skrjabin kirjoitti: Collianderin katumus tai sovitus lienee kuitenkin enempi poikkeus natsismin kanssa flirttailleiden keskuudessa. Yleisempänä linjana voisi otaksua olleen lähinnä 30-luvun aatteista vaikenemisen ja kenties yksityisen purnaamisen, tai maltillisemman antikommunismin ja "ryssänvihan" omaksumisen välttämättömyyden pakosta.
Tjaa, Mika Waltari ei tunnetusti katunut
suoraan mitään ja pysyi muutenkin Koskenniemen hyvänä kaverina.
Mutta kuten Johannes Salminen (muistaakseni myös
Rajamaassa) totesi, Waltari käsitteli aihetta romaaneissaan, mikä Salmisen mielestä onkin kirjailijalle paras tapa. Salminen jopa totesi jotenkin niin, että kirjailija tarvitsee erehdyksiä, sillä mistä muusta hän saisi niin hyviä aiheita?
Jukka Kemppinen kirjoitti blogissaan taannoin näin:
"Waltari näyttäisi naamioineen suhteensa punaiseen ja mustaan fasismiin. Sinuhesta alkaen hänen romaanejaan on luettu historiallisina avainromaaneina, mikä on virhe. Mikaeleissa islamin maat ovat sittenkin suvaitsevaisempia kuin kristillinen länsi, mutta kirjoittaja ja hänen päähenkilönsä eivät elättele minkäänlaisia illuusioita poliittisesta valtataistelusta.
Nähdäkseni Waltarin silmiinpistävät naishirviöt, Nefernefernefer, Mikaelien rouva Genevieve ja Giulietta ja niin edelleen, ovat tutkielmia irrationaalisuudesta ja vaistojen kapinasta. Nämä naiset ovat sananmukaisesti fasisteja ja heidän ympärillään leijuu fasismin kutsu ja lumous, jonka Waltari tavattoman taitavasti muuntaa seksuaaliseksi vetovoimaksi.
Ruumiillinen rakkaus ei kuitenkaan kestä. Hieman kyynisesti voisi sanoa, että kokemuksen mukaan ihmisen kiima-aika on noin kuusi kuukautta, ja mitä seksin harjoittamiseen tulee, toimitus on epäsiisti, ilo lyhytaikainen ja asento naurettava.
Waltarin naisten ylivoima on siis minun näkemänäni poliittista terroria, jossa raaka oman edun tavoittelu peitetään."
http://kemppinen.blogspot.fi/2006/05/lukuihastus.html