmaasta, niiden merkitys koko maanhankinnan kannalta oli silti vähäinen. Näiden pykälien tarkoitus lienee ollut siinä, ettei tehokkaasti toimivaa maataloutta heikennettäisi mielivaltaisesti.

Varsinaisena maanhankintalain suojaamana "heimomaana" voi pitää vain Ahvenanmaata, jolla oli muutenkin kansainvälisoikeudellisesti erikoinen asema. Maanhankintalaki ei ollut siellä voimassa, mutta siellä ei suurtilojakaan ollut. Lisäksi lain ulkopuolelle jäävän "heimomaan" muodostivat Kuusamon ja Sallan kunnat sekä Kuusamon kuntaan aiemmin kuuluneet osat Posion kuntaa.

Samoin eri osissa maata oli määritelty niiden syrjäisyyden ja harvan asutuksen vuoksi erityisiä säännöksiä ja rajoituksia koskien hankittavan maan määrää. Näiden kanssa kielellä ei ollut mitään tekemistä.

Lisäksi yhtenä siirtoväen sijoitusperiaatteena oli kielen ohella uskonto. Eli karjalankieliset ortodoksit ja ruotsinkieliset evakot (mm. Kurkijoki) pyrittiin sijoittamaan samaan paikkaan. Oliko tämäkin rasismia.

[Vetehinen]

Maanomistuksen koosta ei siinä puhuttu mitään. Sen sijaan siinä sanottiin että ruotsinkielisissä kunnissa maata tuli luovuttaa ruotsinkielisille maan saajille.

Ensisijaisesti maata tuli ottaa valtion, kunnan ja seurakunnan muista sekä viljelemättömistä "rappiotiloista" ja tiloista, joiden omistajat harjoittivat pääelinkeinonaan muuta kuin viljelystä. Lisäksi luovutettavaa maata tuli ottaa "ensisijaisesti ja suhteellisesti enemmän heikossa viljelyksessä olevista tiloista sekä suurista tiloista" (2 §)

Miten noin ymmärrät?

[jsn]

Pykälässä 92 puhutaan vain kielestä, ei tilan koosta:

396/1945 92 §Siirtoväen sijoittaminen on toimitettava siten, ettei ruotsinkielisten ja kaksikielisten kuntien luonnetta kielellisessä suhteessa muuteta, kuitenkin niin, ettei maanluovutusvelvollisuuden aiheuttama taloudellinen rasitus tule ruotsinkielisille maanomistajille lievemmäksi kuin muille.

Ruotsinkielisille maan saajille annettakoon tiloja ensi sijassa ruotsinkielisen väestön asumilla yksikielisillä alueilla ja sen jälkeen kaksikielisillä alueilla.

Suomenkielisen siirtoväen sijoittaminen kaksikielisiin kuntiin on pyrittävä siten suorittamaan, että haitat ruotsinkieliselle väestölle tulevat niin vähäisiksi kuin mahdollista. Tarpeen vaatiessa meneteltäköön kielellisten hankaluuksien välttämiseksi, kuten 53 §:n 3 momentissa on säädetty.

Voi olla, että viestistäni voi saada väärän käsityksen, mutta suora lainaus oli kyllä selvästi erotettu muusta tekstistä. Toivottavasti tämä oikaisee.

Se, mistä maista maat piti ensisijaisesti ottaa, määritellään tietenkin heti lain alussa, luvussa 1 (Yleiset säännökset) pykälissä 2 ja 3 ja 1 §:ssä todetaan kenelle maata annetaan.

Vielä se 53 § 3 mom:

53 §Maatalousministeriö voi velvoittaa maan omistajan, joka 92 §:n säännösten johdosta vapautuu maanluovutusvelvollisuudesta tahi luovuttaa tämän lain tarkoituksiin maata tai vesialuetta vähemmän kuin mitä hän olisi joutunut luovuttamaan, joko raivauttamaan ministeriön määräämänä aikana ja paikasta hänen luovutuksensa vähennyksen mukaan määrätyn, vähintään puolitoistakertaisen alueen tai suorittamaan kustannukset, sen mukaan kuin asetuksella säädetään. Raivauksesta maksettavat kustannukset on suoritettava maatalousministeriölle vuosittain yhtä suurina erinä kolmen vuoden kuluessa. Raivausvelvollisuus tai kustannukset on sen suoritettava, joka kulloinkin omistaa kiinteistön, ja on kustannuksilla 1 momentissa tarkoitettu pantti- ja etuoikeus.