Rupesin iltapuhteeksi silmäilemään, mitä kirjahyllyni kirjat tietävät kertoa tästä punaisten vankien käytöstä ihmiskilpinä saksalaisten vallatessa Helsingin 1918 - vai tietävätkö mitään.
Svenska teaternin tapauksesta en löytänyt mainintoja. Yksi tärkeimmistä syistä lienee se, ettei Helsingin valtauksesta modernissa, 1960-luvulla alkaneessa ns. vapaussotakuvausten jälkeisessä kirjallisuudessa yksinkertaisesti ole laadittu kovin seikkaperäisiä selvityksiä ennen nyt ilmestynyttä Tuomas Hopun kirjaa. Mistään suuresta, vasta nyt paljastuneesta historian skuupista ei kuitenkaan ole kyse. Kuten Hopun kirjasta ilmenee, asiasta kerrottiin jo 13.4.1918 pääkaupungin muiden porvarilehtien tavoin ilmestymisensä jälleen aloittaneessa Uuden Suomettaren numerossa, jota Hoppu on tässä kohdin käyttänyt lähteenään. Hoppu kirjoittaa:
Punakaartilaisten muodostaman ilmiskilven suojassa saksalaiset etenivät aukean yli teatteritalon seinustalle. Hyökkääjiä kohti ei ammuttu yhtään laukausta. Saksalainen upseeri antoi toimintaa ihmetellen seuranneelle Uuden Suomettaren toimittajalle maailmansodan hengen mukaisen propagandistisen selityksen:
- Das haben wir von den Engländern gelernt! [Tuon olemme oppineet englantilaisilta!]
Menettelyn on siis täytynyt olla aikalaisille tuttu - ainakin niille jotka Helsingin valtauspäivinä ylipäätään pystyivät sanomalehteä käsissään pitämään. Vapaussotakirjallisuus piti sitten huolen lopusta eli tapahtuman muiston häivyttämisestä.
Sen sijaan myöhään perjantai-iltana 12.4.1918 sattunutta punaisten vankien ajamista omien tuleen Pitkälläsillalla on kirjallisuudessa kuvattu useasti mutta ennen Hoppua melko epämääräisesti. Skotlantilaisen St. Andrew'n yliopiston professorilta Anthony Uptonilta ilmestyi 1980 - 81 harvinaisen syvällistä perehtyneisyyttä ja tasapuolisuutta ilmentänyt kaksiosainen
Vallankumous Suomessa 1917 - 1918., josta mm. Jaakko Paavolainen aikanaan antoi kiittävän arvion. Teosparin jälkimmäisessä osassa Upton kuvaa Pitkänsillan välikohtausta:
Sillan yli oli käyty neuvotteluja antautumismahdollisuudesta ja saksalaiset väittivät, että he olivat kello 22.30 vapauttaneet 300 vankiaan ja lähettäneet ne sillan yli, koska eivät voineet vartioidan heitä. Kiistämätöntä on, että suuri joukko punaisia, johon kuului monia naisia, yritti mennä sillan yli, jolloin puolustajat tulittivat heitä uskoen, että saksalaiset yrittivät rynnätä sillan yli siviili-ihmisten suojassa. Asian todellista laitaa ei olesaatu selville, mutta varmaa on, että melkoinen määrä punaista siviiliväkeä sinä iltana sai surmansa sillalla.
Kuten huomataan (tai ainakin minä huomaan), kriittinen Upton oli kuvauksessaan jo hyvin lähellä todella tapahtunutta.
Samana vuonna, 1981, ilmestyi Punaisen Suomen historia -hankkeen ensimmäisenä osatutkimuksena Jussi T. Lappalaisen
Punakaartin sota 1 - 2, joka nimensä mukaisesti selvitti punakaartin operatiivisen toiminnan 1918. Näin Lappalainen huhtikuun 12. päivän illan tapahtumasta:
Ennen taistelujen hiljentymistä yöksi tapahtui Pitkälläsillalla vielä hämäräksi jäänyt välikohtaus. Sillan pohjoispuolisiin taloihin linnoittautunut puolustus avasi yöpimeällä konekivääritulen saksalaisten sillan yli nelijonossa lähettämien punaisten vankien yli. Tulituksessa kaatui parikymmentä henkeä, etupäässä punaisia. Muista erilleen joutunut saksalainen komppania selitti lähettäneensä vangit vartiointivaikeuksien vuoksi ja antautumista ehdottamaan omiensa luo, punaiset taas uskoivat saksalaisten hyökäävän vankien suojassa.
