Yleisradion MOT-toimitus esitti 23.9. dokumentin marsalkka Mannerheimin roolista sotilasjohtajana ja hänen vaietuista virheistään.
Ohjelman käsikirjoituksen lopussa on lainaus kenraaliluutnantti Eric Heinrichs’ilta.
Kenraaliluutnantti Erik Heinrichshan toimi jatkosodan aikana Suomen armeijan yleisesikunnan päällikkönä. Hän oli marsalkan tärkein sotilaspoliittinen avustaja. Mannerheimia käsittelevän kirjansa loppupuolella hän jättää jälkipolville ylimmän sodanjohdon toimintaympäristöön liittyvän ohjeen.
”Liioiteltuna voitaneen pitää väitettä, että ylipäällikön lähinnä oleva käsi oli kokonaan eliminoitu. Niin ei ollut laita. Mutta kenties tuon käden ulottuvuus oli liian rajoitettu tai käsi itse oli liian heikko. Sen seikan arvioiminen ei kuitenkaan kuulu tämän kirjoittajalle. Paikallaan sen sijaan olisi, että siitä suoritettaisiin puolueeton, perusteellinen tutkimus.”
"Tätä tutkimusta on nyt odotettu kohta 70 vuotta", muistuttaa kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo ohjelman lopussa.
Agricolan lukuisissa kirjoituksissani olen tuonut julki omien tutkimusteni havaintoja Kannaksen kesäkuun 1944 puna-armeijan massiivisen “yllätyshyökkäyksen” aiheuttamaa katastrofia ja Mannerheimin 20.6.1944 paniikin keskellä rintamakarkuruuden suitsemiseksi ja kurin palauttamiseksi antaman laittoman karkureiden ampumiskäskyn todennäköisiä ja todellisia seurauksia Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saarissa.
Joskopa nyt tunnettujen kenraaliluutnanttien aloitteiteiden siivittäminä ja julkisella tutkimusrahoituksella myös kadonneiden suomalaisten rintamakarkureiden kohtalot ja selustassa ammuttujen karkureiden väitettyjen joukkohautapaikojen todelliset tutkimiset tuovat uutta valoa sotahistoriamme kesäkuun 1944 vaiettuihin tapahtumiin ja laittomiin omien sotilaitten hengenriistoihin (murhiin).
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia