Lapsille suunnatusta työstään sai tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon Mauri Kunnas, joka perustelujen mukaan onTiedonjulkistamisen valtionpalkinnot muistuttavat meitä siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa tiede kuuluu kaikille. Tänään meillä on tilaisuus palkita tieteen ja tiedon julkistajia heidän arvokkaasta työstään sen puolesta, että tieto löytää uudet yleisöt, olivatpa he sitten yhteiskunnan huippuosaajia tai pieniä lapsia.
poikkeuksellisella tavalla tuonut historian lastenhuoneisiin ja päiväkotien lukuhetkiin. Hän on tutustuttanut pienet lukijat ja kuuntelijat myös kirjallisuutemme avainteoksiin Kalevalaan ja Seitsemään veljekseen. Suomen historian lisäksi Mauri Kunnas on vienyt lapset ja heidän vanhempansa niin villiin länteen Puhveli-Billin kanssa kuin ritarimaailmaan kuningas Artturin seurassa.

Suomen romanien historia on ainutlaatuinen ja ajankohtainen teos. Se kertoo paitsi romanien omasta historiasta myös suomalaisten – valtaväestön ja romanien – yhteisestä historiasta. Näin teos auttaa tärkeällä tavalla ymmärtämään yhteiskuntamme nykyisyyttä ja yhteistä tulevaisuutta.

Lappalaisen teos 1600-luvun suurista nälkävuosista poikkeaa vielä edukseen jo erinomaisista edeltäjistään. Lappalainen osoittaa, kuinka menneisyyden nälänhädillä ja nälänhädillä tänä päivänä on tärkeitä yhtymäkohtia, joiden kautta nykyajan ihminen voi ymmärtää menneisyyttä mutta myös menneisyyden avulla nykypäivää. Jumalan vihan ruoska on näin historiallisen tutkimuksen tiedonjulkistamista parhaimmillaan.
Lähde: OKM tiedote 24.9.2013