Punaisen Suomen historian jonkinlaiseksi vastinpariksi ilmestyi sitten 1992 - 1993 niin ikään valtiuon kustantama kolmiosainen
Itsenäistymisen vuodet 1917 - 1920. Teossarjan toisessa osassa on laaja, yli 250-sivuinen kuvaus vuoden 1918 sodan operaatioista. Lainaan taas vastaavan kohdan:
Taistelutahtonsa menettäneet vangit päätettiin lähettää Pitkänsillan toiselle puolelle vakuuttamaan tovereilleen, että olisi paras antautua. Kello 21.30 meni kaksi vangittua punajohtajaa Hakaniemen puolelle kertomaan tulevasta, mutta jo kymmenen minuutin kuluttua he palasivat takaisin. Toverit sillan takana eivät kuulemma aikoneet antautua. Asialle lähti vielä yksi mies, mutta hän ei ilmeisesti tullut takaisin. Kello 22.30 annettiin joka tapauksessa merkki, ja silloin vangit menivät sillalle huutaen kovalla äänellä, keitä he olivat. Seurauksena oli ankara konekivääri- aja kiväärituli Hakaniemestä. Tuntematon määrä vankeja kaatui ja haavoittui verilöylyssä. Punaisessa kirjallisuudessa tapautuma on esitetty saksalaisten yrityksenä hyökätä vankeja edellään työntäen. Mahdollisesti punaisilla olikin sellainen käsitys.
On selvää ja ymmärrettävää, ettei edellisen kirjoittaja eikä liioin Lappalainen Uptonista puhumattakaan voineet työekonomisista syistä ryhtyä kovin spesifeihin erityistutkimuksiin tällaisesta episodimaisesta, olkoonkin hyvin traagisesta yksittäistapauksesta. Minusta kuvausten välillä on kuitenkin ero: siinä missä Upton ja Lappalainen jättävät auki kummatkin mahdollisuudet,
Itsenäistymisen vuodet -sarjan tämän osuuden kirjoittaja antaa vain ymmärtää, että kysymys oli punaisten elättelemästä käsityksestä; saksalaisten reaalisen osuuden mahdollisuus ei ainakaan minulle valjennut, koskapa punavangit vain "menivät" Pitkällesillalle.
Itsenäistymisen vuodet 1917 - 1918 muuten oli juuri se teos, joinka ruotsinkielistä laitosta Suomen valtio jakoi lahjanaan (ja "virallisena" historiakuvanaan?) Ruotsiin, muistaakseni peräti maan jokaiseen kuntaan.
Samu Nyströmin kuvaus asiasta Laura Kolben ja hänen itsensä kirjassa
Helsinki 1918. Pääkaupunki ja sota (Minerva 2008) ei tuo kuvaan mitään uutta vaan päinvastoin mielestäni sekoittaa siihenastistakin, joten sivuutan sen.
Tuomas Hoppu on nyt siis erityistutkimuksessaan selvittänyt, mitä Pitkälläsillalla todella tapahtui tuona huhtikuun yönä. Ainekset tähän toki olisivat olleet olemassa jo siitä lähtien, kun valtauksen 20-vuotismuistoksi 1938 julkaistiin teos
Helsingin valtaus 12.4.1918 Helsingfors intagning, jonka osanottaja-artikkelien (Tiiainen, Ekström, Punakivi, Weckström, Grönfors) tarkalla ja kriittisellä lähiluennalla Hoppu pääasiassa on tulokseensa päätynyt.
Olen näinkin pitkään käsitellyt sodan koko taustaa ajatellen pientä yksityiskohtaa, koska se mielestäni havainnollistaa hyvin, miten ns. vapaussotatotuuden pitkä varjo on näihin asti hämärtänyt vuoden 1918 tapahtumien kaikinpuolista selvittämistä.
