Tapio Onnela kirjoitti:Luulen kyllä, että Ruotsin sodan aikaisia tapahtumia ja yhteyksiä Saksaan on aika laajasti myös tutkittu. Mutta sehän ei nyt varsinaisesti ole tämän ketjun aihe.
Toivottavasti tämä ei nyt heti johda "ketjun jakamiseen" (tai mitäpä väliä minulla sen puoleen on), mutta Ruotsissa todella
on käyty todella tiheällä kammalla läpi maan sodanaikainen suhde natsi-Saksaan paitsi ulkopolitiikan myös yhteiskuntaelämän eri sektoreilla. Sikäläinen
Vetenskapsrådet rahoitti tutkimusohjelman, jonka tuloksena syntyi kokonainen kirjo aihetta käsitteleviä osatutkimuksia. Näistä tutkimuksista Tukholman yliopiston historian professori Klas Åmark kokosi lähes 700-sivuisen yhteenvetoteoksen
Att bo granne med ondskan. Sveriges förhållande till nazismen, Nazityskland och Förintelsen. Albert Bonniers Förlag 2011.
En rupea teosta referoimaan; jos kuka on kiinnostunut, niin hankkikoon itse käsiinsä. Mainitsen vain esimerkkinä, että kirjan 18:sta luvusta yksi, Nazismens estetik och svensk kultur, käsittelee kulttuurielämää. Poimin luvusta pari kuvaavaa alaotsikkoa:
Wilhelm Peterson-Berger som antisemitisk musikkritiker tai
Carl Milles och fascismen. Jos meikäläisissä oloissa edes viitataan, että huomattavilla säveltäjillä (Kilpinen ja Sibeliuskin) tai kuvataiteen edustajilla (esim. Wäinö Aaltonen) saattoi jossain vaiheessa olla tietynlaisia sympatioita, seurauksena on säännönmukaisesti kiivas torjuntareaktio. Viimeksi olen kuullut biografin esitelmöivän, että yksinpä käsitys V. A. Koskenniemen "oikeistolaisuudesta" (siis ei muusta) perustuu vain Raoul Palmgrenin ja muiden märkähattu-karjapaimenten sodan jälkeen liikkeelle laskemiin "kostopuheisiin". Jotenkin siis tuntuu, että se taannoin paljon puhuttu
Vergangenheitsbewältigung ("menneisyydenhallinta" tai sinnepäin) sittenkin olisi Ruotsissa ennättänyt huomattavasti pitemmälle kuin meillä, vaikka näissä nettikirjoituksissakin aina muuta väitetään.