skrjabin kirjoitti:Emma-Liisa kirjoitti:
Tarkoitetaanko aikalaisella tavista, joka oli oman maansa sotapropgandan varassa?
Tuossa edellä tarkoitin aikalaisella lähinnä holokaustista jollain tapaa jo tuolloin perillä olleita tahoja, joille sen merkitys ei ollut niin mittava kuin usein erityisesti populaareissa esityksissä annetaan ymmärtää. Ei "juutalaiskysymys" ollut aina ja kaikkialla saksalaistenkaan poliittisten tai sotilaallisten toimijoiden ydinkysymys, ei edes monissa tapauksissa mitenkään erikoisen oleellista, vaan korkeintaan osa muita, usein merkittävämmiksi katsottuja teemoja. Kaikkia juutalaisiinkaan liittyviä päätöksiä ei voi tarkastella vain holokaustin perspektiivistä.
Viimeinen lause on tyypillinen tapa, jolla asiaa vähätellään.
Natsien (eiköhän sanaa ole syytä käyttää saksalaisten asemasta) kannalta oli täysin yhdentekevää, mikä oli esim. suomalaisten viranomaisten motiivi. Ja jälkimmäiset eivät voi piiloutua byrokratia- ym. motiiviensa taakse, vaan olennaista on, tiedettiinkö mitä luovutetuille
todenäköisesti tapahtuisi. Ainakaan Valpo ei kerta kaikkiaan voinut olla tietämätön, jollei se sitten hoitanut perustehtävänsä (tiedustelua) luokattomasti.
Mitä sitten tulee yleiseen asiaan, niin tässäkin syventymällä yksinomaan sodan kulkua koskeviin päätöksiin vältellään ydinkysymystä: Natsi-Saksan sodan päämäärä oli
Lebensraumin perustaminen Itä-Eurooppaan, josta oli tuhottava rodulliset
ja ideologiset vastustajat eli juutalaiset ja kommunistit ja muut kansallisuudet oli alistettava orjatyöläisiksi. Kun sota ei sitten mennytkään niin kuin toivottiin, niin Holokausti toteutui tavalla, jonka tunnemme.